perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Sydänmaanlakka tietää

Uusimmassa Dialogi-lehdessä (7/2006) on erittäin mielenkiintoinen haastattelu Olavi Sydänmaalakasta. Hän työskentelee nykyään HelsinkiMission nuorisopalveluiden johtajana. Tunnetuksi hän tuli toiminnastaan Aseman lapset ry:ssä.

Dialogin uusimpaan numeroon monta hyvää juttua kirjoittanut toimittaja Hannele Peltonen on ollut kunnon iskussa, sillä hän on kirjoittanut myös Sydänmaanlakan haastattelun. Tekstin perusajatus on hyvin jännittävä: miksi huolehtia, paapoa ja hoivata nuoria (ja lapsia) koko ajan tiettyä raskasta ja ajatuksia (ja tekoja) kangistavaa moraalista kuormaa kantaen.

Miksi aikuiset ja siten koko rakenteellinen ympäristö eivät voi hellittää tarkkailemasta ITSEÄÄN, siten vapauttaa lapset ja nuoret tästä tarkkailusta, sillä alaikäisten kohtalona on lopulta olla aikuisten itsetarkkailun VÄLINEITÄ.

Aikuiset siis kohdistavat lapsiinsa ne tunteet ja tuntemukset, joita he purkavat itsestään ulos.

Mielestäni Olavi Sydänmaanlakan ajattelutapa perustuu tuollaisiin havaintoihin, vaikka itse haastattelusta en noita luettelemiani ajatuksia ihan suoraan löydä.

Sydänmaanlakan ajatukset ovat mielestäni erittäin tiedostavia. Hänen väitteensä kuulostavat näennäisen rennoilta ja huolettomilta, sellaiselta "antaa mennä" -meiningiltä, mutta tosiasiassa hän kantaa pohdinnoissaan paljon enemmän vastuuta maailman kehittämisestä kuin normeissaan lilluvat moralistit, joita muuten ihan tavalliset kadunkulkijat tuppaavat olemaan. Sydänmaanlakan ajattelutapa sopii hyvin ihan kaikkiin elämänkäytäntöihin, ei siis pelkästään nuorison kasvattamiseen, missä vahvat normit harhauttavat jatkuvasti ihmisiä kangistuneille ajatusurille.

Mutta kun ne tutut ja turvalliset normatiiviset ajatukset tuntuvat niin.... turvallisilta.

Haastattelusta voi poimia monta herkullista kohtaa. Tässä jotain.

Sydänmaanlakka haluaisi päästä eroon kysymyksistä "kuka oireilee eniten" ja "kenessä on vika".
- On aika individualistista miettiä, olenko hyvä isä.

Tuo on laittamattomasti sanottu. Vanhemmuuden ja perheenjäsenenä olemisen moraalinen pohdinta on jonkin opinkappaleen toistamista, jossa lopputuloksena häämöttää aina se, että halutaan ja peräti tunnetaan olevan parempia ja jalompia ihmisiä kuin nuo muut. Mielestäni "hyvän vanhemmuuden" pohdintaan kuuluu aina se, että minulla on salattua, korkeampaa ja parempaa tietoa vanhemmuudesta kuin muilla äideilä ja isillä on.

Sydänmaanlakka ei ole kovin huolestunut nuorista miehistä. (...)
- Jos olisin kamalan huolestunut, alkaisin paapoa heitä ja sitä he eivät tarvitse. Moni muu on paaponut heitä ja tässä onkin mielestäni auttamistyömme suuri ongelma: se on niin eettisesti latautunutta.
Aivan. Auttamisen ongelma näyttää olevan, että se markkinoi ja myy samalla tiettyä ideologiaa. Se on hyvin poliittisesti värittynyttä silloinkin, kun auttamistyö tehdään kohdetta eli tässä tapauksessa nuoria miehiä kuunnellen. Ilmeisesti ongelman syy on se, että empaattinen ja ymmärtävä auttamistyö palvelee itseasiassa erittäin johdonmukaisesti itse auttajan tarkoitusperiä ja itseterapointia. Tämän vuoksi olen aina valmis korostamaan tiettyjen persoonattomien rakenteiden merkitystä auttamistyössä. Tällainen persoonaton auttava rakenne on esimerkiksi lainsäädäntö.

Sydänmaanlakan ajatuksen lento sen kuin jatkuu:

Sydänmaanlakka on kehitellyt oman työtavan, sivuuttamismenetelmän, jossa esimerkiksi päihdeasiakkaan kanssa ei jankata mitä ainetta tämä on viimeksi käyttänytja kuinka paljon.
- He ovat jauhaneet sitä samaa jabadabaduuta viimeiset kymmenen vuotta eikä se johda mihinkään. Monet nuoremmista asiakkaista ovat niin kukkulankuninkaita päihdegenrensä kanssa, että suorastaan elvistelevät. He hokevat mielellään tiettyjä sanoja ja testaavat, ymmärränkö, mitä he tarkoittavat.

Aivan. Keskusteluun lähdettäessä kannattaa olla selvillä siitä diskurssista, johon kumppani tahtoo temmata sinut mukaan. Diskurssi kun sanelee sen, miten ja mistä keskustellaan. Valittuun diskurssiin sisältyy siis paljon valtaa.

Ja se tapa miten asioista puhutaan ja miten ja mitä niistä ajatellaan, sehän on vain valinta- ja näkökulmakysymys. Aivan kuten Sydänmaanlakkakin tuntuu ajattelevan.










1 kommentti:

Sari kirjoitti...

Vuosia sitten Sydänmaalakka oli luennoimassa poikani ala-asteen vanhempainillassa, ja se oli kiinnostavaa. Hänellä tuntui olevan kristallinkirkkaat ajatukset ja sana hallussa (puhui toista tuntia ilman paperinlippustakaan, olematta silti jaaritteleva).

Muistaakseni pidin erityisesti siitä, että hän halusi valaa vanhempiin rohkeutta olla itse omien lastensa asiantuntija. Kannatettavaa nykyisessä guru-ohjelmoidussa keittiöpsyko maailmassa.