tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

Ero murentaa lapsen sosiaalisen pääoman

Ehkä kaikkein eniten erolapsen asemassa minua huolestuttaa se uhka, joka kohdistuu sosiaalisen pääoman menettämiseen. Toki silkka rahana näkyvä taloudellinenkin pääoma on tärkeää, mutta ehkä voimakkaimmin ihmistä muovaa sosiaalinen pääoma. Amerikkalainen Robert D. Putnam nimeää sen aivan kohtalokkaan tärkeäksi pääomanlajiksi lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin lapsi on erittäin riippuvainen sekä yksilönä kohtaamastaan sosiaalisesta pääomasta, mutta erityisesti myös siitä pääomasta jota vastaanottavat hänen vanhempansa.

Erolapsi jää hyvin helposti ilman sosiaalista pääomaa, sillä sekin, kuten mahdollisesti kaikki pääoman lajit, on kasautuvaa. Erolapsen elämässä on hyvin usein tilanne, että hänellä on ohut ja vajavainen suhde etävanhempansa sukuun, tai suhdetta ei ole lainkaan. Lähivanhemman suku saattaa samaan aikaan tuntea olevansa ylikuormitettu, sillä vastuu on kaadettu yksin heidän harteilleen.

Yksinhuoltajaäidit puolestaan ovat uusimpien köyhyystutkimusten mukaan kasvava köyhien ryhmä, sillä heitä luonnehtii nykyään se että heidän on vaikea työllistyä. Muistaakseni vielä 90-luvun alussakin oli se tilanne, että yksinhuoltajat työllistyivät hyvin, sillä he kävivät yleisemmin töissä kuin ydinperheelliset naiset.
Nyt yksinhuoltajilla ei ole enää tuota etua.

Putnamkin huomauttaa, että sosiaalisen pääoman lisäämisessään kiistattomasti parhaiten onnistuvat nimenomaan yksinhuoltajat, jotka onnistuvat työllistymään. Kotiäitiys ja yksinhuoltajuus on tappava yhdistelmä sosiaalisen pääoman muodostumisen ja hyödyntämisen kannalta, sillä Putnaminkin mukaan yksinhuoltajanaiset elävät olosuhteiden (=lasten ja niihin liittyvän vastuun ja työn vuoksi) eristyksissä, mikä vaikeuttaa sosiaalisten yhteyksien luomista ja siten sosiaalisen pääoman hyödyntämistä. Putnam vaikuttaa kirjassaan Bowling Alone (2000) mielestäni usein individualistiselta ja uusliberalistiselta jokainen-rakentakoon-itse-onnensa -tyypiltä, mutta onnistuu lopulta kuittaamaan lukijan moiset asenteet kohtuuttomiksi.

Mitä sosiaalinen pääoma sitten on? Se on sitä varmuutta ja tietoisuutta kaiken toimimisesta siten, että meidän ei kaikissa elämämme vaihtokauppatilanteissa tarvitse vahtia, että saamme varmasti antamaamme lahjaa vastaan riittävän vastahyödyn. Kun tuollainen murehtiminen jää pois, saamme kokonaisuutta ajatellen enemmän aikaiseksi, koska voimme moisen kontrollin sijaan puuhailla jotain ihan muuta. Sosiaalinen pääoma on siis yleistä vastavuoroisuutta. Mielestäni hyvä arkinen esimerkki sosiaalisesta pääomasta on se, että ihmiset tahtovat pitää kadut puhtaina siten, ettei kulkuväylille paiskota lasinsiruja. Se hyödyttää kaikkia, lemmikkieläimistä alkaen.

Putnamin mukaan sosiaalinen pääoma auttaa kansalaisia ratkaisemaan yhteisiä ongelmia, se rasvaa yhteisön rattaita pehmeän kehityksen turvaamiseksi. Ekonomistit ja politiikan tutkijat ovat osoittaneet, että sosiaalinen pääoma voidaan muuttaa taloudelliseksi pääomaksi ja liiketoimissa varallisuudeksi. Nobelin palkinnon saaneen ekonomistin Kenneth Arrowin mukaan luottamus on tärkeä tekijä käytännöllisesti katsoen kaikissa liiketoimissa. Suuri osa taloudellisesta takapajuisuudesta maapallolla voidaan selittää luottamuksen puutteella.

Siksi minusta on onkin saatava jo lähtökohtaisesti turvattua erolapselle se, että vanhemmille rakennetaan lainsäädäntöön sellainen toimintaympäristö, jossa lapsen huoltokysymykset ratkaistaan sosiaalisen pääoman piirteitä käyttäen. Kun sosiaalinen pääoma pääsee huollosta sopimisen aikana murenemaan, se vaikuttaa lapsen elämässä aina. Pitää muistaa, että sosiaalinen pääoma on sekin kasautuvaa lajia, joten lapsen menetykset ovat elämän aikana suuret. Kaikki korkohyöty jää saamatta.

Ei kommentteja: