lauantaina, toukokuuta 20, 2006

Patriarkaatti suitsii Maria Guzeninankin

Miten miesten luomat yhteiskunnan rakenteet rajoittavat naisen liikkumavapautta omien etujensa ajamisessa? Kuinka paljon naiset joutuvat omaa asemaansa rakentaessaan ja parantaessaan kumartamaan nöyrinä ovelasti piilotetun patriarkaalisen ideologian edessä?

Otetaan esimerkiksi case Maria Guzenina.

Median viihdeteollisuudessa julkisen uran luonut Maria Guzenina valittiin Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton puheenjohtajaksi toukokuussa 2004. Hänet vedettiin tehtävään mustana hevosena; liiton Turun osasto sai innostettua hänet lähtemään veturikisaan. Jälkikäteen voi todeta, että Guzenina ei takuulla tiennyt mitä tehtävä oikeasti piti sisällään. Sosiaalialan yhdistyksen vetäminen on rankasti sidoksissa monenlaisiin epätasa-arvoon liittyviin ongelmiin. Työ on siis raskasta ja seksitöntä, sen avulla ei voi enää ylläpitää helposti lähestyttävää kepeää julkkismagoa.

Äänensä aina hunajaiseksi sähköisessä mediassa virittävä Guzenina ei ehtinyt edes puheenjohtajakautensa (kaksi vuottako se kausi kestää?) puoliväliin, kun hän jo halusi jättää tehtävänsä.

Guzeninalla on halua ja kykyä ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, mutta miksi juuri Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto oli hänelle väärä yhdistys? Vastaus löytynee siitä, että liitto toimii hyvin monisäikeisten sosiaaliongelmien parissa, joiden juuret ulottuvat erilaiseen epätasa-arvoon ja rakenteissa piilevään epäoikeudenmukaisuuteen. Julkisuus ei pääsääntöisesti tarjoa puheenjohtajalle mahdollisuutta rakentaa itselleen hallittua ja viatonta julkisuuskuvaa. YYL:n johtaminen tahraa oitis hienostelijat ja herkkähipiäiset. Eroperheissä elävien lasten arkielämän ongelmat eivät ole helposti pureskeltavia eivätkä ne kiinnosta viihdejournalismia. Niiltä puuttuu mediaseksikkyys. Ongelmat ankkuroituvat syvälle yhteiskunnan rakenteisiin (eli lainsäädäntöön ja toimintaa ja käyttäytymistä säätelevät normeihin eli kirjoittamattomiin lakeihin), mikä vaatii kaikilta eroperheiden asemaa kehittäviltä kehittynyttä yhteiskuntakriittistä näkökulmaa.

Guzeninakin lienee tuntenut itsensä hyvin eksyneeksi kaikkien perheinstituutiota säätelevien rakenteiden keskellä. Pöntömpikin perheiden ja lasten elämää kehittävän lastensuojelujärjestön puheenjohtaja oivaltaa lopulta itsekin, että hän on hukassa, jollei hän uskalla kajota patriarkaalisiin, miesten valtaa ja heidän yhteiskunnallista hegemoniaansa tukeviin jokapäiväisiin normeihin ja normeihin perustuvaan lainsäädäntöön.

Puheenjohtajaksi tullessaan Maria Guzenina lienee törmännyt aivan uudenlaiseen maailmaan, jossa hänen olisi pitänyt määritellä uudelleen paikkansa nimenomaan sukupuolensa edustajana, naisena. Hänen siihenastinen työhistoriansa oli ollut selkeästi vallitsevan patriarkaalisen järjestyksen tukemista, koska hän oli työskennellyt täsmälleen siinä roolissa joka naiselle on (viihdyttäjänä) varattu. - Mutta ei tuossa mitään kummallista ja outoa ole, samantyylisissä tilanteissa ovat kaikki naiset joutuneet luovimaan. Naiset kun eivät täytä naisille varattuja rakoja pelkästään viihdeteollisuudessa, vaan vaikkapa esimerkiksi hoitoalan töissä.

Median viihdemössö on mielestäni epäilemättä tärkeää kaikelle luovuudelle ja siten se on itseisarvo sinänsä, mutta naiselle se jättää erittäin kapean liikkumatilan. Kun nainen on esillä persoonana ja median henkilöitymänä, kuten sähköisessä mediassa, hän ei voi peittää ja häivyttää sukupuoltaan. Kuten yleisesti muuallakin yhteiskunnassa, vain nainen on sukupuoli, mies on neutraali standardi.

Guzenina oli median sekatyöläisenä rakentanut julkisuuskuvansa miellyttäväksi ja vaarattomaksi. YYL:n puheenjohtajana hän varmasti tunsi joutuvansa ristiriitaan vallitsevien yhteiskunnallisten rakenteiden kanssa. Hän pelkäsi, että hänet koettaisiin patriarkaatissa uhkaksi. Ristiriitaa kuvaa kuulemani tarina, että hänet oli vielä YYL:n puheenjohtajuuskaudellakin nähty veikistelemässä auton keulalla autonäyttelyn messuosastolla. Ei ihme, että hän alkoi tuntea olonsa kiusaantuneeksi - ei autonäyttelyssä peltilehmän puskurin somisteena, vaan sosiaalialan järjestön keulakuvana.

Mikä sitten oli se palkinto, jonka Guzenina tunsi vaarantavansa ja jopa menettävänsä liiton puheenohtajana? Patriarkaalisen yhteiskunnan tuotteena Maria Guzenina koki saavansa tukea miehisiä arvoja edustavilta yhteisöiltä. (Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.) Jos ajatellaan hyvin konkreettisesti, ne tarjoavat hänelle, keikkoja tekevälle free lancerille työtilaisuuksia. Hänen pitää olla jatkuvasti kaupan ja siten myyntikunnossa.

Maria Guzenina on itsesuojeluvaistoaan bodaten sisäistänyt patriarkaatin säännöt. YYL:n puheenohtajuus olisi ollut hänelle onnistuessaankin vain hyppylauta eteenpäin politiikassa. Media on hämmästyttävän aulis tukemaan valtakulttuurin normien mukaan pelaavaa. Lehtien ihailevissa henkilöhaastatteluissa Guzeninasta on leivottu vakavasti otettavaa poliitikkoa, jolla on jokin erityinen sanoma. Mikä se on, ei ehkä ole vielä ihan tarkalleen selvinnyt. Ja harvalla Espoon kaupunginvaltuutetulla on oma jokaviikkoinen kolumnipalsta Iltalehdessä.

Tämä analyysini ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, että Maria Guzenina olisi ollut jotenkin erityisen epäonnistunut puheenjohtajana. Hän ei varmasti epäonnistunut mitenkään poikkeuksellisesti edes oman julkkisimagonsa ja "sosiaalitantan" roolien yhdistämisessä. Haluan analyysilläni kertoa ennen kaikkea siitä, kuinka pirun vaikeaa naisen on näissä yhteiskunnallisissa rakenteissa tehdä työtä tärkeiksi katsomiensa päämäärien hyväksi.

Kirjoitan aiheesta myös Tiina Kaarelan eroperhe.netissä otsikolla "Miksi Maria Guzenina epäonnistui?".

1 kommentti:

Panu kirjoitti...

En ole erityisemmin koskaan pitänyt Guzeninasta, mutta tämä kateellisten ämmien katkera kaakatus ei viehätä minua.

Hankkisitte ihan oikeasti elämän, ettei tarvitsisi jatkuvasti keskittyä parjaamaan muita ihmisiä.