keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006

Esko-Juhani Tennilän kanssa

First things first. Anteeksi hiljaisuuteni; on ollut teknisiä ongelmia ja elämänmuutoksia.

Luin äsken Esko-Juhani Tennilän omaelämänkerrallisen romaanin Svejkin poika (Otava 2004). Mielenkiintoinen, sillä tapahtumanäyttämönä on ennen muuta Lappi, vaikka eduskunnassakin ollaan usein. Tennilä ei luettele päntiönään ihmisiä eikä kirjassa ole edes nimihakemistoa (!), mutta tutut lappilaisnimet sieltä on helppo löytää.

(Kuvassa ollaan myös eduskunnassa, joskin Tennilää lähimmäksi pääsin kuvallisesti vain puoluetoverin, Markus Mustajärven kautta. Mustajärvi on Tennilän tapaan Vasemmistoliiton kansanedustaja Lapista, Mustajärvi Koillis-Lapista Savukoskelta ja Tennilä Rovaniemeltä. Kuvassa on myös Mikko Alatalo, joka on tehnyt Mustajärven kanssa yhteistyötä yli puoluerajojen Yleisradion soittolistoja ja kotimaisen musiikin rajoittunutta esittämistä kritisoidessaan.)

Esko-Juhani Tennilään olen törmännyt monta kertaa ja monessa eri yhteydessä. Olen esimerkiksi tehnyt hänestä ainakin kolme eri henkilöhaastettelua. Pidän hänen aggressiivisesta tavastaan puhua. Miksi pitäisi luimistella ja pyydellä anteeksi, jos sanoma on painavaa? Ensimmäisen kerran haastattelin häntä "Minun Rovaniemeni" -teemalla, jossa Tennilä esitteli lempipaikkojaan Rovaniemellä. Hän unohti poliittisen linjansa mukaisen punaisen kaulaliinan kustantaja-päätoimittaja Jorma Aulan toimitustilaan, jota Tennilä silmäili hiukan hämmästyneenä. Paikka kun näyttää kieltämättä melkoisen rehentelevältä uima-altaineen ja saunaosastoineen. Toimituksen kerroksesta voi heittää vaikkapa perhoa alakerroksen uima-altaaseen. Pienet miehet paisuttavat itseään suuremmaksi rahalla ja materialla.

Toinen haasteltavani Minun Rovaniemeni -sarjaan oli Hannele Pokka, silloinen oikeusministeri. Liikuimme Pokan privaattiautolla Rovaniemen keskustan alueella. Vastaan ajelleet poliisit moikkasit terhakkaasti kotikonnuille saapunutta ministeriä. Pian meidän piti kääntyä takaisin päin, jolloin Pokka joutui pulman eteen: saako tässä tehdä uukkarin? Otimme varman päälle, sillä melkoinen silmätikkuhan ministerin arkinen ja ikääntynyt kauppakassi jo oli.

Pääsin ministerikyytiin myöhemminkin. Olin palaamassa jalan juttukeikalta Kolarin kunnantalolta, kun ohi ajoi Jari Vilen (kok.), joka iloisena velmuilijana pyysi kyytiin ja nakkasi minut pari sataa metriä toimitukseen saakka. Täytyy tässä huomauttaa, että jokaisen lappilaisparlamentaarikon auto on ollut suorastaan köyhäilevä. Ainakin Vilen lienee jo hypännyt vähän parempaan autokantaan.

Rovaniemeläinen Jorma Aula julkaisee nykyään Matkalehteä, joka on poikkeuksellisen kotikutoinen ja jotenkin halvanoloinen, sisällöltään. Lehti on jo iäkäs, mutta tuote ei ole kehittynyt 90-luvun alun lamavuosista. Lehden kansi on aivan omaa luokkaansa suomalaisessa aikakauslehdistössä: kannen taitto kuin leikaten ja liimaten koottu. Halpa ulkoa, halpa sisältä. Aulan pariskunta näyttää itse matkustelevan ja kirjoittavan lehden jutut, joten eipä siinä tietenkään voi mitään avartavia näkökulmia viljellä. Avustajat näyttävät löytänevän parempia yhteistyökumppaneita.

Rovaniemellä asuessani hiihdin Ounasvaaralla. Tennilä sattui eteeni ainakin kaksi kertaa. Ohitin ja lujaa. Minä hiihdän luistelutyylillä, Tennilä perinteistä.

Kolarissa työskennellessäni kirjoitin Tennilästä haastattelun Luoteis-Lappi -lehteen. Oli eduskuntavaalit ja Tennilä kampanjoi tietysti myös Kolarissa, joka on kuulunut Suomen punaisimpiin kuntiin (Kemi, Kolari ja Karkkila, muistettahan hokeman). Valokuvasin Tennilää venäläisen ajokkinsa, Samaran, kanssa. Tennilä seisoi karvareuhka päässään.

Tennilä muistaa aina muistuttaa, että hän asuu vuokralla sekä Rovaniemellä että Helsingissä. Rovaniemen kodissa kävin häntä haastattelemassakin rovaniemeläiseen kaupunkilehteen. Helsingissä hän asuu Kalliossa, tiedän talon jonka hän tarkasti selvittää myös Svejkin poika -kirjassaan. Tennilä kertoo myös selväsanaisesti sen, että hän ajaa Ladalla. Eipä ihme, että hän virnisteli tyytyväisenä, kun pyysin häntä Luoteis-Lappi -lehden kuvaan Samaransa kanssa. Ja pitää huomata, että Samara oli vanhaa vuosimallia, kovassa ajossa jo kulunut.

Kun Lappia poljetaan, Tennilä karjaisee: "Karvalakit päähän ja Helsinkiin - perkele!"

Kirjan painos on loppunut, mutta silti sain omani alennusmyynnistä toverihintaan (4,90 euroa). Seuraavaan painokseen pitäisi korjata tekstin kirjoitusvirheet, jotka Otavalta on näköjään jäänyt tekemättä. Kirjaa ei liene oikoluettu lainkaan. Silti se ei haittaa lukufiilistä.

Ei kommentteja: