tiistaina, elokuuta 15, 2006

Äidit liioittelevat aina

Olen lukenut Isäkirjaa - mies, vanhemmuus ja sukupuoli (Ilana Aalto ja Jani Kolehmainen, Vastapaino 2004), joka on koottu useiden kirjoittajien artikkeleista.

Kirjoittajat rajoittavat tekstinsä parhaiten tuntemaansa täsmäalueeseen, mutta silti kirjoituksia yhdistää vanha (=vanhanaikainen) normatiivinen ajattelu sukupuolten työnjaosta. Se johtuu mielestäni ihan siitä, että asioista on vaikea puhua esittämättä osana tuttua ja totunnaista mallia. Siis jo olemassa oleva diskurssi sanelee ja rajoittaa esitettyjä ajatuksia, olivatpa ne miten uusia ja mullistavia tahansa. Pitää ensin luoda hitaasti ja kärsivällisesti uusi ympäristö, jossa tuoreimmista aivoituksista puhutaan.

Tietyt päähänpinttymät kangistavat tällaisen railakkaan uudistusmielisenkin kirjan ajatuksia. Esitän tässä omat teesini, millaisilla ajatuksilla urautuneet ja vanhemmuudelle vahingolliset käsitykset pitäisi korvata.


1. Isyys ei pehmennä maskuliinisuutta, mutta se on välttämättä saatava osaksi mieheyttä.

Kirjoittajat puhuvat paljon termistä maskuliinisuus, jonka käyttöä aloin pitää tätäkin kirjaa lukiessani hyvin ongelmallisena. Mielestäni joissakin tapauksissa olisi ehdottomasti puhuttava yleisemmin mieheydestä, ei siis mieheyden kulttuurisesta erottautumistavasta ja erikoistuneemmasta sukupuolen esittämistavasta eli maskuliinisuudesta. Toinen kirjan kokoajista, Jani Kolehmainen, kirjoittaa mielestäni hyvin paljon ajatusteni suuntaisesti siitä, että isien tekemä hoivatyö ei välttämättä vaikuta maskuliinisuuteen mitenkään, vaikka yhteiskunnassamme tällaisia odotuksia tuntuukin olevan.


Miksi oman lapsen hoivaamisen (=lapsen kanssa olemisen) pitäisi jollain lailla kehittää maskuliinisuutta? En minäkään näe siihen mitään syytä. Maskuliinisuus ja oman lapsen kanssa oleminen eivät ole mitenkään ristiriidassa nytkään.

Sen sijaan, ristiriitaa on kovasti mielestäni siinä, että isyyden ei oikeastaan katsota kuuluvaksi osaksi MIEHEYTTÄ samoin kuin äitiys on välttämätön, itsestäänselvä ja elimellinen osa naiseutta. Minusta kirjassa olisi isyyden hoivaamistyön aiheuttamia vaikutuksia tarkasteltaessa puhuttava siis mieheydestä. Osaksi miehenä olemista ja mieheyden rakentumista olisi jo vihdoinkin saatava isyys.
Nimittäin, naiseus rakentuu lähes yksinomaan äitiydestä ja äideille annetusta roolimallista. Mutta mietitäänpä onko naisellisuus pelkkää äitiyttä? - Ei ole, se voi olla jopa voimakkaasti ristiriidassa viettelijän rooleineen äitiyden ja siten naiseuden kanssa.


Rinnastan termin maskuliinisuus sanaan naisellisuus, joten tässäkin mielessä pitäisi Isäkirjassa puhua yleisemmin mieheydestä maskuliinisuuden sijaan.

Kun isyys saadaan vihdoinkin osaksi mieheyttä (ei siis sen kulttuurivärittyneempää astetta eli maskuliinisuutta), miehiltä poistuu myös ns. vastuun takaportti, joka isille nykykulttuurissa suodaan. Isäkirjassa kirjoitetaan myös tästä takaportista, josta kaikki isät voivat valintansa jälkeen, halutessaan luiskahtaa pakoon tilannetta. Äidit eivät sitä voi tehdä.

Ja sitä paitsi, miehekkyys (=maskuliinisuus) ei ole ristiriidassa isän antaman "hoivan" kanssa. Ei ollenkaan, vaikka kulttuurisesti tässäkin halutaan nähdä ristiriitaa. Tulenkin tähän kakkosteesissäni.

2. Hoivaajan rooli ylikorostuu vanhemmuuden tarkastelussa.


Minä kyseenalaistan maskuliinisuustermillä hämmentelyn lisäksi myös sen, miksi ihmeessä lapsen kanssa elämisestä ja olemisesta (eli vanhempana olemisesta) puhuttaessa pitää aina alkaa sählätä hoivata-verbillä? Minä ihmettelen, keitä tämänkin kirjan kirjoittajat olettavat vanhempien (eli isien ja äitien) oikein HOIVAAVAN? Omia lapsiaanko? Häh? - Nyt olen ihan sekaisin. On nimittäin niin, että omia terveitä lapsia ei tarvitse hoivata. Vai millaisen teoreettisen ja tieteellisen mallin vanhemmuudesta keskustelevat aikuiset ovat onnistuneet luomaan lapsen kanssa OLEMISESTA?

Minä en kyllä muista montaakaan tilannetta lapseni elämästä, jolloin häntä on pitänyt hoivata. Ehkä ihan muutama saattaa kovasti pinnistellen tulla mieleeni, olen muutaman kerran levittänyt ihovoidetta hänen kutiaviin jalkoihinsa. Se on vaatinut ihan erityistä huomiokykyä ja ponnistusta minusta. Muuten lapseni ollut täysin ilman "hoivaa". Ja on vastedeskin.

Hoiva on mielestäni sana, joka on tehty kulttuurisen erottelun tarpeisiin. Hoivaamisella on rakennettu tietynlaista mystistä ja liioiteltua kuvaa äitiydestä. Minä kerron tässä nyt kaikille vanhemmille ja muille hoiva- ja kasvatustieteisiin ja kiintymysteorioihin eksyneille: ette te mitään hoivaa. Höpö höpö. Te mahdollistatte lähinnä sen, että lapsi pysyy suotuisissa oloissa hengissä (käytetään myös ilmaisua "lapsen kasvattaminen"), ja se riittää. Sairaat ja heikot tarvitsevat hoivaa.

3. Isyysvapaan ei tarvitse olla pidempi, mutta sen pitäisi olla pakollinen.

Olen aina suhtautunut empivästi isyysvapaakeskusteluun. Minusta miesten vanhempainvapaista puhuttaessa ja niiden pidentämistä ja parempaa toteuttamista vaadittaessa väistetään paneutumasta todelliseen ongelmaan eli miesten kaikella tavalla heikompaan vanhemmuuteen. En tosiaankaan usko, että isien lomia pidentämällä tasa-arvoistetaan juurikaan vanhemmuutta ja sen vastuiden jakautumista. Sen sijaan uskon, että isien vapaita kannattaa kyllä kehittää jotenkin.


Mielestäni vastasyntyneen isän pitäisi jäädä PAKOLLISELLE isyysvapaalle, pituus voisi olla kaksi viikkoa tai jotain. Aivan sama lopulta kuinka pitkä tuo loma olisi, mutta pakollisuus on se ydin. Isyys on myös vanhempainvapaissa rinnastettava selkeämmin äitiyteen, sillä itse vanhemmuus on aidoimmillaan ja oikeimmillaan sukupuoletonta.

Niin, ja isät olisi saatava pakolliselle isyyslomalle jo siksikin, että saamme kehitettyä isien lapsilleen tarjoamaan imetystä. Miesten nisät pitävät lapsen muutaman minuutin verran rauhallisena ja hiljaisena, jos äiti on estynyt imettämisestä juuri sillä hetkellä. On pelkästään kulttuurin tuote, että miehet eivät imetä. Ja on pelkästään kulttuurin tuote, että imettäminen käsitetään aina maidon antamiseksi. Ei lapsi näistä erotteluista itse perusta, vaan vain kärsii aikuisten ajattelun rajoittuneisuudesta.

4. Imetys ei ole vauvaan sitoutumista, vaan lapsesta vapautumista.

Kirjassa Johanna Lammi-Taskula viittaa lyhyesti imetysohjeiden ja imettämisen velvoittavuuteen. "Imetyskampanjat rohkaisevat äitiä olemaan tiiviisti ja pitkään vauvan käytettävissä. Hyvän äidin kuuluu paneutua täysillä vauvanhoitoon ja unohtaa työelämä mahdollisimman pitkäksi aikaa - sukupuolijärjestelmän symbolisuhteet limittyvät valtasuhteiden kanssa." (171)


Olen täysin eri mieltä siinä, miten vähänkään ajattelukykyisten naisten pitäisi imettämiseen suhtautua. Väitän kiven kovaan, että imettäminen vain ja ainoastaan helpottaa lapsen hoitoa ja siten antaa imettäjälle (äidille) mahdollisuuden etääntyä ja irtaantua lapsestaan. Imetetty lapsi kun yksinkertaisesti on tyytyväisempi pitempään ilman äitiäkin. Ja on vain järjestelykysymys, kuinka väliin jäävä imetys korvataan.

Imettäminen takaa hyvinnukutut ja rauhalliset yöt ja päivällä tyytyväisen lapsen. Isommankin taaperon kanssa on helppo liikkua missä vain, maailmalla ja yleisömeressä, kun imetys pelaa. Tissi suuhun ja lapsi on heti hiljaa.

On käsittämätöntä, että imettäminen halutaan aina edistyksellisessä, naisen asemaa parantavassa keskustelussa nähdä jotenkin vähintäänkin piiloisesti kielteisenä ilmiönä. Maailmassa ei ole helpompaa tapaa hoitaa lasta kuin imettäminen. Ja imettämistäkään en suostu pitämään hoivaamisena, josta yllä kirjoitan.

5. Kotityöt ovat parasta terapiaa ja vain järjestelykysymys, ei mikään sukupuolisotien aihe.

En ymmärrä miksi kotitöiden tekemisestä saadaan aina väännettyä suuri numero. Näin käy myös Isäkirjassa. Jos kotityöt (siivoaminen, ruoanlaitto, tiskaaminen jne) eivät kotona suju, kyse on varmasti enemmän siitä, että kodin infrastruktuurissa on jotain vialla. Vikaa ei välttämättä ole sukupuolten välisessä työnjaossa. Koti voi olla liian ahdas tai liian suuri, riitaisassa kodissa ei ole toimivia ja tarpeellisia huonekaluja (esimerkiksi hyllyt ja kaapit auttavat paljon kotitöiden tekemisessä).

Kotityöthän ovat terapeuttista, kevyttä, pientä ja hauskaa puuhailua. Se puolisoista, jolla on aikaa, tekee ne varmasti ilolla ja nopeasti, jos itse kotiympäristö eli kodin (ei siis parisuhteen) rakenteet ovat kunnossa.

Isäkirjassakin liioitellaan kahden asian vaativuutta koko ajan. Nehän ovat hoivaaminen ja kotityöt. Ne kun ovat muka vaativia suorituksia. Vittu, ne eivät mitään vaadi. Otetaan nyt ihan extreme-esimerkki eli kestovaippailu. Isällä ei paljon aikaa tuhraannu, jos hän vaihtaa kymmenen kestovaippaa vuorokaudessa. Kuivaliinana pyllyä vasten oleva maatuva paperi vain kompostiin ja vaippakasa illalla koneeseen. Se on siinä. Hankalimpiakaan (ja vanhanaikaisia) harsoliinasysteemejä ei tarvitse välttämättä silittää.



Ei kommentteja: