torstaina, heinäkuuta 06, 2006

Heja, Vaasan ruotsinkieliset!

Sattuipa hyvin. Tänään tuli aamupäivällä radiosta Ylen Ykköseltä Terveydeksi-ohjelma, jossa toimittaja Marja-Leena Tuisku haastatteli ylilääkäri Markku Hyyppää, joka on tutkinut ruotsinsuomalaisia Vaasan seudulla. Hyyppä tuli aikoinaan kiinnostuneeksi Pohjanmaan ruotsinkielisistä, koska hän havaitsi että he elävät todella pitkään, eikä heillä ole suomensuomalaisille tyypillisiä sydän- ja verisuonisairauksia (ja siten ei myöskään esimerkiksi aivohalvauksia) juuri lainkaan. Vaasan seudun ruotsinkieliset kuolevat syöpään, sitten kun kuolevat, mutta elettyään ensin terveen ja tyytyväisen elämän. Markku Hyypän mukaan he elävät pisimpään maailmassa; Japanissa on tutkittu erittäin tarkkaan okinawalaisia, jotka elävät 86-87 -vuotiaiksi ja Hyypän mukaan Suomessa Vaasan seudulla asuvat ruotsinkieliset yltävät täsmälleen samaan! Heja svenskspråkiga på Vasa bygden!

Ohjelma lähetään tänään uusintana kello 22:05.

Aivan älyttömän mielenkiintoista. Hyyppä viittasi tärkeänä lähteenään amerikkalaiseen valtio-opin professori Robert D. Putnamiin, josta minäkin olen kirjoittanut aivan viime päivinä tässä blogissani. Putnam toimi presidentti Bill Clintonin neuvonantajana, koska hän oli perehtynyt demokraattisuuden ja sitä parantavan kansalaisaktiivisuuden kohottamiseen. Hyyppä nostikin ruotsinkielisten loistoterveyttä ruotiessaan tärkeimmäksi teoreettiseksi selitysmalliksi sosiaalisen pääoman, josta Putnam kirjoitti Hyypän mukaan kirjassaan jo vuonna 1993. Sittemmin Putnam julkaisi vuonna 2000 painavan ja läskinpuoleisen kirjan Bowling Alone, jossa hän jatkaa sosiaalisen pääoman analysointia ja määrittelee kiinnostavasti millainen sosiaalisen pääoman tase on kussakin Yhdysvaltain osavaltiossa. Putnamin tulokset ja väitteet tukevat täysin kaikkea sitä, mitä myös Markku Hyyppä on löytänyt Vaasan seudulta. Toimivat sosiaaliset verkostot eli sosiaalinen pääoma hedelmöittää kaikkea yhteiskunnallista ja taloudellista toimintaa, mikä näkyy esimerkiksi ihmisten vaurautena ja lasten hyvinvointina. Putnamin mukaan erityisesti lapset hyötyvät sosiaalisesta pääomasta, sillä heihin vaikutukset ovat erittäin moninaiset, alkaen lapsuuden kodista ja sen integroitumisesta yhteiskuntaan ja lähiympäristöön. Lapsen kehitykseksessä sosiaalinen pääoma näkyy koulutien alettua menestyksenä opinnoissa ja kiinnostuksena oppimiseen.

Ruotsinkielisten sosiaalinen pääoma on Hyypän mukaan aivan yksinkertaisia asioita, arjen elämistä yhdessä. Ihmiset kokoontuvat kyläyhdistyksiin ja muihin yhteisiin harrastuksiin. Kuorolaulu on hyvin suosittu harrastus ruotsinkielisellä Vaasan seudulla, ja minusta se onkin hyvä esimerkki millaista sosiaalinen pääoma on. Hyyppäkin selvittää radio-ohjelmassa, että kuoronjäsenet eivät usein tunne juurikaan toisiaan, eivätkä välttämättä välitäkään hirveästi tutustua, mutta silti laulut hoidetaan yhdessä, yksissätuumin, yhteisin nuotein ja kaikki seisovat rinnatusten, vierekkäin ja katsovat samaan suuntaan.

Minä olen kiinnostunut sosiaalisesta pääomasta sikäli, että minusta se tarjoaa hauskan ja helpon tien seurustella ja sosieteerata (viron kielessä on hyvä verbi suhtlema, joka voisi olla suomeksi "suhteilla") ihmisten kanssa. Sosiaalinen pääoma kun ei mielestäni ole niinkään intiimin ja privaatin sfäärin kapitaalia, vaan minusta sitä käytetään nimenomaan julkisessa sfäärissä, siellä missä toiminta on kaikille avointa ja julkista. Pettymyksekseni Putnam ei ala ruotia kumpaan sfääriin hän sosiaalisen pääoman liittää; Putnam tyytyy mainitsemaan vain ohimennen että sitä käytetään molemmilla areenoilla.

Minusta sosiaalinen pääoma on sikäli helposti epädemokraattista ja epätasa-arvoista pääomaa, että yhteisössä, jossa tätä pääomaa on jaossa, yhteisön jäsenellä pitää olla valmiiksi tietty
asema tässä järjestelmässä. Mutta se onkin mielestäni lähinnä järjestelmän vika, joka korjaantuu kun järjestelmä korjaa itse itseään. Ongelma on tietysti se, että usein järjestelmässä ei tunnisteta tällaisia heikkouksia, joiden takia ihmiset jäävät sen sosiaalisesta pääomasta osattomiksi.
Eli toisin sanoen, he joilla on verkostoissa hyvä asema jo entuudestaan, saavat myös jatkossa ylenmäärin nauttia sosiaalisen pääoman tarjoamista mahdollisuuksista. Mielestäni myös sosiaalinen pääoma on
kasautuvaa, kuten muutkin pääoman lajit.

Olen kirjoittanut tässä blogissani kuinka olen pohtinut kauhuissani, että erolapset, kaikkien muiden sosiaalisten ja taloudellisten menetystensä lisäksi, menettävät myös mahdollisuuden heille lapsina kuuluvaan sosiaaliseen pääomaan. Ajatus voi tuntua hankalalta, jos sitä pohtii esimerkiksi Robert D. Putnamin määrittelyjä ja kirjaa Bowling Alone vasten, mutta minusta täysin oikeutettu. Putnam itse ei juurikaan viittaa paksussa 500-sivuisessa kirjassaan yksinhuoltajiin, mutta toteaa toki että yksinhuoltajat jäävät helposti verkostojen ulkopuolelle, koska he ovat aivan liian sidottuja lapsiinsa. Putnamin tulosten mukaan yksinhuoltajien työllistyminen on eräs voimakkaimmin sosiaalisen pääoman yleiseen saatavuuteen vaikuttaja tekijä. Ihminenhän pystyy realisoimaan sosiaalisen pääoman vain verkostojen kautta, verkostojen osasena ja niissä toimien. Työpaikka tarjoaa yleensä kenelle tahansa ihmiselle valtavat verkostot, joten Yhdysvalloissa onkin käynyt naisten työelämään siirtymisen jälkeen niin, että 1950-luvun kotiäidit eivät ole enää sosiaalisen pääoman rakentajia, vaan päin vastoin, he ovat passiivisia ja apaattisia verrattuna työssä käyviin (ura-)naisiin, jotka pyörittävät vähällä vapaa-ajallaan myös kaikenlaista vapaaehtoistoimintaa.

Markku Hyyppä puhuu radio-ohjelmassa siitä, kuinka sosiaalinen pääoma on luottamusta. Hänen mukaansa luottamus on niin vankka ja ehdoton lähtökohta kaikelle. Eikä mikään ihme, sillä esimerkiksi rahatalous nykymuodossaan ei olisi lainkaan mahdollinen ilman luottamusta rahanvaihdon osasena. Siksi en voi käsittää, kuinka järjestelmä ei ole saanut rakennettua erolasten huoltoneuvotteluista sellaisia, että luottamus vanhempien välillä ja vanhempien luottamus järjestelmään (ja itseensä) ei murenisi, vaikka elämämme koko ajan kapitalistisessa rahanvaihdon maailmassa, jossa kaikissa maksutoiminnoissa on aina luottamus tärkeänä välineenä.

Putnam puhuu paljon toleranssista, suvaitsevaisuudesta, jota sosiaalisen pääoman perustana olevat hyvät sosiaaliset yhteydet (eli sosiaalisuus) tukevat. Kun ihminen liikkuu paljon ja avoimin mielin, uteliaana kohtaa ja näkee kaikenlaista, hänestä ei tule rasistia ja umpimielistä tontinrajojen vartijaa. Hyyppä kertookin radio-ohjelmassa, että Vaasan seudun ruotsinsuomalaisten keskuudessa ei esiinny rasismia oikeastaan lainkaan, se on vieras ilmiö.

Jälleen kerran tulen tässä erolapsiin. Millaisia umpiluisia paukapäitä heistä kasvaa ympäristössä, jossa heidän lapsuudenkotinsa ja lapsuuden tärkeät ihmissuhteensa ovat jakautuneet äärimmäisen piinaavasti kahteen eri leiriin, jotka eivät kohtaa? Onko erolasten riesana myös sekin, että heistä kasvaa suvaitsemattomia tolloja, jotka joutuvat jatkuvasti taistelemaan ennakkoluulojaan vastaan, eivätkä siten pysty keskittymään itse asiaan? Minusta on suorastaan rikollista, että järjestelmä lainsäädäntöineen repii erolapsen elämän nykyiseen malliin täysin kahtaalle, kahteen vastakkaiseen suuntaan, eikä edes yritä luovasti loiventaa ja tasoittaa lapsen kohtaamia (henkisiä, sosiaalisia, taloudellisia) haittoja.

Mutta lasten ja erityisesti erolasten ongelmana on, että he ovat osana perheen ja ihmissuhteiden särkymisen tabua, joten Robert D. Putnamkaan ei osaa tarkastella heitä juuri mitenkään laajassa teoksessaan.

Kirjoitan aiheesta myös Tiina Kaarelan eroperhe.netissä, otsikolla Sosiaalisen pääoman puute tekee erolapsista suvaitsemattomia.


No niin. Tuli otsikkovirhekin sitten korjattua. Vaikeaa, kun pyörittelee sanoja "suomenruotsalainen" ja "ruotsinkielinen", joten tietysti siitä syntyy lopulta otsikkoon "ruotsinsuomalainen".


Ei kommentteja: