perjantaina, kesäkuuta 30, 2006

Sananvapautta seksiä ostaville!

Kylläpä seksinostoa puolustavat miehet ovat herkkänahkaisia. Mieskansanedustajat Tero Rönni (sd), Raimo Vistbacka (ps) ja Petri Salo (kok) päivittelevät viikon vanhassa Iltalehdessä (22.6.2006) Eva Biaudetia (r) , kuinka hän on uskaltanut, tohtinut, rohjennut, kehdannut ja viitsinyt puhua ääneen siitä, että eräät miehet ovat rehvastelleet seksinostokokemuksillaan.

Nämä kansanedustajamiehet paheksuvat Biaudetia syvästi, he odottavat itsestäänoikeutetusti anteeksipyyntöä ja tahtovat siten poistaa ylleen langenneen tahran.

Minusta nämä miehet ovat seksioston kriminalisoinnista käydyn keskustelun valossa suorastaan epäloogisia.

Minä puolestani ihmettelen, kuinka seksinosto ei muka voi olla kokemus, jolla kehuskellaan? Kaupallisen seksinhän pitäisi mielestäni itsestäänselvästi olla elämys, joka ravitsee ihmisen syviä ja pakottavia perustarpeita, niitä tarpeita joiden tyydyttämisestä ihminen on suorastaan vastuullinen huolehtimaan. Kaupallinen seksi ja prostituoitujen tarjoamat monet houkuttelevat palvelut pitäisi nostaa osaksi kuluttajien oikeuksien julkista laadunvalvontaa, koska kaupallinen seksi on niin tärkeä osa miehistä kuluttamista, miehen seksuaalisten oikeuksien ja miehen ihmisoikeuksien toteuttamista.

Minusta on ällistyttävää, miksi muka nämä miehet ja eduskunnan muut (seksiä ostaneet) miehet eivät olisi vaihtaneet ääneen seksinostokokemuksiaan, koska prostituutio on kuitenkin hyväksytty osa miehenä olemista ja miehen kuluttajuutta markkinoilla. On ihan luonnollista, että miehet vertailevat kenellä on märin ja tiukin pillu, jotta siihen puhelinnumeroon, sähköpostiosoitteeseen ja katuosoitteeseen osaavat sitten muutkin puutteessa elävät kollegat suunnistaa.

Samasta syystä, kuluttajan aseman parantamisen nimissä minusta olisi tärkeää, että seksinkuluttajilla olisi puolueeton ja luotettava kuluttajuutta tukeva areena. Television Kuningaskuluttaja-ohjelman ei pitäisi väheksyä miesten halua tiedonvaihtoon ja tärkeiden, kuluttajan asemaa parantavien tietojen (esim. hinta-laatu -suhde) kokoamiseen. Eihän seksinoston kriminalisointia käsitelleessä yleisessä keskustelussa ole väheksytty miesten sukupuolistakaan halua, joten näitä eri haluja ja tarpeita (kuten oman kuluttajuuden kehittäminenkin on) olisi kohdeltava tasaveroisesti.

Raimo Vistbacka, Tero Rönni ja Petri Salo kuuluvat siihen konservatiivisten ja siten kunnianarvoisten herrojen porukkaan, joiden mielestä seksinostoa ei saa kriminalisoida. He ovat selkeästi profiloituneet ostamisen puolustajiksi. Minusta olisi siksi demokratian nimissä tärkeää, että nämä miehet tuntisivat olonsa turvalliseksi, kun he raportoivat kokemuksistaan prostituoitujen sylissä. Ei ole hyvä demokratian ja sen pohjana olevan sananvapauden kannalta, jos nämä miehet ja heidän puutteessa elävät kollegansa joutuvat jälkeenpäin selittelemään tekemisiään ja jopa perumaan puheitaan. Mielestäni on hyvin komeaa ja miehekästä, suorastaan suoraselkäistä, että miehet kertovat selkeästi ja kainostelematta seksielämyksistään prostituoitujen parissa, sillä sehän on oikeasti vain kaupallista seksiä ja siten julkiseen sfääriin kuuluvaa. (Toistan tässä teesini, että miehet ovat jo onnistuneet saamaan seksuaalisuuteensa ja siten myös seksuaaliset tarpeensa osaksi yhteiskuntaa, Gesellschaftia, kun nainen tässäkin asiassa koettaa hoitaa etuaan ja oikeuksiaan yksityisessä sfäärissä, Gemainschaftissa. Prostituoitukin työskentee yhä edelleen lainmuutosten jälkeenkin intiimillä areenalla, yksityisessä sfäärissä, kun asiakkaat eli miehet voivat ihan legitiimisti esiintyä julkisesti seksinostajina.)

Prostituoituja käyttäville miehillekin kuuluu sananvapaus! Prostituoitujen asiakkaiden vapautta ja tasa-arvoa puolustamalla autamme varmasti myös heidän veljeyttään! On jopa sukupuolisen tasa-arvon näkökulmasta hyvin epätasa-arvoistavaa, jos yksi sukupuoli (eli asiakkaana olevat miehet) joutuvat kärsimään siten, että heidän on suljettava suunsa silloin, kun he tahtoisivat puhua seksinostoelämyksistään. On hyvin epätasa-arvoista, että naiset saavat kyllä myydä ja olla avoimesti kaupan, mutta miehet eivät saisi avata edes SUUTAAN sen pelon takia, että joku vihainen, kätisevä ämmä tulee torumaan heitä. Ja sitä paitsi, se jonka suu suljetaan ja joka tuntee olonsa jotenkin epämääräiselläkin tavalla turvattomaksi, saattaa kohta menettää muutkin tärkeät (miehiset) kykynsä. On siis hyvin tärkeää, että me naiset osaamme hienotunteisesti tasapainoilla ja kuunnella herkkävaistoisesti mitä miehet sielussaan tuntevat, jotta he eivät turhaantuisi toteutumatta jäävien ihmisoikeuksien perusarvojen vuoksi, kuten puhujan ihmisarvonkin kunnioittaminen on.

On aivan selvää, että seksinostajien asemassa on vielä paljon parannettavaa. On hyvin ikävää, ettei tätäkään näkökulmaa ole osattu kyllin painottaa seksinoston kriminalisointia käsitelleessä yleisessä keskustelussa.

Onneksi nämäkin sorretut kansanedustajamiehet voivat seksinoston kieltämisen vesittyessä tuntea, kuinka salliva suhtautuminen seksinostoon kuitenkin lopulta parantaa yleistä ilmapiiriä. Se heijastuu jopa näiden miesten kotioloihin saakka. Raimo Vistbackan, Petri Salon ja Tero Rönnin vaimot tervehtivät varmasti ilolla ja suurella (kohta täyttyvällä) tyydytyksellä miestensä aivoituksia ja sallivaa asennetta. Nimittäin, heidän vaimonsa suuntaavat kylien ja kujien rientoihin parantamaan "ammattitaitoaan". Sehän on ihan loogista, sillä salliva asenne seksinostoon tosiasiassa tekee prostituutiosta tavallisen ammatin muiden ammattien joukossa. Meidän naisten on siis suorastaan velvollisuus käydä aika ajoin huollattamassa työvälineitämme ja tehdä niillä kuntoa mittaavia testiajoja.

Ja hyvään ammattitaitoonhan kuuluu oikea asenne. Meidän naisten pitääkin nyt yhtäkkiä alkaa ajatellakin kuin huorat, vaikka tähän saakka historiassa meille on opetettu vain siveyttä. Turha kainostelu siis nurkkaan! Mitenkähän me naiset nyt pystymme omaksumaan tämän nopean muutoksen kulttuurin yleisissä vaatimuksissa? Ainakin joudumme kovasti tekemään töitä sen eteen, että perehdymme tehtäväkenttään riittävän monipuolisesti.

Kunnianhimosta, hyvästä kunnosta ja uteliaisuudesta on siis nyt apua.

2 kommenttia:

Peggy G. kirjoitti...

Onhan se valtavan hienoa, että mieskansanedustajat yli puoluerajojen ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että poikain pitää päästä maksulliseen. Tämähän on toki tärkeä asiakysymys. Kansaneläkkeen riittämättömyys, opintotuen pienuus - niistä nyt voi olla montaa mieltä. Mutta taitaa olla miehinen perusoikeus ostaa seksiä.

Tiedän erään liike-elämässä toimivan miehen, joka Saksaan kohdistuvilla työmatkoillaan "rentoutuu" joka kerta paikallisessa bordellissa. Mitähän mahtavat suomalaisten poliitikkojen EU-reissut pitää sisällään? Väkisinkin tässä epäilykset heräävät.

Panu kirjoitti...

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että feministit ovat läpeensä moraalittomia ja mädännäisiä ihmisiä.