maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Lordi on Rovaniemen Michael Jackson

Tomi Putaansuun pakeneminen maskin taakse on ärsyttävää, koska sille ei ole perusteita muualla kuin Tomi Putaansuun omassa todellisuudessa. Alituisesti naamioituneena starana hän on lähisukua Michael Jacksonille, jonka kuminaama näyttää kuin sulaneen kynttiläillallisella kasaan.

Putaansuu luulee tietävänsä, että Lordilta katoaa identiteetti, koska se perustuu mystisyyteen. Heh. Ei mystisyys pakenemiseen ja piiloutumiseen perustu, kaipa se on enemmänkin valikoitua esiintuomista. Putaansuunkin pitäisi luottaa siihen, että Lordi voi hyvin, vaikka hän itse käyttäytyisi ilman hysteriaa, sillä hysteerinen Putaansuun asenne roolihahmoonsa on.

Pitäisi muistaa, että koko elämä on roolien vetämistä. Yhdysvalloissa elämäntyönsä tehneen kanadalaisen Ervin Goffmanin (1922-82)sosiologiaa mukaillen voi kaikessa ihmisen käyttäytymisen tarkastelussa käyttää apuna teatterimaailman termistöä, kuten rooli, näyttämö, yleisö ja backstage. Me kaikki tosiasiassa vedämme aina roolia, myös silloin kun olemme yksin ja itsestämme tietoisina puuhailemme jotain. Hyvä esimerkki siitä, kuinka helppo rooliin on luiskahtaa, on se kun peilailemme itseämme kaikessa rauhassa peilistä. Alamme hymyillä ja keimailemme. Roolissa eläminen on normaalia ja tervettä ihmisyyttä, siis arkielämää. Minusta Tomi Putaansuu ei ole tajunnut tätä ihmisen käyttäytymisen ydintä, eikä uskalla tosiasiassa luottaa siihen että ihmiset ovat aina valmiit huomioimaan Lordin nimenomaan Lordina, ei Tomi Putaansuuna tai Rovaniemeltä kotoisin olevana muusikkona. Ervin Goffman edustaa sosiologiassa symbolista interaktionismia, joka tutkii kasvokkaista vuorovaikutusta. Koska ihminen on yhteisöeläin ja kaikki oppi ja sivistys syntyy vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa (mikään ei ole siis sisäsyntyistä), ihminen huomioi koko ajan käytöksessään esiintyvänsä aina myös muille. Ihminen osaa pitää itseään aina kohteena, hän osaa ajatella objektiivisesti kuinka hänen kuuluu käyttäytyä tässä tilanteessa, siis tässä roolissa. Goffman määritteleekin, että ihminen vetää aina tilanteen (goffmanilaisittain "kehyksen", frame) mukaan roolin ylleen.

Joskus aiemmin arvostelin tässä blogissani kielentutkija Vesa Heikkistä siitä, että hän moittii nettipäiväkirjoja pullisteluareenoiksi, joissa ihmiset esittävät rooleja. Heikkinen lienee ajatellut, että blogit ovat siten epäaitoja, eivät anna rehellistä kuvaa kirjoittajastaan. Haluan lisätä tässä erään erittäin tärkeän vastalauseen Heikkiselle. Oikeasti elämä on roolien esittämistä; eri asia sitten on kuinka paljon rooli on ristiriidassa oman yksilöllisen identiteetin kanssa. Minä veikkaan, että nimenomaan blogeissa päästään hyvin lähelle ihmisen perushaluja ja hänen päämääriään, koska blogi on ilmaisullisesti hyvin vapaa alue - kunhan hallitsee tekniikan eli osaa kirjoittaa. Heikkisen pitäisi tajuta, että itsensä määritteleminen kielellisesti on erittäin vaikeaa, sillä valmis virke ilmaisee vain osittain sen ajatuksen mitä aioin sanoa. Mutta koska ajattelu perustuu kieleen, ajatukset hahmottuvat kielellisinä ilmiöinä, on välttämätöntä oppia ilmaisemaan itseään kielellisesti. Siksi vaikkapa blogi on tärkeä väline itsensä rakentamisessa, koska se kehittää kykyä kirjallisesti sanoa sanottavansa.

Oikeastaan roolikin on tällainen kielen kaltainen väline puhua suunsa puhtaaksi. Tomi Putaansuun Lordi on kuin huutomerkillä varustettu virke. Minusta Lordin sanoma tulisi paljon helpommin esiin, jos Tomi Putaansuu astuisi ulos maskeistaan normaalielämässä (esim. arkisessa aamu-tv:n haastattelussa) ja kävisi siten dialogia Lordin kanssa. Nyt voimme katsella ja kuunnella vain Lordin monologia.Vähän tylsää.

Tomi Putaansuu jyräsi Euroviisuissa asenteellaan. Minusta hänen tyylinsä on puhdasta lappilaista äijämentaliteettia, sukua miesten kalastus- ja metsästysretkille ja sille että miehet palkivat pitkin Sallan tai Sodankylän katuja se ainainen vihreä maastopuku yllään. Lapissa miehiä siunataan sillä, että he ovat säilyttäneet oman äijämäisen tilansa liikkua ja harrastaa. Se pitää loitolla sellaisesta hysteerisestä mäkättämisestä ja turhautuneisuudesta, joka lopulta kääntyy aina naisten syyttelyksi. Lappilaisessa itsetunnossa on jokin kiva asenne, joka armollisesti sulattaa sen että tällainen minä olen, en hirveästi katsele sivuilleni ja ala kysellä tekemisiini lupaa. Lappi on oma perifeerinen provinssi, jossa Suomen normit eivätkä kyllä aina laitkaan päde.

Tomi Putaansuu kaatoi silkalla itsetietoisuudellaan Ruotsin Carola Häggvistin kumoon. Carola ei voinut pärjätä kyllä siksikään, että hänellä oli selvästi selluliittireidet, joita kultaiset pökät vain korostivat. Voi, voi, kyllä pitäisi ammattilaulajan ja pelätyn Euroviisukonkarin tajuta, että laulajattarella ei voi olla selluliittia noin näkyvässä paikassa. Euroviisut alleviivasi vielä tietämättömillekin millainen on naisen habitus kun hän lähtee kilpailemaan "musiikissa".

Oli hienoa, että Tomi Putaansuu ja Lordi pyllistivät nännien pomputtajille ja peppuilijoille, jotka yhteistyöhaluisesti järjestivät laulukisasta genitaalishow'n. Oli loogista, että Kroatian Severina matkasi Euroviisuihin pornoelokuvasta.





1 kommentti:

Panu kirjoitti...

Se on jännää miten joidenkin on ihan pakko ladella kliseitään asioista joista eivät mitään tiedä eivätkä mitään uutta osaa sanoa.