perjantaina, huhtikuuta 21, 2006

Lex Kaisa Ruokamo

Juttelin eilen puhelimessa Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton toiminnanjohtajan Heljä Sairisalon kanssa, kun päivittelin eroperheiden asemaa koskevia tietojani. Aion ottaa suoraan kansanedustajaan/-jiin yhteyttä ja koetan saada heidät innostumaan Lex Kaisa Ruokamosta, eli siitä että etävanhempien (jotka tavallisesti ovat miehiä, isejä) pitäisi neuvotella suoraan lapsensa kanssa lapsen huoltoon liittyvistä asioista, ei lähivanhemman (naisten eli äitien) kanssa. Se ei voi olla kuin suuri voitto a) miesasialiikkeelle (hmm... niin, onko sellaista - eiväthän miehet tarvitse yhteiskunnallista liikettä naisten tapaan asioitaan hoitamaan, asiat ovat jo nyt sen verran hyvin), suuri voitto b) yleensä miesten kuin isienkin juridisen aseman parantamiselle (suorastaan historiallinen jättiharppaus miesten aseman parantamisessa, sillä miesten yhteiskunnallista asemaa ei ole hirveästi tarvinnut korjailla, se on aina ollut parempi kuin naisilla ja siten näyttänyt esimerkillään tietä minne naistenkin pitää kulkea) ja suuri voitto c) eroperheille.

Niin, unohdin tässä tarkoituksella lapset, sillä heidät sopii mainita näissä edunsaajien listoissa viimeisenä. Se on täysin soveliasta. Kaikista suurin voitto lapsen suora neuvottelu vanhempien kanssa olisi nimenomaan d) lapselle, josta ylipäätänsäkin tulisi tässä lainuudistuksessa ensi kertaa aidosti juridinen henkilö, neuvotteluosapuoli. Tietysti asiantuntijan avustuksella.

Ai niin! Meinasipa ihan unohtua. Vanhemman ja lapsen suora neuvottelu olisi toki suuri voitto myös FEMINISMILLE! Tämä pitää nyt näin jälkikäteen korjaten vielä lisätä. Suomalainen feminismi (ja sukupuolirooliodotukset noin laajemmaltikin, globaalisti) on niin järkyttävän KONSERVATIIVISTA, että tiedostavimmatkin naiset, feministit, ovat jumiutuneet ajattelumalliin, että LAPSET OVAT NAISTEN SAAVUTETTU ETU. Ja paskat, sanon minä. Naiset ovat uineet siinä sisään silkkiseinäiseen vankilaan, jonka miehet ovat heille rakentaneet, hyvää tarkoittava hymy kasvoillaan. On tasan tarkkaan ja ensisijaisesti miesten etu, että naiset on sitoutettu lapsiin, heikkoihin, vammaisiin, sairaisiin, vanhuksiin eli yleensä hoitotyöhön. Se ei ole edes hoidettavien, lasten, vammaisten, sairaiden, vanhusten jne etu.

Tällä hetkellä Suomessa ollaan uudistamassa vain lastensuojelulakia, joka ei suoraan koske erolapsen asemaa, eikä siten vaikuta itse erolasten ongelmiin. Työnalle olisi siis saatava laki lapsen huollosta, jonne tämä Lex Kaisa Ruokamo olisi ängettävä. Lapsen oikeudet ja tarpeet on vapautettava nykymallista, jossa eroavat/eronneet vanhemmat neuvottelevat keskenään, omassa privaatissa rauhassaan, ja siten tosiasiassa keskellä parisuhteen ja ihmissuhteiden sotkuja. Ahdistavan kuuloistakin. Tilastoista löytyy vaikka minkälaista näyttöä, ettei tuo parisuhteen raunioilla ja umpinaisessa ja ankeassa privaatissa sfäärissä neuvotteleminen tuota tulosta. Päinvastoin. Riitelevät, epätoivoiset ja usein eri tavoin henkilöhistoriassaan traumatioisoituneet ihmiset jätetään riitelemään keskenään, sillä yhteiskunta ei tosiasiallisesti tarjoa neuvotteluapua edes näihin parisuhteessa käytäviin lapsen huoltoneuvotteluihin. Ja oikeastaan, miten voisikaan, jos kerran kaikki sopiminen pitäisi perustaa karille karahtaneen parisuhteen raunioille?

Lapsi on vapautettava vanhempiensa parisuhteesta!

Lapsen suorat neuvottelut etävanhemman kanssa parantaisivat todennäköisesti kaikista keinoista parhaiten lapsen elatusapua, jota etävanhempi maksaa. Elatusavuthan ovat nykyään surkuhupaisat, kun muistetaan että elatusvelvolliset tapaavat lapsiaan yleensä harvakseltaan. 70 prosenttia kaikista sosiaalitoimen vahvistamista (!) elatusavuista on alle 135 euroa kuussa, kun lapsen keskikulutukseksi on kuitenkin laskettu 525 euroa kuussa. On selvää, kuka, kumpi sukuoli lapsen ja lapset pääsääntöisesti elättää.

Heljä Sairisalo etsi nopeasti mielenkiintoisia tulotietoja etävanhempien ansioista, jotka ovat 1990-luvun lopulta. Minä nimittäin aloin vaikertaa, että miten ihmeessä voi olla totta, että etävanhemmat (miehet) ovat muka pienituloisempia kuin lähivanhemmat - tällainen uskomus elää vahvasti eroperheitä koskevissa keskusteluissa. Uskomus on suhteeton siksikin, että miehet ansaitsevat keskimäärin 540 euroa enemmän palkkaa joka kuukausi kuin naiset (lehtitieto tämän vuoden helmikuulta, lehtileikettä en nyt löydä käsiini, mutta tallessa se minulla on). Sairisalo sanoi, ettei väite pidäkään paikkaansa, missään tapauksessa. Nimittäin,

- yksinhuoltajanaiset ansaitsivat 90-luvun lopussa keskimäärin 89 000 markkaa vuodessa,

- muualla yksin asuvat isät ansaitsivat 119 000 markkaa, isät joilla oli uusi kumppani 130 - 150 000 markkaa,

- yksinasuvat perheettömät isät 111 282 markkaa.

- Jopa se ressukkamiehet, jotka asuvat vielä vanhempiensa kanssa ja ovat siten itsekin vielä "lapsia", ansaitsivat enemmän kuin yksinhuoltajanaiset, 99 000 markkaa vuodessa. He muodostivat 90-luvun lopulla seitsemän prosenttia isistä.


Tästä pääsee Tiina Kaarelan ohjastamassa eroperhe.netissä aiheesta käynnistämääni keskusteluun otsikolla "Isien voimauttaminen on suuri voitto feminismille!"

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä tässä oli asian ydin?

Ei lapsia saa vastuuttaa asioista, jotka kuuluvat aikuisille.

Ei nyt viedä sitä viimeistäkin lapsuuden hitusta, joka on lapsilla mahdollista olla tämän suoritusyhteiskunnan pyörteissä..