maanantaina, toukokuuta 29, 2006

Onko Tanja Saarela enää uskottava?

Onko kulttuuriministeri Tanja Saarela enää varteenotettava, uskottava ja rationaalinen perhepoliitikko, jollaisena hän on halunnut itsensä kansanedustajana identifioida? - Hänen tapansa rakentaa perhettä ja hänen perheeseensä eri naisten (äitien) kautta kietoutuvien lasten tulevaisuutta on tragikoominen. Saarela on hyvä tapauskertomus siitä, millainen voima yhä on naisten elämässä privaatilla sfäärillä, sillä kaikella yksityisyyttä rakentavalla sektorilla, johon kuuluvat koti, perhe, parisuhde ja lapset. Yksityinen sfääri on ollut ja on yhä naisten toimintakenttää, samaan aikaan kun julkinen toimintaympäristö (taide, tiede, politiikka, talous) on kuulunut miehille. Miehet ovat julkista puutarhaansa hoitaessaan mielihyvin suoneet naisille "vallan" (eli vastuunkannon) kodissa, perheessä ja lastenhoitajina - ja naiset ovat häkeltyneinä tästä suuresta huomionosoituksesta ottaneet tämän vallan kiitollisina vastaan.

On hämmentävää, kuinka vähän Tanja Karpelan (nykyisin siis Saarela) siirtoja on julkisuudessa problematisoitu. Hän loi julkisuutensa vähäpukeisena missinä ja tyttönimellään Tanja Vienonen, mutta kansanedustajan uran alkaessa hän tahtoi haudata siihenastisen julkisuuden menneisyyteen ja otti käyttöön nimen Tanja Karpela. Vasta tultuaan valituksi kansanedustajaksi hän erosi miehestään Totti Karpelasta (mutta ristiriitaisesti vasta tässä vaiheessa hän julkisesti alkoi käyttää Karpela-nimeä). Minusta on äärimmäisen hämmästyttävää, että tällaista suunnitelmallisuutta ei ole koskaan pidetty poliittisena laskelmointina. Mahtaisiko median hyväntahtoisuus johtua siitä, että viihteen ja viihdeteollisuuden rahakoneen kannalta uimapukumalli ei voi koskaan olla paha ilmiö? Nainen voi nousta kaikkien epäilysten yläpuolelle vain näyttämällä joltain. Karpelan hahmoon on ministerinä yhdistynyt aina myös se, että hän muotoilee asiansa hyvin tarkasti, mutta samalla sovinnaisen ja diplomaattisen ympäripyöreästi tietyn naisministerin diskurssin mukaan, joka ei pyri missään vaiheessa paljastamaan eroavaisuuksia ja vastakkaisuuksia.

Tanja Saarelalla on kiistämätöntä valtaa ja vaikutusvaltaa yhteiskunnassa ja kaikkein suorinta valtaa valtionhallinnossa, mutta silti hän päätti tehdä yksityisestä sfääristä eli yksityiselämästään nimenomaan sen areenan, jossa hänen täytyy päteä. Onhan hän nainen, joten ministerikin tunnustaa valtansa välineet vain yksityisellä kentällä, vaikka olisikin iso vallankäyttäjä myös julkisessä sfäärissä. Sukupuoliroolien asenteet ja ideologiat lepäävät lujasti kiinni myös eliitin naisissa, joilla kuitenkin on rahvasta enemmän resursseja itsensä rakentamiseen. Tanja Saarelan piti tämän kevään aikana kiiruhtaa äkkiä avioliittoon ja hankkia pikimmiten aviorouvan status, koska pahana uhkana ilmassa on koko ajan väijynyt hänen miehelleen elokuvaohjaaja Olli Saarelalle syntyvä lapsi. Tuula-nimisen naisen ja Olli Saarelan äskettäin syntynyt lapsi on parisuhteen "kolmas osapuoli", jollaisena yleensä miesten (isien) on määritelty (ja toisaalta siten myös sallittu) nähdä lapsensa. Tanja Saarela on taistellut tätä pahaa voimaa vastaan pika-avioliitolla lapsen isän, Olli Saarelan kanssa.


Parisuhde on kahden kauppa, joten kumpikin osapuoli heijastaa usein samaa ongelmaa. Olli Saarela on puolestaan lähestynyt isyyden vastuuta heittäytymällä marttyyri-isän rooliin, joka on miehille sallittu tapa tarkastella uutta elämänvaihettaan vastasyntyneen lapsen isänä. Marttyyri-isät tietävät saavansa tukea empaattisten naisten laumalta, joita olen kutsunut kilteiksi tytöiksi. Nämä kiltit empaattikkotytöt osallistuvat mieluusti isän suruun. Onhan hirvittävä asia, että ihminen tulee vanhemmaksi lapselle. Empaatikkotytöille riittää palkkioksi se, että miehet myhäilevät kiitollisina saamastaan ongelman määrittelyavusta. Empaatikkotytöt tulevat nimittäin myös määritelleeksi marttyyri-isien (joita ovat laajasti ajateltuna esimerkiksi lähes kaikki etäisät, jotka parkuvat että heiltä on lapset "viety") ongelman siten, ettei se syyllistä miehiä (isiä) itseään. Empaattikkotytöt tuntevat siis tekevänsä tärkeää yhteistyötä miesten kanssa, ja tulevat näin tunnustaneeksi miesten ylemmän aseman yhteiskunnan hierarkioissa.

Minä en käsitä, miksi Olli Saarelan ja Tuula-nimisen naisen lapsesta ylipäätään tuli julkinen. Asian julkistaminen lienee palvellut Olli Saarelan halua hypätä kärsivän marttyyri-isän rooliin, jollaista isiä säälivät empaatikkotytöt miehille auliisti tarjoavat.

Saarelalla ei ole näyttänyt olevan alkeellisintakaan käsitystä siitä, hän seurustelee valtakunnan superjulkkiksen kanssa, jonka vuoksi hän joutuu julkisuuteen jo pelkästään superjulkiksen poikaystävänä, ei siis vain työnsä kautta elokuvaohjaajana.

Miksi Olli Saarela ei järjestänyt julkisuuden ammattilaisena lapsen maailmaantuloa siten, että kenellekään ei olisi jäänyt pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän isänä kantaisi miehekkäästi asiasta vastuuta ja kantaisi empaattisesti huolta syntymästä? Olisi nimittäin riittänyt, että hän olisi ottanut hyvin pieniä askeleita. Äkkiä tulee mieleen kaksi helppoa asiaa, joista hänen odottaisi suoriutuvan: säilyttää normaali puheväli Tuula-nimiseen naiseen ja tavata ja nähdä oma, vastasyntynyt lapsensa. Olipa isyystestin tulos sitten mikä tahansa, nämä pikku jutut kuuluvat normaaliin, terveeseen ihmiselämään, jossa arjen asioita ei tehdä turhaan monimutkaisiksi. Lehtijutuista on nyt syntynyt käsitys, että Olli Saarela ja Tuula ovat viestineet lehtijuttujen kautta, eivätkä he ole keskustelleet keskenään. Olli Saarelan ja Tanja Karpelan avioituminen näyttäytyi siksi silkkana farssina.

Tanja Saarela halusi profiloitua ennen ministeriyttään perhepoliitikkona, jollaiselle Suomessa totisesti olisikin tilausta. Kilpailua ei juuri sillä kentällä ole. Minulla on aina varsin korkea käsitys poliitikkojen kyvyistä ja päämääristä, mutta nyt on pakko todeta että Tanja Saarelan tapauksessa teoria ja käytäntö ovat pahasti ristiriidassa. Saarela on ollut halukas parantamaan perhepoliittisia tukia ja tukemaan esim. taloudellisessa niukkuudessa eläviä perheitä, mutta hän on hyvin nopea ja tehokas mitätöimään syntyneen lapsen (ihmis-)arvon. On kuin Tuula-nimisen naisen lasta ei olisi olemassakaan. Saarelat ovat selvästi kuvitelleet avioitumalla pyyhkivänsä lapsen jonnekin avaruuteen.

Elokuvaohjaaja Olli Saarela olisi tarvinnut vain pari kuukautta lisäaikaa järjestelläkseen tätä erikoista elämänvaihettaan. Itseään arvostava morsian olisi malttanut odottaa, että mies saa hoidettua omat asiansa kuntoon - ja siten nainen saa ehomman, paremman ja vahvemman miehen, eikä olisi tarvinnut tyytyä tuollaiseen marttyyriin, joka saa masokistista nautintoa ongelmissa pyöriskelystä.

Kirjoitan aiheesta myös Tiina Kaarelan hoivaamassa eroperhe.netissä.

10 kommenttia:

Panu kirjoitti...

Huolehdi sinä kuule vaan omasta uskottavuudestasi. Se on näköjään mennyt jo niiden ääriainesten piireissä, joiden kanssa netissä hengailet.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä tiedät, ettei Olli Saarela ole tavannut lastaan tai ettei välejä ole selvitetty lapsen äidin kanssa? Roskalehdistä lukemallako?

Panu kirjoitti...

Joo, se on aika hauskaa kun naiseläjä pitää itseään suurenakin intellektuellina, mutta on todellisuudessa aivan tavallinen elämäähankkimaton juorulehtien lukija.

Sirpa kirjoitti...

No ei tässä kyllä mun mielestä niin hirveen suurta juttua ole. Ihan ok tavalla kyllä yhteiskuntakriittinen feministi analysoi Saarelan tilannetta, mutta nyt pitää muistaa, että eihän hän yksityiselämällään politiikkaa tee. Tietysti hän on superjulkkis Suomen mittakaavassa ja jotenkin tuntuu, että yksityiselämän hallinta on lievästi sanottuna hakusessa, mutta eihän se tee Saarelasta välttämättä huonoa ministeriä.

Onhan monella miespoliitikolla UKK:sta JFK:n kautta Clintoniin ollut värikäs ja kuohuva yksityiselämä. Kukaan ei ole näiden takia kiistänyt heidän valtiomiestaitojaan - miksi Saarelan tapauksessa yksityiselämän katsotaan kompromettoivan poliitikon uraa?

Anonyymi kirjoitti...

Kerrankin joku poliitikko on mennyt naimisiin rakkaudesta.Mitä ihmettä te kommentoijat kalastatte: "ääniäkö "seuraaviin vaaleihin ???

Nina kirjoitti...

On se kumma, että ministeri Saarelan uskottavuus toistuvasti asetetaan vaakalaudalle. Kuinka monen miespäättäjän pitää jatkuvasti palata nollapisteeseen?

Sääli, että jotkut feministitkin uusintavat patriarkaalisia valtarakenteita. Sitä teki myös Olli Saarela, joka väitti Heinäluoman käytöstä akkamaiseksi. Millä lailla Eeron käytös erityisesti muistutti naisten käyttäytymistä? Tässä näkyy tämä piilorakenne: kielteiset asiat kytketään feminiinisyyteen: (akkamaisuus, neitimäisyys, mennä akoille (perseelleen) jne.) Maskuliinisuuteen puolestaan liitetään myönteiset asiat: se nainen hoiti homman kuin mies, teki miehen työn, ole mies! Tosiasiassa sukupuolittuneesti määritellyllä käyttäytymisellä ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Tällä puhetavalla vain uusinnetaan maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välistä hierarkiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se Saarelan rouva joutaisi jo kotiin jäämään.
En kyllä usko häneen enkä kykyihinsä ollenkaan. On ollut aina sellainen turhanpäiväinen ihminen eduskunnassa.
Ulkonäöllään tuli valituksi.
Nyt sitten pitäisi sinne se pikku-g valita lakeja säätämään.
Ja muita turhia julkkiksia myös.

Anonyymi kirjoitti...

Hassua kun me naiset viitsimme toisiamme suomia näin kamalasti?!?! Jos Tanja olisi Henry ja aloittanut samasta, ei moista ruodintaa kukaan edes kävisi. Miehet eivät toisiansa noki verille kuten naiset!!

Anonyymi kirjoitti...

Se siitä SARPELASTA!

Anonyymi kirjoitti...

Tämäpä on tässä, Sarpela!