maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Eroperhe.netin diskurssien ongelmat

Eroperhe.netin keskustelufoorumin diskursseja (ts. tapoja puhua, eli puheena oleva asia määrittelee myös tavan kuin asiasta puhutaan) on ollut mielenkiintoista seurata. Ensimmäiseksi nousee mieleen hiukan ahdistavana piirteenä näissä diskursseissa se, kuinka kapea-alaisia ja näköalattomia ne ovat. Ne pönkittävät vanhaa ja vanhanaikaista, toisin sanoen eroperheiden elämän kehittämiseen tähtäävät keskustelut tulevat pönkittäneeksi hyvin ahtaita sukupuolille ja perheenjäsenille luotuja ydinperherooleja. On kuin mitään universaalia vanhemmuutta ja perheenjäsenyyttä ei olisi olemassakaan ydinperheen ulkopuolella. Keskustelu jää sisällöltään kangistuneeksi ja ajatuksia on ahdistava lukea: tämäkö on se maailma, jossa minunkin pitäisi elää.

Eräs eroperhe.netin diskursseista on olettamus, että äitiys ja isyys ovat kulttuurisina ilmiöinä samanlaisia ja rinnasteisia. Tasa-arvon illuusiossa ("Suomi on tasa-arvoinen maa") elävät kuvittelevat, että isyyden ongelmat johtuvat ainoastaan äitien vastaanhangoittelusta ja naisten puolelta tulevasta tihutyöstä. Tasa-arvoillusionistit eivät näe ja tunnusta olemassaolevia sukupuolittavia rakenteita, jotka määrittelevät miespuolisen vanhemmuuden ja naispuolisen vanhemmuuden aivan erilaisiksi maailmoiksi, ne ovat jakautuneisuudessaan kuin eri planeetalta.
Tasa-arvoillusionistit eivät käsitä, että miesten perusongelma on se, että heidän vanhemmuutensa ei ole vielä vahvaa edes ydinperheessä - puhumattakaan siitä mitä heidän kokemansa isyys oli silloin kun nykyiset isät olivat itse lapsia.

Eroperhe.netin keskustelukulttuurissa ei mielestäni nähdä ollenkaan sitä, että
isyyden sallitaan ohentua ja häipyä olemattomiin miehen kohtaamien kriisien aikana. Alkoholisti-isälle on täysin luvallista heittää kaikki vanhemmuuden vastuut äidin harteille eikä juopolta mieheltä edes edellytetä nopeaa nousemista takaisin isyyteen. (Tästä kirjoitin blogissani muutama päivä sitten, kun kerroin kuinka nykypäivänä alkoholisti-isien isyyden ajatellaan yhä selkeämmin ohenevan.)
Aivan vastaava elämänkriisi miehelle on ero vaimosta/avopuolisosta, jolloin miehen isyyden on ikäänkuin luvallista heikentyä - mutta samaan aikaan oletetaan naiselta että äitiyden pitää vahvistua ja ikäänkuin muuttua entistäkin organisoidummaksi ja jämäkämmäksi, lähes jonkinlaiseksi puolustusvoimien kersanttiarvoa vastaavaksi toiminnaksi.

Tähän väliin, isien lohduksi astelevat apuun erovanhemmuuden terapeutteina toimivat "kiltit tytöt", jotka selittävät ohenevaan isyyteen luiskahtaneiden miesten kärsimysten syyksi sen, että he joutuvat elämään erossa lapsistaan. Eli kiltit tytöt selittävät seurauksen itse syyllä, joka tietysti sotkee asiat päälaelleen.

Eroperhe.netin diskurssien suurin ongelma on se, että isättömyys on terminä kieltolistalla. Ihmettelen jatkuvasti, miksi isättömyyttä ei tunnusteta ääneen, miksi siitä ei suorastaan mellakoida, vaikka on se on suurin yksittäinen ongelma ja kaikkien muiden ongelmien perusta eroperheissä. Isättömyys on jo terminä niin kavahdettava, että sen muuttuminen tabuksi johtaa keskustelun monenlaisiin naamiointiyrityksiin. Isättömyys on muunnettu jonkinlaiseksi parisuhdesuhdanteeksi, eli mies (isä) ei voi tavata lapsiaan koska entisen avo-/avioliiton (jo kuollut ja kuopattu) parisuhde estää sen. Minun mielestäni lasten isättömyyden tarkastelussa on erittäin paha ongelma se, että isättömyyden ilmiötä ei ole koskaan irrotettu parisuhteesta. Isättömyyden ilmiöön voidaan siis jatkuvasti löytää erilaisia motiiveja menneestä parisuhteesta eli toisinsanoen naisesta, lasten äidistä.

Isättömyyden ongelman naamiointia on myös se, että vallitsevan puhetavan mukaan eroperheiden suurimmat ongelmat ovat miesten joutuminen etävanhemmiksi ja liian harvinaisiksi jäänyt vuoroasumisen ilmiö. Vuoroasumisen hitaan yleistymisen valittelun tosiasiallinen motiivi on siinä, että oikeasti kannetaan huolta siitä kuinka miehet joutuvat maksamaan elatusmaksuja lähivanhemman luona asuvista lapsistaan. Vuoroasuminen on eroperheiden auttamisen ensimmäisenä keinona hyvin epärealistinen, koska perusongelma on peräti se, että isät eivät halua tavata lapsiaan. Jos kolmasosa isistä ei tapaa juuri koskaan ja kolmasosa silloin tällöin, niin tällaisille miehille on turha mennä puhumaan vuoroasumisesta.

Sukupuolineutraali diskurssi on jo teknisesti niin hankala tapa puhua asioista, että se oikeastaan estää ankkuroimasta vanhemmuutta koskevat keskustelut muuhun yhteiskuntaan. Yhteiskunta on nimittäin täysin ja peruuttamattomasti rakennettu sukupuolierottelulle, joten puhe vanhemmuudesta ja sen ongelmista ilman sukupuolitunnuksia on silkkaa kaaosta. Eroperhe.netissä on ollut jonkinlaisena ihanteena luoda pyöristelevä ja sukupuolineutraali diskurssi, josta kaikenlainen kaksinapaisuus ja vastakkainasettelu on peitetty. Ja tällöin vielä reippaasti väitetään, että vastakkainasettelun peittävä diskurssi olisi peräti poistanut ikävä dikotomian. Se on melkoista lapsen reaalielämän halveksimista. Erolapset näkevät maailman ja lähimmät ihmissuhteensa äärimmäisen jakautuneina ja toisilleen vastakkaisina leireinä eli kahtena kovin erilaisena sukupuolena ja kahtena kovin erilaisena vanhemmuuden mallina eli lähivanhemmutena ja etävanhemmuutena. En tiedä yhteiskunnasta toista ihmisryhmää, jonka elämä olisi näin rankasti jakautunut esimerkiksi sukupuolileireihin!!!

Kilttien tyttöjen diskurssi käsittää kaikki nämä luettelemani puhetavat, mutta siihen sisältyy vielä kaikenlainen miehen erikoisaseman ymmärtäminen. Toisinsanoen, kiltit tytöt eivät pidä miestä oikeastaan oikeana vanhempana, eivätkä ole aidosti kehittämässä miehen vanhemmuutta aikuismaiseen suuntaan.
Kiltit tytöt tulevat tukeneeksi sellaista miehen toimintaa, jossa isyydestä loitontuminen eli etäisyyden ottaminen vanhemmuuteensa on miehelle ihan sallittu itseilmaisun keino. Etäisyyden ongelmien itkeskely on tapa saada myötätuntoa ja huomiota, päästä jonkinlaiseen hoivattavan ja marttyyrin asemaan. Miehen on vaikea esitellä ja itse käsitellä ongelmiaan ja heikkouttaan - tietyt tunnetalouden hoitamisen työvälineet ovat miehellä huonommat kuin naisella, koska kulttuurisesti nainen on aina vastuutettu hoitamaan tunnetaloutta yhteiskunnassa.
Vanhemmuuden vastuiden välttelystä on siis tullut - yllättävää kyllä - legitiimi (oikeutettu) ja normatiivisesti hyväksytty tapa hakea - JA SAADA - huomiota. Mies voi siis selitellä itselleen, että lasten isättömyys ei ole mikään ongelma, vaan hänellä itsellään on tärkeiden yksilöllisten syidensä vuoksi oikeus vetäytyä pois lasten elämästä ja vanhemmuudesta.

Miehen motiivit saavat helposti moninkertaisen painoarvon naisen syihin verrattuna. Nainen ei voi koskaan samoin syin legitimoida, perustella ja oikeuttaa omaa vetäytymistään. Nainenhan ei voi perustella oikeastaan edes sitä, miksi hän ei ole pystynyt rakentamaan siltaa isän ja lasten välille ja miksi hän ei ole onnistunut lujittamaan isyyttä. Naisen pitäisi koko ajan työskennellä viljelijänä isyyden puutarhassa.

Tämän tekstin julkaisin myös Tiina Kaarelan eroperhe.netissä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On se hienoa, että löytyy nainen, joka tuntee meidät miehet ja isät näin hyvin, että voi ihan pokkana kertoa muille minkälaisia me olemme. On se elämä varmaan raskasta, kun kaikki kysymykset miehen ja naisen välillä ovat valtakysymyksiä. Aika ahdistavaa ilmapiiriä luot, jopa sotaa sukupuolten välille.

Anonyymi kirjoitti...

Get a life.

Panu kirjoitti...

Feminismi on vanhaa ja vanhanaikaista. Uussovinismi on nuori, originelli voima.