tiistaina, heinäkuuta 11, 2006

Pojat turvautuvat testosteroniin

Kunnon kestävyysurheiluannos aamuisin takaa pontevan ja euforisen olon koko päiväksi. Juoksin eilen normiksi muodostuneen kymmenen kilometriäni erikoisessa säässä, synkkenevän taivaan alla. Varhaisillan valoisuus tummentui nopeasti hämäräksi ja yhtäkkiä ympärillä oli vauhdittavaa dramatiikkaa! Oli ihana seurata metsän kupeilla, järvien rannoilla ja niittyjen vierustoilla juostessani kuinka kaikki muuttui pelottavaksi, juoksureitti oli äkkiä kuin elokuvasta, jonka juonen dramatiikkaa rakennetaan säätilojen vaihteluilla ja niiden ääritiloilla.

Olin siis eilen miltei puolivälissä vakioreittiäni, kun alkoi sataa. Kastuin sitten niin, että paita liimautui vatsaani ja lopulta lenkkaritkin hölskyivät kuin litran maitopurkit. Kotiin päästyäni pahin neste oli kengistä jo varissut, mutta aamulenkille en tänään päässyt. Piti siis lähteä hiomaan vatsa- ja selkälihaksia kuntosalille, jossa en ole aikoihin käynytkään. Kesällä kun puuhaa riittää muutenkin.

Kuntosalista puheen ollen, en käsitä miksi ihmiset tykkäävät käydä ohjatuissa jumpissa (esimerkiksi spinning ja bodypump), vaikka mielestäni kuntosalin laitteilla on hauskempaa ja tehokkaampaa puuhata ihan itsenäisesti. Paha vain, että meidän salilla rauta näyttää olevan enemmän miesten ylävartalon rakentamista varten. Laitteisto kaipaisi uusimista. Mutta soutulaitteet ovat ajanmukaiset. Kiskoin lämmittelyksi puoli tuntia, mikä teki matkassa kuusi kilometriä.

Minua häiritsee se, että miehet ovat naisia vanhempina onnistuneet luomaan standardeja urheiluun. Kuntosalinikin on esimerkki siitä, kuinka urheilupaikkoja ja urheilulajeja luodaan miesten ehdoilla. Yleensäkin "urheilu" on sana, joka kuuluu miehille, kun taas naisten pitäisi puhua "kuntoilusta". Siihen minä en suostu. Minä en kuntoile, jos sillä tarkoitetaan löysää ja innotonta iltalenkkeilyä kävellen. "Kuntoilun" pahin konkretisoituma on mielestäni koira, joka raahautuu eteenpäin omistajansa talutushihnassa. Ihmettelen muuten, kuinka paljon koko ajan näkyy kaikkialla älyttömän huonokuntoisen näköisiä koiria - omistajat sen sijaan edes yrittävät olla liikkuvinaan, kun kerran on ihan koiran kanssa ulos lähdetty.

Minua ärsyttää se tietty fyysinen löysyys, jonka suodaan kuuluvan "naisellisuuteen". (Höh.) Naisen ikään kuin pitäisi muuttua synnytettyään joksikin veteläksi ja ihraiseksi kotiolennoksi, joka kokee saavansa kovasti "liikuntaa", kun hän imuroi, juoksee lasten perässä ja kitkee kasvimaata. Puutarhan hoito on kyllä hyvää liikuntaa joillekin ruumiinosille, mutta ihmisen pitää olla tosi hyvin tietoinen päivän kokonaissaaliista, jotta hän voi illalla kertailla tyytyväisenä kaikkea liikkumistaan. Kodin hengettärinä puuhailevien naisten pitäisi irrottautua ulkomaailmaan ja antaa kropalle sitä, mitä se tarvitsee eli kunnon rääkkiä. Ihminen on luotu (raamatullista tyyliä käyttääkseni) kovaan liikkumiseen; mielestäni suomalaistenkaan ongelma ei ole niinkään ylipaino, vaan liikunnan puute.

Inhoan lihaksettomuutta, jota näkyy niin miehillä kuin naisillakin. Rasvakerroksetkin ovat vielä jotenkin siedettäviä, jos ihmisellä kuitenkin on lihaksia.

Kuntosalilla ja etenkin sen ulkopuolisessa maailmassa olen nähnyt ihmeellisiä, etäisesti miehiä muistuttavia hormonihirviä, jotka käyskentelevät huumatun näköisinä kaduilla, kaupoissa ja kotipihoillaan. Ällistyttävän monet (nuoremmat) miehet käyttävät "lihasten kasvattamiseen" testosteronia, ja mitä käyttävätkään. Ja käytön muuten huomaa välittömästi, kun sellainen jätkä astuu näkökenttään! Heidän vartalonsa on siten turvoksissa, että sen kaikkialla näyttäisi olevan parin sentin nestekerros. Lihakset varmaan kyllä suurenevat, mutta samalla ne katoavat keskelle rumaa vesipöhöä. Joskus tuntuu, että aurinkoisena kesäpäivänä vastaan ei tulekaan muita kuin "teko-, leikki- ja pilipaliuroksia". He kun lähtevät mielellään esittelemään "lihaksiaan" pienissä vaatteissa.

Prkle. Minullakin on paremmat lihakset kuin heillä. Lihaksen kun pitää erottua, nousta esiin muusta vartalosta, se ei ole vain massan lisäämistä. Pelkkä massa ei voi koskaan tarjota estetiikkaa.

Olen kovin, kovin ällistynyt siksi, että nämä hormonihirvet kasvattavat lihaksiaan NAISTEN vuoksi. Eihän näillä testosteronidorkilla ole edes miehekäs vartalo, vaan se muistuttaa huomattavan paljon huonokuntoisen emännän levennyttä ruhoa. Ei vesipöhö ole lihaksekkuutta.

Ehkä ällöttävintä näissä nappien nappaajissa on se, mitä hormonit tekevät psyykelle. Poikien liikkeistä tulee hitaita ja jäykkiä ja heidän katseensa samentuu. Hormonien käyttäjät alkavat muuten liikkeiltään ja eleiltään muistuttaakin toisiaan! Heistä tulee kangistuneita ja kaavamaisia. Heidän ajatuksensa täyttää se yhteinen ihana salaisuus, että nyt he ovat vihdoinkin "tosimiehiä", kun suonissa virtaa (kauan puuttunut) lisä testosteronia.

Ja nämä tollot sitten vielä uskovat ihan tosissaan siihen, että he voivat toimia neidoille uljaina ritareina, jotka tarjoavat suojaa leveillä harteillaan. Tuossa vaiheessa on näköjään jo ajatustoimintakin sumentunut.

Ei kommentteja: