perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Rupea bloggaamaan, Vesa Heikkinen!

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkija, dosentti Vesa Heikkinen kirjoittaa useissa eri päivälehdissä suomen kielestä. Hän tarttui Keskisuomalaisessa 18.4.2006 julkaistussa jutussa samaan haasteellinen-sanan yltiöpäiseen viljelyyn, josta minäkin kirjoitin joskus muutama kuukausi sitten tässä blogissa. Heikkistä ei "haastava" tai "haasteellinen"-adjektiivien käyttö ärsytä varmaankaan yhtä paljon kuin minua, mutta olemme selvästi samoilla linjoilla. Mielestäni haastellisuuden tuhlailulla koetetaan hakea jotain fiksumpaa tyyliä, mutta samalla hämärretään kuvaillun asian luonne. Heikkinen kirjoittaa: "Kirjoitetussa nykykielessä haaste etsii usein seurakseen mahdollisuuden lisäksi sellaisia isoja mutta tyhjyyttään tohisevia sanoja kuin kehittäminen ja panostaminen sekä muutos ja tehokkuus." Heikkinen muistuttaa, että erityisesti poliitikkojen suusta tipahtelee haasteita ja haastavuuksia.

Niin, poliitikon on venyttävä moneen ja koetettava kaikilla alueilla toimiessaan kuulostaa "järkevältä, uskottavalta". Niinpä asiat eivät saisi kuulostaa yleisen konsensuksen nimissä ja mielistelyn hengessä "vaikeilta", vaan ne ovat siksi vain "haastavia".

Sallasta kotoisin oleva Vesa Heikkinen on tullut tunnetuksi virkakielen tutkijana. Meidän elämämme sivuavat eräässä taitekohdassa toisiaan. Hän tuli paikallislehti Koillis-Lappiin minun seuraajakseni, kun päätoimittaja Jorma Korhonen oli vetäissyt mannavelliä henkeen muiden toimittajien kanssa yhdessä tekemämme vappulehti Huldan vuoksi. Lehden neitsytnumero oli varmaankin hiukan liian komea ja hiukan liian huomattu. Lehtiuudistuksia kun tehdään yleensä jähmeästi, sen verran tyytyväisiä saavuttamaansa auktoriteettiasemaan ja yhteiskunnalliseen statukseen lehdet yleensä ovat.

Olin hyvin hämmästynyt, kun törmäsin jossain (en ole löytänyt lähdettä, vaikka olen etsinyt) Vesa Heikkisen käsitykseen bloggaamisesta. Hänen mielestään weblog oli muistaakseni jonkinlaista itsetehostusta, turhaa ja varmaan bloggaaminen heikentää myös yleistä ryhtiä ja nuorten kasvua. Heikkisen perustelut nimittäin kuulostivat just noin painavilta. Heikkinen ei tuntunut ymmärtäneen lainkaan bloggaamisen ydintä ja tärkeintä tehtävää: kyse on ihan aidosti sananvapaudesta ja sen merkityksestä, että asiat todella tulee sanotuksi, jaettua muillekin ihmisille.

Minusta bloggaamisen merkitystä ei yhtään heikentäisi edes se, että sitä pidettäisiin ihmisen henkisen kehityksen prosessina, sillä minusta tämä ihan oikeasti on sellaista. Blogikin on vain osattava tietoisesti valjastaa oman kehityksen tueksi ja välineeksi.

Blogin voi tietysti tehdä pelottavaksi monikin asia, esimerkiksi se, että nettipäiväkirjoissa henkilökohtainen tulee väistämättä poliittiseksi, halusipa blogin pitäjä sitä tai ei. Aina kun asiat esitetään julkisesti, julkisuus politisoi ne. Kun ihminen kaihtaa ottamasta kantaa arjen asioihin ja suuntaa tarmonsa tietoisesti johonkin abstraktiin ja neutraaliin, kuten tieteen metodein tehtyyn tieteeseen eli puhdistettuun ja hygienisoituun tietoon, on tietysti ymmärrettävää että blogikin voi tuntua vaaralliselta. Haasteelliselta.

Blogin - ja Internetin siis noin yleensä - eräs parhaita piirteitä on, että yksityisen ja julkisen raja hämärtyy. On äärettömän terveellistä asioiden kehittämisen kannalta, että yksityisen, intiimin, rajat rikotaan ja tuodaan asiat intiimin hämärästä päivänvaloon. Ei julkisessa pohdinnassa mitään pahaa ole, julkisuus on yleensä kaiken demokratian, tasa-arvon ja oikeuksien toteuttamisen lähtökohta.

Ei kommentteja: