tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Mä haluun viihdyttää!

Kävin sunnuntaina Jyväskylässä Kokoomuksen Henna Virkkusen vaalitilaisuudessa, ei anteeksi: VAALIJUHLASSA. Minua alkoi poltella lähteä juhlaan juhlimaan ja juhlistamaan, kun luin Keskisuomalaisen etusivun ilmoituksesta, että tilaisuudessa puhuu ministeri Paavo Rantanen. Rantasella on siis saanut tuon ministeri-tittelin kunnia-arvona, samoin kuten Sanoma Oy:n omistaja Aatos Erkkokin.

Siis luuviitosen setä!

Paavo Rantanen toimi muistaakseni pari kuukautta ulkoministerinä 1990-luvun puolivälissä (taisi olla vuonna 1995), josta hän on kirjoittanut kirjan Talviministeri. Hän tuli Suomessa jonkin verran tunnetuksi siitä, että hän oli tehnyt kansainvälistä uraa "Nokian lähettiläänä" (yrityksen, ei siis Nokian Mission lähetystyöntekijänä, mikä tuosta omituisesta Nokian diplomaatista saattaa myös tulla mieleen).

Paavo Rantasen veli oli Sodankylän vallesmannina pitkän uran tehnyt Kari Rantanen, jonka ideasta eräs Pyssykylän poliisiautoista sai rekisterikilvekseen LUU-5.

Kävin kuuntelemassa kokoomuslaisten hyminäjuhlassa ministeri Rantasta, joka piti hyvin yleispätevän ja pelkkiin historiallisiin faktoihin nojaavan juhlapuheen Suomen lähihistoriasta, alkaen 1930-luvulta. Edes porvarillisuus eikä varsinkaan kokoomuslaisuus päässeet puheessa ruiskukkimaan, lukuunottamatta sitä että hän peräti kaksi kertaa mainitsi äänestäneensä eduskuntavaaleissa Päiviö Hetemäkeä. Ja oli ollut Hetemäkeensä kovin tyytyväinen.

Rantanen toki mainitsi nähneensä 1950-luvulla Ensio Rislakin elokuvan, jossa vaaleihin ehdokkaaksi lähtenyt nainen lupasi äänestäjille "rahaa, rauhaa ja ravintoa". Kokoomuslaiseen tyyliin lupaus oli Rantansen mielestä yliampuva, sillä ehdokas ei elokuvassa mitenkään selvittänyt äänestäjilleen millaista KILPAILUKYKYÄ ja TALOUDENHOITOA moisten lupausten täyttäminen vaatii.

No, kokoomuslaiset liioittelevat aina ja ovat vähän tosikkoja. Kokoomuslaiset eivät ole oivaltaneet sitä, että politiikan ydin tehtävä on sopia kuinka yhteiskunnassa valta, vastuu ja vauraus JAETAAN. Itse politiikka ei voi koskaan olla taloudellista tuottamista.

Kansanedustajaehdokas Henna Virkkunen toivotti yleisön tervetulleeksi, meitä oli saapunut ehkä 80 henkeä, minua lukuunottamatta kaikki olivat yli 54-vuotiaita, harmaantuneita, jäykistyneitä ja elottomia. Keski-ikä oli siis korkea. Mutta ei se mitään, näissä "poliittisissa" tilaisuuksissahan ei ole tarkoituskaan muuta kuin pönöttää. Ainakaan politiikkaa niissä ei puhuta. Virkkunen viitoitti heti alkajaisiksi vaalitilaisuutensa linjan: mistään hänen sanoistaan ei olisi voinut saada käsitystä mitä poliittista puoluetta hän mahdollisesti edustaa. Ja hän sentään on Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kokoomuksen mandaatilla ja aivan varmasti myös Kokoomuspuolueen jäsen.

Olin pöllämystynyt siitä äärettömästä epäpoliittisuudesta, jota tilaisuus edusti. Hyvinvoivat ja vauraat juhlavieraat olivat saapuneet Jyväskylän ytimessä sijaitsevaan mieleenjäävän komeaan ja historialliseen juhlataloon yhtenäisessä univormussa. Kaikki olivat pukeutuneet jostain syystä mustaan. Minä lompsin saliin erittäin istuvissa trikoissani, kirkuvan mintunvihreässä High Speed Dreams -paidassa (maksoi Bulgariassa erittäin likaisella ja pölyisellä torilla kolme euroa) ja Ferrarin punaisissa kirpputorihousuissani (SPR-kirppis 3,20 euroa), joita pitäisin jumppatrikoina, jollei kangas olisi niin paksua. Katselin säälien juhlavieraiden ideatonta ja kangistunutta vaatetusta ja olin vakuuttunut, että olin historiallisen salin tyylikkäin lady.

Tilaisuus alkoi muuten kuohuviinitarjoilulla. Pommaciakin oli, joten päätin maistaa sitä. Minua on kiinnostanut jo pitkään, että miltähän se maistuu vuosien jälkeen, mutta en ole koskaan ollut mikään limsanostaja.

Arvostan kovasti ihmisiä, jotka näkevät vaivaa ilmaistakseen perustellut mielipiteensä, koski se sitten mitä tahansa. Tästä syystä olen aina arvostanut poliittikkoja. Mutta aivan erityisesti näitä eduskuntavaaleja seuratessani olen ollut kovin hukassa. Olen ihmetellyt, miksi helvetissä kukaan ehdokas ei uskalla puhua politiikkaa, vaikka hän näkee vaivaa uskotellakseen äänestäjille olevansa poliitikko.

Henna Virkkusen "asiattomuuden" (minusta ilmaisua "asiaton" käytetään aivan väärissä yhteyksissä, sillä sanahan kertoo siitä että ihmisellä ei ole asiaa, eikä siitä, että ihminen käyttäytyy huonosti) ymmärrän hyvin, sillä hänen kokoomuslaiset äänestäjänsä ovat hirveän tyytyväisiä kaikkeen, mitä tähän yhteiskunta heille tarjoaa. Ei eliitillä ole mitään tarvetta eikä näköjään halua muuttaa mitään. Riittää, että Henna Virkkunen järjestää heille salonkikonsertteja Nikolainkulmassa ja pyytää sinne esiintymään laulaja Maija Hapuojan ja juhlapuhujaksi jonkun ministeri-arvolla palkitun.

Mutta se minua ällistyttää, että rupusakiltä ääniä jahtaavatkin ovat ottaneet poliittiseksi linjakseen tuon saman asiattomuuden. Eikös normaali kansanedustaja ole alkanut ajaa hyväosaisten etua vasta, kun hän kokee olevansa riittävän pätevöitynyt tehtävään, eli hän on jo kylliksi harjoitellut politiikkaa köyhien ja kurjien ihmisten asioiden parissa.

Olen hyvin, hyvin ihmeissäni, että kuka oikeastaan tarvitsee tuollaista äänetöntä ja epäpoliittista kansanedustajaa kuin Henna Virkkunen (tai Katja Sorri jne, heitä riittää ehdokkaslistoilla jo täällä Keski-Suomessakin). He kun voivat tähtevimmilläänkin, uransa tähtihetkinäkin olla vain puolueensa aputyttöjä, ja se kyllä johtuu ennen kaikkea heistä itsestään. Tärkeintä kun on miellyttää. Ei pidä pelottaa ketään omissa sidosryhmissä suunnittelemalla muutoksia ja toimimalla.

Sananvapautta ei näköjään ole tarkoitettu kaikille. Ei esimerkiksi Henna Virkkuselle tai Katja Sorrille, jotka mielellään luovuttavat sen toisille (puolueensa johdolle ja puolueen Hyvä Veli -kerholaisille?).

Minua suorastaan vituttaa näissä asiattomissa ja äänettömissä naispoliitikoissa se, että heidän suunsa on pelkkää hymyilyä varten. Heidän pitäisi oivaltaa, että he koko ajan rakentavat tähän yhteiskuntaan meitä naisia varten poliittisesti aktiivisen naisen mallia. Heidän tärkein poliittinen ominaisuutensa näyttää olevan päätön ja aivoton hymyily, myötäeläminen ja mukautuminen.

Herrajumala, politiikka ei siis ole naisia varten. Niinkö? Tuovatko miellyttämisellä puolueensa hierarkiassa nousseet miellyttäjänaiset ovelasti meille viestiä, että pysykää naiset kaukana poliittisesta vaikuttamisesta ja yhteisten asioiden hoitamisesta? Empaattiset ja miellyttävät naispoliitikot ovat äärimmäisen pelottavia, he tuhoavat nykymuotoisen demokratian ja sananvapauden.







1 kommentti:

Panu kirjoitti...

minua lukuunottamatta kaikki olivat yli 54-vuotiaita

Olet siis 54-vuotias?