torstaina, helmikuuta 15, 2007

Rags to riches

Ilta-Sanomien päätoimittaja Hannu Savolan kuolema tuli odottamatta.

Ainakaan siihen ei liittynyt sellaista epätietoista odottamista, kuin presidentti Kekkosen virasta eroamiseen, jota Savola oli toimittajana läheltä seuraamassa.

Savolan kuolemasta en tiedä mitään muuta kuin "sairauskohtaus", josta uutiset ovat yhdellä sanalla maininneet.

Mutta elämästä tiedän jotain.

Itseasiassa minua on kiinnostanut jo jonkin aikaa, vuosien ajan, se kuinka toimittajan on liittouduttava vallan ja eliitin kanssa ja kuinka hänen on maastouduttava siten, että hänen on oivallettava pyyhkiä piiloon identiteetistään ja henkilöhistoriastaan tekijät, jotka häiritsevät valtaa ja eliittiä.

Tapasin ja haastattelin Savolaa Helsingissä Ilta-Sanomien toimituksessa muistaakseni vuonna 1992, jolloin hänet valittiin lehden uutispäätoimittajaksi. Siitä lähtien olen ollut sitä mieltä, että juuri Hannu Savola on mitä parhain esimerkki siitä, kuinka tärkeää on, että toimittaja sovittaa koko psyykensä työidentiteettiin, eli sopeutuu elämään eliitin parhaana kaverina.

Savola teki sen kuitenkin taatusti omalla älykkäällä tyylillään ja persoonallisesti, mutta silti ihminen voi tulla myyneeksi jotain mitä hän ei tahtoisi.

Savola oli kotoisin Kemijärveltä. VR:n vuokra-asuntokasarmi loi lapsuuden ympäristöön sosiaalisen leimansa. Savolan lähtökohdat eivät olleet juhlalliset. Hän on joskus hyvin lyhyesti julkisuudessa viitannut siihen, että kaikki eivät synny kultalusikka suussa. Päämäärä hänellä on ollut rimpuilla irti lapsuuden kurjasta ympäristöstä.

Tulee mieleeni, miten ristiriitainen ihmisen julkisesta paraati-identiteetistä voi tulla, jos lapsuus ja oman identiteetin perusta aiheuttavat kipua.

Lapissa ja Peräpohjolassa oli vielä 1970-luvun lopullakin sellaista kurjuutta, jonka minäkin muistan elävästi. Pelkosenniemellä pienessä kirkonkylän koulussa ja pienellä luokallamme oli monenlaista kärsimysnäytelmää. Köyhyys oli vain eräs syistä. Niinpä pidin koko ala-asteen ajan sosiaalisia ongelmia jotenkin luonnollisina, ikään kuin elämään väistämättä kuuluvina, vaikka eiväthän ne luonnonlakimaisia ole. Sosiaaliset ongelmat ovat kanssaihmisten (mm. poliittisten päätösten) aiheuttamia rakenteellisia ongelmia.

Hannu Savolakin olisi ollut ihan tavallinen kemijärveläispoika, jollei sitten eräs asia olisi särähtänyt korvaani. Kirjoitin hänestä näyttävän ja luetun haastattelun, ja mies itsekin tuntui olevan tyytyväinen. Savola kertoi mm. kaveristaan Pentti Kourista, joka oli hänen kaverinsa kouluaikoina Kemijärvellä. Sittemmin talousuutisten ykkösnimeksi kohonnutta Kouria kutsuttiin Savolan mukaan "Pöysäksi", ja kuulin kuinka kadunmiehet juttelivat tästä lempinimestä lehtijutun julkaisemisen jälkeen.

Pian oli Kemijärvellä jokin iso kehittämistilaisuus, jonne Savola kutsuttiin yhdeksi puhujaksi. Puhujakeikka oli varmasti jonkinlainen seuraus kirjoittamastani henkilöhaastattelusta paikallislehdessä.

Tilaisuutta oli seuraamassa lehdestä eräs toimittajanainen, joka alkoi minulle tuohtuneena antaa palautetta: "Se Savola kauhisteli, kuinka paikallislehdessä on aiheet ja ideointi niin vähissä, että lehti lähettää toimittajan haastattelemaan toista toimittajaa Helsinkiin." Olin ihmeissäni. Savolaahan on nimenomaan kiitetty negrologeissakin ja kuolemasta tehdyistä uutisissa, että hän haistoi hyvän juttuaiheen.

Suomen suurimman iltapäivälehden uutispäälliköksi nimitetty kemijärveläissyntyinen Savola oli paikallislehdelle tällainen Hyvä Aihe. Se on päivänselvää.

Minua kiinnosti miksi toimittajakollegani soimaa minua tekemästäni henkilöhaastattelusta, joka oli kaikin puolin hyvä juttunakin, ja miksi Savola antaa moisille typeryksille aihetta soimaamiseen.

Menestyksen ja loiston päivinäkin oman taustan ja elämän lähtökohtien kohtaaminen tekee kipeää. Siinä ei auta edes iso palkkapussi ja komea asema hierarkiassa.

Tein samaiseen paikallislehti Koillis-Lappiin paljon näitä vastaavia "menestyneet poikamme/tyttömme maailmalla" -juttuja. Juttusarja oli bravuurini ja se henkilöityi minuun, sillä minä olin ainoa joka oli valmis OMAAN PIIKKIIN matkustamaan ympäri Suomea isoja tappeja metsästämässä.

Savola luuli kauniisti, että lehti oli lähettänyt toimittajansa, mutta kyllä toimittaja paikallislehdessä teki kaikki levikkialueen (Kemijärvi, Salla, Savukoski ja Pelkosenniemi) ulkopuoliset jutut omalla ajallaan ja omalla kustannuksellaan.

Jutut olivat äärettömän kiinnostavia monessakin mielessä. Aivan erityisesti ne puolustivat paikkaansa lappilaisessa lehdessä, koska nimenomaan lappilaiset valittavat kuinka he ovat koko ajan syrjässä ja etelän varjossa. Haastateltavien kautta pystyin kertomaan siitä, kuinka koillislappilaisillakin on hieno päättäjien ja vaikuttajien verkosto Suomessa.

Mikä Hannu Savolan kuoleman aiheutti? Hän näytti terveyden perikuvalta kuin Juha-Veli Jokinen ja Juha Jokinen. Hänen uransa toimittajana oli kuin taivaassa käsikirjoitettu. Mutta mikä petti silloin, kun uran kiiltävin palkinto, päätoimittajuus, oli saavutettu? Savolahan joutui sairauslomalle hyvin pian, kun hän oli alkanut työskennellä Ilta-Sanomien kapteenina.


Ei kommentteja: