lauantaina, toukokuuta 07, 2005

Yliopistosta elämystehdas

Tieteellisyyden dogmi jarruttaa yliopiston kehitystä. Yliopistoista pitäisi tehdä tiedon taloja, sillä tieteellisyyden määrittely kuuluu yliopiston hegemonialle. Sorrutaan helposti uskomaan yhteen absoluuttiseen tieteellisyyteen. Absoluuttinen totuus on tärkeä osa filosofiaa, mutta sen teoreettista ihannetta ei yliopiston tieteellisyys koskaan saavuta.

Yhteiskuntateorioissa kohkataan koulutuksen tason nousun mukanaan tuomasta refleksiivisyydestä. Yliopiston opiskelijat varmasti ovat refleksiivisiä, mutta opetus ei sitä vielä ole. Opetus on yhä jumittuneena vuosikymmenien takaisiin asemiinsa. Uudistukset, kuten opetus verkossa, ovat vielä vaikutuksiltaan heiveröisiä. Opetusta on siirretty virtuaalimaailmaan, mutta vallankumouksen kasvualustaa ei ole sielläkään. Kaipaan rajua muutosta opiskelun käytäntöihin, sillä nykyaika tarjoaa mahdollisuudet vaikka mihin. Miksi yliopiston pitää yhä olla ilmeeltään vuosikymmenten takaisen mukainen ihan vain siksi, että se olisi uskottava? Tieteellinen uskottavuus on yliopistolle dogmi, oppirakennelma, jonka perusteita ei tarkastella kriittisesti.

Yliopisto ei hyödynnä omaa hurjaa opetustarjontaansa riittävästi. Yliopistossa on koko ajan meneillään kaikenlaista kiinnostavaa, miksi ei rakennettaisi järjestelmää joka toisi opetustarjonnan paremmin opiskelijoiden tietoisuuteen ja hyödynnettäväksi? Miksi opetuksesta ei tehtäisi joka viikkoista älyllistä nautintoa, johon herää himo?

En lakkaa ihmettelemästä sitä, miksi yliopistot eivät tuota uusia kyseenalaistavia hannutaaniloita, jotka tarkastelevat nautittavan raikkaasti asioita, juuri siitä oleellisesta näkökulmasta. Toisaalta, ei eläkkeellä oleva radiotoimittaja Hannu Taanilakaan ole tainnut akateemista loppututkintoaan suorittaa. Muistelen sen jääneen kesken.

Opiskelun pitäisi olla elämyksellisempää, enemmän hetkeen kiinnittyvää ja (älyllisiä) nautintoja etsivää. Yliopisto on helppo muuttaa elämystehtaaksi: kaikkien luentojen ja kaikkien oppiaineiden pitäisi pyrkiä houkuttelemaan kaikkia. Luentosalien ovenpieleen pitäisi kiinnittää isot tervetuloa-kyltit, joissa toivotetaan kaikki niin oman talon opiskelijat kuin vaikka koko globaalitalouskin tervetulleeksi. Opiskelijat pitäisi kasvattaa piipahtamiseen, siihen että reippaasti poukkoillaan luennolta toiselle, aineesta toiseen. Jos joku innostuu suorittamaan aineesta opintoviikon, itse suorittaminen tehdä mahdollisimman helpoksi. Kaikki luentoaineisto pitäisi saada yliopiston kotisivuille. Kaikki luentojen tehtävänannot pitäisi näkyä samoilla sivuilla. Mitään ei saisi jättää hämäräksi, tuntien kulusta tiedottaminen pitäisi olla nykyistä paljon varmempaa.
Tunnilta kesken poistuminen ja kesken kaiken mukaan tulo pitäisi olla hyväksyttävää. Nykyisin usein on julkilausumaton läsnäolopakko.
Aikataulujen ja dead line’ien pitäisi olla hyvin väljiä. Tenttipäiviä pitäisi olla joka viikko kaikissa tiedekunnissa. Tenttiin ilmoittautumisaika pitäisi olla nykyistä lyhyempi. Jos tenttiin on ilmoittautunut yksikin opiskelija, siihen voisi osallistua myös ilmoittautumatta. Nykyinen tenttimiseen liittyvä byrokratia hidastaa opintojen etenemistä.
Kiintiöitä osallistujamääriin ei saisi olla. Ilman muuta kaikkien halukkaiden pitäisi päästä mukaan.

Yliopistossa on koko ajan meneillään kaikenlaista kiinnostavaa. Eräs älykkyyden määritelmä on, että tietoa osataan yhdistellä.

Oli hyvin hyödyllistä, jos luennoilla kävisi myös yleisöä, joka ei suorita opintoja yliopistossa eli ns. tavallisia ihmisiä. Tähän tarpeeseen on kaksi syytä. Ensiksi, keskustelu, ajatusten vaihto ja kritiikki voivat syntyä vain olosuhteissa, joissa erilaiset eturyhmät kohtaavat. Tällainen keskustelu ja kritisointi on oppiaineen prosessointia eli yksinkertaisesti oppimista sekin. Nykyisin luennoilla on ongelmana kuulijakunnan homogeenisyys. Toiseksi, oppiaineiden ja luentojen pitää pystyä olemaan niin houkuttelevia, että niitä voidaan myydä myös talon ulkopuolisille, heille jotka eivät opintoja suorita. Myyvyyden rakentaminen on hyväksi jopa Tieteelle niin kauan kun yleisöltä ei peritä pääsymaksuja. Myyvyys mitattaisiin heränneessä kiinnostuksessa, yleisön intona.

Elämyksellisyyden perusidea onkin myyminen. Sitä ei kuitenkaan saa käsittää kapeasti. Ja myymiseen liittyy tietysti markkinointi. Ja elämys syntyy yksinkertaisesti tiedon antamasta nautinnosta.

Eräs pahimmista yliopiston ongelmista on, että opiskelijat elävät atomisoituneesti. Kaikki ovat linnoittautuneet omille luennoilleen, oman pääaineensa ympärille. Edes saman pääaineen opiskelijat eivät tunne toisiaan, eivät osaa yhdistää toisiaan mihinkään kontekstiin. Sosiaalinen pääoma jää käyttämättä.

Tiede ei saa pyrinnöilleen tukea nykyisen kaltaisesta yliopistosta. Tieteestä on tullut jäykistynyt myytti, jota ei osata lähestyä. Yliopisto on siksi lähinnä vain opetuskäytäntöjä. Näitä opetuskäytäntöjä ja –asenteita uudistamalla voidaan vahvemmin kiinnittyä tietämiseen, tietoon - ja tieteeseen.
Tiede ei kuitenkaan saa olla jotain absoluuttista. Opetuskäytännöissäkin tulisi huomioida, että tiede on lopulta vain kulttuurinen sopimus- ja määrittelykysymys.

Ei kommentteja: