tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Hedelmöityshoidot eivät ole isättömyyden syy

Isättömyys syntyy erossa,
ei hedelmöityshoidossa


Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) mukaan lapsen oikeutta isään on puolustettava niin tarmokkaasti, että hedelmöityshoitoa saisi antaa vain pareille, jotka siis muodostuvat isästä ja äidistä (HS 19.9.2005).

Räsäsen mukaan perhelainsäädäntö turvaa lapsen oikeuden nimenomaan isään. Väite on väärä, kun asiaa tarkastellaan nimenomaan lapsen edun kannalta. Samalla yksinäisten naisten ja lesbojen hedelmöityshoitoja vastaan esitetyt hurskastelevat argumentit menettävät tehonsa. Miehelle on laissa toki hyvin turvattu se, että lapsi merkitään virallisiin asiakirjoihin hänen siittämäkseen, mutta muuhun isyyteen laki ei miestä kannusta. Isyydessä turvataan vain ne samat historialliset omistajan oikeudet, jotka miehellä on ollut avioliiton kautta vaimoonsa. Nainen tehköön vanhemmuudessakin työt.


Setan esittämästä paheksunnasta kirkkohallituksen ahdasmielisyyttä kohtaan puhutaan Helsingin Sanomien verkkosivujen keskustelussa. Päivi Räsänen puolustaa alussa viittaamassani mielipidekirjoituksessaan kirkkohallituksen kantaa. Myös Räsäsen kirjoitus Lääketiede tarvitsee moraalia kirvoitti keskustelun.

Lainsäätäjä on hienosti turvannut isän vapauden toimia julkisessa sfäärissä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Naisen on haluttu omistautuvan kodille ja tukevan siten miehen työtä. Laissa se näkyy yhä siten, että perheiden eroriidoissa lapsen huollosta kiisteltäessä mies on pakotettu rakentamaan vanhemmuuttaan äidin kautta. Lasten kanssa asuva äiti tekee huoltoriidoista neuvoteltaessa isän kanssa yhteistyötä, jos häntä sattuu huvittamaan.


Laki edellyttää, että eroavat vanhemmat pystyvät keskenään sopimaan lapsen huoltajuudesta, elatuksesta, asumisesta ja tapaamisista eron jälkeen. Laissa siis oletetaan, että vanhemmat osaavat neuvotella eron jälkeen. Aika outo ajatus, sillä ero kertoo usein siitä, että parisuhteessa ei osattu neuvotella. Laki jättää lapsen heitteille, riitelevien aikuisten armoille.

Vanhemmuus ja vastuu kuuluvat juridisesti jo nyt siis vain naisille. Vapaus puolestaan kuuluu miehille, sillä heitä ei kahlita edes vanhemmuuden taloudellisella vastuulla.

Siten Räsäsen käsitys laista on yltiöpositiivinen. Tosiasiassa lapset ovat Suomessa isättömiä jo nyt. Yksinhuoltaja- ja uusperheissä asuvista lapsista lähes 30 prosenttia tapaa etävanhempaansa vain hyvin satunnaisesti tai ei koskaan (Janus 2/2005). Yli 70 prosenttia tapaa vähintään kerran kuussa, mutta heistäkin osa vain sen kerran kuukaudessa, muutaman tunnin ajan.

Yksinhuoltajista miehiä on vain 13 prosenttia. [Kiitos korjauksesta, Tiina, tuolla kommenttiosastolla. Eikös tuo luku ole nyt oikein?] Vanhemmuuden sukupuoliroolit muuttuvat jähmeästi: uusimmissakin huoltosopimuksissa vain 20 prosenttia miehistä ryhtyy lähihuoltajaksi. Yhteiskunnasta on vaikea löytää toista samanlaista ikiaikaisten sukupuolinormien kuormittamaa alaa kuin erovanhemmuus.

Lasten isättömyyttä voitaisiin alkaa lainsäädännössä torjua esimerkiksi siten, että etävanhemmat ryhtyisivät maksamaan huomattavasti nykyistä suurempaa elatusmaksua. Elatusapua maksava etävanhempi myös tapaa lastaan. Miesten maksamat elatusavut ovat Suomessa niin pieniä, että isät välttelevät jo osaksi niidenkin vuoksi tapaamasta lastaan. Miehet eivät halua kohdata lapsen taloudellista kurjuutta. Lapsiköyhyys kasvoi voimakkaammin kuin köyhyys muussa väestössä 1990-luvulla (Moisio, Stakes 2005). Köyhät lapset asuvat lähinnä yksinhuoltajaperheissä ja perheissä joissa on alle kolmevuotiaita lapsia.

(Tähän lapsiköyhyysteemaan liittyen täytyy mainita, että olin viime viikon keskiviikkona kuuntelemassa vihreiden järjestämää pikkuseminaaria siitä, onko Suomeen syntymässä lasten luokkayhteiskunta. Perheet ovat polarisoituneet hyvin ja huonosti toimeentuleviin. Syitä on mm. se, että verovaroin rahoitettavat tulonsiirrot eivät enää onnistu köyhyyden torjunnassa. Lipposen ensimmäinen ja toinen hallitus riisuivat suoria rahallisia tukia ja keskittyivät sen sijaan palveluiden parantamiseen. Se taas ei auttanut köyhtyviä lapsia. Lapsiköyhyys on muuten uusi asia; se nostettiin julkisuuteen vasta vuonna 2002. Paikalla oli myös kesällä kohua herättäneen tutkimuksen tekijä Pasi Moisio, joka jakoi meille kuulijoille Stakesille toimittamaansa kohuraporttia "Lapsiperheiden taloudellisen tilanteen kehitys Suomessa 1990-2002")

Itsemääräämisoikeudestaan tietoinen nainen ei tahdo olla vastuussa isän ja lasten välisestä suhteesta. Miehet puolestaan tyytyvät neuvottomina etähuoltajuuteen ja menettävät lapsensa. Kulttuuriset käytännöt, normit ja peräti siis lainsäädäntökin tukevat vielä etäistä isyyttä ja lasten isättömyyttä. Ehdotan lakiin muutosta, jossa vanhemmat neuvottelevat itsenäisesti eron jälkeen lapsensa kanssa huoltoasioista. Vanhemmilta ei siis pitäisi eron jälkeen edellyttää yhteistyötä. Isästä tulisi vihdoin itsenäinen vanhempi. Lapsella olisi neuvotteluissa tukenaan sosiaalialan koneisto. Vanhempien tavoitteet vaatisivat viranomaisten avustamaa sovittelua silloin, kun vastuut jakautuisivat epätasaisesti. Nykyinen sosiaalityön käytäntöhän ei sovittelua juurikaan tarjoa erilaisiin ero- ja huoltoriitoihin. Lainsäätäjä luottaa niin lujasti parisuhteeseen ja sen yhteistyöhön, vaikka ero kertoo selkeästi parisuhteen ajautumisesta karikkoon.

Vanhemmuus ei ole parisuhde, vaikka parisuhdeideologia sanelee nykyisen lainsäädäntömme lapsen edun vastaisesti. Vanhemmuuden juridisen heteronormatiivisen parisuhdeperustan takia lapset menettävät isänsä perheen hajotessa. Vanhempien parisuhdetta lasten tueksi tarjoava Päivi Räsänen on tosiasiassa lisäämässä lasten isättömyyttä, jos isättömyyteen johtavia todellisia, tilastollisesti merkittäviä tekijöitä ei oteta huomioon.

Lainsäädännön on turvattava isän mahdollisuus rakentaa itsenäisesti suhde lapseensa. Se on lasten, miesten ja yhteiskunnallista, taloudellista ja sosiaalista tasa-arvoa haluavien naisten etu. Siihen ei äitiä tarvita, vaikka naiset on kasvatettu hoitamaan tunnetaloutta.

Sosiaalitoimen ja oikeuslaitoksen tekemät lapsen huoltoa koskevat ratkaisut ovat ainoita asioita, joissa voi nähdä miesten järjestelmällistä sukupuolista sortoa. Järjestelmä ei tue isyyttä, vaan miehen vapautta ja jättää vastuun äidille. Naisena vaadin, että tämä likipitäen ainoa epäkohta miesten yhteiskunnallisessa asemassa on korjattava.


Loppukevennykseksi. Muutama sana luovuudesta, siitä kirjoitan Kookoksen kommenttilaatikossa.




3 kommenttia:

Tiina Kaarela kirjoitti...

Pieni kirjoitusvirhe: lähivanhemmista noin 13% on miehiä, etävanhemmista miehiä on käsittääkseni yli 95%.

Panu kirjoitti...

Hienoa, että voin edelleenkin hyvin omintunnoin äänestää Kristillistä liittoa.

Toivon silti, että Hizbollah osallistuu vaaleihin Suomessakin.

Panu kirjoitti...

Vanhemmuuden juridisen heteronormatiivisen parisuhdeperustan takia lapset menettävät isänsä perheen hajotessa.

Ja feminismin normatiivinen miesviha, joka käskee ottamaan heti eron kun mies käyttää valkoisia sukkia juhlapuvun kanssa, vapautetaan taas kerran kaikesta vastuusta.