tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Ruokamo vastaan Sund

Aamulehden Asiat-liite julkaisi sunnuntaina 30.4.2006 Ralf Sundin viikon takaiseen pitkään mielipidekirjoitukseen eroisien aseman parantamisesta yhden pitemmän puheenvuoron ja toisen yksipalstaisen. Hiukan harmillisesti nimimerkillä "Kahden pienen lapsen yh-äiti" kirjoittava nainen kirjoittaa rystyset vereslihalla lastensa elämästä tässä vallitsevassa järjestelmässä, jossa eroisällä on mahdollisuus itse säveltää juuri sellainen eroisyys kuin miestä sattuu kiinnostamaan. Isä tapailee lapsia tapailee lapsia muutaman tunnin ajan, kätevänä ja siistinä "tapaamispakettina" - varsinainen huolehtiminen, vastuunkanto eli kaikki työ (myös henkisen sillan ylläpitäminen isään eli tunnetalouden hoito) jää äidille. Hänellä on miehensä kanssa yhteishuoltajuus, mutta se ei tämänkään äidin mukaan paranna käytännössä mitenkään lasten asemaa.

Niinpä niin, lapset eivät ole lainsäädännössämme subjekteja, ne ovat vain vanhempien aivoitusten kohteita. Lainsäätäjän pitäisi rakentaa erolapselle lakiin subjektiviteetti.

(En muuten nykypäivänä ymmärrä nimimerkkikirjoittelua - ihmiset ovat fiksuja ja hyvän peruskoulutuksen saaneita, miksi he eivät siis voisi nimellään seistä mielipiteidensä takana. Toinen peruste omalla nimellä kirjoittamiseen on näissä blogeissa ja Internetissä - netti mahdollistaa julkaisemisen ihan kaikille, joten pelko siitä että joutuu kannanottajana jonkin auktoriteetin ja vakavan vastuunkantajan asemaan pitäisi hylätä.)

On tietysti ihan kiinnostavaa lukea mitä "Kahden pienen lapsen yh-äiti" kertoo, mutta hänen tekstinsä jää arkielämän hankaluuksien kuvailuksi menemättä itse rakenteisiin. Pelkkä ongelman kuvailu on aina latteaa. Mielestäni näissä eroperheiden vallankäytön ongelmissa ja vinoutuneiden normien tarkastelussa on katsottava mistä ne johtuvat. Syy löytyy sukupuolirooleista. Nämä eroperheissä niin selvästi paljastuvat sukupuoliroolit vahvistavat koko ajan kotirintaman puolella sukupuolirooleja työelämässä. Nämä kodin sukupuoliroolit pitävät naiset pätkätöissä, hoivatöissä ja huonosti palkatuilla naisvaltaisilla aloilla. Naisvaltaisten alojen ongelma ei ole se, etteikö työ ole kyllin vaativaa kunnon palkan maksamiseksi, vaan ongelma on se, että NAISTEN tehtävänä on hoitaa vanhukset, vammaiset, sairaat, heikot, kurjat ja lapset.

Ralf Sund on kirjoituksissaan esittänyt mallinsa isän aseman parantamiseksi jo sen verran kattavasti, että voidaan asettaa vastakkain kaksi uutta lasten huoltolain muutosesitystä: Lex Ralf Sund ja Lex Kaisa Ruokamo. Sundin vika on mielestäni siitä, että hänen mallinsa positiivisesta diskriminaatiosta eli isien asettamisesta etusijalle lähihuoltajana (kun äiti ja isä ovat yhtä hyviä huoltajia) ei pakota vanhempia prosessoimaan, kohtaamaan ja pohtimaan omaan työsarkaansa vanhempana. Tästä syystä Ralf Sundin malli ei tavoita vanhemmuuden vastuita pakoilevia isiä, joten isättömien lasten asemaa Sundin malli ei parantaisi ollenkaan. Minun mallini on, että kummaltakin vanhemmalta vaadittaisiin suoria neuvotteluja sosiaalivirastossa lapsensa kanssa, joten mallini ajaa vanhemmat (myös lusmuilevat miehet) paremmin sisään vanhemmaksi kasvamisen prosessiin. Sekä nykylaki että Ralf Sund unohtavat, että vanhemmuus on kasvua ja alituista kehittymistä, ei staattinen tila, jossa kaikki isät ovat erotessaan tervettä itsetuntoa täynnä ja täydellisen sitoutuneita lapsiinsa.

Sen sijaan uskon, että Sundin mallin mukaisia äidin kanssa "yhtä hyviä vanhempia" on huomattavan paljon etävanhemmaksi jääneissä miehissä, ongelma ei olekaan miesten "huonous". Hankaluus on mielestäni se kuinka miehet saadaan kasvamaan mukaan vanhemmuuden prosessiin, sillä isättömyys on huutava yhteiskunnallinen ongelma. Nimenomaan tätä isättömyyden syntyä on voitava estää.

Sundin mallin ongelma on siten myös se, että se ei mitenkään muuttaisi tunnetaloutta pyörittävän naisen, äidin, asemaa. Sundin mallissa naisten olisi edelleenkin motivoitava, kannustettava, innostettava ja pönkättävä miestä isyyteen. Tosiasiassa kävisi monessa tapauksessa niin, että naisen työksi jäisi kannustaa miestä ryhtymään lähihuoltajaksi, koska vanhemmuuden mallit kulkevat syvällä sukupuolirooleissa.

Nainen joutuisi taas, Sundin mallissakin, nykylain kaltaiseen terapeutin rooliin tukiessaan isää. Miehille isyys on kuitenkin vielä pieni rooli elämässä. Muistutan tässä usein toistamastani väitteestä, että naiseus rakentuu lähes täysin äitiydelle, sen sijaan mieheys ei perustu isyydelle. Minusta Sundin malli ei vapauta naista eikä siivoa neuvottelutilannetta puhtaaksi kaikesta sukupuoliroolien ja parisuhteen kuonasta kuten pitäisi. Minun mallini tekee kummastakin vanhemmasta itsenäisen ja tasavertaisen toimijan ja vanhemmuus nähdään kehitysprosessina.

Sundin mallin perusheikkous on se, että siinä ratkaistaan kipeä isättömyyden ongelma hokkuspokkus-tempulla. Sehän on sitä tyypillistä miehistä vallankäyttöä. Miesten ongelmat kun on ratkaistu aina helposti ja suoraan lainsäädännössä, lainsäätäjät ovat aina olleet vahvin miesasialiike. Siksi miehet eivät ole tarvinneet feminismin kaltaista liikehdintää.

Kuvaava miesten vähäisestä yhteiskunnallisuudesta sukupuolena on, että Ralf Sund on ainoita isäliikkeen edustajia julkisuudessa, vaikka isien aseman parantaminen on suorastaan mediaseksikäs. Joku mies voisi vuoden kuluttua halutessaan nousta eduskuntaan pelkästään tätä teemaan rummuttamalla. Silti miehet ovat hiljaa - vaikka pelkästään jo lasten kannalta isättömyys on kipeää tekevä ongelma.

Sundin malli ei riittävästi problematisoi ja analysoi sitä, MISTÄ KAIKKI JOHTUU. Eli mistä johtuu se, että naisen ja miehen asema perheessä on niin kovin erilainen.

Sundin malli ei myöskään erottele niin selvästi parisuhdetta ja vanhemmuutta kuin minun mallini, mutta toki Sundkin sen tekee. Kunniaksi on hänen mallilleen, Lex Ralf Sundille, sanottava myös se, että siinä erovanhemmuuden ongelmien nostetaan nykylakia selkeämmin julkiselle kentälle, pois turvattomasta ja ahtaasta kodin ja parisuhteen privaatista maailmasta.

Ei kommentteja: