tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

Miehen etu voittaa lapsen edun

Tätä aihetta läheisesti sivuava keskustelu löytyy eroperhe.netistä ja olen itsekin osallistunut ketjuun:

http://www.eroperhe.net/keskustelu/index.php?topic=8576.0
Käsite "miehen etu" on kirjoituksissani usein sisällöltään ironinen ja sarkastinen.



Miehen etu on vahvempi kuin lapsen etu. Miehet ovat itse säätäneet itselleen lain, jossa he saavat isinä suuria vapauksia. Nykymies on tajunnut, että he ovatkin oveluudessaan joutuneet menettäjän ja kärsijän rooliin.

Käsite ”lapsen etu” on lainsäädännön projekti turvata miehen etu. Lapsen edun sisältö punnitaan, kun vanhemmat eroavat. Nykyinen lainsäädäntö ei turvaa lapsen oikeutta molempiin vanhempiin, vaan se jopa edistää vanhemman ja lapsen suhteen särkymistä.

Lainsäädäntö tekee jyrkän eron äidin ja isän välillä. Isä on epävanhempi.

Laki on tehnyt yleiseksi sen, että eron jälkeen vain toisesta vanhemmasta eli äidistä tulee huoltaja. Näin tapahtuu vanhempien erilaisissa avosuhteissa, ellei myös isä lupaudu ottamaan huoltajuutta vastaan. Isän on erittäin helppo vetäytyä vastuusta; miehen ei yksinkertaisesti tarvitse edes ponnistella sitä vältellessään. Avioliittokaan ei turvaa lapselle vielä vanhemmuutta. Avioliiton aikana molemmat vanhemmat ovat lapsen huoltajia, mutta eron jälkeen vanhemmat päätyvät yhteishuoltoon jopa harvemmin kuin avoerossa. Huoltajuus ei sinänsä merkitse vielä mitään; se ei pakota edes tapaamaan lasta. Lainsäätäjä tukeutuu täysin siihen, että äiti on aina lopulta se, joka lapsen hoitaa.

Isä hukkaa lapsensa hölmöyttään, koska tosiasiassa isä osoittaa mieltä äitiä, ei itse lasta kohtaan. Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton entisen pitkäaikaisen puheenjohtajan Tiina Kaarelan mukaan huoltajuusriitoihin liittyy lähes aina henkistä väkivaltaa ja kontrollin halua.

Laki edellyttää, että eroavat vanhemmat pystyvät keskenään sopimaan lapsen huoltajuudesta, elatuksesta, asumisesta ja tapaamisista eron jälkeen. Laissa siis oletetaan, että vanhemmat pystyvät neuvottelemaan eron jälkeen. Aika outo ajatus, sillä eroa on lähes aina edeltänyt riitely. Laki jättää lapsen heitteille, riitelevien aikuisten armoille.

Oikeudenmukaisuutta ei kannata hakea oikeuslaitoksesta. Se on päätöksissään sukupuolisessa työnjaossa vieläkin vanhanaikaisempi kuin perheessä on ehkä koskaan oltu. Oikeusasteiden päätökset eivät tue isyyttä lainsäädännön puutteellisuuden takia.

Lainsäädäntö ei lähde lapsen tarpeesta. Lapsi tarvitsee vanhemmuutta. Riiteleville vanhemmille ei ole minkäänlaista sovittelua, vaikka tosiasiassa he eivät ole sopimassa omia riitojaan, vaan lapsen asioita. Lainsäätäjä ilmeisesti kuvittelee, että sovittelu olisi vanhempien välisen parisuhteen parantelua, mutta siitähän ei ole kysymys. Lapsen etu jätetään laissa kylmästi toteuttamatta, koska vanhempia ei tueta lapsen asioista sopimiseen.

Lapsen etuna laki pitää käytännössä sitä, että lapsi jää yksinhuoltajaäidille ja isä saa pelkän elatusmaksujen maksajan tehtävän. Maksajan rooliakin on silti liioiteltu. Noin 80 prosenttia erolapsista saa elatusmaksuna vanhemmaltaan vain suunnilleen kunnan maksaman elatustuen määrän, joka on 118,45 euroa kuussa. Lähes 40 prosenttia saa alle sata euroa kuussa. (Stakes 2001.) Vanhemmuus on huonojen normien kuormittama; lapsen edun vastainen normi on syntynyt myös kunnan elatustuesta. Maksuhaluja ei ole, koska lainsäädäntö antaa iseille viestin, että isyys ei ole arvokasta.

Tapaamalla lastaan etävanhempi voisi kompensoida pienen elatusavun aiheuttamaa haittaa. Säännöllinen tapaaminen ei ole silti yleistä, sillä isän ja lapsen kiinteästä suhteesta ei ole muodostunut normia.

Lapsen edun sijasta pitäisikin puhua isän edusta. Laki lapsen huollosta turvaa isän edun hyvin. Isä voi halutessaan ryhtyä vanhemmaksi lapselleen. Eroisistä vajaa viidennes on lähihuoltajia, joiden luona lapset asuvat (Stakes 2002). Yksin- ja yhteishuoltajien liiton tietojen mukaan etähuoltajaisistä vain kolmasosa tapaa lapsiaan säännöllisesti, kolmasosa silloin tällöin ja kolmasosa ei koskaan. Yli puolet erolapsista on siis vailla kunnollista isää. Mies voi siis itse tehdä valinnan.

Miehen vapaus on turvattu, mutta miesten mielestä vanhanaikainen laki ei enää toimikaan miesten edun vahvistamiseksi. Etäisät ovat nyt nousseet kapinaan sen vuoksi, että heidän haluaan ottaa vastaan vanhemmuuden vastuuta mitätöidään. Syy mitätöintiin löytyy laista ja sen takaa löytyvästä sukupuoliroolien malleista.

Vanhempien erossa sukupuoliroolit ja niitä säätelevä ahdas normatiivinen maailma paljastuu. Miehen ja naisen välistä sukupuolisopimusta (kysymys ei siis ole vain biologiasta!) olisi siis muutettava. Se tarkoittaa vanhemmuudessa ja yleensä kaikissa miesten ja naisten välisissä suhteissa sitä, että miesten on lopettava eläminen naisten kautta. Nykyäänkin miehen isyys toteutuu naisen eli äidin suosiollisella avustuksella, naisen kautta. Mies tarvitsee naiselta jonkinlaista tunne-elämän mestarointia suhteissaan lapsiinsa ja muissakin tunne-elämän askeleissa. Naisen helmoissa roikkuvat siis sekä lapset että mies eli isä.

Mies on itsenäinen vasta sitten, kun hän rakentaa itsenäisesti suhteet lapsiinsa. Nykyiseen sukupuoliseen roolijakoon se ei vielä kuulu. Taakka alkaa olla naiselle liian raskas. Itsemääräämisoikeudestaan tietoinen nainen ei tahdo olla vastuussa isän ja lasten välisestä suhteesta. Lapsen huoltoa koskevan lainsäädännön pitäisi pakottaa vanhemmat neuvottelemaan ja osallistumaan sovitteluprosessiin. Muuten miehet tyytyvät neuvottomina etähuoltajuuteen ja he menettävät lapsensa. Kulttuuriset käytännöt, normit ja peräti lainsäädäntökin tukevat vielä etäistä isyyttä.

Lainsäädännön on rakennettava parhaiden mahdollisuuksien mukaan lapsen ja isän välistä suhdetta. Siihen ei äitiä tarvita, eikä äidiltä sitä rakennustyötä pidä normatiivisesti edellyttää.

Lapsen huoltoa koskevat ratkaisut ovat ainoita asioita, joissa voi nähdä miesten järjestelmällistä sortoa. Järjestelmä ei tue isyyttä, vaan äitiyttä. Naisena vaadin, että tämä ainoa epäkohta miesten yhteiskunnallisessa asemassa on korjattava. Samalla vapaudun niistä perusteettomista odotuksista, joita minuun äitinä asetetaan.

Ei kommentteja: