torstaina, syyskuuta 07, 2006

Sosiaalisia ongelmia

Olen järkyttynyt.

Parhaat tyttöystäväni ovat miehiä. Eräs heistä on vahvasti keski-ikäinen mies, kutsuttakoon häntä vaikkapa Samiksi.

Sami kertoi seurustelleensa ja asuneensa 11 kuukautta narkomaanin kanssa. Nainen oli hiiviskellyt hänen selkänsä taakse keittiöön leipäveitsen kanssa. Sami oli hermostunut ja tiuskaissut että nyt tämä touhu saa jo loppua. Nainen oli erään heidän vierailunsa aikana käynyt nopeasti piikittämässä itseään, kun olivat olleet viettämässä kivaa iltaa tuttaviensa kanssa kesäisellä pihamaalla. Ja kaikkea tällaista. Jostain syystä Samilla oli kuitenkin, kaikista havainnoista huolimatta, kulunut kauan ennen kuin hän oli ymmärtänyt että tämä morsianhan on narkkari.

Samin lähin naapuri on nuori, noin kolmekymppinen pariskunta, jolla on kolme alle kouluikäistä lasta. Isä ja äiti ovat hulluja; isä ei päästä avovaimoaan kotoa mihinkään, nainen on suurinpiirtein patteriin kiinni köytetty. Lapset eivät ulkoile koskaan, vaikka pihamaallakin on kivat ja toimivat leikkitelineet. Onneksi he käyvät joka päivä päiväkodissa. Pariskunta hoitaa kaiken asioinnin ja lasten kuljetukset taksilla - niin kauan kuin taksilippuja ja rahaa riittää. Taksinkuljettaja on kauhistellut, että hän ei saa puhua naisen kanssa sanaakaan. Mies kieltää sen. Samaa sanoo Sami. Tämä hullu naapurinmies oli nimittäin ruokakaupassa ähkäissyt Samille, että sitten et koskaan puhu mitään avovaimolleni. Sami oli todennut vain, että enpä ole ikinä puhunutkaan, sanaakaan.

Olen nähnyt miten tämä hullu mies kulkee tyhjien lastenrattaiden kanssa ympäri kyliä, Samin mukaan mies on silloin kauppareissulla. Mies laahustaa hartiat lysyssä, näyttääkin mielipuolelta ja vetää norttia tauotta. Tosi epämiellyttävän näköinenkin, limanuljaska. Hänen avovaimonsa sen sijaan on Samin mukaan äärettömän hyvännäköinen, tosi kaunis. Mutta ilmeisen mielisairas hänkin.

Tällaisessa kodissa lapset tietysti, kaikesta huolimatta, säilyttävät mielenterveytensä. Näin systeemi näkyy olettavan.

Juoksen lähes joka aamu tämän kerrostalon ohi, eikä se oikeastaan mitenkään eroa muista taloista. Ehkä jotenkin olen haistanut asukkaita nähtyäni, että taitaa olla kaupungin kerrostalo ja vuokralaisia kaikki, köyhännäköistä sillä tavalla. Mutta ei muuten mitenkään poikkeuksellista. Olen paikantanut tähän taloon erään puheliaan keski-ikäisen miehen, jota morjestan aina kun hän vastaan tulee, tai jos juoksen ohi. No nyt kuulin sitten Samilta, että hänkin on ollut linnassa istumassa, puukotuksesta. Oli puukottanut "erään naisen miestä".

Sosiaaliongelmaisten kerrostalossa on muuten eräs suuri ihmisryhmä "yksinhuoltajat", jotka Sami niputtaa omaksi joukokseen. Näinhän se on, yksinhuoltajat (lue: lapsiperheet) joutuvat aina elämään sosiaaliongelmaisten parissa, vaikka eivät sinne alkujaan kuuluisikaan.

Päivään Samin kanssa mahtui juorujen ja puheiden lisäksi käytännön ekskursioitakin sosiaaliongelmien pariin. Kävimme viemässä auton osaa nuorelle parikymppiselle naiselle, jonka poikaystävä istuu linnassa parhaillaan. Nainen ei uskalla seurustella kenenkään muun miehen kanssa ja siten irrottautua vankilakundista, koska kielikellot kilkattavat oitis hänen liikkeistään ja liikkumisistaan poikaystävälle. Sami totesikin: "Myös linnakundien morsiamet istuvat siten tavallaan linnassa."

Ei kommentteja: