tiistaina, toukokuuta 03, 2005

Media vaatii sensuuria

Pysy media vaiti ja suutele maata vallan edessä. Tämä näyttää olevan toiminnan päämäärä ja journalistinen perusta eräissä suurissa tiedotusvälineissä.

Viime aikoina tiedotusvälineissä on itseruoskinnan omaisesti vaadittu julkkiksille ja julkisesti toimiville poliitikoille parempaa yksityisyydensuojaa. Keskustelu on kuulostanut tekopyhältä saivartelulta. Joutavalta. Mediasta on syntynyt käsitys, että se haluaisi riisua itseltään sen valttikortin johon sen toiminta perustuu: yhteiskunnan avoimuuteen ja sen avoimena pitämiseen ja rakentamiseen. Media on tuntunut haluavan itselleen jotain ihmeellistä Neuvostoliiton aikaista itsesensuuria, jolloin tiedotusvälineet oppivat höpöttämään valheellisia ympäripyöreyksiä ja valmiiseen kaavaan perustuvaa liturgiaa.

Pitäisi muistaa, että sekin on valehtelua, jos jättää jotain kertomatta.

Seuran kansijuttu pääministeri Matti Vanhasen ja kulttuuriministeri Tanja Karpelan kahdestaan viettämistä keskiyön tunneista on kirvoittanut monilta tiedotusvälineiltä ällistyttävää kommentointia. Sanomalehdistä ainakin Keskisuomalainen ja Iltalehti ovat antaneet ymmärtää, että moinen uutisointi oli kohtuutonta näitä kahta valtakunnan eturivin poliitikkoa kohtaan. - Että mitä?! Eikö suomalaisille äänestäjille ja täysivaltaisille kansalaisille kuulu se, että kaksi nykyistä ministeriä ja kaksi silloista parlamentaarikkoa ja keskeistä keskustavaikuttajaa vaihtavat tietoja myös intiimisti? – Eihän itse uutisointi sinänsä ota intiimiyden laatuun mitään kantaa – itse asiassa lukijan kannalta on merkityksetöntä se, onko heidän välillään seksisuhde.

Helsingin Sanomien politiikan toimituksen uutispäällikkö Martta Nieminen (kotoisin muuten Kemijokivarresta Pelkosenniemeltä) ihmetteli (HS 26.4.2005) vihreiden puheenjohtajan Osmo Soininvaaran lausuntoa, että politiikko pitäisi rinnastaa tavalliseen ihmiseen ja hänelle pitäisi siten taata samanlainen yksityisyyden suoja.

Toisin sanoen julkisuudesta ja luottamuksesta elävällä poliitikolla pitäisi olla samanlainen suoja kuin hänen äänestäjillään, joille ehdokkaan numeron kirjoittaminen vaalipäivänä äänestyslappuun on suurinta poliittista vallankäyttöä.

"Poliitikon vallankäyttöä pitää valvoa, mutta tavallisen pulliaisen vallankäyttöä ei pidä valvoa, koska hänellä sitä valtaa ei ole. Tässä on vissi ero", Martta Nieminen kirjoittaa.

Sensuuri ja avoimuuden säännöstely toimii itseään toteuttavana ennusteena: kaikki salakähmäinen lisääntyy varmasti, kun sille annetaan mahdollisuus painua piiloon.
Julkisuus on sellainen avoin areena tarkkailla tapahtumia, että voimakas yksityisyyden suojaaminen vähentäisi varmasti kaikenlaisten epäkohtien ja rötösten paljastumista nykyisestä. Ja sitä paitsi kaikenlaisia kepulikonsteja alettaisiin käyttää entistä enemmän, niitä käyttäisivät niin poliitikot kuin kaikki muutkin kansalaiset, muun muassa tiedotusvälineet. Vain mahdollisimman suuri avoimuus pitää pelin terveenä.

Ammattiliittoni Suomen Journalistiliiton jäsenlehdessä Journalistissa on harvoin hyvin kirjoitettuja juttuja. Lehden parasta sisältöä on yleensä mielipidekirjoitukset. Uusimmassa numerossa (29.4.2005) oli Seuran päätoimittajan Jari Lindholmin kirjoittama tapahtumaselostus siitä, kun Seura julkaisi 15.4.2005 kannessaan jutun Matti Vanhasen ja Tanja Karpelan hotelliyöstä.

Lindholm kommentoi jutun saamaa vastaanottoa eri tiedotusvälineissä kahdesta näkökulmasta, jotka hänelle itselleen ovat tärkeitä. Ensiksikin, Suomessa on sananvapaus, johon ei kuulu nöyristelevä ja vallan edessä pokkuroiva itsesensuuri. Toiseksi, median kuuluu toimia vallan vahtikoirana. Lindholm on pökertynyt siitä tekopyhyydestä, hampaattomuudesta ja kritiikittömyydestä, jolla media suhtautuu näihin kahteen tiedotusvälineille annettuun perustehtävään.
"Pääministerin henkilökohtaiset välit ministereihin eivät ole hänen tehtäviensä kannalta yhdentekevä asia. Jos Karpela vaikkapa saa toisen ministeripestin, on tärkeätä tietää, millaisia vaikuttimia pääministerillä on salkkuja siirrellessään ollut. Sellaisten vaikuttimien taustat eivät voi olla ministerien yksityisasioita – paitsi jos poliitikot aletaan lain tulkinnassa samastaa yksityishenkilöihin, kuten Osmo Soininvaara on vaatinut."

Lindholm ihmettelee kuinka media on kohun aikana halunnut paijata pikkupuudeli Vanhasta silittämällä häntä myötäkarvaan. Vallan vahtikoira on hampaaton ja sokea.
"Pääministeri-instituutio on median erityisessä suojeluksessa. Toisen kuin luulisi, maan mahtavimman miehen yksityisyys ei olekaan kapeampi kuin muiden poliitikkojen, vaan itse asiassa laajempi: sen piiriin kuuluvat jopa hänen poliittiset henkilösuhteensa."

Olen sitä mieltä, että ylilyönnit julkisuudessa ovat avoimen yhteiskunnan tunnusmerkki. Yksityisen ja julkisen ja hyvän maun ja huonon maun rajoja on jatkuvasti koeteltava. Niitä ei voi teoreettisesti asettaa, eikä niiden sijainnista voi sopia. Muuten eläisimme totalitarismissa.

Ei kommentteja: