maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Presidenttiehdokkaat ovat yksinhuoltajia

Mikä yhdistää kolmea suosituinta presidenttiehdokasta, ja heidän lisäkseen yhtä kärkikahinoiden ulkopuolellakin? - "Yksinhuoltajuus", sen eri asteissaan.

Mitalisijojen takaa löytyy Vihreiden Heidi Hautala.

Se on ihan ymmärrettävää kisan kannalta, sillä istuva presidenttikin on ollut yksinhuoltaja. Se on siis nähty kilpailuvaltiksi. Jokainen on nimenomaan lähihuoltaja, kuten tasavallan presidenttikin on ollut.

Yksinhuoltajuuden muodot vaihtelevat ehdokkaikkain siten, että ainakin Matti Vanhanen on yhteishuoltaja. Asumismuodoksi hän on kuulema sopinut vaimonsa (hän on vielä virallinen vaimo) kanssa vuoroviikkosysteemin, jossa lapset asuvat vuoroin kummankin vanhemman luona.

Vanhasen isyys on niin suuri muutos kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa Suomen Keskustan Esko Aho näytttäytyi lähinnä vain inhoperinteisenä etäisenä isänä ja työnjohtajana. Esko Aho kaatoi kaiken lapsenhoidon vaimonsa harteille, eikä tuntunut ollenkaan problematisoivan asiaa.

Esko Ahon isyys määriteltiin kännykkäisyydeksi, koska mies kommunikoi lastensa kanssa lähinnä vain matkapuhelimella. Tuosta rappiosta Suomen Keskusta on ponkaissut aimo harppauksen eteenpäin. Puolueessa on näköjään analysoitu näiden pian kuluneiden kuuden vuoden aikana mistä isyys rakentuu.

Matti Vanhasen tragikoomisista ihmissuhteiluista ja päiväystuoreesta avioerosta huolimatta mies on parempi isä kuin Esko Aho ikinä. Vanhasen on tietysti aina ollut se vähän masentavan oloisen ydinperheen isukki, mutta Esko Aho sai näyttämään saman ydinperhe-elämän kuin kauhuelokuvan käsikirjoitukselta.

Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton kannattaisi jotenkin hyödyntää tätä ehdokkaita yhdistävää tekijää. Heidät pitäisi kutsua koolle keskustelemaan ja väittelemään vaalipaneeliin sosiaaliteemoista, kuten eroperheen rakenteellisista ongelmista ja erolapsen asemasta. Olen jo tehnyt asiasta ehdotuksen eroperhe.netin keskusteluketjussa Presidenttiehdokkaat ovat yksinhuoltajia.


Ja oohhh... Ihanaa kun näiden presidentinvaalien jälkeen ei kukaan ala märistä sen takia, että Matti Vanhanen hävisi Tarja Haloselle. Kuusi vuotta sitten metakka Esko Ahon häviöstä ja Esko-rievun avoinna olevasta tulevaisuudesta aiheutti jatkuvasti myötähäpeää.
Tiedotusvälineet ja valtaeliitti koettivat terapoida Esko-reppanaa vaalien jälkeen siten, että hänen vuoden kestäneestä opiskelustaan amerikkalaisessa yliopistossa jankutettiin kiusallisen paljon.

sunnuntaina, lokakuuta 30, 2005

Miksi miehet eivät imetä?


Bodil kirjoitti eroperhe.netin keskustelussa, että suomalaiset miehet ovat neljänneksi parhaita isiä maailmassa, kun mitataan heidän osallistumistaan lasten hoitoon. Se on helppo uskoa, kun mietitään kuinka pitkällä pohjoismainen yhteiskunta on tasa-arvossa. Samaan aikaan kuitenkin voi vain kauhistella kuinka huonosti asiat ovat muualla maailmassa, Pohjoismaiden ulkopuolella ja etenkin vielä jossain yleisesti heikosti kehittyneessä maassa. Siellä vallitsee pimeys.

Bodil referoi Suomen Kuvalehdessä (21.10.2005, no 42)julkaistua pikku uutispätkää. Voittajaksi suoriutui Pohjois-Kongossa asuvan Aka-heimon pygmit. Pygmimiehet jopa imettävät vauvojaan, jos äiti sattuu olemaan estynyt.

Löysin internetistä englanninkielisen artikkelin imettävistä pygmi-isistä. Ja tässä toinen artikkeli pygmivanhempien suhteista.

Myös minun mielestäni miehetkin voisivat imettää siinä missä naisetkin. Imeminen on lapselle tapa rauhoittua. Kuopion yliopiston professorimiehet ovat mitanneet, että rinnan imeminen kasvattaa lapsen aivoja. (Miesten kirjoittama yliöartikkeli julkaistiin Helsingin Sanomissa alkusyksystä 2002.) Tuttipullon imemisestä lapsi ei saanut aivan yhtä suurta hyötyä, vaikka toki myös tuttipullo näkyi aivosähkökäyrässä. Mistä sen tietää, jos vaikka miehet pystyivät rinnoillaan tarjoamaan lapselle myös tällaista aivofysiologista hyötyä?

Imetystä ei mielestäni arvosteta riittävästi. Se kun on maailman yksinkertaisin tapa hoitaa lasta. Se on aivan liian luonnollista, helppoa, halpaa ja nopeaa. Eihän sellainen voi siis olla tehokasta ja hyödyllistä. Imetys on pettämätön keino rauhoittaa levoton lapsi, minä olen tarjonnut lapselleni tissiä jokaiseen itkuun, eikä ole poika paljon itkeskellyt ja valvottanut. Minä en muista nukkuneeni huonosti kuin muutamana yönä. Parina yönä oli ongelmana pojan ilmavaivat. Kun lapsi nukkuu vieressä, voi itsekin lähes heräämättä ruokkia lapsen keskellä makeinta unta. Eikä nälkäinen lapsikaan ehdi vavahtaa hereille. Olen säpsähtänyt lapsen liikkeisiin ja pieneen yninään, jolloin olen heti ryhtynyt imettämään. Ja yöunet säilyvät ihan kelvollisina, myös minulla.

Miehet voisivat runsailla rinnoillaan auttaa lapsen rauhoittamisessa ja lohduttamisessa aina silloin, kun kyse ei ole nälästä. Monen miehen rinnat ovat kooltaankin niin suuret, että lapset olisivat ihastuksissaan niin pyöreästä ja pehmeästä kauneudesta.

Suomen Kuvalehti viittaa Oxfordin yliopistossa pidettyyn kokoukseen, jossa todettiin, että miehen nänni on täydellisesti varustettu lapsen rauhoittamiseen. Kokouksessa muistutettiin, että esihistoriallisina aikoina on miltei varmasti ollut normina, että mies imettää.

Läheisyyttä voi antaa lapselle monella tavalla, mutta miksi ei imettäisi kun se on niin helppoa? Arvelen, että lapsi kehittäisi nopeasti oikean imuotteen isän rinnasta, kun vauva saisi heti syntymän jälkeen tutustua miehen nänniin. Imuote lienee hiukan erilainen kuin se on naisen nänniä imettäessä. Mutta siinä ei ole mitään uutta imettävien naisten mielestä; imuotteet ovat imetyksen perustekniikkaa.

Miehet, ryhtykääpä töihin! Palkinnoksi riittää jo pelkästään se hiljaisuuden tuoma ruhtinaallinen rauha pirtissä, lapsen hyvinvointiin liittyvistä muista palkinnoista puhumattakaan.

Niin, ja imettäminen hoikistaa. Katsokaapa vaikkapa kuvan naista, lyijykynäpatsas on parhaillaan esillä Unkarin tiede- ja kulttuurikeskuksessa, jossa voi nähdä Antal Sprokin hupsuja huonekaluveistoksia.



perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Väkivaltaisen isän vanhemmuutta tuetaan


Hullu maailma, lasten huoltoneuvottelujen asetelma on ihan vinksallaan.

Nimittäin, etävanhempi voi luistaa kaikesta lapseen liittyvästä vastuusta, vaikka hänelle itselleenkään ei olisi ollenkaan selvää miksi hän karttaa lastaan. Yhteiskunta vaatii vain, että etä maksaa pientä elatusmaksua.

Järjestelmä lainsäädäntöineen ei pakota tällaista etävanhempaa kohtaamaan vanhemmuuttaan. Sitten ovat nämä väkivaltaiset etävanhemmat, jotka voivat siekailematta pyörittää sekä järjestelmää että lähivanhempaa ja lastaan siinä sivussa.

Väkivaltainen vanhempi saa pelkkään vanhemmuuteensa vedoten täydet vanhemman oikeudet, vaikka hän ei olisi itse lapsesta ollenkaan kiinnostunut. Järjestelmä sallii sen, että fyysistä väkivaltaa voi jatkaa eron jälkeen henkisen väkivallan muodossa. Vanhempien oikeudet ovat tämän väkivaltaesimerkinkin perusteella vahvat - ja lapsellahan niitä ei juuri ole.

Vanhemmuuden KOHTAAMINEN ja siten vanhemmuuden prosessointi, sen käsittely siis, on täysin eri asia kuin vanhemmuuteen pakottaminen. Kun taas esimerkiksi patologisoituneissa huoltajuusriidoissa, jotka jatkuvat vuodesta toiseen, ei vanhempi (etä-) välttämättä ole joutunut KOHTAAMAAN vanhemmuuttaan. Myöskään väkivaltaisten parisuhteiden purkautuessa väkivaltainen etähuoltaja ei välttämättä ole ehtinyt joutua kunnolla silmäkkäin vanhemmuutensa kanssa.


Väkivaltaisten vanhempien puolisot ovat tutkimuksessa kertoneet, että isien halu vanhemmuuteen on alentunut.
Lainaan
eroperhe.netin blogia hoitavan Tiina Kaarelan mainitseman tutkija Teija Hautasen artikkelia sosiaalipolitiikan Janus-lehdessä (3/02): "Myös äitejä on pyydetty määrittelemään, miten heidän miehensä toteuttavat isyyttään. Väkivaltaisten miesten puolisot ilmoittivat isien kiintymyksen lapsiin ja osallistumisen lasten elämään vähäisemmäksi kuin vertailuryhmän naiset. Tästä huolimatta miltei 40 prosenttia väkivaltaa kokeneista naisista arvioi miestensä olevan vähintään keskinkertaisia isyydessään."

Isiltä ei siis ole perinteisessä isyydessä vaadittu kovin paljon. Alentuneetkin suoritukset ovat hyvin kelvollisia.

Luin juuri äsken uudelleen Hautasen kyseisen artikkelin ”Keskustelua väkivaltaisen miehen isyydestä”.

Keskustelun aihe on hyvä ja tärkeä, mutta heikkous tässä on se, että Teija Hautanen tarkastelee vain miehen tekemää väkivaltaa. Ainakin hänen artikkelinsa Janus-lehdessä on rakennettu niin. Se ei vielä latista keskustelua perheväkivallasta, eikä ohjaa sitä väärille raiteille, sillä käsittelemme silti vielä suurinta osaa perheessä tapahtuvasta väkivallasta.

Mutta hyvä on tietysti muistaa, että myös äidit syyllistyvät väkivaltaan ja ovat ihan mestareita pienimpien lasten pieksemisessä.

Ymmärtäisin Hautasen artikkelin perusteella, että hänen mielestään on oleellisen tärkeää sukupuolittaa väkivaltaa. Sukupuolitunnukset on pidettävä esillä. Se auttaa hänen mielestään myös laajemman vanhemmuuden kentän tarkastelua. Ensin on siis myönnettävä tosiasiat erityisissä ongelmakohdissa, jollainen väkivaltakin on. Sukupuoli on eräs tällainen tärkeä jaottelu- ja kategorisointitekijä.

Hautanen tuo esiin monia kiinnostavia seikkoja. Hän ensinnäkin haluaa raivata uraa sille, että miehiä tutkitaan väkivallan tekijöinä SUKUPUOLENSA edustajina:

"Kriminologiassa on toki kautta aikain sen historian tutkittu rikollisia väkivaltaisia miehiä, mutta alan tutkimuskohteiden valtavirtaan eivät yksityisen alueelle mielletyt väkivallanteot ole kuuluneet. Myöskään miesten tutkiminen miehinä, sukupuolensa edustajina, ei ole ollut tavallista krinologiassa eikä yhteiskuntatieteissä." (Janus 3/02 s. 239)

Hautanen painottaa myös sitä, että miehen väkivaltaisuutta ei ole tutkittu yhdessä isyyden kanssa. Väkivaltaisen miehen isyys on unohdettu, eikä isän roolia tässäkään mielessä ole tuotu esiin. Mies kun ei ole lähtökohtaisesti isä, kuten nainen on lähtökohtaisesti äiti. Hautanen korostaa, että naisten väkivaltaisuudesta puhuttaessa muistetaan aina tuoda esiin, että naisella on velvollisuutensa äitinä. Mies on sen sijaan saanut olla isyydestä vapaa myös väkivaltatutkimuksissa.

Siksi isien väkivaltaisuus on - yllättävää kyllä - itseasiassa tuore tutkimusaihe.

Palaan Tiina Kaarelan esiin nostamaan kysymykseen: pitäisikö väkivaltaperheen huoltoriidat siis käsitellä tuomioistuimissa? Lukemani perusteella minun on vaikea nähdä miksi Hautanen suosittelisi oikeuslaitosta väkivaltaisten vanhempien huoltoriitojen ratkaisupaikaksi, kuten Hautanen kuuluu esittäneen tällä viikolla torstaina Helsingin yliopistossa järjestetyssä sukupuoli ja väkivalta -seminaarissa. Löydän artikkelista ainoastaan sen syyn, että väkivallan uhri ei ole tasaveroinen neuvottelukumppani, jota sovittelutilanne sosiaalitoimistossa lastenvalvojan luona vaatisi.

Mielestäni tuo seikka vaan korostaa tarvetta siihen, että vanhempien pitäisi voida toisistaan täysin erillään voida sopia lapsensa huoltajuudesta ja muista huoltoasioista. Se korostaisi etähuoltajankin itsenäistä asemaa. Siinä tilanteessa järjestelmä voisi kannustaa väkivaltaisen etähuoltajan hoitoon. Hoitoon menoon motivoisi mahdollisuus alkaa elää myöhemmin täysipainoista vanhemman elämää tapaamalla lasta.

Väkivaltaista etää ei saa päästää lapsen lähelle. Ei valvomattomiin tapaamisiin. Jossain täytyy mennä raja. Myös väkivallalla uhkailu on saatava loppumaan eroon, joka kuitenkin on uhrin vakava yritys lopettaa väkivalta.

Tiina Kaarelan blogikirjoituksen innoittamaa nettikeskustelua käydään eroperhe.netissä.


sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

Isäaktivistien pitäisi tunnistaa vastustajansa


Taas syytetään feminismiä, ihan turhaan.

Helsingin Sanomien verkkokeskustelussa "Huoltajuuskiistansa hävinneiden miesten kohtalot tutkitaan Espoossa" eräät miehet ja isäliikkeen aktivistit syyttävät feministejä lastensa kaappaamisesta ja omimisesta. Olen hyvin hämmästynyt. Jälleen törmään tällaiseen tolkuttomaan olettamukseen, että nimenomaan feministit olisivat isyyden vahvistamisen tiellä.

Minä väitän, että nimenomaan ne naiset ja miehet, jotka näkevät vaivaa kieltääkseen kaiken feminismin, ovat isien esteenä eroperheiden huolto- ja huoltajuuskiistoissa.

Isät eivät voi koskaan parantaa asemaansa vanhempana eroriidoissa, jos he eivät osaa edes määritellä vastustajaansa oikein.

HS:n keskustelussa kirjoitettiin mm. tähän tapaan:

"Otsikko tuntuu olevan nykyisen perhe- ja tasa-arvokäsityksen mukainen tosiasia. Tasa-arvon määrittelee naistutkimusta opiskellut feministi. Näitä on paljon sosiaalityöntekijöinä."


"Äitiys ja naiseus ovat sama asia ja hoiva on feministisen teorian kautta liitettävissä vain naiseen. Väkivalta ja pahuus taas vain mieheen."

Minäkin lähetin keskusteluun oman mielipiteeni.

En käsitä miksi isäliikkeen edustajat eivät suostu ymmärtämään, että nimenomaan FEMINISTIT jos ketkä ovat isien kanssa samalla puolella.

Isien ongelma on nimittäin se, että perhepolitiikka, lainsäädäntö, sosiaalityö ja lastensuojelu on rakennettu vanhanaikaisen sukupuolijärjestelmän varaan. Nykyinen järjestelmä nojaa yhä sukupuolisopimukseen, jossa lapset, koti ja muu yksityinen sfääri (esimerkiksi vanhusten ja vammaisten hoivaaminen) kuuluu naisille. Julkinen sfääri (politiikka, talous, tiede) ja siellä vaikuttaminen kuuluu miehille.

Miehet, teillä on yhteiskunnallista valtaa varmasti vähintää yhtä paljon kuin naisilla. Tehkää siis isinä oikeasti jotain, olkaa yhteiskunnallisesti aktiviisia ja herätkää tässä asiassa, jotta vanhemmuuden vastuut ja oikeudet jakautuisivat tasapuolisesti. Se on vain ja ainoastaan naisten etu, ei heille vahingoksi. Feministejä ette voi syyttää lastenne riistämisestä. Lapsia kaappaavat sellaiset naiset, jotka yhä elävät vanhanaikaisten sukupuoliroolien mukaisesti.

Historiallisesti nainen on saanut käyttää valtaansa kodin ja lasten kautta. Nyt kun naiset tavoittelevat myös yhteiskunnallista ja taloudellista valtaa, koti ei voi olla enää heidän yksin mestaroima valtakunta. Miehen tekemä työ lasten kanssa ja kodin ja perheen hyväksi on siunauksellista naisten yleisen tasa-arvoisuuden kohenemiselle!

Naisten tasa-arvo hyötyy rankasti siitä, että isät hoitavat lapsiaan. Ja hoitamisella tarkoitan tässä juuri sitä Helsingin Sanomien verkkokeskustelunkin keskiössä olevaa eroperheen elämää, jossa lapset vähintään tapaavat isäänsä laajoin tapaamisin.

Isyyden vahvistuminen lienee yhteiskunnassa kaikkein vaikuttavin muutos, jolla naisten tasa-arvoa voidaan parantaa

perjantaina, lokakuuta 21, 2005

Junajärki auttaa kansantaloudessa



Yksityisautoilu kuriin!

Käärme on luikerrellut julkisen liikenteen paratiisiin. Se on henkilöauto.

Tunnustan: maailmassa ei ole oikeastaan mitään niin ihanaa kuin autolla ajaminen. Henkilöautolla, itse ratissa kuskina istuen. Autoilu vaan on ja pysyy minussa kuin tauti, vaikka onnistun irrottautumaan siitä hetkeksi, useaksi kuukaudeksikin. Viimeistään silloin pääsen taas rattiin, kun olen kavereiden kanssa lähdössä jonnekin. Minä ajan aina. Minä olen yleensä se ajokuntoinen ja jaksan ajaa vaikka yön läpi.

Julkinen liikenne on silkkaa järkeä; onko meidän infrastruktuurissa muuta niin kansantaloudellisesti älykästä toimintoa kuin rautatie? Äskettäin junassa matkustaessani samassa vaunussa taisi istua rautatien aikataulujen harrastaja, toimittaja Hannu Taanila, joka on väsymättä ylistänyt junaa kulkumuotona ja ennen kaikkea liikenteen järkeistäjänä. Taanila kuului kiittelevän lipun tarkastanutta konduktööriä suorastaan ylikohteliaasti. Hän pomppasi istumapaikaltaan heti minun taakseni käytävälle jonoon, kun poistuimme junasta samalla asemalla. Mies vaan näytti sen verran nuutuneelta, että rupesi epäilyttämään onko tuo Taanila ollenkaan.


Junassa on vain yksi ratkaiseva vika: se ei tunnu matkustamiselta. Junakyyti on vain siirtymistä. Henkilöauto on siksi pirullisen kiehtova väline, koska sen kanssa joudut olemaan aktiivinen osa liikennettä.

(Kuvassa poikani Tuukka raitiovaunussa Hakaniemen S-marketin kohdalla.)


Olen sitä mieltä, että julkinen liikenne ei saavuta sellaista suosiota kuin sille kuuluisi, jos lippujen hintoja ei alenneta tuntuvasti nykyisestä. Rautateille on saatava halpa kuukausikortti myös pitkiä matkoja matkustaville. Sillä saisi suihkia raiteilla niin paljon kuin ehtisi.

Lippujen alennus pitäisi kuitenkin aloittaa kaupunkiliikenteestä. Kaupungeissa ja lähiliikenteessä hyöty olisi tuntuvin. Esimerkiksi Helsinki on vaarallinen kaupunki kevyelle liikenteelle. Henkilöautot tappavat ihmisiä. Helsingissäkään ei uhkaa niinkään väkivalta, vaan liikenne.
HKL:n kuukausilippu voisi vaihdella 20-60 euron haarukassa, lasten lippu saisi olla tuotakin halvempi.

maanantaina, lokakuuta 17, 2005

Säälittävä Helsingin Sanomat


Kääk. Valtamedia nielaisee blogit, Suomen ainoan Vapaan Median. Lausun tuossa käsitteen vapaa media yhtä painokkaasti ja hidastaen kuin Hannu Taanila tekee radiopuheenvuoroissaan. Hän tarkoittaa tuolla Yleisradiota.

Helsingin Sanomat pukkasi markkinoille rysäyksellä neljä eri blogia. Ne ovat tietysti Suomen linkatuimpia ja ihan kohta myös luetuimpia tekeleitä, sillä eräs pysyvä mainospaikka on heti lehden verkkosivuilla, aloitussivulla oikealla. Hieno paikka siis.
Suomen suurin blogilista on Blogilista.fi, jossa kaikki HS:n blogit ovat ns. Kuuman listan kärjessä.

Ihmettelen Hesarin esittämää ideattomuutta ja hapuilevaa apinointia. Lehti hakee blogeillaan suoraa keskusteluyhteyttä lehden lukijoihin, esimerkiksi Kuukausiliitteellä on oma weblog. Miksi Hesari ei panosta keskustelufoorumiinsa? Lehti voisi järjestää lehden juttujen kommentoinnin keskusteluareenalle. Nyt foorumilla kyllä käsitellään lehden juttuja, mutta siellä lukijat kirjoittelevat keskenään.

Blogit ovat HS:ltä vähän säälittävää perässäseurailua. Suomen vaikutusvaltaisimpiin lukeutuvan median ja ylivoimaisesti suurimman sanomalehden pitäisi johtaa kehitystä, ei peesailla sitä.


HS:n blogeissa ainoa uudistus näyttää olevan, että lehti julkaissee siellä ennakkoon joitakin lehtikirjoituksia, joita lukijat voivat kritisoida ennen julkaisua. Tätä on maailmalla jo tehty lehtitalojen weblogeissa. Tilanne muuttuu kuitenkin vain hiukan; tähän saakka lehtien lukijat ovat voineet arvostella juttuja vain jälkeenpäin. Teknisesti tämäkin hoituisi mielestäni paremmin ehdottamallani keskustelufoorumilla. Blogi ei ole niin hyvä paikka kommentointiin kuin keskusteluryhmä on.


Oleellista on muuten huomata, että jokainen lehden lukija on myös lehden juttujen kriitikko. Joka viikko kymmenet tuhannet lukijat tarkastavat toimittajan työn lopputuloksen.
Ja se on muodoltaan ihan sitä samaa jälkisensuuria, mitä Suomen lakikin harjoittaa.
Median kuluttajilla on oikeus sanoa mielipiteensä, mutta usein se areena puuttuu. Ainoa todella vapaa media on weblog ja laajemmin internet, mutta valtamedian tuotteena vapauden idea vesittyy. Blogi ei mielestäni sovi lehtijuttujen jatkeeksi.

Bloggarit puhuvat kiusallisen tiheään bloggaamisesta. Peräämäni vapauden käsite unohtuu blogien olemuksen pohdinnoissa hämmästyttävän usein. Bloggareille itselleenkään ei näytä olevan ihmeemmin merkitystä sillä, että tässä on vihdoinkin areena esittää Mielipiteitä ja Omia Ajatusrakennelmia. Ongelma on näillä vapaudenmarkkinoillakin se, että ajatuksista on selvästi pulaa.

Kaiken kukkuraksi HS on tullut omalla arvovallallaan standardoimaan bloggaamista, onneksi helvetin huonoin tuloksin, sillä mitään kehitystyötä lehti ei näytä tehneen.


lauantaina, lokakuuta 15, 2005

Gustafsson jäi kiitollisuudenvelkaan


Bodominjärven surmat on ihmismielen laboratorio.

Palaan vielä aiheeseen, sillä asian tarkastelijaa innostaa tietysti se, että syytettynä olleen Nils Gustafssonin syytteet hylättiin. Nyt on tärkeää ottaa tuomioon kantaa.

Olen kirjoittanut tästä kansalaisten antamasta tärkeästä jälkihoidosta myös kommenttiosastossani.

Helsingin Sanomien verkkosivujen keskustelussa eräs Gustafssonia puolustava nimimerkki "L.s." vetoaa siihen, että surmista selvinnyt nuori mies kantoi turvanaan kirvestä.

(...) "Nils piti murhien jälkeen autonsa takaosassa kirvestä, koska pelkäsi murhaajan tulevan tappamaan hänet saadessaan tietää yhden jääneen eloon." (...)

Minun kirjoittamani vastaus nimimerkki L.s:n viestiin julkaistiin juuri äsken HS:n keskustelussa.

Minun mielestäni Nils Gustafssonin ei tarvinnut varjella itseään. Tappaja hoiti huonosti Nilsin tappamisen, koska hyvin vähillä vammoilla päästi pojan uinahtamaan tajuttomana uneen. Kyllä jokainen tappaja näkee jo tekopaikalla, siellä teltalla, että nyt jäi homma hoitamatta, tuo jätkä jäi vielä henkiin. Nilsin ei tarvinnut EDES PUOLUSTAUTUA; käsissä ei ollut mitään vammoja ja jälkiä.

Tappaja on antanut Nilsille jo teltalla erityiskohtelun, tuskin Nils siis olisi ollut niin EPÄLOJAALI tappajaa kohtaan, että olisi ajellut autollaan kirves turvanaan. Nils Gustafssonhan oli jo oppinut surmailtana, että surmaaja kyllä armahtaa hänet.

Tappaja on jo siis alunperin suhtautunut myönteisesti Nilsiin. Gustafsson jäi suorastaan KIITOLLISUUDENVELKAAN.

Liian vähälle huomiolle on muuten jäänyt surmien käsittelyssä ja tietysti itse tuomiossa se, että kyse oli myös seksuaalirikoksesta. Yhden naisen (tytön) ruumis häväistiin ja tämä sama nainen ylitapettiin. Tämä tyttö oli Nils Gustafssonin tyttöystävä.

Ja muuten, tekopaikkaan vielä palatakseni. Mielestäni teltan oviluukun solmitut narut ovat eräs mielenkiintoisin yksityiskohta tekopaikalla. Mitä tosiaan tarkoittaa se, että teltan narut oli solmittu tuhannella solmulla? - Sitä, että teltan ulkopuolella oli öykkäröinyt joku, äänekkäästi, ja teltan väki tahtoi pitää hänet ulkopuolella. Ja tämän häirikön on täytynyt olla tuttu teltan porukalle, kukaan ei jää telttaan tarkoituksella loukkuun.



Toinen pointti teltan narujen solmuissa on se, että surmaaja oli lähestynyt telttaa äänekkäästi, ei siis äänettömästi hiipien. Surmaaja on siis arkisesti riidellyt telttassa sisällä olleiden kanssa. Nuoret ovat mielenosoituksellisesti sulkeneet surmaajan ulkopuolelle.
Muita oudompia ääniähän pojat olisivat varmasti lähteneet tutkimaan teltan ulkopuolelle.


Mikään telttailijaporukka ei lähde solmimaan naruja monelle solmulle, eikä millekään solmulle ylipäätään, jos siihen ei liity jonkinlainen mielenilmaus. Se oli kommunikointia tuttujen ihmisten välillä.

Solmujen tekeminen ei ole etupäässä turvallisuuden takaamista (kaikkia metsän uhkia vastaan), vaan kommunikointia. Itsensä solmiminen loukkoon ei ole järkevää turvallisuuden kannalta, sen sijaan se on viesti ulkopuolella metelöivälle häirikölle, että pysy poissa täältä.


(Kuvat olen ottanut Suonenjoella ja Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa lokakuussa 2005.)




perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Miehen kunniaa pitää puolustaa


Nils Gustafssonin saamasta vapauttavasta tuomiosta ei edes valiteta hovioikeuteen. Valitettavaa.

Bodomjärven surmissa ja erityisesti tuomion perusteluissa on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle se, että kyse oli seksuaalirikoksesta. Vain yksi kolmesta uhrista oli riisuttu paljaaksi ja härskisti aseteltu ruumiskasan päälle.

Ja murhaajalla oli todennäköisesti Nils Gustafssonin kengät jalassa.

Ennen surmia uhrit olivat sitoneet teltan narut lukuisiin solmuihin. He halusivat pitää teltan ulkopuolella häiriköineen (tuttunsa) ulkopuolella. Jos siellä olisi häiriköinyt joku ulkopuolinen, tuskin koko porukka olisi jäänyt teltan suojiin. Solmujen tekeminen tarkoittaa sitä, että jonkun äänekkään kiusankappaleen halutaan pysyvän loitolla.

Psykoanalyytikolle olisi nyt hommia. Hänen pitäisi analysoida sitä, kuinka tuhansia vuosia vanhat moraalikäsitykset kahlitsevat yhä ajatteluamme. Psykoanalyyttisesti kiinnostavaa on, kuinka vieläkin naiselta odotetaan tietynlaista rajoitettua sukupuolikäytöstä. Ja ne rajat luo mies, näköjään yhä. Seksuaalirikoksen kohteeksi joutunut uhri oli "iloluonteinen" nainen, jonka
reippaus lienee sekoittanut Espoon käräjäoikeuden. Tuomareista näyttää olleen äärettömän hämmentävää, että uhrilla oli sisässään spermaa. Murhaaja ei tykännyt siitä, että se ei ollut hänen spermaansa.

Hyvin yksinkertaistetusti totean, että Nils Gustafsson vapautettiin siksi, että hän on mies. Gustafssonin tyttöystävä Irmeli häpäisi käräjätuomareiden ja suuren yleisön mielestä Gustafssonin miehen kunnian. Tuomio ei pureutunut kylliksi siihen, miksi murhaaja "ylitappoi" Irmelin ja miksi tekijä häpäisi ruumiin.

Naisen tappaminen ja ruumiin halventaminen ovat siis pienempiä ongelmia kuin miehen miehisyyden puolustaminen.

lauantaina, lokakuuta 08, 2005

Epätasa-arvo räikeimmillään erovanhemmuudessa


Sukupuolten tasa-arvon ongelmat näkyvät kaikkein selkeimmin vanhemmuuden toteutumisessa. Vanhemmuuteen liittyvien vastuiden jakaminen perustuu yhä vanhentuneeseen ja historialliseen sukupuolisopimukseen. Työelämässä vastuita ja palkkioita on onnistuttu jakamaan paremmin ainakin siten, että naisen tien katkaisevia ajatteluluutumia on murrettu. Silti työelämässäkin on yhä jotain pahasti vialla. Kuinka paljon vialla sitten onkaan perheen työnjakoon ja moraalisen vastuunkannon jakautumisessa? Perhe on julkiselle työelämälle vastakohtainen yksityinen sfääri, privaatilla alueella toimiva yksikkö, jossa näivettyneitä ajattelurakennelmia hellitään edelleen.

Erityisen räikeästi suomalaisen perheen tila paljastuu perheen hajotessa. Sukupuolten tasa-arvoisuus keikahtaa vieläkin erossa vinoutuneempaan suuntaan kuin se oli perheen koossa ollessa. Tämä on hyvin ällistyttävää, sillä tasa-arvokeskustelun aikana luulisi isän oikeuksia vaativien miesten ja äidin vastuista väsyneiden naisten jakavan kuormansa eron hetkellä! Erossa tasapuolisen jaon tekeminen olisi minusta jopa helpompaa kuin itse ydinperhe-elämän aikana, koska erotessa jokainen vastuualue on pakko aktiivisesti tiedostaa, toisin kuin ehjän perheen aikana. Silloin perheeseen liittyvät tehtävät hoituvat paljolti omaa rataansa.

Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton entinen puheenjohtaja Tiina Kaarela kirjoittaa weblogissaan 7.10.2005, että kuntien sosiaalitoimistojen vahvistamat lasten elatusapusopimukset ovat niin pieniä, että yli 90 prosenttia lapsista saa vain noin sata (100) euroa kuussa, moni lapsi saa vielä tuotakin vähemmän. Tuo summa on vakiintunut sosiaalitoimistojen käytäntöön siksi, että se sama kuin kunnan maksama elatustuki. Elatustuki on tarkalleen 118,15 euroa kuussa. Kunta maksaa lapselle elatustukea, jos elatusvelvollinen vanhempi ei hoida elatusavun maksamista. Kaarelan mukaan sosiaalitoimistot eivät siis aja lapsen asiaa, vaan vain kunnan etua. Sosiaaliviranomaiset huolehtivat siis vain siitä, että kunnan ei tarvitsisi maksaa lapsen elatusta. Kukaan ei ajattele tässä dramaattisessa toimeentulo- ja vastuidenjakokysymyksessä lasta eikä hänen lähivanhempaansa. Yksinhuoltajista on miehiä vain 13 prosenttia.


Eron jälkeen siis lasten elatusvelvollisuus siirtyy lähes yksinomaan naisen harteille (muista lapsiin liittyvistä velvollisuuksista puhumattakaan). Palkkapolitiikassa tätä ei ole huomioitu koskaan, vaan perheen elättäjän rooli toiminut miesten palkkoja nostavasti. Naisten on katsottu hyötyvän siitä, että he voivat elää miehensä palkalla.

Tasa-arvotyötä tarvittaisiin siis kaikkein kipeimmin juuri eroperheissä, missään muualla yhteiskunnassa sukupuolten välinen eriarvoisuus ei ole niin suurta kuin siellä. Mielestäni suomalainen tasa-arvopolitiikka eikä edes naisten asemaa parantavat muutosvoimat (kuten julkishallinnon tasa-arvotoimikunnat, tasa-arvoa hoitavat viranomaiset, tasa-arvopolitiikka, naisasialiike, miesliike) eivät ole tajunneet perheen työnjaon merkitystä kaikelle tasa-arvolle. Se on kaikkein radikaalein väylä kehittää niin naisten kuin miestenkin tasa-arvoa, sillä mielestäni miestenkin pahimmat tasa-arvon ongelmat lymyävät nimenomaan isyyden oikeuksien toteutumisessa. Vanhemmuuden tasa-arvo on myös ehkä radikaalein yksittäinen toimenpide kasvavien lasten tasa-arvoisuuden kehittämisessä; molempien vanhempien huolenpito kun on lapsen sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvon kannalta tärkein vaikuttava tekijä.

Mielestäni suomalainen feminismikään ei ole oivaltanut vanhemmuuden rakenteellisen perustan vaikutusta kaikkeen tasa-arvoon. Feminismi ei osaa nostaa vanhemmuuden ja lapsen asemaa koskevia ongelmia esiin. Asia jaksaa hämmästyttää minua aina. Vanhemmuuden tasa-arvon tulokset kun ylittäisivät reippaasti kaikki sukupuoliset rajat; vaikutus tuntuu sukupuolta universaalimmissa kategorioissa kuten yleisenä taloudellisena ja sosiaalisena tasa-arvona ja ihmisarvon käsitteen syventymisenä. Se tasa-arvo näkyy eri sukupolvien ja erilaisten vähemmistöjen tasa-arvon parantumisena.

Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton pitäisi mielestäni aloittaa ihan oma sukupuolten tasa-arvo-ohjelmansa. Se voidaan aloittaa kokoamalla luettelo niistä ongelmista, joista erolapsi kärsii. Sukupuolten tasa-arvoisuuden vaikuttavuus tulee hyvin todistetuksi, kun listalle aletaan laatia ratkaisumalleja. Minä väitän, että jokainen erolasta koskeva ongelma selvitetään SUKUPUOLTEN tasa-arvon rakentamistyöstä löytyvällä ratkaisulla!

Nainen ei voi ikinä saavuttaa todellista tasa-arvoa työelämässä, jollei vastuita ja työkuormaa jaeta perheissä uudelleen. Naisen tekemä työ säilyy edelleenkin huonosti arvostettuna ja naisvaltaisten alojen palkat pieninä. Näistä seuraa se, että naisen ei katsota voivan osallistua myöskään johtamistyöhön.

Isän ja äidin välinen tasa-arvo on kaikkein rankin tapa vaikuttaa miehen ja naisen väliseen tasa-arvoon. Lapsiin ja kaikkinaiseen hoitamiseen ja huolehtimiseen sidottu nainen ei voi koskaan saavuttaa tasa-arvoa vastuista vapaan miehen kanssa.


Miesliike on lähestulkoon hiljaa. Muutama yksittäinen mies jaksaa korottaa ääntään perheeseen liittyvän epätasa-arvon vuoksi. Miehet eivät ole politisoineet tasa-arvonsa ongelmia. Ei heidän tarvitse, koska tosiasiassa he eivät koe kärsivänsä sukupuolten välisestä epätasa-arvosta. Osittain tästä syystä miesten on vaikea ymmärtää feminismiä.

Vanhemmuuden vastuiden vinoutunut jakautuminenkin toimii todellisuudessa yhä miesten edun puolesta, kun etua mitataan taloudellisesti ja kyvyllä toimia kodin ulkopuolisessa julkisessa sfäärissä. Miehillä on aikaa ja vapautta, miksi he eivät sitten omistaudu tasa-arvotyölle, jolla eroisätkin saisivat vahvemman isyyden itselleen? Tämänkin tasa-arvotyön miesten puolesta joutuvat tekemään naiset – silloin, kun perheeltään ja lapsiltaan ehtivät.

Etävanhemmuus ja sukupuoli -keskustelua käydään parhaillaan eroperhe.netissä. Etävanhemmuus lienee kaikkein sukupuolittunein asia Suomessa; heistä lähes 90 prosenttia on miehiä. Voiko mikään inhimillisen elämänalueen jakautuneisuus olla vieläkin totaalisempi?

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta jakaa vuosittain tunnustukseksi miehen aseman parantamisesta Miehen työ –palkinnon. Palkinnon saajaa voi kuka tahansa ehdottaa, minäkin mietin ketä esittäisin. On todella vaikea löytää miehiä, jotka työskentelevät miehen yhteiskunnalliseen asemaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Minä en löytänyt kuin yhden hyvän tyypin, isäaktivisti Nazmi Kucukkösen, joka elokuussa osoitti nälkälakkoillen mieltään Helsingin tuomiokirkon porrastasanteella. Hän joutui sitten heikentyneen kuntonsa takia sairaalaan, kun ulkopuolinen oli hälyttänyt hänelle apua. Suomessa pitkään yrittäjänä toimineen Nazmi Kucukkösen piti tulla Turkista asti Suomeen vahvistamaan heiveröistä suomalaista isäliikettä.




torstaina, lokakuuta 06, 2005

Miljoonapippelin kestostondis

(PENIKSEN SEIKKAILUT, osa 2)


Kaikenmaailman pullasorsat kylpevät shampanjassa.



Väsynyt mulkku muljahteli Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen housuissa. Juhlan kunniaksi juodut shampanjat ja punaviini olivat uuvuttaneet pikkuveitikan. Nyt se koetti rentoutua ja kerätä voimia.

Optiopippeliä oli viety viime aikoina kovaa kyytiä. Isäntä oli päässyt niin isoihin rahoihin kiinni, että hän pursusi testosteronia, mikä rasitti pitkään vähällä käytöllä ollutta mulkkuparkaa. Nyt hormoniryöpsäykset olivat ihan hillittömiä; penis joutui tämän tästä pingottuneeseen jännitystilaan, kun isäntä pohti sijoituskohteita rahamassalle.

Kyllä nipukka vielä mahtui hyvin housuihin, mutta normaali näivetystauti ei enää vaivannut. Flegmaattinen matalalento oli vaivannut niin mulkkua kuin yhtiöätäkin. Fortumissa ei ollut enää vuosiin tehty tuotekehitystä, ja järkiperusteiden etsiskely moiseen velttoiluun masensi kevytmielisimmänkin pippelin. Yhtiön johto oli päättänyt veikata mahdollisuutta, että jospa luonnonvarojen niukentuminen ja kulutuksen rationalisointi ei koskekaan energia-alaa.
Yhtiön osakkeiden arvo oli kyllä noussut, mutta eihän se ollut mulkun vetreyden ansiota. Penis tiesi sen hyvin; se oli vain tyytynyt toimittamaan päivärutiinejaan. Tosin virtsasuihkukin tuntui heikentyneen. Enää ei ollut mahdollista tähdätä kaukaa. Jos halusi kusta toisen vihtaan, piti istahtaa suoraan päälle. Ja sehän ei ollut bisnesmaailmassa edes vaikeaa.


Lohdullista oli tietysti se, että talouselämä palkitsee pippelin jo pelkästään humaaneista syistä: meille riittää, että olet olemassa. Asia lohdutti tietysti miljoonapippeliä, joka nyt tiesi nyt entistä varmemmin, että pelkkä pönöttäminen riittää. Yrityksen evoluution oli ihan hyväksyttävää olla yhtä hidasta kuin evoluution luonnossakin. Ja biologiaan perustuva ajattelu yhä edelleen olevan ohjenuorana yritysten hierarkioita ja johtoa rakennettaessa.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Helsingin lapsiparkit


Olen käynyt pari kertaa kysymässä tänä vuonna Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa lapsiparkeista. Niitä kun ei tunnu löytyvän mistään tai sitten ne eivät ole koskaan avoinna. Sain sähköpostiini eilen listan Helsingin lapsiparkeista. Listan on juuri äsken koonnut sosiaalineuvoja Kati Grönlund (puh. 010 66011). Hän kertoi juuri aloittaneensa tietojen keräämisen, kun minä viime viikolla piipahdin Kampissa Salomonkadulla sijaitsevassa sosiaaliviraston S-infossa, jossa ihmiset voivat käydä kyselemässä kaikkea. Silloin sain mukaani vain ihan muutaman paikan tiedot, mutta nyt lista lienee mahdollisimman kattava. Tällä lapsiparkkilistalla on mukana myös yksityiset puistotädit.

On muuten ällistyttävää, että Helsingin kaupunki kokosi listan vasta nyt. Viime kesänä minulle S-infon virkailija ehdotti minulle jopa Stockmann-tavaratalon lapsiparkkia, kun mitään muuta ei tuntunut löytyvän.

Tätä luetteloa ei ole vielä ehkä missään muualla internetissä. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston lapsiparkkisivu ei välttämättä sisällä viimeisintä tietoa.


Saamani lapsiparkkien luettelo on kokonaisuudessaan tässä:


Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa tenavatupatoimintaa järjestää pääasiassa Perhekeskusten lapsiperheiden koti-palvelu. Myös joillakin leikkipuistoilla / asukas-puistoilla on omaa tenavatupatoimintaa. Lapsi-perheiden kotipalvelun järjestämiin tenavatupiin tulee ilmoittautua etukäteen alueen kotipalvelun ohjaajalle. Leikkipuistojen tenavatupiin ei tarvit-se etukäteisilmoittautumista, vaan hoitoon pää-see, jos on tilaa. Sosiaaliviraston järjestämät te-navatuvat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.


Perhe-Betania,
Perämiehenkatu 13, 00150 Helsinki,
sisäänkäynti Merimiehenkatu 43 porttikäytävästä
Maanantaisin klo 9-12, etukäteisvaraukset
Lisätietoja ja paikkavaraukset
numerosta 050 4025867 /
Raija Kuloheimo tai Minna Huittinen

Itäinen perhekeskus, Herttoniemi
Lapsiperheiden kotipalvelun lapsiparkki
ke ja pe klo 8.00-13.00, omat eväät mukaan
Linnanrakentajantie 11 C, kerhohuone
Ilmoittautumiset kotipalveluohjaaja Marja-Liisa Heikkilälle 3105 6259 ma-pe klo 8.30-11.00

Asukaspuisto Kesanto, ke klo 9-11.30
Kesantotie 13, 00740 Helsinki
Ilmoittautumiset kotipalveluohjaaja
Teija Grundströmille numeroon 3105 8596
ma-pe klo 8.30-11.00

Asukaspuisto Kipinäpuisto, pe klo 8.30-12.00
Kivikonkaari 31, 00940 Helsinki
Ilmoittautumiset kotipalveluohjaaja Mariitta Lindqvistille 3106 2660 ma-pe klo 8.30-11.00

Asukaspuisto Luosto, to klo 8-12
Pyhätunturintie 2, 00970 Helsinki
Ilmoittautumiset kotipalveluohjaaja Mariitta Lindqvistille 3106 2660 ma-pe klo 8.30-11.00

Asukaspuisto Myllynsiipi
Yläkivenrinne 6, 00920 Helsinki
pe klo 9.45-11.15, yli 4-vuotiaille
Lisätietoja numerosta 3106 2984



Pienperheyhdistyksen tenavatuvat:

Kaikki Pienperheyhdistyksen tenavatuvat on tarkoitettu ensisijaisesti yksinhuoltajien lapsille.

Perhepaikka Punahilkka Jakomäessä,
ma ja ke klo 16.30-20.00 ja la klo 10-14
Ensisijaisesti lähialueen perheille. Kävelytaitoisille lapsille. Tenavatuvat toimivat leikkipuisto Jako-mäen tiloissa osoitteessa Huokopolku 2, 00770 Helsinki, hoitovaraukset Punahilkkaan numeroon (09) 389 1629 (voi jättää myös nauhalle)
Hinta: 1 lapsesta 2,50 euroa / kerta
2 lapsesta 4 euroa / kerta
3 lapsesta 5 euroa / kerta


Leikkipuisto Maunula
Metsäpurontie 14-16, 00630 Helsinki
Toiminta käynnistyy mahdollisesti syksyn 2005 aikana, aluksi vain lauantaisin klo 10-14.
Hinta: 4 euroa / kerta, sisarusalennus 50 %


Tiedustelut numerosta (09) 3106 9849

Tenavatupa Hermanni, ma-to klo 16.30-20.30
Avoinpäiväkoti Hermanni,
Saarenkatu 2, 005500 Helsinki
Hinta: 5 euroa / kerta, sisarusalennus 50 %
Hoitovaraukset numeroon (09) 724 2006
(Muut kuin yksinhuoltajat voivat kysellä saman päivän paikkoja. Hinta 10 euroa / kerta.)

Mummila Mellunkylässä
Pyhätunturintie 2, 00970 Helsinki
Joka toinen lauantai (parilliset viikot) klo 10-14
Hinta: 2 euroa / kerta
Hoitovaraukset numeroon (09) 694 6591




SEURAKUNTA:

Linnantupa
Torstaisin klo 16-19.30, Linnoituksentie 10 A 25.8. alkaen. Ilmoittautuminen lastenohjaaja
Seija Perttilälle p. 050 378 0320.

Melluntupa

Maanantaisin klo 13-16.30, Mellunmäen seura-kuntakeskus 22.8. alkaen. Ilmoittautuminen
lastenohjaaja Seija Perttilälle p. 050 378 0320


LEIKKIPUISTOT:

Leikkipuisto Iso-Antti
ma klo 9-12, omat eväät mukaan
Valkovuokonpolku 20, 00930 Helsinki
Ilmoittautumiset kotipalveluohjaaja
Merja Huhtiniemi-Anttoselle
numeroon 3106 2826
ma-pe klo 8.30-11.00

Leikkipuisto Jakomäki
Huokopolku 2, 00770 Helsinki
ma klo 9.30-12.30 Ulleru
(ulkoilu, leikki, ruokailu),
yhteistyössä perhepaikka Punahilkan kanssa
Hoitovaraukset Punahilkkaan
numeroon (09) 3891629
Hinta: 1 lapsesta 2,50 euroa / kerta
2 lapsesta 4 euroa / kerta
3 lapsesta 5 euroa / kerta

Leikkipuisto Jakomäki
Lastenhoito Eväsreppu
ke klo 9-11.30, maksuton,
lapsille pienet omat eväät mukaan
Ilmoittautumiset kotipalveluohjaaja
Teija Grundströmille numeroon
3105 8596 ma-pe klo 8.30-11.00

Leikkipuisto Lohikäärmepuisto
ke klo 9-12, omat eväät mukaan
Satamasaarentie 3, 00980 Helsinki
Ilmoittautumiset kotipalveluohjaaja
Merja Huhtiniemi-Anttoselle
numeroon 3106 2826
ma-pe klo 8.30-11.00

Leikkipuisto Maasälpä
ma klo 10-12
Maasälväntie 3 a, 00710 Helsinki
Lisätietoja numerosta 3105 7558

Leikkipuisto Mustakivi
pe klo 8.30-11.30, omat eväät mukaan
Vedenottamontie 6, 00980 Helsinki
Ilmoittautumiset kotipalveluohjaaja
Merja Huhtiniemi-Anttoselle
numeroon 3106 2826
ma-pe klo 8.30-11.00

Leikkipuisto Salpausselkä
joka toinen to (parilliset viikot)
klo 9.30-11.30
Salpausseläntie 1, 00710 Helsinki
Lisätietoja numerosta 3105 7553



YKSITYISET PUISTOTÄDIT:

Yksityiset puistotädit toimivat leikkipuistojen yh-teydessä yleensä erillisellä aidatulla alueella. Kaikki toiminta tapahtuu ulkona. Ensisijaisena tarkoituksena on tarjota lyhytaikaista hoitoa aamu-päivisin alle kouluikäisille lapsille. Puistotädiltä kannattaa etukäteen varmistaa, onko tilaa.

Asukaspuisto Haruspuisto
Meri-Rastilantori 7, 00980 Helsinki
ma-pe klo 9-12, talvella klo 9-11.30.
Hinta: 3-5 pv/vko 65 euroa/ kk /lapsi
2 pv/vko 40 euroa/ kk /lapsi
6 euroa / kerta, 4 euroa / tunti
Puistotäti Seija Kallio puh. 040 828 5893

Asukaspuisto Intia, ma-pe klo 9.30-12.00,
Intiankatu 44, 00560 Helsinki
Hinta: 67 euroa / kk / lapsi
8 euroa / kerta, 4 euroa / tunti
Puistotäti Helen Martin puh. 041 561 1276

Asukaspuisto Kimmo, ti klo 9.15-12, ke 9.30-12
Turjantie 3, 00610 Helsinki
ti klo 9.15-12 ke 9.30-12
Hinta: 1 pv/vko 15 euroa/ kk /lapsi
2 pv/vko 30 euroa/ kk /lapsi
4 euroa / tunti
Puistotäti Sirpa Kinnunen puh. 043 200 2818

Asukaspuisto Rusthollari, ma-pe klo 9.15-11.45
Rusthollarintie 15, 00910 Helsinki
Hinta: 60 euroa / kk / lapsi, sisarusalennus 5 e / kk
ei kerta- eikä tuntihintoja
Puistotäti Teija Karvinen puh. 040 553 3955

Leikkipuisto Nurkka, ma-to klo 9.15-11.45
Nurkkatie 2, 00760 Helsinki
Hinta: 1 pv/vko 22 euroa/ kk /lapsi
2 pv/vko 31 euroa/ kk /lapsi
3 pv/vko 40 euroa/ kk /lapsi
4 pv/vko 53 euroa/ kk /lapsi
(kuukausimaksuista sisarusalennus 5 e / kk)
5 e / kerta /sisarukset, 7 e / kerta /muut
Puistotäti Päivi Nyyssönen puh. 044 5332212


Leikkipuisto Tervapääsky, ti, to, pe klo 9-11.30
Tervapääskynpolku 12, 00780 Helsinki
Hinta: 1 pv/vko 21 euroa/ kk /lapsi
2 pv/vko 31 euroa/ kk /lapsi
3 pv/vko 40 euroa/ kk /lapsi
6 e/kerta, sisarusalennus 10% kaikki maksut
Puistotäti Mirka Hjelm puh. 050 366 3604


tiistaina, lokakuuta 04, 2005

Väkivaltaiset naiset hakkaavat miehiä


Tasa-arvon saavuttaminen on hidasta, koska yhdenvertaisuus-ihanteen on kaadettava tieltään monia arkikäyttäytymiseemme kuuluvia vakiintuneita ajattelumalleja eli normeja.

Tasa-arvoa on ollut hankala saada edes sinne, missä tulokset voidaan nähdä matemaattisen tarkasti eli esimerkiksi palkkaukseen, jossa palkkojen suuruus ilmaistaan vastaansanomattomilla numeroilla.

Miehet ovat humaanisti ja avarakatseisesti valmiita tasa-arvoistamaan erään ongelmakohdan: kodeissa tapahtuvan väkivallan, jota lähisuhdeväkivallaksi nimitetään, mutta josta on tilastollisen vinoutuman vuoksi kohtuullista puhua myös naisen hakkaamisena. Eräiden äänekkäiden miesten yhteiskunnallisista puheenvuoroista voi saada käsityksen, että tasa-arvon suurimpia ongelmia on se, että miehiä syytetään naisten mukiloimisesta. Näiden miesten mukaan pitäisi huomata, että naisetkin lyövät miehiä.

Miessakit ry:ssa vaikuttava Jyrki Tarkkonen urakoi kuin mies kirjoittaessaan sosiaalialan työntekijöiden omalle Sosiaaliportti-sivustolle, jossa hän jo tässä aiemmin esiin nostamassani keskustelussa "Syrjimmekö miehiä?" perusteli runsain väittein miksi miehiä syrjitään kotiväkivallan käsittelyssä.

Mielestäni tuo seikka ei päässe unohtumaan, vaikka miesten väkivaltaisuutta korostetaankin. On vain kerta kaikkiaan niin, että naisten osuus lähisuhdeväkivallasta on vain pikku ripaus verrattuna siihen, kuinka paljon miehet tappelevat naisia vahingoittaen.

Kannattaisi muistaa, että iso osa raiskauksista jää kokonaan ilmoittamatta. Ja raiskaaminen on väkivallan muodoista miesten erikoisala. Naiset raiskaavat harvoin.

Naisten väkivaltaisuutta korostaville miehille tekee mieleni korostaa, että naisten kulttuuriin ei ole koskaan kuulunut väkivalta. Se on sen sijaan aina ollut osa miehistä käyttäytymismallia sotineen, armeijoineen, katutappeluineen ja väkivaltaisine urheilulajeineen. Eikä metsästyskään aina ole pelkästään liian suureksi päässeen kannan vähentämistä.

Naisiin kohdistuvasta väkivallasta on ollut käynnissä pieni keskustelu Tiina Kaarelan Eroperhe.netin keskustelufoorumilla.


Eroperhe.netin keskustelu rupesi jo alkuvaiheessa luiskahtamaan siihen suuntaan, että naisia tässä pitäisi syyttää; miesten moittiminen asiasta on jo vanhanaikaista eikä istu uusliberalistiseen ajattelutapaan.

Väkivalta kertoo vallan vääristymisestä. Se ei ole esimerkiksi miehen välttämätön tarve saada purkaa pahaa oloaan. Siksi olikin mielenkiintoista, kun Päivi Istalan juontamaan Naisten ilta -radio-ohjelmaan soitti Helsingin Sanomiin haastateltu ilotyttö Laura, joka korosti kuinka hän saa nyt ammatissaan tuntea olevansa niskan päällä ja hän voi käyttää miehiin valtaa. (Kirjoitin ohjelmasta aiemmin.) Sitä valtaa hänellä ei mielestään ollut silloin, kun hän ei tehnyt seksillä bisnestä. Suoran lähetyksen studiokommentaattorit ihmettelivät Lauran tarvetta saavuttaa jotain ihmeellistä ja erinomaista valtaa seksissä ja ollessaan miesten kanssa. Ja yleensäkin minusta keskustelu vallan saavuttamisesta huoraamisen yhteydessä kuulostaa ihan hoopolta. On se kumma, jos nainen ei voisi tuota valtaa mitenkään muuten saavuttaa; mahtaako itse päämäärässä olla siksi jotain vikaa...

Miessakit ry:n keskustelupalstalla on aloiteltu keskustelua "Miksi nainen lyö?" Sielläkin muuten sivutaan vallan halua, jonka analysointi mielestäni on ihan paikallaan tällaisessa keskustelussa. Pitempi keskusteluketju on jo ehtinyt syntyä aiheesta "Pato naisen väkivallan piilottelussa murtuu". Naisviha on Miessakit ry:n keskusteluissa usein niin päälle käyvää (joidenkin miesten asenne on helppo mielessään konkretisoida nyrkein nujakoinniksi; kun jo tekstistä saa tällaisen vaikutelman, niin mitä olisikaan oikea kasvoista kasvoihin väittelytilanne?), että voi vain toivoa sinne samanlaista otetta kuin eri foorumeiden keskesteluissa on, kun puhutaan miesten väkivaltaisuudesta. Silloin aina muistutetaan, että kyllä me naisetkin olemme väkivaltaisia, miksi emme puhuisi naisten väkivallasta miehiä kohtaan...

maanantaina, lokakuuta 03, 2005

Aviovaimot mukaan prostituutioon


Kuuntelin eilen radio Suomen parituntisen ohjelman Naisten ilta, kuten jo uhkailin.

Keskustelu sai alkuvoimansa Helsingin Sanomissa ilmestyneestä Sunnuntaisivujen koko sivun artikkelista, jossa kaksi opiskelijaneitoa kertoi kuinka huoraamalla voi ansaita rahaa (HS 28.8.2005).
Helsingin Sanomien keskustelufoorumilla on väitelty lehtijutusta.

Artikkeli koettiin prostituution mainostamiseksi, sillä se esitteli lukijoille kuinka alalla toimivat voivat menestyä elämässään. Helsingin Sanomia on syytetty jutun vuoksi siitä, että se on poistanut kyllä kaikki prostituutioilmoitukset, mutta antaa toimituksellista tilaa lehdessään suureenkin mainokseen.

Toinen Hesarissa haastatelluista opiskelijatytöistä oli nimimerkki Laura. Tämä samainen nimimerkki soitti eiliseen radiolähetykseen ja ihmetteli keskustelun sävyä.

Miksi muuten nämä yleiset naiset eivät käytä reilusti omaa nimeään esiintyessään julkisuudessa? Prostituutiohan on ammattina ihan ok - peitenimien käyttäminen saa vaikuttamaan toiminnan hämärältä. Kun on kerran hyvästä palveluammatista kyse, niin miksi ilotytöt itse pilaavat ja sotkevat alan mainetta piiloutumalla keksittyjen nimien taakse ja myymällä itseään salaisissa paikoissa?

Laura aloitti haastavasti suurin piirtein tähän tapaan: miksi te siellä studiossa luulette minun jotenkin kärsivän, en minä ole prostituoituna mitenkään huonossa asemassa. Päinvastoin, voin käyttää nyt enemmän valtaa miehiin kuin ennen ammattilaiseksi ryhtymistä, jolloin pokailin miehiä yhden illan suhteisiin ravintolasta. Koen, että nyt prostituoituna olen niskan päällä. Tilanne oli ihan erilainen, jolloin en myynyt itseäni. Silloin minä olin paljon heikompi ja enemmän altis hyväksikäytölle.

Studiossa oli jo aiemmin puhuttu siitä, että prostituoidut kertovat toisinaan nauttivansa seksistä. Helsingin Sanomien artikkelissa nautinnosta puhuttiin siten, että Laura tai se toinen haastateltava sai nautintoa siitä, kun näki että mies nauttii.

Hyväksynnän hakeminen ja itsensä vähän epätoivoinenkin peilaaminen kanssaihmisten kautta näyttäisi olevan ilotytöiksi ryhtyville tärkeä motiivi. Laura on mielestäni kelpo esimerkki tästä. Hän koki radio-ohjelmaan soittaessaankin hyväksynnän saamisen niin tärkeäksi, että hän esitti toiveen studioon kokoontuneille naisille. Hän selvitti heille perusteensa miksi studioväenkin pitäisi hänet hyväksyä.

Minun mielestäni terveen psyyken eräs tunnuspiirre on, että hyväksynnän saaminen sinänsä menettää merkityksensä, vaikka myötämielisyyttä on silti aina kiva kohdata. Hyväksyntä ei voi koskaan olla tekemisen päämäärä, se on vain sivutuote. Prostituutiossa se näyttäisi olevan ensisijaista. Kulttuurisesti itsensä myyminen sopii hyvin naisille: heidät on kasvatettu ajattelemaan painokkaasti sitä mistä heille annetaan hyväksyntää. Kapinallisuus ei kuulu naisen kasvatusohjelmaan.

Ohjelmassa puhuttiin hiukan hurskastellen siitä, mitä tapahtuu perheelle ja laajemminkin, kun perheen isä käy ostamassa huoria. Minun mielestäni tuollaisessa tilanteessa pitäisi ajatella tietysti niin, että eihän miehen ostosreissut bordelliin tarkoita yhtään mitään. Sehän meinaa vain sitä, että perheen äiti tietysti on silloin tietysti myymässä itseään toisessa bordellissa. Jostainhan pitää isällekin hankkia ne rahat, joilla hän puolen tunnin seksielämyksensä maksaa. Ainahan ne ovat lopulta koko perheen taloudesta pois. Siksi tätä prostituutiokeskustelua pitäisi mielestäni laajentaa tähän suuntaan. Olisi kannustettava opiskelijatyttöjen lisäksi myös parisuhteessa eläviä naisia myymään itseään. Se olisi hieno harppaus prostituution normalisoimisessa ja sen kunnialliseksi ammatiksi nostamisessa.

Objektiivisen analyytikon vaikutelmaa itsestään luova Henry normalisoi Ihmissuhteet-blogissaan ammattia tähän tapaan. Sekavaa tekstiä, kuten Henryllä aina, mutta se edustaa muodikasta uusliberalistista näkökulmaa asiaan. Henry psykologisoi ihmisen oman sisäisen maailmansa sankariksi, joten jokainen ihminen elää ihan omassa, eriytyneessä maailmassaan, kukin omalla eristäytyneellä planeetallaan. Siellä yksilö sitten tekee niitä omia valintojaan, eivätkä rakenteet ja ympäristö voi niihin vaikuttaa.

Myös minä olen kirjoittanut prostituutiosta aiemminkin.




Mielestäni prostituutio ei ikinä tule täysin hyväksytyksi, jollei todella perheenäidit ja avo- ja aviovaimot ala myydä ruumistaan kaikille ostajille.


Naiset! Miksi siis taistella himojamme vastaan? Ryhdytään hommiin.



Tapasin lauantaina 1.10.2005 Senaatintorilla Viron ympäristöministeriön lehdistöedustaja Mart Siilivaskin, jolta jäi kysymättä onko prostituutio Virossa ympäristöongelma, vai mielletäänkö se enemmänkin ihmisen alkuperäisen luonnon toteuttamiseksi ja siten jonkinlaiseksi sielun ja ihmisarvon puhdistus- ja hoitotyöksi.


Lisää valokuvia Senaatintorilta ja tuomiokirkolta Martista ja pojastani Tuukasta löytyy Tuukka Latvalan albumista.

sunnuntaina, lokakuuta 02, 2005

Prostituutiota normalisoidaan kunnon ammatiksi

Päivi Istalan juontamassa Naisten illassa puhutaan tänään prostituutiosta. Kuulijat voivat soittaa suoraan lähetykseen. Naisten ilta alkaa radio Suomessa klo 18:03. Odotan mielenkiintoista ohjelmaa. Prostituutiota koetetaan jatkuvasti normalisoida uusliberalistisessa hengessä, aivan kuin se olisi lähes tulkoon kunniallinen työ, tai vähintääkin ammatti siinä missä muutkin (jotka kaikki eivät kaikki ole kovin kunniallisia, ihan prostituution tapaan, mutta tietyllä tavalla huoraaminen on näidenkin epäkunniallisten ja epäilyttävien ammattien ja työpaikkojen eräs piirre).


Päivi Istala mainosti ohjelmaansa naistutkimuksen listalla ja paheksui nimeltä mainitsematta muutamien listan omaan prostituutiokeskusteluun osallistuneiden kannanottoja. Arvelen hänen tarkoittaneen esimerkiksi listalle kirjoittanutta Helena Saarikoskea ja Anna Kontulaa, jonka tutkimukseen listan puheenvuoroissa viitattiin. Molempien yhteiskunnallisesti valveutuneiden naisten käsitys prostituutiosta on hämmästyttävä. He eivät tunnu lainkaan asettavan prostituutiota sille kuuluvaan kontekstiin, vaan he kokevat prostituutiovastaisen kritiikin hyökkäämisenä ilolintuja vastaan. Omituista; mielestäni monet asiaan kantaa ottavat osaavat nähdä mikä vaikutus on kulttuurisilla, normatiivisilla ja yhteiskunnallisilla rakenteilla silloin, kun nainen lähtee prostituoiduksi. On matalamielistä pelkistää keskustelu ihmisyksilöiden väliseksi pyykin pesemiseksi ja siten psykologisoida asiassa esitetyt väitteet.

Minua sieppasi oikein kunnolla television ajankohtaisohjelma joskus vajaat kaksi vuotta sitten, jossa puhuttiin monta tuntia prostituutiosta. Toinen juontajista oli sittemmin tv-1:n aamuohjelmia juontanut Jan Andersson, joka tuntui ihastuneen ajatukseensa, että vihdoinkin on löydetty jännittävä uusi ammatti. Anderssonin asenne oli sietämättömän kritiikitön ja ihmiskauppaa myötäilevä.

Prostituution sisäänajo valtakulttuuriin ja prostituution normalisoiminen aiheuttavat sen, että tavallista naistakin koetetaan ostaa. Muistan ainakin pari tapausta, jossa minulle on työnnetty rahaa kouraan ja pyydetty palvelusta. Heh. Molemmissa ostoyrityksissä olin keskellä päivää vaarattoman tuntuisessa julkisessa ympäristössä.

Sen sijaan minulta ei koskaan koetettu ostaa sairaanhoito-, asianajo-, lumenauraus- tai pitokokkipalveluita. Ei, vaikka tietääkseni noita palveluita käytetään laajemmin ja yleisemmin.