tiistaina, marraskuuta 29, 2005

Isät kärsivät, kun nainen säälii

Eroisejä ja miehen ongelmia perheenjäsenenä säälivät tosiasiassa heikentävät isän asemaa. Sääliminen on mukaempaattista näennäistoimintaa, koska se vain kaivaa maata miesten alta. Väitän, että miestä säälivät naiset ovat hyvin lähellä myös sitä, että he alkavat glorifioida äitiyttä.

Vanhemmuuden perusydin on ihan samanlaista, oli toimijana sitten mies tai nainen, isä tai äiti. Tämä totuus on mielestäni mielenkiintoisesti kirjoitettu australialaiseen Michael Floodin artikkeliin Fatherhood and fatherlessness:

“Positive and nurturant parenting by mothers or fathers (and ideally both) makes more difference to children’s outcomes than the simple presence of a father per se. In terms of
boys learning ‘how to be men’ from their fathers, the research finds that fathers’ masculinity and other individual characteristics are far less important formatively than
the warmth and closeness of their relationships with their sons. The characteristics of fathers as parents, rather than their characteristics as men, influence children’s
development, and there is no evidence that fathers’ involvement is more beneficial for boys than it is for girls.”

(Fatherhood and fatherlessness, Michael Flood, Research Fellow, The Australia Institute, Discussion Paper Number 59, November 2003)

Sukupuoliroolit ja sukupuolten raja-aidat siis kaatuvat vanhemmuudessa, kun sitä tarkastellaan lapsen silmin.
Äidit ja isät ylläpitävät näitä raja-aitoja, lapsen vahingoksi ja vastoin lapsen tarvetta ja tahtoa.

Lapsi ei tarvitse sukupuolia sinänsä, vaan kahden vanhemman perheiden ansio on siinä, että ihmisten erilaisuus (esimerkiksi isän ja äidin tai vaikkapa kahden äidin muodostama pari) toimii toisiaan täydentävästi. Kun toinen vanhemmista ei osaa tai kykene johonkin, on hyvin mahdollista että se toinen vanhempi kykenee. Tällä tavoin lapsen sosiaalinen (ja siinä samalla kaikki muukin) pääoma kasvaa.

Tämän lähtökohtaisen tasa-arvon ja ihmisyksilöiden toimintatapojen erilaisuuden takia olisi päästävä eroon myös siitä, että kulttuurissamme vanhemmuus määritellään ja toteutetaan ihan lainsäädäntöä myöten aina ideaalivanhemmuuden eli äitiyden kautta. Se ei jätä tilaa vanhemmuuden moninaisuudelle – eli isyydelle.

Olisi tietoisesti alettava puhua siihen tyyliin, että isän lapselle antama hoito on itsestään selvyys. On siis turha laskea idealistisen tasapuolisuuden nimissä sitä, kuinka mies uhraa aikaansa pitkän työpäivänsä, työnantajan vaatimusten tai harrastustensa takia. Miehen yhteiskunnallisten ja julkisessa sfäärissä tekemien panostusten korostamisella halutaan väittää sellaista, että mies voi korvata tuollaisella ”sijaistoiminnalla” panostuksia kotona ja vanhemmuudessa. Ei voi. Sen tietävät lapsistaan eroon joutuneet isät.

On miltei väkivaltaista ja kieroa pelaamista, että isän työ- ja urasaavutuksia kiitellään ja isien pitkiä työpäiviä pidetään kuin luonnonjärjestyksenä. Pikkulasten isäthän tekevät Suomessa pisintä työpäivää. Pitää kysyä, että millaista valtajärjestystä tällaisella työkulttuurilla halutaan pitää yllä. Tuo vahvistaa julkisen vallan säilymistä miehillä. Naiset mestaroivat edelleen kotona ja yksityisessä sfäärissä yksittäisen ihmisen parhaana ystävänä eli alaikäisten, heikkojen ja sairaiden hoitajana.

On siis lupa olettaa, että motiivit vanhemmuuden hoitoon on samat kummallakin sukupuolella. Molemmat motivoituvat samoista asioista eli lapsen kehitysaskeleista, lapsen kiintymyksestä, yhdessäolosta ja vanhemmuuden hyvän hoidon vaikutuksesta koko yhteisöön.

Minua on aina häirinnyt tällä eroperhe.netin keskustelufoorumilla esiintyvä surkuttelu siitä, että isärassukat joutuvat kärsimään, koska eron jälkeen lapset riistetään heiltä. Miehistä rakennetaan keskustelupalstalla uhreja, vaikka he ovat ihan itse kaikkein suurin syypää isyyden heikkoon asemaan vanhemmuudessa. Taustalla on mielestäni sellainen väärä ajatus, että mies motivoituu vanhemmuudessa eri asioista kuin nainen ja miehen vanhemmuus on jotenkin erilaista kuin naisen. Ei se ole.


Yksinhuoltajanainen tekee siis jokapäiväisenä rutiinina ne samat asiat, joihin myös mies pystyy.

Jos isien aidosti ajateltaisiin isien motivoituvan ihan samoista asioista kuin äitienkin, ei tällaista isättömyyden ongelmaa olisi koskaan päässyt syntymään eroperheissä. Eikä ongelman syntymisestä voitaisi syyttää isien julmaa kohtelua ja isien uhriutumista sen vuoksi, sillä äidithän ovat hoitaneet vanhemmuutensa ihan samojen edellytysten turvin.

Yllättävää kyllä, mutta tällainen isän surkeaa asemaa korostava puhe on joidenkin mielestä ihan samaa politiikkaa kuin on uuskonservatiivien hyökkäykset naisen aseman vahvistamista vastaan. Uuskonservatiivit kaunistelevat kotiäitiyttä ja koettavat naista heikentämällä ovelasti vahvistaa miehen asemaa. Molemmissa lähestymistavoissa konservatiivit kiertävät tarkoituksella itse ongelman: isyys ei ole vieläkään osa miehen roolia, vaan isyys on jokin eksoottinen saareke maskuliinisuudessa.

Naiseus sen sijaan rakentuu lähes yksinomaan äitiydestä. Tässä on ongelman ydin, josta miehet kärsivät, ei siis se että naiset riistävät lapset miehiltä.

Isiä surkuttelevat ja säälivät tekevät itse asiassa sen vakavan virheen, että he näkevät miehen kyvyt vanhemmuuteen erilaisina kuin naisten kyvyt. Surkuttelijat luovat mieluusti käsityksen, että he ovat miesten puolella (pahoja naisia ja äitejä vastaan), mutta tosiasiassa heidän väitteistään voi vetää johtopäätöksen, että isät ovat olemuksellisesti, essentialistisesti, lähtökohtaisesti ja ytimeltään erilaisia vanhempia kuin naiset. Siis huonompia, koska äidithän ne vanhemmuuden vastuut ovat saaneet kantaakseen. Minusta isien aseman voimaton sääliminen on siis pahimmanlaatuista rasismia isejä ja miehiä kohtaan.

Lopulta tästä isän hylkäämisestä aletaan syyttää itse lapsia. Lasten syyttämistä esiintyy myös eroperhe.netin foorumilla. Tällaisia johtopäätöksiä voi vetää esimerkiksi palstalla kirjoittavan
Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton puheenjohtajan Bodil Rosengrenin väitteistä.

Moitteet kulkevat sen suuntaisesti, että lapset vieraannuttavat isänsä heistä, omista lapsistaan. Näin syyllisyyttä pallotellaan epäonnistuneesti äidiltä lapsille, kun ei heti osata tarkka-ampua sinne minne missä maali on: miehuuden vääristyneissä arvoissa, jotka eivät tue isyyttä.



Tähän aiheeseen liittyvä linkkilista sukupuolen vaikutusten moninaisuudesta on täällä.



Ei kommentteja: