maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Jouko Huttunen ei tunne isyyttä

Jouko Huttunen on noussut suomalaisen isätieteen kärkinimeksi, mikä äkkiseltään tarkasteltuna johtuu ainakin kahdesta syystä. Perhettä, vanhemmuutta ja miesten isyyttä koskevaa tutkimusta on Suomessa vain vähän. Toiseksi, isyyttä älyllisesti eritellen tarkastelevia miehiä on julkisuudessa todella vähän - ja tietysti siinä joukossa vieläkin vähemmän näitä isyyttä akateemisesti tutkivia ääniä.

Jyväskylän yliopistossa laitosta johtava kasvatustieteen professori Jouko Huttunen puhuu haastatteluissaan ja kirjoittaa teksteissään isyydestä sen verran yleispätevästi ja ennalta-arvattavasti, että olen ihmetellyt mihin tätäkin akateemista tutkijaa tarvitaan ja mihin hänen aikaansaannoksiaan voi oikein käyttää. Niissä kun ei ole oikein mitään, mikä mahdollisesti voisi joskus laukaista yhteiskunnallista kehitystä eteenpäin.

Alan ajatella, että ehkä vanhemmuuden kehittäminen ei olekaan isätutkimuksen tarkoitus. On turvallista tyytyä vain paaluttamaan miehille vanha tuttu toimintaympäristö, jossa heiltä ei vaadita mitään sen kummempaa kuin ennenkään.

Isätutkimus ja yhteiskunta- ja kasvatustieteet tekevät kehitystä kaihtaville miehille suuren palveluksen legitimoimalla eli oikeuttamalla kaikenlaisen henkisen velttouden. Isien ei tarvitse kehittyä tulevaisuudessakaan. Ajatus vahvistaa miesten perusturvallisuuden tunnetta muuten niin epävarmassa maailmassa ja suo kohdunlämpöisen suojan.

Uusimmassa Apu-lehdessä on Jouko Huttusen haastattelu, joka on otsikoitu tyyliin: "Miehet eivät tahdo isiksi."

Luin haastattelun hämmästellen. Mielestäni Jouko Huttunen on ymmärtänyt jotain vanhemmuudesta ja yksilöiden ja sukupuolten vapauksista ja velvollisuuksista perin juurin väärin. Haastattelussa Huttunen nimittäin kaataa miesten innottomuusongelman tosiasiassa naisten päälle. Aivan kuin naisten pitäisi nyt tuntea pisto sydämessään ja alkaa kehittää isänä olemisen ympäristöä sellaiseksi, että isyys saattaisi joskus vielä kiinnostaakin miehiä.

Mielestäni Huttunen onnistuu isyyttä pakenevien miesten tyypittelyssä; hän tekee sen jo entuudestaan tutun mallin mukaisesti. Hän luokittelee nämä miehet kahteen ryhmään: ikuista lapsuuteen jämähtäneet Peter Pan -miehet ja ikuiseen itsenäistymisvaiheeseen lukkiutuneet Harlikkamiehet (tai oliko se Marlboro-miehet).

En muista miten Huttunen määritteli tyyppinsä, joten minä annan tässä nyt oman versioni. Peter Panit ovat siis vielä itsekin lapsia, joten he eivät halua luovuttaa paikkaansa perheen ainoana lapsena vielä pienemmille imeväisille ja taaperoille. Harlikkamiehet sinnittelevät yhä loputtomassa irtaantumisvaiheessa, jossa he tekevät lähtöä maailmalle kodin ja vanhempien suojasta.

Eivät siis kuulosta kovin MIEHEKKÄILTÄ tyypeiltä.

Selvää on, että psyyken kehityksessä näillä miehillä on jäänyt jokin vaihe pahasti kesken. He kun elävät yhä sitä. Ihmismieli toimii siten, että se pyrkii ratkaisemaan sitä askarruttavat ongelmat, joten Peter Panit ja Harlikkamiehet käyttävät hirvittävästi aikaansa ja energiaansa jonkin lapsuudenkotiin ja lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. He eivät ole vielä sitä epätoivoisesti hakemaansa vastausta löytäneet.

Tämä on syy, miksi isyyteen liittyvät ongelmat ovat nimenomaan miesten psyyken ongelmia. Ne eivät niinkään ole naisten eikä lasten ongelmia. Mielestäni isätutkimus ei osaa tarkastella isyyden kehittämistä ja isyyden ongelmien ratkaisemista oikeasta suunnasta, vaan tutkijat alkavat oitis kautta rantain heitellä syytöksiä naisia ja lapsia kohtaan. Vanhemmuuden tarkastelemisessa on vielä aivan älyttömästi hommia sellaiselle kriittiselle näkökulmalle, jossa naiset (äidit) vapautetaan miesten (isien) paapomisesta.

Tehokkain ja nopein tie isyyden tervehdyttämiseksi on se, että vapautetaan äidit isistä. Naisista tehty kaikille elämänareenoilla miesten tunteiden, tarpeiden ja ajatusten tulkkeja ja naisten päälle kaadetaan koko ajan vaatimuksia siitä, että heidän täytyy ryhtyä aktiivisesti ja kyselemättä terapoimaan miesressukoita.

Harlikkamiehet ja Peter Panit eivät ole naisille mikään ongelma, jos heistä ei tietoisesti sellaista haluta rakentaa. Nythän lastenhuoltoa koskeva lainsäädäntö perustuu sille ajatukselle, että naisten tulee tulkita ja terapoida miehiä.

Lainsäätäjä kun on tullut kirjanneeksi lakiin ajatuksen, että erotilanteita seuraavan lasten huollon neuvottelujen vetäjä (ja isän tunteiden ja tarpeiden tulkitsija ja kokonaiskuvion terapeutti) on nainen, äiti. Tietenkään lasten huollosta säätäessään lainsäätäjä (eli eduskunta) ei ole ymmärtänyt täysin mitä on tullut säätäneeksi, eli mitkä ovat lain seurausvaikutukset ja sisäänkirjoitutet implisiittiset perusoletukset, mutta lasten huoltolaki on toki hyvin rakenteiden mukainen, koherentti muun yhteiskunnan ja perhettä koskevien arvojen kanssa.

Mielestäni laki on siis aina osattava säätää siten, että sen avulla ratkaistaan helposti ja tehokkaasti käytännön elämän ongelmia. Lasten huoltoa koskeva laki ei sitä tee. Se itseasiassa tulee vain oikeuttaneeksi ja siunanneeksi, että eroavien vanhempien ainoina työvälineinä on vain kummankin osapuolen subjektiivinen näkökulma.

Jouko Huttunen on siis tuomassa perheeseen vielä yhden lapsen eli isän. Huttusen ajatukset ja koko näkökulma isyyden kantamisen ongelmaan on täysin vinksallaan. Huttusen pitäisi osata kuljettaa miehiä ulos kodista ja kohdun kaipuusta, itsenäiseen maailmaan jossa on mahdollisuus kokea vapaus aidoimmillaan ja villeimmillään. Harlikkamiehet ja Peter Panit saattavat tietysti näyttää siltä, että he osaavat polkaista moottoripyörän käyntiin tai hypellä pitkiä hyppyjä lumilaudalla, mutta se on jotenkin niin säälittävää.

Nämä miehet kun ovat edelleen kiinni oman äitinsä napanuorassa.

Mielestäni Huttusenkaan ei pitäisi missään tapauksessa ääneenlausumattomasti (implisiittisesti) olettaa, että naiset eli näiden "vapaudesta huumaantuneiden" miesten omien lasten äidit alkaisivat terapoida näitä miehiä ja korjata kuntoon virheitä, jotka ovat syntyneet jo Harlikkamiesten ja Peter Panien lapsuudenkodissa.

Huttunen edustaa sitä muodikasta ja äänekästä mielipidelinjaa, jossa isänä olemisen vaikeuksia ymmärretään jotenkin kauhean kierosti. Mielestäni samalla nämä empaattiset ymmärtäjät (joihin kuuluu myös usein esittämäni kategoria "kiltit tytöt") tulevat luoneeksi lisää ongelmia miehille.

On nimittäin niin, että isyydestä on tullut sellainen suuri elämänvaihe, jossa miehen on vihdoinkin lupa purkaa ulos itsestään niitä ongelmia, joita hän on kantanut siihen saakka, yleensä lapsuudenkodistaan alkaen. Isyys on siis legitimoitu itseterapoinnin ajaksi miehille. Sitten nämä empaattiset isyystutkijat ja kilttien tyttöjen äitilauma silittävät päätä ja huokaavat lämpimästi, että me annamme sinulle nyt luvan vähän oikutella.

Olen sitä mieltä, että mies ei voi olla vapaa autonominen toimija, jos hän säälittävästi koettaa projisoida kaikki elämänvaikeudet isyyteen. Isyys on siis muuttunut vain terapia-alustaksi ongelmille, jotka eivät liity itse isyyteen mitenkään, vaan ongelmat kumpuavat paljon kauempaa miehen elämänhistoriasta.

Miesten ongelmien ja kasvukipujen purkamiseksi on luotava muita purkautumisympäristöjä kuin isyys. Kertoo muuten paljon myös lasten yhteiskunnallisesta arvostuksesta, että vanhemmuutta voidaan käyttää (ja siihen suorastaan trendin mukaisesti OHJATAAN) välineenä omien psyyken ja elämänongelmien tarkastelussa.

Ja on aivan selvää, että isäksi tulleen miehen terapoidessa itseään hän lataa naiselle kauhean kuorman kannettavaksi. Nainen, lapsen äitihän on tällöin aivan elimellinen osa itseterapoinnin näyttämöä ja tärkeä yleisö. Nainen tulee liitetyksi miehen ongelmaan, joka ei oikeasti liity häneen mitenkään.

Harlikkamiesten ja Peter Panien ongelmat ovat siis luonteeltaan ennen kaikkea näiden miesten lisääntymisterveyden ongelmia, eli toisin sanoen kyse on miesten ehkäisynhoidosta ja sterilisaatiosta. Molemmat toimenpiteet ovat helppoja nimenomaan miehille.

Naisilta vaaditaan aina kaikenlaista sillä perusteella, että se on heille helpompaa kuin miehille. Tällä perusteellahan esimerkiksi äideillä on aina ollut vastuu lapsista. Samalla logiikalla, eli koska ehkäisy ja sterilisaatio ovat helpompia ja halvempia toimenpiteitä miehille, voidaan oikeutetusti ja loogisesti sälyttää vastuu näistä asioista yksinomaan miesten niskaan.

Yhdenkään Peter Panin ja Harlikkamiehen ei tarvitse olla isänä, sillä lääketiede on ratkaissut ongelman jo ajat sitten.

Jouko Huttusen pitäisi ohjata nämä isäongelmat selkeämmin ehkäisyneuvolaan ja urologille. Myöskään miesten ehkäisyasiat eivät voi olla naisten ongelmia.

Sitä paitsi, olen varma että Peter Paneille ja Harlikkamiehille isyys on heidän itse aktiivisesti laatimansa ja haluamansa yritys tarkastella elämänsä vaikeuksia ja kipupisteitä. Eivät he ole tulleet tosiasiassa vastentahtoisesti ja "naisten huijaamina" isiksi. He ovat suorastaan siihen itse pyrkineet, mutta naisia on niin helppo syyttää kaikesta. Pitäähän itseterapoinnilla aina olla se hyvä yleisö (eli naiset).


Iltalehden On linessä on näköjään keskustelu tämän aiheen tiimoilta.

Minä kirjoitin aiheesta myös Tiina Kaarelan eroperhe.netissä otsikolla Harlikkamiehet ja Peter Panit.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tykkäätkö sen lisäksi, että esität rakentavaa kritiikiä tehdä myös rakentavia parannusehdotuksia? Olisin kiinnostunut kuulemaan, minkä sisältöisenä laki lapsen huollosta palvelisi paremmin miehiä?

Anonyymi kirjoitti...

En kyllä oikein ymmärtänyt sinun pointtia morkatessasi Huttusta. Vai tuliko tämä tilitys jostakin syvältä feministin uumenista? Ei ollut loppujen lopuksi kovin vakuuttavia perusteita kyseiselle tekstille.