lauantaina, helmikuuta 25, 2006

Psykoanalyysi tietää

Psykoanalyysi ja analysointi noin yleensäkin on suurta huviani. Psykoanalyysista saa kätevän mallin ihmisen tajunnan toiminnasta. Sitä on mielestäni helppo soveltaa, kun lähestyy kohdettaan luovasti. Ja tuota luovuutta nimenomaan vaaditaan hyvältä analyytikolta. Kukapa tahtoisi kuulla jo sadannen kerran puhkikuluneen väittämän; psykoanalyysin keinoin voi kaivaa ihmisestä esiin nopeasti "uutta" ja taatusti hyvin mielenkiintoista! Olen siis aina erittäin innostunut niistä vaikuttimista ja motiivit, jotka ihminen haluaa piilottaa itseltään ja muilta. Toisaalta ne motiivit, joita ihminen esittelee muille (ts. joiden mukaan hän elää julkisesti) ovat myös paljastavia.

Minulla on ollut ystäväpiirissäni ainakin neljä sellaista nuorta miestä, jotka ovat vaurioituneet jonkin asian takia lapsuudessaan tai nuoruudessaan, teinivuosinaan. Olen tuntenut heidät hyvin (tai no, olen styylannut heidän kanssaan), joten heidän elämänhistoriansa on tullut tutuksi.

Kun paneudun keskittyen ajattelutyöhön, sellaiseen pitkälliseen prosessiin, jossa aina nukutaan yön yli ja jatketaan alitajuisesti ja tietoisesti taas seuraavana päivänä, onnistun aina kehittelemään mallin siitä kuinka heidän ongelmansa ovat syntyneet. Tähän väliin haluan muistuttaa, että kaikki on rakenteellista, ihmisten traumoissakin. Mitään ei voida viime kädessä johtaa yksin ihmisen psyykeen, vaan olemme aina ympäristömme vaikutusten alaisia. Jopa tällaisella asialla kuin ihmisen psyyken ongelmilla on itseasiassa varsin vähän tekemistä ihmisen psyyken kanssa, vaikka helppohintaista psykologisointia paljon harjoitetaankin. Minun mielestäni psykoanalyysi tarjoaa loistovälineet psyyken irrottamiseen psykologisoinnista.

Fyysikko syntyi kotiin, jossa ilmapiiri eli vanhempien välinen jännite tuntui uhkaavana väkivaltaisuutena, vaikka fyysistä väkivaltaa ei ollutkaan. Isä haki vahvistusta itsetunnolleen kehumalla syrjähypyillään. Kehuminen ei liene ollut suoraa, vaan syrjähypyt paljastuivat "vahingossa". Isä siis halusi paljastua ja koetella siten sitä, kuinka hänen vaimonsa reagoi. Ja reagoihan ihminen aina, vaikka ei mielipidettään ääneen huutaisikaan.
Olin jo päässyt pitkälle Fyysikon ongelmien analysoinnissa, kun tutustuin erään ystäväni kautta Fyysikon tätiin, äidin siskoon siis. Silloin varmistuin analyysini osuvuudesta, sillä tädin havainnot Fyysikon isän käytöksestä olivat yhtenevät omien oletusteni kanssa. (Ajatteleminen maksaa siis vaivan ja analysointityöstä saa aina palkinnon oikean tiedon muodossa! Käytä intuitiotasi!) Minun oletukseni olivat vain hiukan laimeammat kuin karmea todellisuus oikeasti oli. Tädin kertomusten mukaan Fyysikon isä oli vieläkin pahempi kuin olin arvellut.

Fyysikon äiti kuoli alkoholimyrkytykseen. Poika väitti minulle, että äiti kuoli virtsarakon puhkeamiseen. En ollut edes kysynyt kuolinsyytä, hän itse oma-aloitteisesti kertoi asiasta muutamalla sanalla. Virtsarakon puhkeaminen oli kaunisteltua ja muunneltua totuutta. Poika pyrki muuntamaan totuuden, koska hän oli sisimmässään oivaltanut mikä oli oikea kuolinsyy. Poika oli tajunnut, että isä tosiasiassa tappoi hänen äitinsä; hirveässä avioliitossaan äiti ja sen jälkeisessä kaaoksessa äiti oli turvautunut viinaan, sillä isä ei ollut koskaan myöntänyt ja kohdannut omaa väkivaltaisuuttaan. Isä sai purjehtia elämässään entiseen malliin, totuutta kun voi koettaa kiertää loputtomiin.

Poika oli katkaissut suhteensa isään. Jo pelkästään se riittää kertomaan siitä, että hän syytti isää jostain. Ja äidin kuoleman kaunistelu juoruaa siitä, mistä poika isäänsä syytti. (Oli isä toki syyllistynyt muuhunkin, mm. lapsille jääneiden perintörahojen väärinkäyttöön ja varastamiseen, niin käräjäoikeuden tuomari kuin itse onkin. Äidin sisko kertoi minulle taloudellisista sotkuista ja eräs isän kanssa läheisesti työskentelevä virkamies isän taloudellisista ongelmista.)

Tädin puheet Fyysikon lapsuudenkodista saivat kodin tuntumaan pahemmalta helvetiltä, kuin olin olettanut. Olen ennenkin havainnut, että isän alistaessa äitiä nimenomaan pojan psyyke vaurioituu vakavasti. Tytöt voinevat selvitä vähemmällä. On hyvin vahingollista pojan psyykelle, kun hän joutuu seuraamaan vanhempiensa valtapeliä, jossa isä kaiken itsekunnioituksensa uhraten koettaa tehdä äidin mustasukkaiseksi ja harjoittaa päämäärän saavuttamiseksi henkistä väkivaltaa äitiä kohtaan. Tässäkin törmäämme siihen perustotuuteen, että yhden ihmisen sortaminen johtaa aina lopulta myös lukuisien muiden ihmisten kärsimyksiin. Me ihmiset muodostamme verkon.

Erittäin mielenkiintoista mielestäni oli, että poika ei koskaan puhunut kärsimyksistään, mutta ankkuroitui vahvasti eräiden tiettyjen ihmisryhmien kärsimyksiin. Näitä ihmisiä kun on tunnetusti sorrettu maailmanhistoriassa ja kotimaassamme. Poika liittoutui mustalaisten eli romanien, saamelaisten ja juutalaisten kanssa. Hän samaistui heihin niin vahvasti, että opiskeli yliopistossa ylimääräisenä aineena saamea ja Israelin matkalta palattuaan alkoi opiskella hepreaa.
Kun rupesimme nukkumaan (niin, siis todella nukkumaan, sillä kaikki muu puuhailu oli siltä illalta suoritettu), Fyysikko laittoi yöksi sängyn viereen pauhaamaan vanhan c-kasettisoittimen, jonne hän oli työntänyt Viktor Klimenkon juutalaislauluja. Sitä yötä en unohda. Ajattelin, että minä en tuohon itseterapointiin puutu, antaa mennä minun puolestani. Ehkä hän todella on sen tarpeessa.

Myös mustalaisiin ja saamelaisiin hänellä oli ihannoiva ote.

Lapsuudessaan hän oli kärsinyt psyyken ongelmista, jotka olivat ilmenneet kaikenlaisena levottomuutena. Hän asui kuukausia Oulun sairaalan psykiatrisella osastolla, jossa hän kävi sairaalakoulua. Minulle hän oli kertonut omassa versiossaan, että hän oli käynyt sairaalassa tutkimuksissa, mutta pitkistä hoitojaksoista hän ei maininnut mitään.

Olen muuten havainnut muidenkin lapsuudenkodissaan vaurioituneiden samaistuvan juutalaisten kohtaloihin. Juutalaiset tarjoavat kollektiivisen itseterapoinnin kohteen.
Harmi, etteivät juutalaiset esitä itse mitään itsetutkiskelua. Hän näyttävät pikemmin jämähtäneen jumalan valitun kansan asemaansa.

Juutalaisia käytetään itsetutkiskelun välineenä laajemminkin, suomalaisissa seurakunnissa. Seurakuntien hämmästyttävintä toimintaa lienevät ne lukuisat Israel-illat, joissa hartaimmat seurakuntalaiset pääsevät esittelemään omaa erinomaisuuttaan.





1 kommentti:

Panu kirjoitti...

Harmi, etteivät juutalaiset esitä itse mitään itsetutkiskelua.

Kirjojahan sinä et lue, mutta jo Woody Allenin tuotannon pinnallinenkin tunteminen estäisi sinua laukomasta mitään noin mielipuolisen järjetöntä ja paikkaansapitämätöntä.