torstaina, marraskuuta 25, 2004

Loistava Lenita

Valtakunnan feministi
Loistava Lenita

Lenita Airiston, noin 70 v, villi energia iskee suoneen kuin öljypora. Hän saa naisen tuntemaan ylpeyttä sukupuolestaan. Se on oikeastaan riehakasta iloa, mikä on harvinainen elämys sukupuolineutraaliuden maailmassa.

Lenitan tiedetään täyttävän feministin kriteerit, mutta feministiksi nimittämistä pidetään epäkorrektina. Sehän saattaisi olla loukkaus Lenitaa tai hänen julkista kuvaansa kohtaan. - Tuskinpa kuitenkaan. Feminismi tuskin on hänen mielestään ruma f-sana.
Feministinen Lenita? – Feminismi-määritettä ei osata Suomessa yhdistää kunnolla kehenkään – ehkä ohjaaja-dramaturgi-näyttelijä ja Finlandia-palkittu kirjailija Pirkko Saisio ilmentää monelle feministin arkkityyppiä, koska hän on lesbo. Sukupuolisella suuntautuneisuudella ei kuitenkaan tarvitse olla mitään tekemistä feminismin kanssa. Feminismi on sukupuolen tiedostamista. Feministi tietää, että sukupuoli vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin, siksi se on poliittinen lähestymistapa.
Suomesta puuttuu valtakunnan feministi. Titteli on helpoin antaa Lenita Airistolle, joka nostaa paljastavasti esiin jarrumiesten hellimiä kangistavia rakenteita.

Lenita ei vaikene jatkuvasti väijyvästä epätasa-arvon vaarasta. Hän on tarpeellinen ääni, koska Suomessa hymistellään ihan kylliksi saavutetusta tasa-arvosta. Postmodernin näkemyksen mukaan moinen konsensushenkinen puhe sumentaa käsityskykymme. Emme enää näe epätasa-arvoa. (Holli 2002, 14)

Lenita puhuu reippaasti naisista, eikä ihmisistä. Terrieri-Lenita hyökkää sukupuolineutraaliutta vastaan, sillä sukupuolen piilottaminen kuuluu siihen kirjoittamattomaan sopimukseen, että tasa-arvo on jo saavutettu. Erittelevästi naisista ja miehistä puhuva ei suostu olemaan mukana tässä sopimuksessa.

Marxilaisesta näkökulmasta katsottuna oletus saavutetusta tasa-arvosta palvelee valtaeliittiä. Yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudet piilotetaan. ”Se tehdään pitämällä yllä sellaista ideologiaa, joka tuudittaa myös alistetut ryhmät (naiset) tasa-arvon kuvitelmaan ja estää heitä havaitsemasta rakenteellista syrjintää ja omien toimintamahdollisuuksien kaventamista.” (Holli 2002, 14)

Oikeastaan ajatellaan, että feminismiä ei ole korrektia liittää diplomiekonomi Lenita Airistoon, koska se murskaisi hänen saavutuksensa taloudellista menestystä erittelevänä kirjailijana. Hän kun on saavuttanut asemansa miesten maailmassa hankalasta lähtökohdasta: hän oli misseyden avulla julkisuuteen noussut tv-kuuluttaja ja -juontaja ja toimittaja. Onko oikein siis ”rikkoa” se mitä hän on peräänantamattomalla uurastuksella saavuttanut?

Lenitan miekan sivallukset osuvat kipeästi hyvä veli –etujärjestöihin. Se on erittäin kunnioitettavaa, sillä hänen projektinsa yhtiössään Airisto Oy:ssä liikkuvat bisneksen kovassa ytimessä. Hänen uusin kirjansa on elämäkerrallinen Kauneus on lisäarvo (Otava, 2004), jonka perustana on talouden näkökulma.
Hän uskaltaa vaarantaa suorapuheisuudellaan asemansa miesten maailmassa. Lenita ei kuitenkaan muuntaudu ”hyväksi jätkäksi” poikaporukoita varten. Lenita on aina laukonut korkealta ja kovaa, hän ei ole madaltanut puheääntään uskottavuuden saavuttamiseksi. Suomalaisten naisten helmasynti on puhua miesmäisesti matalalla äänellä ja tasaisesti, kun he tahtovat olla vakuuttavia.

Lenita ei suostu neutraaliksi

Suomessa tukeudutaan sukupuolineutraaliuden ihanteeseen. (Holli 2002, 13) Maassa eletään tasa-arvon illuusiossa; suomalaiseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen kuuluu ajatus siitä, että sukupuolilla ei ole syitä kiistellä keskenään. Sukupuolineutraalius silottaa ne suomalaisen yhteiskunnan kauneusvirheet. Sukupuoliroolien erittelyä pidetään hyökkäyksenä sitä yhteiskuntarauhaa kohtaan, joka antaa protestanttista työetiikkaan noudattavien suomalaisten toimia tehokkaina suorittajina ja työntekijöinä.

Lenita käyttää feministisiä mielipiteitään ja väitteitään aseina, joilla hän vie eteenpäin taustalta löytyviä suurempia yhteiskunnallisia teemoja. ”Ikisinkku” (Eeva 10/2004) ja feministi provosoi ja kiusoittelee, hän käy väsyneiden ja äkäisten äijien kimppuun kuin saaliin havainnut narttukissa. Äijäkaarti edustaa hänelle pysähtyneisyyttä, koska miehet pitävät asemaa eliitissä saavutettuna etuna.

Lenitan tinkimättömyys pelottaa varmasti naisiakin. On pakko olla peräänantamaton, koska naisen sukupuoli ei avaa valmiiksi pedattua yhteiskunnallista asemaa, vaan referenssit on rakennettava itse.

Feminiiniseksi viritetty viehättävä nainen ei oikeastaan edusta sukupuolta (gender) ollenkaan, eikä siksi ole vaarallinen. Hän edustaa sukupuolisuutta (sex). Yleinen näkemys naisellisesta naisesta sallii tavallisuuden ja tietyn huolettoman maanläheisen asenteen. Se ei edellytä pornahtavaa nänniesittelyä, mutta naisellisen naisen rooli jää kovin kapeaksi. Se edellyttää naiselta sellaista sovinnaisuutta ja huomaattomuutta, että naisellinen nainen ei tule huomatuksi sukupuolena, vaan sukupuolisena. Naisellisen naisen odotetaan olevan tietyllä tavalla vastaanottavainen juuri tämän sukupuolisuutensa takia.

Monipuolisuus hämmentää

Sex-Lenita nähtäisiin mieluiten vain hyvin säilyneenä kauneuskuningattarena, joka pukeutuu tyylikkäästi ja esiintyy näyttävästi. Naiselliseen ja hekumalliseen naiseen on vaikea yhdistää kaikkea sitä yhteiskunnallista kriittisyyttä ja energistä terävänäköisyyttä, joka kuitenkin on hänen substanssinsa. Olisi helpompi kysellä vain mitä hiuslakkaa hän käyttää runsaassa hiuspehkossaan. Gender-Lenita on aliarvostettu yhteiskuntakriitikko, mutta sehän on heidän kohtalonsa yleisemminkin.

Kriittisyys äijäeliitin stagnaatiota kohtaan voi olla suorastaan inhoa äijien itselleen salliman väsähtyneisyyden vuoksi. Lenitan tiedetään pitävän nuorista miehistä, joiden kanssa hän rentoutuu ja pitää hauskaa. Lenita kertoi iloisena iltapäivälehdessä (IL 13.10.2004), että jopa 25 vuotta nuoremmat miehet katsovat häntä, mutta kun yli 30 vuottakin nuoremmat miehet, eivätkä ole tyytyneet pelkästään katselemaan…

Lenita toteaa Iltalehden haastattelussa, että miehen täytyy olla hyvässä kunnossa. Pullavartalot eivät sytytä. Lenita on helppo kuvitella antamassa pisteitä komeimmille miesten kropille. Vähintään puolet arvostelemisen ilosta syntyy siitä, että miehet tajuavat kuinka he itse esineellistävät naisen kehoa.

Toimittaja kosti pullistelijalle

Yleisradio kävi lokakuussa tapaamassa kuulijoitaan Yle kulmilla –teemapäivien takia. Radio 1:n aamuohjelman ajankohtaistoimittaja Leena Pakkanen haastatteli Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla Lenitaa, jolta oli juuri ilmestynyt kirja Kauneus on lisäarvo. Lenita kertoi, että hän nuorena tv-toimittajana sai kokea kuinka vanhempi toimittajamies Knud Möller ei pitänyt hänestä. Möller järjesti ikävyyksiä, mutta Lenita päätti maksaa takaisin. Möller oli päättänyt esitellä tv:n viihdeohjelmassa avantouintitaitojaan ja samalla karskia miehekkyyttään. Lenita sai määräyksen mennä haastattelemaan avannon reunalle Mölleriä. Möller polskahti avantoon reippaasti kuin Suomeen talvehtimaan jäänyt vesilintu, mutta toimittaja sotkeutui sanoissaan. Möllerin piti juosta avantoon useita kertoja, koska sadomasokistinen Lenita ehti pilata otosta. Avantoon juokseminen ja haastattelu kun haluttiin kuvata yhdellä otoksella.
Lopulta Möller ei enää pystynyt kankeutensa takia pullistamaan ainoatakaan ruumiinosaansa, hän näytti kylmissään enää surkealta. Naisen kosto pullistelevalle terhentelijälle oli suloinen.

Vahingoniloinen yleisö nauroi Vanhalla Ylioppilastalolla. Yleisö ei sen sijaan nähnyt mitään huvittavaa siinä, kun Lenita viittasi hauskasti feministiseen filosofiaansa. On helppo yhtyä pilkalliseen hihitykseen, mutta feministiset viittaukset ovat liian vaarallisia, jotta ne naurattaisivat.

Lähteet:

Lenita Airisto: Kauneus on lisäarvo, Otava, 2004
Eeva 10/2004
Iltalehti 13.10.2004
Anne Maria Holli: Suomalaisen tasa-arvopolitiikan haasteet, artikkeli kirjassa Anne Maria Holli, Terhi Saarikoski ja Elina Sana (toim.): Tasa-arvopolitiikan haasteet, WSOY, 2002

Ei kommentteja: