keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Viivi Avellanin kirja rouville

Älytön määrä kiinnostavia blogikirjoitusten aiheita on lennellyt päivitystaukoni aikana.

Hmph... harmi suorastaan - ehdinköhän koskaan kirjoittaa edes kuohuttavimmasta kolmen kärjestä, jonka olen teemoista mielessäni listannut?

Viivi Avellan. Viivi on sitten kirjoittanut meille aviorouvien käsikirjan - se kun olisi aivan liian stereotyypittävä ja vanhoja, jo ummehtuneitakin luutumia pönkittävä, jos kohderyhmänä tosiaan olisivat sinkut. Viivi on harvinaisen vähän kokenut ja elänyt sinkkuilija, ammattitaitoa ei tosiasiassa ole vielä ehtinyt kertyä. Ei nimittäin ne Viivin pari sinkkuvuotta vielä ole mitään, vaan se on päinvastoin harvinaisen vähän vapaata ja vapautunutta elämää.

Että tällainenko ikisitoutunut, näköjään kovin halukkaasti kahleissa kulkeva aviorouvatyyppi alkaa neuvoa miten elää sinkkujen elämän extreme-versiota? - Hyvin epäuskottavaa.

Toisaalta, en rupea oikeasti yleensä vaatimaan mitään tanakkaa uskottavuutta (muuta kuin vittuilumielessä tällaisissa puheenaiheissa), jos ihminen osaa ilman kokemusta kuitenkin puhua asiasta. Viivin ongelma vaan on kuitenkin se, että hän luulee tarjoilevansa ihan uutena näkemyksenä sinkkunaisen elämään rajuutta ja hurjastelua. Höh. Viivi on kerännyt vähäisinä sinkkuvuosinaan (puolitoistako niitä nyt oli?) hyvin kapeasti kokemuksia, jos hän uskoo että seksin eri ulottuvuudet ovat sitä urheilullista, rankkaa, näyttävää ja vauhdikasta sinkkuelämää.

Seksistä tulee Viivin käsittelyssä banaali ja taatusti tylsä asia, suorituslaji, jonkinlaista urheilua jolle ei ole kuitenkaan olemassa suorituspaikkaa, urheilukenttää eikä oikein kunnon välineitäkään.

Minusta ranskalaisfilosofi Michel Foucault'n ajatus seksin vapautumisesta on hyvä. Hän sanoo, että seksin vapautuminen on vain eräs vallan väline, jolla ihmistä hallitaan. Ihminen siis luulee, että hän saavuttaa valtaa itseensä ja ympäristöönsä seksuaalisen vapautuneisuutensa avulla. Viivi on myös langennut tähän ajatusharhaan. Hän luulee, että on ihmisenä ja vaikutusvallan käyttäjänä saavuttanut jotain, kun hän esittelee kirjan verran omia sänkytaitojaan.

Viivi opastaa
kirjassa rouvia


Viivi on perässäkulkijana ja jälkijunan matkustajana ja kovin vähäisin kokemuksin varustettuna "sinkkuna" valinnut väärän kohderyhmän ajatuksilleen ja teksteilleen. Toistan vielä, että hänen viiteryhmänsä löytyy kyllä sieltä aviorouvien joukosta, hän on tyypiltään enemmänkin rouva, joka arvostaa vakaata elämäntilannetta ja lokoisan mukavaa elinympäristöä.

Hänen opaskirjansa on sinkuille jo vanhentunutta tietoa, elämää jostain viime vuosituhannelta. Siksi hänen olisi kannattanut suunnata ihan sama kirja omalle vertaisryhmälleen eli nurkumatta ja kiitollisena rouvana eläville. Heille tässä hänen kirjassaan olisi voinut olla uutta ja tuoretta näkökulmaa. Rakenteita on aina hyvä ja raikastavaa ravistella; nyt Viivi onnistuu vain stereotyyppisten ajatustensa vuoksi paaluttamaan syvemmälle multaan näitä vanhoja, jo ajat sitten keksittyjä ja koettuja ajatuksiaan sinkkuudesta.

Sitä paitsi. Tuhmana oleminen ja provoilu vaativat melkoisesti älyä, sillä keihäiden suuntaaminen maaliin vaatii ilmiöiden taustalla vaikuttavien rakenteiden tunnistamista. Viivi luulee puhuvansa siitä, että naisten pitää vapautua (ja olla siksi esim. ilkeitä miehiä kohtaan), mutta tosiasiassa hän tulee puhuneeksi siitä, että miksi naisten pitää aina olla houkuttelevia, hemaisevia ja vietteleviä kohteita.

Viivi Avellan
rajaa naisen vallankäytön areenan kovin mitättömäksi. Nainen kun voi hänen mukaansa käyttää valtaa (yhteiskunnallista, taloudellista, poliittista jne...) vain suhteessa mieheen. Nainen voi suorastaan sublimoida, ohjata kohdistetusti yleisen vallanhimonsa vain tähän yhteen asiaan: kuinka saan vampattua miehiä itselleni.

Ai niin. Pakko lisätä vielä, kun on tämä puheenaihe. Viivi on muuten eräs niitä (onneksi melko harvoja) sähköisen median toimittajia, jotka lukevat uutisia kammottava nuottivihko kourassaan. Viivi Avellan ei lue tekstiä, vaan hän laulaa sen rasittavan nuotinpätkän mukaan. Aivan hirveän kuuloista. Äänenkäyttö on epäluonnollista, tehtyä, teennäistä, outoa, mitä vielä... Toki taustalla lienee hänen ajatuksensa siitä, että hän vaikuttaa uskottavammalta ja pätevämmältä, mutta lopputulos on ikävä.

Mahtaako muuten seksikin Viivin kanssa olla yhtä kaavoihin kangistunutta? Se Duracell-pupu, jolla on opaskirjan Viivi-tarinan mukainen Singer-peppu taitaa olla lähinnä vain rasittava tapaus sängyssä.

Ei kommentteja: