torstaina, huhtikuuta 20, 2006

Huonoa seuraa

Ihminen joutuu rypemään vaikka minkälaisessa seurassa. Ystävyys ei takaa oikeastaan mitään. Mennyttä tarkastelemalla voi laskeskella ihmisiä, joihin ja joidenkaltaisiin ei haluaisi enää edes tutustua.

Kirjoitin äsken pitkän pätkän minua toistakymmentä vuotta vanhemmasta naisesta, jonka ristin tekstissä Pipaksi, kunnes koneesta katosi virta. Tässä nyt enää lyhyesti Pipasta. Ihmettelen yhä mitä hänen luonaan asuvat lapset saivat syödäkseen, kun jääkaappi oli enimmän aikaa hyvin puutteellisesti varustettu. Kasvuiässä oleva tytär kävi pyörähtämässä pettyneenä kaapilla, koska mitään järkevää, helppoa ja nopeaa syötävää ei löytynyt. Itselleen Pippa kokin koulutuksen saaneena keitteli dieettiateriakseen kaalisoppaa, mutta eihän sillä se ankara kaljapöhö ja ylikilot mihinkään lähteneet. Vähiä rahoja olisi kannattanut kantaa mieluummin ruokakauppaan kuin kaljabaariin.

Pippa istui autooni ja ajeli kyydissäni ihan tavallisena reissuna satoja kilometrejä. Koskaan hän ei osallistunut polttoainekustannuksiin. Kun uskalsin vihdoin puuttua asiaan, se olikin heti viimeinen käänne suhteessamme, ja se olikin mielestäni se paras käänne. Pippa ei halunnut kuullakaan asiasta. Muut ovat hänen onnettomuutensa aiheuttaneet ja muut ovat hänen kantamisestaan vastuussa.

Pipan kautta tutustuin erääseen kiinnostavaan naiseen, jonka naama näytti tavatessani enemmänkin tippaleivältä. Hän ei ollut lainkaan ihastunut, kun Pippa meni tapaamaan entistä miestään, joka siis asui tippaleivän kanssa. Pipan reippaus oli tässä kohdassa mielestäni ihan ihailtavaa, sillä hänellä tuntui olevan ongelmattomat välit ex-mieheensä. Tippaleipä on edennyt urallaan kovasti. Hän on tämän tästä julkisuudessa sisäministeriön korkean virkamiehen roolissa. Hän käveli monta kertaa vastaan Kruununhaan kaduilla. Hän ei varmasti tunnistanut minua, sillä hän oli takuulla halunnut poistaa mielestään vierailumme.

Gitan kanssa matkustin paljon, ja Gitta kyllä maksoi osansa polttoaineesta. Hienoa. On tosi miellyttävää, ettei kustannusten jakamista tarvitse alkaa kerjätä. Kerjäläiseksi kun joutuu siinä se, joka palvelee ja auttaa ja on jo yleensä runsaasti apuaan tarjonnut kaverilleen. Tosi hassua.

Gitta otti asiakseen, että hänen rakastajansa oli oltava hänen luonaan silloin kun hän halusi ja kun hänellä oli aikaa. Ajastahan meillä monesti on pulaa. Gitalla oli suhde naimisissa olevaan perheelliseen mieheen, jolla oli pieniä lapsia. Gitta itse eli kulissiavioliitossa sinänsä ihan kivan miehen kanssa, mutta siskona ja veljenä.

Gitta oli erikoistunut kapiaisiin, joita hänellä oli riittänyt. Hän lausui herkutellen rakastajansa arvon, majuri, ja sai siitä varmasti eroottista mielihyvää. Gitta kertoi, kuinka majurin vaimo on ylipainoinen eikä pidä huolta itsestään.

Suhtauduin jo tuolloin, yli kymmenen vuotta sitten, närkästyneesti siihen, että Gitta vaati rakastajaansa luokseen silloin kun miehellä olisi vihdoinkin ollut aikaa perheelleen. Rakastaja teki matkatöitä, joten hän oli harvoin kotonaan. Rakastajakin oli kuulem vaatimuksesta ärsyyntynyt, mutta totteli kuuliaisena majurina ylempäänsä.

Gittaa varmasti vaivasi jokin isompi ongelma, kertoihan väljähtyneeseen avioliittoonkin jumiutuminen jotain. Hän purki huonon liiton tarpeitaan väärin rakastajaansa. Olen sitä mieltä, että Gitankin olisi pitänyt ymmärtää, että rakastaja on sitä onnellisempi ja siten hyödyllisempi myös Gitalle, jos hänellä on kotona asiat hyvin. Kakkosvaimon (en nyt tähän nopeaan tekstiin keksinyt mitään osuvampaa ilmaisua) osa on varmasti ihan laatuisa, jos kakkosvaimo tukee miestä kotiasioiden järjestämisessä. Miksi pitää omia ja omistaa? Nauttikaa vapaudestanne, ihmiset. Liikkumatila on hienointa mitä ihmisellä voi olla.



Ei kommentteja: