torstaina, toukokuuta 19, 2005

Lapsen etu? - Heh, heh!

Mikä sisältö on viranomaisten päätösten perusteluissaan käyttämällä lyömäaseella, ”lapsen edulla”? Kun asiaa tarkastellaan lakikirjaa lukemalla ja viranomaispäätöksiä seuraamalla, huomataan, että lapsen etu on erittäin tulkinnanvarainen asia, ja se vaihtelee tilanteen mukaan. Se on hallinnollinen rationaliteetti, kuten Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien yhdistyksen entinen puheenjohtaja Tiina Kaarela muotoilee. Olen lainannut tuota määritelmää blogissani ennenkin.

Lapsen etu toteutuu aidosti vasta, kun lapsi kärsii väkivallasta eri muodoissaan. Silloin on viranomainen voi järkevästi liittää vaikkapa huostaanoton perusteeksi toimineensa lapsen edun takia. Monissa muissa tilanteissa lapsen edun mukana toimittaessa seuraus on, että lapsi menettää yhteyden toiseen vanhempaansa. Näin tapahtuu, kun äiti ja isä eroavat.

Käyn aiheesta keskustelua Tiina Kaarelan keskustelupalstalla eroperhe.netissä, jossa teema nousi esiin, kun Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitolle valittiin äsken uusi puheenjohtaja helsinkiläinen Bodil Rosengren. Hän on puoluekannaltaan kristillisdemokraatti, mikä valitettavasti näkyy hänen ajattelussaan. Kristillisdemokraatit eivät ole tunnettuja uudistusmielisestä ja radikaalisti rakenteita ravistelevasta ajattelustaan. Puolue on konservatiivinen, joka pyrkii säilyttämään vallitsevan normiston. Juuri normiston kimppuun käymistä tarvittaisiin nyt, kun lapsen edun käsite vaatii päivittämistä.

Laki tuntuu muuten olevan erityisen kiinni vanhakantaisissa normeissa, kun se säätelee lapsen asemaa eroperheessä. Siellä lain henki on pahiten jämähtänyt menneeseen. Pitää muistaa, että lapsen todellista ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia ei ole historiallisesti tunnustettu kovin montaa kymmentä vuotta. Lapsen ihmisoikeudet ovat kovin uusi asia.

Kirjoitan keskustelussa se ajatus taustalla, että lapsen etu toteutuu vasta kun hänelle turvataan vanhemmuus. Järjestelmän eli viranomaispäätösten ja lainsäädännön on tuettava mahdollisimman pitkälle sitä, että lapsi säilyttää erossa myös isänsä. Nykyään järjestelmä ei tee asiansa hyväksi oikeasti mitään, vaan lapsen ja isän suhteen järjestely on jätetty äidin harteille. Äidin täytyy venyä ja joustaa siten, että isä muistaa ja jaksaa välittää lapsestaan. Naisen asema on erittäin hankala, sillä lapsen ja isän suhteen järjestely ei tosiasiassa kuulu hänelle eikä ole hänen ratkaistavissaan oleva ongelma. Normatiivisiin käsityksiin perustuva lainsäädäntö sen sijaan edellyttää sitä.

Järjestelmän pitää järjestää lapsen ja isän välille ihan oma neuvottelujärjestelmä, jossa isä (joita etävanhemmista on ylivoimainen enemmistö) periaatteessa neuvottelee lapsen, ei äidin kanssa. Ylitsemäpääsemättömät ongelmat nimittäin liittyvätkin siihen, että nykylainsäädäntö panee riitelevät vanhemmat keskenään sopimaan eron jälkeen kaikesta lapsen elämään liittyvästä. On ihan selvää, ettei sellainen toimi, ja niin on käytäntö osoittanutkin.

Sitä paitsi, eihän vanhempien tarvitse keskenään neuvotella, kun he lapsesta puhuvat. Kummankin vanhemman vanhemmuus on hänen oma asiansa. Nykylainsäädäntö tukee sitä, että vanhemmat sotkevat lapsen elämästä sopimisen omiin riitoihinsa.

Luonnollisesti kaikki se mikä ylittää työ- ja vastuukuormassa 50 prosenttia vaatii lisäksi vanhempien keskinäistä neuvottelua. Sosiaalitoimessa erovanhempien sovittelu ja neuvotteluapu on jätetty kokonaan järjestämättä, vaikka asialla olisi merkittävä kansantaloudellinen hyöty.

Naiset on vapautettava miesten paapomisesta. Miesten isyyden ei saa kulkea äidin roolin kautta, isyyden toteuttamiseen ei siis äitiä tarvita.

Nythän ongelma on jo ydinperheessä, että isä on epä-äiti. Huono äidin korvike.

Ei kommentteja: