keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2005

Nainen ryömii lapsen edun vuoksi

Kirjoitin tämän sisältöisen tekstin tänään eroperhe.netin keskustelijoiden ruodittavaksi, käykää lukemassa kommentteja joita sain:

http://www.eroperhe.net/keskustelu/index.php?topic=8199.0


Nainen pakotetaan matelemaan miehen ja viranomaistenkin edessä lapsen edun nimissä, kun vanhemmat eroavat. Laki tekee äidistä yleisen pellen.

Ihmettelen, kuinka Suomeen on luotu näin lapsivihamielinen lainsäädäntö, jossa naisen päälle kaadetaan eroon kuuluvan selvitystyön tunnetalouden hoito. Lapsen etua ja isyyttä ajavan äidin on joustettava joka suuntaan, kun taas isä voi halutessaan hidastella ja jumiutua omiin kaavoihinsa. Miehen ei oikeastaan tarvitse reagoida lainkaan.

Normatiivisesti katsotaan, että nimenomaan lähihuoltajan eli ylivoimaisesti useimmiten äiti on vastuussa lapsen suhteiden edistämisestä kaikkiin lähi-ihmisiin. Äiti on siten vastuussa myös isä-suhteen rakentamisesta, ja tätä äitiä vastaanhangoitteleva isä voi käyttää vallankäytön välineenä. Isä tekee itsestään täydellisen typeryksen pelaillessaan otteluita äidin kanssa – tosiasiassa isän otteluvastustaja pitäisi olla hänen lapsensa. Tosiasiassa lapsen ja isän välinen suhde ei kuulu äidille tippaakaan, mutta silti äiti pakotetaan siitä vastuulliseksi. Lapsi ja isä voivat kaikessa rauhassa ihan itse järjestellä suhteensa, siihen ei mielestäni pitäisi odottaa äidin sotkeutuvan. Normi kuitenkin on, että nimenomaan äidin pitää rakentaa myös isäsuhde, mikä pakottaa äidin loputtoman joustajan asemaan.

Järjestelmän pitäisi taata, että äiti saa vetäytyä omaan rauhaansa, ja isä ja lapsi hoitavat ihan itse suhteensa rakentamisen. Jo tietoisuus siitä, että mies toimii itsenäisesti, eikä pelkästään vain naisen kautta, antaa naiselle rauhallisen mielen ja uskon asioiden sujuvaan selviämiseen. Erokriiseissä auttaa huomattavasti silkka luottamus järjestelmän toimivuuteen. Nyt järjestelmä katsoo, että nainen on perheen kriiseistä vastuussa, koska häntä voidaan aina syyttää tekemättömästä työstä perheen ihmissuhteiden hoitajana.
Isän ja äidin välinen neuvotteluasetelma on siten erittäin epätasa-arvoinen. Nainen ei ole uhri siksi, että hänkin joutuu huolehtimaan lapsesta ja olemaan vanhempi. Uhri äiti on vasta sitten, kun nähdään minkä hinnan hän kaikesta äitiyden ilosta maksaa. Mun ongelma on juuri tuo minkä sinä puit sanoiksi, vaikka et siinä piilevää totuutta itse ymmärräkään. Järjestelmä odottaa naiselta lähtökohtaisesti, hän synnyttää lapsen haaveiden ja unelmien vallassa, jotain ruusuista tulevaisuudenkuvaa rakentaen. Nimenomaan niin ei saisi olla. Naiselta ei pidä lainsäädännössä odottaa, että hän emotionaalisesti sitoutunut lapseen, isään ja perheeseen, vaikka hän toki sitä olisikin. Nyt lainsäädäntö lähtee siitä, että nainen on se kerjäävä reppana, joka yksin koettaa kompuroimalla ja kyyristelemällä järjestää perheensä ihmissuhteita siihen kuntoon, että lapsella olisi isä.

Varjelen omaa liikkumatilaani naisena ja äitinä. Ja sen liikkumatilan täytyy olla iso. Olen ällistynyt, kuinka minun pitäisi olla miehen eli lapseni isän perään ruikuttava surkimus. En tunnista itsessäni sellaista tarvetta. Maailma haluaa minut vahvana ja itsenäisenä. Lainsäätäjä on katsonut, että naisella on niin paljon menetettävää perheen kriisissä, joten hän on valmis suuriin myönnytyksiin. Näitä samoja myönnytyksiä ei vaadita mieheltä. Mies voi itse valita millaisen vallankäytön näyttämön hän kriisistä rakentaa.

Lakihan ei aidosti tunne käsitettä LAPSEN ETU, se on valitettavasti (Tiina Kaarelan sanoin:) hallinnollinen rationaliteetti, jolla lain vaatimuksia perustellaan. Lapsen etu on siis vain toteutumaton päämäärä, jota ei saavuteta ja johon laki ei ydinperheideaalin heteronormatiivisessa maailmassa aidosti pyrikään. Lakihan ei turvaa lapselle edes sitä, että hänen vanhempansa punnitsevat neuvottelemalla vanhemmuuttaan. Nyt laki käytännössä pakottaa vain toisen vanhemman eli äidin kerjäämään neuvottelua toiselta vanhemmalta eli isältä. Isä voi pelailla neuvotteluhaluttomuudellaan loputtomiin ja tehdä pelkästä neuvotteluun SUOSTUMISESTA jo ison jutun, jolla hän ajaa omia taloudellisia ja ajankäytöllisiä etujaan. Näin ei saisi olla. Nainen on lähtökohtaisesti totaalisesti alakynnessä, mistään tasa-arvosta ei voida puhua. Mies saa neuvotteluun suostumisesta mahtavan vallankäytön välineen. Siitä ei hyödy ainakaan lapsi, mies itse kyllä.

On kuitenkin muistettava fakta, että isän neuvotteluhaluttomuudella ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa miten hän suhtautuu lapseen. Tämä on oleellista. Isähän haluaa haluttomuudellaan viestittää miten hän suhtautuu lapsensa äitiin. Siksi orastava hyvä lapsi-isä -suhde ei pääse kehittymään. Laki on turvannut Suomen lapsille tämän jännittävän sivuraiteen: äitiä vastaan pyristelevä isä hukkaa lapsensa.

Tosiasiassa naiselle jää kommunikointivälineeksi yksi ainoa ase: lapsen adoptointiprosessin käynnistäminen. Lapsen adoptoiminen pois tuntuu olevan hyvin järjestelmän ideologian mukainen ratkaisu, koska laki ei halua yrittää turvata lapselle vanhemmuutta. Laki ei aktiivisesti tuo riiteleviä vanhempia yhteen neuvottelemaan, vaan hylkää heidät kinastelemaan keskenään. Todella turvallista lapsen tulevaisuuden kannalta! Heteronormatiivinen ydinperheajattelu määrää lain hengen, vaikka jokainen avioero osoittaa kukin vuorollaan, ettei moinen ydinperhenormi toimi. Ihmeellistä, että isät ja äidit pakotetaan silti kumartamaan tätä ydinperheideaalia ja sen roolimalleja! Jokainen avioero on ydinperheideaalin mahalasku – eikö tätä tosiasiaa haluta nähdä?

Neuvotteleminen ennen käräjäoikeuden ratkaisua pitäisi olla itsestään selvyytenä laissa - nyt naiset ovat vaarassa menettää ihmisarvonsa, sukupuolten välisen tasa-arvonsahan he ovat menettäneet jo paljon ennen perheen kriisiäkin, kun he kannattelevat ydinperheideaalia.
Yksilön itsemääräämisoikeus joutuu kovin upottavaan suohon, kun ihminen pakotetaan yksin hoitamaan kriisin tunnetalous. Laki pakottaa siihen hyvin itsestään selvästi äidin, kun vanhemmat eroavat.

Nykynormit vaarantavat lapsen turvallisuuden, sillä "lapsen etu" jää valheelliseksi sanahelinäksi, jolla sumutetaan yhteiskuntaa. Lapsen etu on täsmälleen samaa kuin kerjää äitiraasu kerjää. Lapsen etu pohjustetaan toisen vanhemman eli äidin menetyksillä. En puhu kärsimyksistä, vaan kaikenlaisista menetyksistä yleensä. Menetyksistä tasa-arvossa, ihmisoikeuksissa, työelämässä, palkansaajana ja varallisuuden kartuttajana... Ja menetyksistä oman elämän hallinnoimisessa.

Kun asioin virkamiesten kanssa, toivon että minusta ei käytetä sortavaa nimitystä "äiti". Äiti-termi on tasa-arvolain vastainen sukupuolisessa kuormittavuudessaan ja se asettaa sukupuoleni lähtökohtaisesti huonompaan asemaan.

Heteronormatiiviseen ydinperheideologiaan kuuluu muuten sekin, että naisen on vaikea kritisoida hankalaa asemaansa ilman, että viranomaiset ja kanssaihmiset alkavat kohotella kulmiaan: joo, joo, sä vaan yrität järjestellä parisuhdettasi ja saada miehen takaisin. Naisen ponnistelut vanhemmuuden järjestämiseksi tulkitaan hänen epätoivoiseksi yrityksekseen kerjätä miehen rakkautta. Äidin taistelu vanhemmuuden vastuiden jakamiseksi siten helposti mitätöidään.

Viranomaisetkaan eivät usein tajua, että nainen todella hyötyy siitä, että hänen ei tarvitse hoitaa perheen kriisin tunnetaloutta ja myöhemmin kriisin epäonnistuneesta ratkaisemisesta koituvaa vanhemmuuden vastuuta, joka lankeaa helposti yksin naiselle.

Ei kommentteja: