torstaina, elokuuta 24, 2006

Riistäjätyönantajat ovat riesanamme

Parhaimmillaan saan elää ikään kuin kommuunissa, silloin kun joku kaveri viivähtää pidempään. Ystäväni, kutsutaan häntä nyt vaikkapa nimellä Jeesus, parkkeerasi meillä useita päiviä, mutta lienee nyt perillä nykyisissä kotimaisemissa.

Olen käynyt Jeesuksen nykyasumuksessa kerran, se oli tänä kesänä, ja mielestäni sain jonkinlaisen käsityksen hänen elämäntilanteestaan. Jeesus on työskennyllyt vuoden alusta eräässä muovilätkiä valmistavassa yrityksessä. Hän asuu kyläkoululla, jossa myös tämä lätkätehdas sijaitsee. Hän hoitelee samaan aikaan - ja yleensä yksin - tehtaantuotannon ja talonmiehen hommat. Palkaksi hän saa rahaa silloin tällöin. Kovin häävi tuo palkka ei voi olla, sillä Jeesus oli nytkin perse auki. Hän selitti rahattomuuttaan kesäkuisella Bulgarian matkalla, mutta minä totesin ettei yksi lomareissu voi tehdä hänestä kerjäläistä. Jeesus kun tulee toimeen hyvin pienin menoin, joten Bulgariassakin rahaa on kulunut lähinnä vain viinaan.

Lausuin hänelle heti ensimmäisenä iltana, kun hän oli luoksemme saapunut, että muovitehtailija käyttää häntä rankasti hyväksi. Tehtailija, jota nimitän myös aateliseksi kartanonisännäksi, käyttää taloudellisen tuloksen tekemiseen feodalismin kaltaista järjestelmää, jossa palkkioksi tulee lähinnä vain ilmainen asunto. Jeesus kun ei osannut/halunnut ihmeemmin kertoa palkastaan, joka ilmiselvästi on kovin vähäinen. Rahaa tipahtelee hänelle kartanonherran kynsistä epäsäännöllisesti.

Muistuupa elävästi mieleeni, kun paikallislehti Luoteis-Lappia ainoana toimittajana toimittaessani sain palkkaa lopulta vain 6800 markkaa kuussa. Päätoimittaja-kustantaja-omistaja Heikki Peura kun pudotti palkan 7400 markasta 6800 markkaan, vaikka sitä olisi pitänyt tietysti nostaa jo pelkästään työkuukausien perusteella. Mutta näin ei Peura menetellyt Luoteis-Lapissa. Tehtyjen työtuntien perusteella palkan olisi pitänyt nousta tuolla summalla joka lopulta oli kustantaja Heikki Peuran kyykyttämä loppupalkka. Työviikko kun oli aina seitsemän päivän mittainen, eikä esimerkiksi viikonloppuvapaita ollut koskaan.

Luoteis-Lappi-lehden Peura ei tietenkään maksanut mitään lisiä tuon 6800 markan lisäksi, palkka oli joka kuukausi vain 6800 markkaa. Heikki Peura luonnehti nerokkaasti matkakulukorvauksia "palkanlisäksi". Hänellä itsellään ei ole ajokorttia, joten kateushan siinä iskee kun toimittaja ajaa omalla autollaan Kolarista Muonioon ja takaisin.

Heikki Peura perusteli palkanmaksuhaluttomuuttaan muuten sillä, että hän maksaa itselleen vain 4000 markkaa kuussa palkkaa. Heh. Luoteis-Lappi oli tuolloin kommandiittiyritys, joten kaikki tulot paikallislehdestä kilahtivat hänen taskuunsa. Hän ei ollut ehkä vielä oivaltanut mikä on osakeyhtiön ja kommandiittiyrityksen ero, vaikka oli toiminut kustantajana jo parikymmentä vuotta.

Ennakoin Jeesukselle samanlaista kurjistumiskehitystä. Hyväksikäyttö on loputonta silloin kun työnantaja haluaa sooloilla lain väärällä puolella. Perheyrityksessä todellisuus (=oikeus ja kohtuus) vinoutuu vaarallisen helposti. Kaikkein pahinta on, että perheyritys kaappaa työntekijän "osaksi perhettään", kuten on käynyt nyt Jeesukselle ja kuten kävi minulle Luoteis-Lappi -lehdessä. Sidokset eli kahleet ovat liian tiukat ja keskeltä sekamelskaa ja haisevaa tunkiota on vaikea nähdä riittävän kauas ja kyllin selkeästi. Työnantaja sanelee tällaisissa tapauksissa nimittäin täysin omavaltaisesti toimintasäännöt ja työntekijältä kuluu tovi ennen kuin hän itse tajuaa oman täydellisen osattomuutensa. Työnantaja on tottakai hyvin motivoitunut tällaiseen sooloiluun ja lain rikkomiseen silloin, kun hän lähtee vilunkihommiin - muutenhan hän maksaisi palkan TES:n mukaan ja laillisesti verokortilla.

Olin kesäkuussa Jeesuksen luona käydessäni pöyristynyt siitä, miten hän saa palkan ruohonleikkuusta ja pihan hoidosta. Feodaaliaatelinen ostaa hänelle halpaa (ja huonoa) punaviiniä, joka maksaa siis jotain viisi euroa pullo. Pulloja pyörikin lattialla kuin tukkeja Kemijoessa 1970-luvulla, uittovuosina.

Aatelinen kartanonisäntä tietää hyvin, että alkoholi on Jeesuksen heikkous. Siksi on hyvä mieluummin juottaa nuortamiestä kuin suunnata hänen mielenkiintoaan johonkin parempaan.

Aivan ällistynyt olin, kun tajusin että tehtailijapariskunnan rouva on myynyt rämän ja kulkukelvottoman autonsa Jeesukselle täydelliseen ylihintaan. Oikea hinta olisi ollut käsitykseni mukaan ehkä vain kolmannes myyntihinnasta. Siellä se auto on sitten vielä nytkin, pukkien päällä, korjausta odottamassa. Siinä on riittänyt Jeesukselle puuhaa moneksi kuukaudeksi. Hän arvelee saavansa sen kulkukelpoiseksi loka-marraskuussa -on pakkokin, sillä silloin ei enää tarkene ajaa moottoripyörällä.

Asuminen vanhalla kyläkoululla on hiukan epämääräistä, sillä Jeesuksella ei ole ollut siellä edes omaa nurkkaa. Silti poika tuntuu olevan kiitollinen asumuksestaan. En tiedä miten aatelinen tehtailijapariskunta on onnistunut juurevan Jeesuksen hurmaamaan. Osa pariskunnan viehätyksestä koostuu varmasti rennosta vaikutelmasta, jonka he onnistuvat moottoripyörineen ja boheemeine elämäntapoineen luomaan. Mutta hirvittäviä hyväksikäyttäjiä he ovat, ja tämän totean Jeesukselle joka kerta kun puhe kiertyy tähän herraan ja rouvaan. Minä en suostu puhumaan heistä koskaan heidän lempinimillään, vaan erilaisin etuliittein puhun aina heistä oikeilla etunimillä. Paskoja kun ovat. Ei auta, vaikka kuinka ramppaisivat Tanskassa rockfestivaaleilla ja hoitaisivat suurta pienlemmikkien laumaansa.

Mielestäni heidän harjoittamaansa hyväksikäyttöä ei oikeuta edes se, vaikka Jeesus mahdollisesti saakin samaan aikaan päivärahaa ammattiliitoltaan. Olen sitä mieltä, että vaikka palkan maksaisikin pimeästi, on sen silti oltava runsas, ehdottomasti lähellä taulukkopalkkaa. Tehtailijat eivät saa laskea tuotantoaan ja ihmistyövoiman ostoa sen varaan, että kyllä ammattiliitto hoitaa palkanmaksun liiton päivärahan muodossa.

Toki Jeesus on saanut asua ilmaiseksi koululla, mutta minusta sekin on palvellut vain feodaalipariskuntaa. He kun asuvat itse kaukana tehtaastaan, aivan toisella paikkakunnalla. Jeesukselle pitäisi mielestäni itseasiassa maksaa palkkaa myös siitä, että hän on toiminut kiinteistönvahtina. Puhumattakaan nyt siitä, että hän on myös hoitanut sitä suurta kiinteistöä.








Ei kommentteja: