maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Pyörätuoli-Pullin pitäisi tajuta tervehtyä

Pyörätuolia käyttävä Terhi Pulli (kok.) teki vaalikampanjassaan mielestäni sen ison virheen, että sijoitti vaalimainokseensa pyynnön "auta". Eikä hän tainnut pyytää edes auttamaan itseään pääsemään eduskuntaan äänestäjiään auttamaan, vaan hän viittasi ilmoituksen osassa apua tarvitseviin kansanosiin.

Äänestäjät rankaisevat moisesta "avuttomuudesta" heti. Invalidia. Äänestäjä ei tahdo, että kansanedustaja anoo apua siksi, että aivan oikeasti tarvitsee sitä. Kansanedustajan avun tarve voi olla ainoastaan pienen tuen ja kannustuksen pyytämistä, ja tätä ehkä Pullikin vain tarkoitti.

Pullin vammaisuus kuitenkin tekee vuoropuhelusta todella herkkää. Ihmiset mieltävät hetkessä hänen avunpyyntönsä vammasta ja kyvyttömyydestä johtuvaksi, mikä heikentää ihmisen uskottavuutta kaikessa arkielämässä, puhuttakaan sitten poliitikkona.

Avunpyynnöllä Terhi Pulli ei tarkoittanut itseään (en nyt valitettavasti löytänyt tuota vanhaa lehti-ilmoitusta käsiini), vaan luetteli ilmoituksessa kaikenlaisia yhteiskunnan heikompiosaisia. Mutta Pullin pitää ollakin paljon varovaisempi, hillitympi ja hallitumpi kuin terveen edustajaehdokkaan. Väitän, että oitis Pullin pyynnöt ja neuvot auttamiseen tulkitaan poliitikon omaksi viallisuudeksi ja kyvyttömyydeksi, joten invalidiehdokkaan pitäisi olla suorastaan yliterve eli "terveempi", rautaisempi ja kovempi kuin muu kansa. Sama ilmiö tunnetaan muuten myös naisten uran ja etenemisen esteenä.

Naisen ei kannata korostaa olemustaan naisena, vaan hänen pitää menestyäkseen kyetä yksittäisenä poikkeustapauksena näyttämään, että hän ei nimenomaan kuulu naissukukuntaan eli vertaisryhmäänsä. Terhi Pullin poliittinen ura lähtee vasta sitten nousuun, kun hän pystyy todistamaan ettei todellakaan ole vammainen ja heidän kaltaisensa, vaan ikäänkuin vähän toisenlaisessa asussa (eli pyörätuolissa) esiintyvä terve.

Pullin lehtimainoksen (KSML 17.3.2007)kuvassa kaksi kättä puristaa toisiaan. Sellaista pehmeää läheisyyttä siis, iholla olemista. Mutta invalidi-Pullin mainoksen kuvituksena kädenpuristus tarkoittaa valitettavasti vain kyvyttömyyttä toimia ja liikkua yksin, jatkuvan avun kohteena olemista.

Terhi Pulli on ollut julkisuudessa varmaankin jo parikymmentä vuotta. Hän on Matti Nykäsen valmentajan Matti Pullin tytär. Hän menetti kävelykykynsä hirvikolarissa, kun eläin juoksi henkilöauton eteen.

Poliitikon täytyy siis olla erittäin tarkka antamastaan vaikutelmasta. Älä ole aito ja avoin, vaan tunnista ihmisten toiveet. Pelaile. Imagon pitää antaa vastaus turhautuneiden ja itsesyytöksissä rypevien ihmisten piilotettuihin toiveisiin.

Erinomainen esimerkki siitä, kuinka yleinen ilmapiiri ja silkka kaikkialla vallitseva tietämättömyys nostavat
eduskuntaan kansanedustajia, jotka ovat pystyneet rakentamaan "sosiaalisista ongelmista" itselleen sädekehän. Ja se sädekehä rakentuu itsestään, poliitikon kun on hyvin viisasta vaieta omista sosiaalisista (siis yhteiskunnallisista) ongelmistaan. Niitä on hyvä piilotella ja vähätellä, eikä kannata hirveästi esitellä oman elämän kautta kertynyttä asiantuntemusta. Tämä toimintaideaali pätee aivan erityisesti naispoliitikkoihin, sillä sosiaaliset ongelmat kun pakkaavat olemaan myös hyvin sukupuolittuneita, nimenomaan naisia koskevia.


Nainen tekee viisaasti, jos ei esiinny sosiaalisen ongelman asiantuntijana, sillä silloin koetaan helposti että hän ajaa "vain" naisten asiaa, mikä on kovin vähäpätöistä ja turhaa puuhaa sen rinnalla, jos pystyisi etsimään ratkaisua näennäisesti sukupuolineutraaliin ongelmaan, joka kuitenkin koskee vain miehiä. Tästähän hyvä esimerkki on se, että erovanhemmuuden yhdistystoiminnassa polikoivat naiset puhuvat mielellään miesten kärsimästä kurjuudesta etävanhempina; heidät kun "pakotetaan" etävanhemman kurjaan asemaan.

Nämä sädekehäpolitiikot siis markkinoivat näitä ongelmia uudessa valossa, heidän kauttaan ongelmat voidaan tarjota helposti pureskeltavana ja nieltävänä makupalana, jolloin vakavatkin ja laajoja kansanosia koskevia ongelmat alkavat tuntua jo kovin vähäpätöisiltä. Siis ihan siedettäviltä.

Uuden eduskunnan juhlituimpaan mediatähdistöön kuuluvat yksinhuoltajat Tanja Saarela (kesk.), Maria Guzenina (sd.) ja Merikukka Forsius (vihr.). Heidän medianäkyvyytensä ja vaikutusvalta maan seuratuimmissa tiedotusvälineissä on niin suuri, että kuka tahansa tavallinen ydinperheellinen kansanedustaja heitä varmasti kadehtii. Yksinhuoltajuus näyttäytyy eduskunnassa kummallisen elitistisenä urheiluna.

Aivan kuin kaikki ydinperheelliset ja piittaamattomat etävanhemmat olisivat päättäneet, että juuri tuollaisen kuvan me haluamme saada yksinhuoltajuudesta. Äänestetään siis eduskuntaan Guzenina, Forsius ja Saarela! Ja lähi-isiä edustamaan Juha Mieto, mies mitä mainioin! Silloin yksinhuoltajuudesta ja erovanhemmuudesta lapsille aiheutuva ongelmakimppu saa siedettävät kasvot, eikä itse ongelmaa tarvitsekaan enää tarkastella.


Iloisesti poreileva light-annos, jota ei tarvitse vaivalloisesti pureskella, vaan voi nielaista huoletta kurkusta alas.

Terhi Pullin äänisaalis (noin 1500 ääntä) Keski-Suomessa jätti kansanedustajapaikan saavuttamattomiin. Hän ei ollut valituksi tulleen Henna Virkkusen jälkeen edes toiseksi eikä kolmanneksi paras, vaan äänipotti oli selvästi liian vähän. Tapaus kertoo siitä, että eduskuntaan valitun vammaisen pitää olla hirvittävän terve (ei siis avunkohde missään muodossa). Analoogisesti eduskuntaan valitun yksinhuoltajan pitää olla mahdollisimman "ydinperheellinen", ei siis mitään ratkaisemattomia ongelmia sosiaalisesti, ihmissuhteissa eikä taloudessa.

Päinvastoin, oikeastaan yksinhuoltajan pitää osata todistaa olevansa hiukan parempi kuin tavallinen ydinperhevanhempi; kaikesta yksinhuoltajuuden ajallisesta ja taloudellisesta kuormittavuudesta huolimatta yksinhuoltajan täytyy osata peittää arki paremmin kuin ydinperheellisen kansanedustajan.

Yksinhuoltajuuden arki ja suurta enemmistöä koskevat ongelmat kun eivät myy. Äänestäjät eivät halua tavallisen arjen tuntevaa yksinhuoltajaa eduskuntaan. Hänet kun koetaan yksinkertaisesti liian suureksi ongelmavyyhdeksi jo itsessään, eli kansalaisena ja vanhempana.

Ongelmilta suljetaan mieluusti silmät tai ne puetaan uuteen, miellyttävämpään asuun.

Ei ihme, että mediajulkisuus tahtoo löytää ehdottoman siloitellut kasvot avio- ja avoerojen ja puolison kuoleman aiheuttamille yhteiskunnalliselle ongelmalle.


Olen kirjoittanut yksinhuoltajanaisten mediaseksikkyydestä myös
Tiina Kaarelan eroperhe.netin foorumille otsikolla Yksinhuoltajat kuuluvat eduskunnan eliittiin.

Kommentoin samalla foorumilla tähän aiheeseen liittyen myös Merikukka Forsiusta koskevaa ketjua.


Niin, ja olen alkanut pitää terveysaiheista blogia Superravintoa ja hyvät lihakset. Terveysintoilu on ollut minusta aina älyttömän mielenkiintoista. Minua (ei enää) kiinnosta niinkään puhdasoppisuus, vaan vaihtoehtojen etsiminen. Normeja ja urautunutta ajatteluahan minä olen kaatamassa myös tämän lajin fanaattisuuden ja siihen kytkemäni blogin avulla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa asiaa! Ihailtavaa sanansäilää! Hyvin teroitettua ja osuvaa!
Vahingossa harhauduin sivulle ja olipa piristysruiske flunssaisille
aivoille! Kiitos! T: äijänkäppyrä 49 vee