maanantaina, marraskuuta 06, 2006

Synnytysmasennus on itse tehtyä

Elokuva- ja tv-näyttelijä Brooke Shieldsin kirja Tuli sade rankka - miten selvisin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta (Down came the rain : my journey through postpartum depression), Otava 2006, on hyvin kirjoitettu, selkeä, nopealukuinen ja vetävä kirja. Kertomus imaisee mukaansa.

Lukijan ennakkosuhtautuminen on lievästi sanottuna epäluuloinen, koska kirjan kirjoittanut Brooke Shields elää keskellä amerikkalaista tähtikulttia. Hän on viihdeteollisuuden tuote, mutta kirja on hyvä.

Omaelämäkerrallinen teos on tullut vastaani useaan kertaan, mutta en ole siihen tarttunut. Nyt olen tyytyväinen, että tämäkin tarina tuli luetuksi. - Aivan samoin kuin kalastaja-kirjailija Pentti Linkolan soutajana työskenneelleen Eero Aléninkin raporttikirja Linkolan soutaja, jossa Alén kertoo työskentelystään omapäisen (mutta ah, niin tinkimättömän ja siksi tyylikkään) Linkolan kalastusapulaisena.

Shields synnytti ehkä reilu kuukausi sen jälkeen, kun minä olin saanut esikoispoikani. Tiemme vanhemmuudessa ovat olleet hyvin erilaiset, myös siksi että en tunnistanut itsessäni (minkäänlaista?) synnytysmasennusta. Shields kertoo kirjassaan baby bluesia pahemmasta synnytysmasennuksestaan niin kuvaavasti, että tautiin oli helppo hypätä mukaan. Uskon tietäväni melko tarkkaan kuinka hirveä se on.

Lapsen saatuani kuuluin kyllä ilmiselvästi näiden masentujien riskiryhmään, minulla oli useita riskitekijöitä, jotka Shieldskin tulee kirjassaan luetelleeksi. Silti synnytyksen jälkeinen aika on piirtynyt mieleeni tyytyväisenä, koska koin että se oli aikaa MINULLE. Siis minulle, ei siis heti kärkeen ja ensimmäiseksi lapselleni. Kun aika (eli tila, ajatukset, ruumis, toiminta, harrastaminen jne) oli minun, sitä kautta sitä virtasi myös lapselleni. Ihmisen (eli vaikkapa naisen ja äidin) on osattava hinnoitella itsensä.

Shields tekee mielestäni sen virheen, että koettaa epätoivoisesti hypätä mukaan normien ja valtakulttuurin luomaan äitimyyttiin, eikä koeta rakentaa itsensä näköistä äitiyttä. Seuraus on, että hän masentuu. Ja rankanpuoleisesti.

Mielestäni erilaiset imetysongelmat edustavat synnytysmasennuksen kanssa ihan samaa sairautta. Riskikartoituksen mukaan myös imettämisessä olisi pitänyt olla minulla ongelmia, mutta en muista oikeastaan yhtään mitään. Vain rintojen täyttyminen maidolla, se äidinmaitotulva, sattui.

Koen siis, että niin synnytysmasennus kuin imetysvaikeudetkin ovat itseaiheutettuja ongelmia, ja taudinkuvan syy näyttää olevan pintapuolisesti tarkasteltuna psykologinen. Olipa koulukunta lähes mikä tahansa, näistä ongelmista syytetään lopulta naisen psyykettä ja hänen kyvyttömyyttään hallita sitä. Mitä taas kieltäydyn tästäkin psykologisoinnista. Kyse ei ole vioista naisen mielen rakenteessa ja hänen puutteellisista ajattelumalleistaan, vaan äitien ongelmat aiheuttavat lopulta kulttuuri ja yhteiskunta. Lapset ja biologinen äidiksi tuleminen ovat mitättömän pieniä syyllisiä mihinkään.

Äitiyden biologian ja "lisääntymistehtävän" sijaan syytän sosiaalista äitiyttä, tuota kulttuurista rakennelmaa äitiydestä, johon kuuluvat kaikki normit ja sukupuolia koskevat normatiiviset "sopimukset".

Shields kirjoittaa älykkäästi, mutta hän ei tule hirveästi kyseenalaistaneeksi sitä, kuinka paljon kulttuurin rakentama äitikuva ja -myytti kuormaavat naisen niskaan kaikenlaista mössöä. Minä arvelen, että naiset näkevät tosiasiassa äitiyden sittenkin hyvin ahdistavana olotilana ja roolina, vaikka siihen liitetään kaikenlaista "ihanaa". Naiset ovat lannistuneita sen tosiasian edessä, että äitiys on biologinen välttämättömyys, ja juuri tämän biologisuuden takia äitiydelle on vaikea tehdä yhtään mitään.

Höpö, höpö, sanon minä. Äitiys ei ole niinkään biologiaa, vaan se on kulttuuria. Ja juuri nämä kulttuuriset juuret ja kulttuurin mukanaan tuoma mönjä saavat äidit masentumaan.


Äitiys pelottaa naisia silkkana ajatuksenakin. Kuinka paljon tästä osataan puhua julkisessa keskustelussa - hyvin sen sijaan näköjään ymmärretään sitä, kuinka paljon isyys pelottaa miehiä. Näitä isyyttä pelkääviä miehiä naiset ovat aina olleet valmiit ymmärtämään empaattisesti ja kaiken sosiaalisen kiltteytensä jälleen käyttöön virittäen.

Äitiyden pelottavuudesta käy minusta raportiksi esimerkiksi rouva Viivi Avellanin tuore Sinkkunaisen käsikirja. Avellan, joka itse tosiasiassa on enemmänkin esimerkki pariutumisvimmasta ja vakavista parisuhteista, purkaa "sinkkuuden ihanuuden" kautta pelkoaan äitiyttä ja aiheuttamaa naisen kurjaa kohtaloa kohtaan. Hyvin arkinen todiste äitiyden peloista on puolestaan nuorten tyttöjen into tupakoida. Se on kuin vastalause tulevan äitielämän kulttuurisille vaatimuksille, joiden mukaan naisen pitää olla toisia varten niin fyysisesti (eli esimerkiksi terveenä synnyttäjänä) ja kuin henkisestikin.

Päivitin juuri heikkoa tietämystäni Brooke Shieldsistä. Esikoistyttärensä Rowanin jälkeen Shields on synnyttänyt toisenkin tyttären, Grierin. Oho, tämäpä kiva yllätys. Raskaaksi tuleminen ei ole hänelle lainkaan helppoa, sekin selviää kirjasta.

Shieldsin kirja on ammattimaisesti toimitettu. Siksi ihmettelen, miksi kirjan päättää varsinainen antikliimaksi, seikkaperäinen selvitys Rowan-tyttären ensimmäisen syntymäpäivänjuhlinnasta. Herranjestas. Kuvaukset lasten juhlista ovat yleensä yhtä kiinnostavia kuin ihmisten selvitykset viimeöisen unensa juonenkulusta. Unen tapahtumat ovat tuskallisen epäkiinnostavia, jos unennäkijä ei ole pystynyt ymmärtämään miten uni lopulta selittyy hänen oman elämänsä kautta.

Shieldsin puuduttava kertomus lapsensa syntymäpäiväjuhlasta on typerä siksi, että hän tuli jälleen, kirjan lopuksi, lähteneeksi mukaan normatiivis-kulttuuriseen peliin, jossa oman lapsen ensimmäinen syntymäpäivä on jotain erityistä. (Onhan se varmaan ja saa ollakin, mutta tapa miten puhumme syntymäpäivästä ja liitämme lapsen juhlan yleisempään, suurempaan diskurssiin, on paljastava.)

Juuri tuosta lähteestä kumpuaa ja rakentuu myös synnytysmasennus.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Avellania ja Shieldsiä joo. Et ole koskaan ajatellut lukea oikeita kirjoja?

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy myöntää, että kaikki tässä elämässä on itse tehtyä. Sekä raskaus että synnytyksen jälkeiset fyysiset vauriot ovat itse aiheutettuja. Jotkut etsii syntejä jopa edellisestä elämästä. Naiseksi syntyminen on rangaistus edellisessä elämässä tehtyistä virheistä.

Anonyymi kirjoitti...

Hi, i was looking over your blog and didn't
quite find what I was looking for. I'm looking for
different ways to earn money... I did find this though...
a place where you can make some nice extra cash secret shopping.
I made over $900 last month having fun!
make extra money

Anonyymi kirjoitti...

Hi, i was looking over your blog and didn't
quite find what I was looking for. I'm looking for
different ways to earn money... I did find this though...
a place where you can make some nice extra cash secret shopping.
I made over $900 last month having fun!
make extra money