torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Lenita Airisto puolustaa Kuros-ilmiötä

Maanantai-iltainen tv-1:n Voimala-ohjelma tarkasteli julkisuuden makeutta, sitä miksi ihmiset tahtovat julkkiksiksi ja miten he sinne päästyään pystyvät julkista kuvaansa hoitamaan.

Suuri suosikkini Lenita Airisto oli kutsuttu keskustelemaan. Häntä on mahdollista kuulla aivan liian harvoin; siispä kuuntelin ohjelmaa pikku tohinan keskellä korvat höröllä, kun ohjelma lähetettiin Radio Peilissä tiistaina.

Studiossa oli myös fariseus ja kaikkien tehopyhien marttyyrikuningas, Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen, joka jälleen kerran pääsi loistamaan sillä, että oli "joutunut mukaan aivan kamalaan lehdistötilaisuuteen, jossa hän ei olisi millään tahtonut olla mukana".

Hah, hah, haa. Tyyppi tiesi ihan tarkkaan jo etukäteen millainen Susan Kurosen kirjan KANSIEN julkistamistilaisuus tulisi olemaan, Hämäläinen ei voi vierittää "häpeäänsä" muiden syyksi - vaikka niin kovasti tahtoisi tehdä. Hämäläisen pitäisi reilusti myöntää, että Kurosen kirjasta uutisoiminen ei ole oikeasti mikään häpeä sen rinnalla, että hän koettaa maalata itsestään jonkinlaisen viattoman marttyyrihahmon. Voimala-ohjelmassakin viitattiin siihen, kuinka Unto Hämäläinen antoi (tietysti kovin sankarillisesti ja miehekkäästi) kasvot sille häpeälle, jota "kaikki" tilaisuuteen tavalla tai toisella osallistuneet (esim. vaikka vain kotitoimituksessa kirjoittamalla) sadat toimittajat "tunsivat".

Voimala-ohjelmassa Hämäläinen haki tuekseen (horjuvalle) häpeälleen vielä sen, että kansien julkistamistilaisuus oli niin huonosti järjestetty. Herranjee, että tuliko tuokin jotenkin yllätyksenä, Hämäläisen pitäisi jo vihdoin tutkiskella sisäistä ääntään rehellisesti ja myöntää, ettei tuollaiselta ilmeisen pieneltä ja julkisuuteen tottumattomalta kustantamolta voi juuri muuta odottaakaan. Ja jos tilaisuuden aiheena todellakin on kirjan KANNET, siitä on aika vaikea minkään kustantamon vielä paljon repiä tiedotusvälineiden iloksi.

Hämäläisen tuntema "häpeä" viestii kyllä enemmänkin siitä, ettei hän oikeastaan tiedä tunteeko hän sittenkään häpeää. Tunne tuntuu olevan niin ambivalentti, että hän todennäköisesti "häpeää" vain silloin, kun siitä puhuminen kuulostaa erityisen sopivalta. Häpeä on siis tilattavissa postimyynnistä kotiin aina, kun sen avulla voi rakentaa sädekehän itselle.

Huh, kuinka paljon tällainen Unto Hämäläisen kaltainen tekopyhä ja selkärangaton höpsö aiheuttaakaan Helsingin Sanomille ja Sanoma Oy:lle häpeän tunnetta, syytä itsetutkiskeluun ja julkiseen ripittäytymiseen!

Lenita Airisto oli jälleen nainen paikallaan. Jessus sentään, kuinka arvostan hänen kykyään ajatella ja muodostaa mielipiteitä. Oikeastaan olen sitä mieltä, että Lenita Airiston kaikkein hienoin kyky on juuri tuo, omien mielipiteiden muodostaminen, sillä sekin on aina hiukan eri taito kuin varsinainen ajattelu. Moni älykäs ajattelija kun ei välttämättä osaa kuitenkaan paketoida lopputulemaan mielipiteeksi.

Lenita on ihana kaikesta porvarillisuudestaan ja keskiluokkaisuudestaan huolimatta. Hänessä nuokin ominaisuudet muuttuvat helposti hyveiksi, sillä hän osaa tarkastella maailmaa epänormatiivisesta vinkkelistä, siitä perspektiivistä jota kyseinen ongelma vaatii, ei siitä mikä on yleisen asiaa koskevan diskurssin julkilausuttu linja tai piiloviesti.

Lenita puhui raikkaasti kyseenalaistaen sen, että onko Susan Kuronen sittenkään niin suuressa kiitollisuudenvelassa ja lojaliteettivastuussa Matti Vanhaselle kuin yleisestä paheksunnasta voi ymmärtää. Tuo oli mielestäni Lenitan puheessa hohdokkain pääpointti.

Olen täysin samaa mieltä siinä, että miksi ihmeessä naiset velvoitetaan hoitamaan jotain erittäin hämärää ja epämääräistä yksityisen sfäärin sarkaa, olemaan intiimin alueen helläkätisiä ja herkkätuntoisia ja -sieluisia vaalijoita, kun naisten pitäisi raivata itselleen toimintatilaa, valtaa ja vaikutusvaltaa JULKISUUDESSA? Intiimin alueen (koti, perhe, ihmissuhteet ja niistä "velvoittavimpana" parisuhde) salaisuudet ja mestarillinen toiminta yksityisyyden vaalimisessa ei naisten asemaa ja elämää paranna. Siitäpä syystä naiset haluttaisiin pitää edelleenkin siellä intiimin ja yksityisyyden hoivaajina, "mestareina" - ja vankeina.

Susan Kuronen määritelköön siis minun puolestani itse kuinka hän tunkeutuu ulos yksityisen sfäärin vankilasta, siitä helvetinmoisesta lojaliteettivelvollisuudesta. Minä en lähde tarkastelemaan hänen moraaliaan, sillä se ei ole olennaista. Minusta Susan Kuronen on yhteiskunnallinen uudistaja, rakenteiden ravistelija, jonka käden jälki näkynee naisten historiassa.

Puhun siis vapaudesta. Vapaus ennen kaikkea, eikä naisten vapaus voi toteutua siten, että nainen hoivaa, huolehtii ja vaalii yksityisen sfäärin ankarissa rajoissa perheensä ja miehensä mainetta.

Lenita kannusti Susan Kurosen kirjoittamaa kirjan edustamaa ilmiötä menestykseen: "Minä toivon että hänen kirjaansa myydään. Haluaisin, että markkinointi puree!" Meidän pitää muistaa, että ei Lenita emmekä me muut Kurosen kirjan buustaajat ole kiinnostuneita niinkään itse kirjasta ja Susan Kurosesta (en ole tainnut ostaa esim. yhtään iltapäivälehteä Kurosesta kertovan jutun takia) , vaan itse ILMIÖ on raikas, tervehdyttävä ja tervetullut. Se, että nainen ei ala kyykistellä ja nöyristellä intiimiä eli toisin sanoen miehen mainetta ja miehuutta suojellakseen.

Lenita puhui poikkeuksellisen hienosti ja sosiologisesti sosiaaliluokituksen vaikutuksesta pääministerin ja yksinhuoltajanaisen romanssiin. Lenita ihmetteli laveasti, miksi Vanhasen kaltainen hallituksen ykkösnimi ei etsi oman tasoistaan seuraa, omasta sosiaaliluokastaan, vaan romanssia etsitään köyhän ja yksinäisen yksinhuoltajan sylistä. Lenita esitti Vanhaselle epäsuorasti kysymyksen: "Kun kiima on nyt kylmennyt, hävettikö sinua miehenä?" Lenita muistutti, että Vanhanen oli kurkotellut monta sosiaaliluokkaa alemmas.

Minua ei yleensä hirveästi kiinnosta kuinka hyvin ekonomis-sosiaalinen luokka matsaa kumppaneiden välillä, mutta Kurosen tapauksessa se luo yhden mielenkiintoisen rakenteellisen jännitteen lisää. On aivan oikein pohtia Lenitan tapaan miten sosiaaliluokkien väliset erot vaikuttavat parisuhteessa. Meillä "tasa-arvoisessa" Suomessa myös tämä sosiaalinen eriarvoisuus pyritään pyyhkimään puheessa sivuun - aivan samaan tapaan kuin sukupuolten kohtaamat rakenteista johtuvat erilaiset toimintamahdollisuudet.

Voimala-ohjelmassa oli mukana myös joku tutkijalta vaikuttanut kääkkä (hän näyttää ohjelmatietojen mukaan olevan toimittaja Leena Sharma), joka alkoi ilman kummempia perusteluja väittää vastaan. Hänen mukaansa luokka-asetelmat eivät näy ihmissuhteissa. Toivottavasti en törmää tuollaiseen, noin pitkälle vietyyn psykologisoivaan otteeseen edes psykologin vastaanotolla. Rakenteet kun vaikuttavat. Aina.

Lenita taivasteli miksi esimerkiksi Suomen feministien järjestö Naisunioni ei ole ottanut kantaa Susan Kurosen puolesta, hänen saamaansa julkisuuskohtelua (josta hyvänä esimerkkinä Unto Hämäläisen tekopyhyys) vastaan. Olen jälleen samaa mieltä Lenitan kanssa. Kuros-ilmiön saama julkisuus on liian kevytmielisesti luokiteltu hänen julkisuudenkipeytensä ja paljastelunhalunsa aiheuttamaksi kohinaksi.

Lenita on siunattu ja armoitettu puhuja, joka ei koko ajan kysele oikeutusta sananvapaudelleen - toisin kuin eduskuntavaaleissa kampanjoivat ehdokasnaiset tuntuvat hämmästyttävän usein tekevän. Mitä "varmempi ja kovempi" maakunnan kärkiehdokas on kyseessä, sitä aremmin ja lammasmaisemmin ehdokas säätelee kilttiä julkisuuskuvaansa ja siten tappaa itseltään ajattelun- ja sananvapauden. Aivan uskomattoman ristiriitaista! Eniten ääniä saavat naiset uskaltavat puhua vähiten ASIAA, jota miehet pitäisivät aivan tavallisena politikointina. Mistä muuten voi olla kyse?

Maanantai-iltana television ruotsinkielisessä RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin sanoi jotain mikä alkoi minua itkettää. Kyllä. Hän totesi Perussuomalaisten Timo Soinille. Hän siteerasi erästä filosofia:
"Usein vihaan mielipiteitäsi, mutta olisin valmis kuolemaan sananvapautesi puolesta."

Ylevä, mutta tuttu tunne. Minäkin voisin soveltaa tuota ajatusta moneen sananvapauttaan käyttävään naiseen ja mieheen. Lenita Airisto on varmasti yksi heistä.




Ei kommentteja: