keskiviikkona, toukokuuta 04, 2005

Vanhempien normatiivinen pakkosopu

Eron jälkeinen rinnakkainen vanhemmuus?

Eroperhe.netissä puhutaan nyt yhtenä uutena puheenaiheena rinnakkaisesta vanhemmuudesta. Asia esitellään kuin se olisi jokin uusi ja outo asia. Se määritellään kahden riitaisan erovanhemman vanhemmuudeksi, jossa he vaikeuksista eli riidoista huolimatta hoitavat lapsensa.

Että mitä?! Mitä muuta vanhemmuutta voi olla kuin itsenäistä, omin jaloin seisovaa vanhemmuutta? Kaikessa vanhemmuudessa tuntuu aina olevan se ajattelumalli, että vanhemmat toimivat saumattomasti yhteistyössä, kumpikin toistaan tukien, ikään kuin kumpikin ymmärtää toista sanattomasti tai jo puolesta sanasta. Tai ainakin nainen eli äiti ymmärtää noin, intuitiivisesti, miestä, isää.

Vanhemmuuden mallit perustuvat niin vahvasti erilaisiin normeihin, että jopa tällainen termi kuin "rinnakkainen vanhemmuus" herättää pohdintaa ja kysymyksiä. Mitä kauheaa tämänkin voi olla?

Mielestäni moni ero jopa vältettäisiin jos vanhemmuus olisi sillä tavoin itsenäistä kuten se "rinnakkaisessa vanhemmuudessa" on.

Ajattelutapa pakkosopuilevasta parista on kuopattava, eikö jokainen vanhempi viimeistään erovaiheessa käsitä, että moinen ideaali ihmissuhde ei saa vanhemmuuden edellytys. Vanhemmuuden perustaa lainsäädännössä ja yhteiskunnallisesti ei saa rakentaa harhan varaan, että vanhemmat keskenään sopivat asioista ja ajattelevat sopiessaan vieläpä lapsen parasta.

Minä olen sitä mieltä, että itsenäinen, toisessa roikkumattoman vanhemmuuden pitäisi kuulua jopa ydinperheeseen. Mielestäni isyys ei voi rakentua äidin kautta, äidin isälle antaman LUVAN ja tuen turvin.

Vanhemmuuden ajatellaan normatiivisesti ja lainsäädännössä rakentuvan siten, että nainen ja mies keskenään juttelevat ja tekevät suullisia sopimuksia, kun alkavat lasta hankkia. Se on romanttista höttöä, jossa tosiasiassa lainsäätäjä välttää ottamasta vastuuta alaikäisen kansalaisen asemasta.
Ajattelutapa juridiikassa on haihattelua – normithan noin pääsääntöisesti ovatkin sitä. Toki ihmiset voivat kaikesta keskenään jutella ja sopia, mutta jotain on pahasti vialla kun lapsen yhteiskunnallisen aseman katsotaan perustuvan tuollaiseen äidin ja isän väliseen jutteluun.
Olen sitä mieltä, että riidelkää, vanhemmat riidelkää! Ei teidän tarvitse elää sovussa keskenänne. Lainsäätäjä on lakeineen metsässä, jos se ei osaa tukea riitaisille vanhemmille syntyneen lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa. Käsittämätöntä, kuinka vanhempien välisistä riidoista tehdään normatiivisesti niin iso ja vaikea asia. Ihmisten kuuluu riidellä, vain siten ongelmat joskus ehkä ratke

Ei kommentteja: