keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005

Bestikseni Jaana

Laitetaanpa heti alkuu kuva päivän teemasta, hän viilaa tässä vajaan viikon ikäisen poikani Tuukan kynsiä Kemijärvellä:

.
Pakko sanoa, että Jaanasta on minulla parempiakin kuvia, mutta en nyt löydä niitä tähän tarpeeseen.


Sodankyläläinen Jaana Lakkala kuuluu bestiksiini, mutta hän ei ole ottanut minuun pitkään aikaan yhteyttä. Kiireinen nainen. Kirjoitetaanpas siis Jaanasta jotain, niin alkavat varmaan yhteydet taas pelata… Tämä on vähän katala kannustustemppu hänen motivoimisekseen.

Karvan verran yli 30-vuotias Jaana on yleensä suuri puheenaihe kaikkialla, missä hän liikkuu. Hänen hurjat juttunsa ovat lumoavia, äijäkööri kokoontuu hänen ympärilleen illalla ravintola Reposessa, kun Jaana alkaa päästellä maagisia tarinoitaan. Hänen tyylikeinonsa on provosointi; hän haastaa ihmiset sanan vaihtoon. Jaana ei ole kiinnostunut syväanalyysien tekemisestä, mutta totuutta ja asian ydintä hänkin koettaa kaivaa – jotta saisi pamauttaa sen ääneen kaikkien kuultavaksi. Joskus joku varuskunnan kapiainen on hermostunut ihan tosissaan.

Hän on erittäin omistautunut työlleen ja on etevä siinä. Hän puhuu paljon halustaan ja peräti tarpeestaan hoitaa ihmisiä. Hänen mielestään hoitoalan ihmiset ovat ihan oma kastinsa. Hän tokaisee minulle usein, että sinä et olekaan hoitoalan ihminen, johon minä vastaan heti, että en tosiaankaan, minulla ei ole sitä tarvetta. Jaana hoitaa intohimoisesti; ehkä hän kokee saavansa siinä jonkin ihan erityisen kontaktin kärsivään ja avuttomaan ihmiseen.

Itse asiassa uskon, että hoitaminen on tietynlaista vallankäyttöä. Olemme puhuneetkin tästä. Hoitajalla on tilanteessa yliote, kun hän paikkaa sairasta kuntoon. Jaana jakaa tämän valtakäsityksen, ja oikeastaan hän miettii valtaa ja sen olemusta usein muulloinkin. Hän nimittäin käyttää mieluusti ”valtaansa” miehiin, jotka häikäistyvät hänen tenhonsa takia. Jaana osaa hyvin käyttää asettaan eli hän on yksinkertaisesti taitava sosiaalisesti. Se on älykkyyttä. Naisen kun on osattava hallita tilanne aina järjellään, ei voimalla. Nainen häviää aina fyysisessä mittelössä miehelle.

Surkean naurettava perushoitajan ”palkka” on harmillinen juttu siksi, että hän joutuu jatkuvasti laskemaan rahanmenoa. Laskutaitoa tarvitaan, sillä on aina ollut perheensä tosiasiallinen elättäjä.
Jaana saisi kulutettua enemmänkin, ja helposti, sillä hänen tyylinsä elää on ulospäinsuuntautunut. Hän liikkuu sujuvasti vähäväkisen lappilaispitäjän menopaikoissa. Korttipeli tempaisee hänet mukaansa helposti; tuppi on Jaanan intohimo. Toinen on lentopallo. Hän saa joka kerta kuulostamaan asian hämmästyttävän isolta, kun hän lähtee johonkin lukuisista lentopalloturnauksistaan Saariselällä.

Hän asui pitkään Sodankylän naapurikunnassa Pelkosenniemellä. ”Melkoisen pieni” kaipaa Jaanaa takaisin, se on varmaa. Kylän paras performanssi muutti takaisin kotiseudulleen Pyssykylään, jossa hän syntyi sivukylällä Jeesiössä. Hänen edesmennyt isänsä oli poromies, ja Jaana laitteleekin mielellään poronkäristystä. Hän on yleensäkin hyvä ruoanlaittaja, ja muistaa joka kerta ilmoittaa asiasta erikseen ja pyytää kommentteja pöytään kattamastaan ateriasta. Jaanan erityinen herkku on poronkieli, jota hän keittelee mausteliemessä. Kielestä leikataan siivuja leivän päälle.

Etelässä Jaana on käynyt vain muutaman kerran. Helsingissä tasan kolme kertaa ja minun kanssani Keski-Suomessa kerran. Hänen elämänsä ensimmäinen Helsingin reissu oli koululaisena (ala-asteella?) tehty luokkaretki Linnanmäelle. Seuraavaksi hän tulikin pääkaupunkiin jo ammattiyhdistyksen lähettämänä, kun hän osallistui ammattiliittonsa koulutukseen. Jaana on niin rohkea ja määrätietoinen, että hän sopii varmasti hyvin ammattiyhdistystoimintaan. Hän ei kuvia kumartele.

Koulutuksissa hän on käynyt jo kaksi kertaa. Reilu vuosi sitten hän seikkaili Helsingin humussa yhdessä poikani Tuukka Latvalan isän Kimmo Latvalan (ei, kyllä isä taisi olla sittenkin Kimmo Latvala, ilman linkkiä) kanssa ja kertoi tarinoitaan, joissa on kuuluisaa ”Lapin lisää”. Seuraavalla kerralla eli viime syksynä asuin jo itse Ruuhka-Suomessa, joten Jaana majoittui luokseni. Hän on poikani Tuukan kummitäti, itseoikeutetusti. Muuhan ei olisi tullut kysymykseenkään, kun poika kirkollisin menoin kastettiin.

Luonani ollessaan Jaana tietysti joutui hetkeksi hukkaan. Sitä sattuu ja usein. Hän oli herännyt loistokunnossa Sompasaaresta eräästä kaapelilaivasta (tai kuka noita Jaanan kulkureittejä on niin hyvin tarkkaillut, se saattoi olla joku toinenkin kaapelilaiva). Korttia oli taas pelattu ja tietystikään Jaana ei mämminyt, vaan voitto tuli kotiin.

Jane-babystä (tämä on Juha Kairalan antama nimi, mutta epäilenpä että kyseessä on kuitenkin tämä Juha Kairala, ilman linkitystä siis) löytyy kuvia nettialbumistani. Hänellä on pitkät ja paksut tummat hiukset, brunetti siis. Hän näyttää aamuyön tunteina paikallisessa ravintolassa Reposessa kohtalokkaalta ja tietysti dramaattiselta. Draamaa hänessä aina on.


KUVASSA Jaana palelee Tuukan isän Kimmo Latvalan kanssa lähes 30 asteen pakkasessa Sodankylässä marraskuussa 2002. Höyry nousee:

.


Mustin mielin totean, että hyvin usein näistä päivitysteksteistäni puuttuu sanoja ja lauseita. Niin nytkin. Koetan korjata tämän kirjoitukseni edes jonkinlaiseen tolaan.

Ei kommentteja: