lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Imetyskö muka "valinnan paikka"?

Naisen vapaus voi olla jo käsitteenä niin rajoittunut, että vapautta kuvitellaan voitavan lisätä mallein, jotka eivät lähde aidosti naisen tarpeesta. Kuinka vanki voi vapauttaan lisätä muuten kuin ryhtymällä yhteistyöhön vanginvartijan kanssa? Vangin on mietittävä mitä vartija tahtoo.

Mielestäni suhtautuminen imetykseen kuvaa erittäin mielenkiintoisesti naisen vapauden ongelmia. Itse imetyksen tekee ongelmalliseksi se, että sen kautta naiset tulevat (suostuvat) peilaamaan itseään äitinä ja sukupuolensa edustajana niin suhteessa lapseen kuin läheisiinsä ja yhteiskuntaankin.

Minä olen imetyksen puolestapuhuja, mutta aina vähän ihmettelen mitä puolustettavaa siinä on. Se kun ei liity mielestäni itse äitiyteen mitenkään, ja toiseksi homma on pirun mekaanista. Ei mitään sen kummempaa.

Elizabeth Murphy (2003) viittaa Michel Foucaultiin, ja toteaa että kuriteknologiat muodostuvat voimakkaista diskursseista, joiden mukaan me luomme käsityksen itsestämme ja erottelemme oikean väärästä. Kuriteknologiat käyttävät normalisoivaa valtaa, joiden avulla ihmiset luokitellaan kunnon kansalaisiksi tai kelvottomiksi. (436)

Disciplinary technologies incorporate powerful discourses that shape how we understand ourselves and distinguish between the true and the false, the right and the wrong. They incorporate 'normalizing judgements' (Foucault, 1991c: 183) which qualify or disqualify people as 'fit and proper members of the social order' (Danaher, 2000: 61).

Imetyksen tekee ongelmalliseksi se, että naiset ovat vähän säälittävästi ottaneet imetyksen areenakseen, jossa he voivat rakentaa "vapauttaan naisena" ja tehdä vapautta tukevia valintoja.

Olen vakuuttunut, että tietoinen päätös imettää tai jättää imettämättä ei ole naisen vapauden keskiössä ollenkaan. Se on sivuseikka, mutta naiset ovat tehneet asiasta aivan liian tärkeän.

On nimittäin miehillekin paljon helpompaa, että naiset purkavat haluaan valita, emansipaatiotaan ja vapautuneisuuttaan juuri imetykseen, koska naiset siten syrjäyttävät tärkeämmät yhteiskunnalliset ongelmat. On turvallista, että naiset pipertävät pikku juttujen kanssa.


Minusta on pöyristyttävää, että naiset tekevät imetyksestä niin ison asian, kun he mittaavat tekemiään valintoja suhteessa muihin naisiin ja äitiydessä onnistumiseen. Imetyksessä epäonnistuminen nähdään niin tuhoisana, että on parempi ikään kuin suosiolla luopua imettämisestä, jos ongelmia toiminnassa ilmenee.

Imetys on iso asia lapselle ja hänen terveydelleen (ei siis niinkään esim. äiti-lapsi -suhteelle!), puhutaanko imettämisen ongelmista oikeasti tästä näkökulmasta? Väitän, että äidinmaito terveystuotteena on paljon vähemmän tunnettu, propagoitu ja mainostettu kuin äidinmaidonkorvikkeet.


Mielestäni naisten pitäisi raa'asti hylätä nykyään niin muodikas "ruumiillisuutensa" ja ryhtyä vihdoinkin kansalaisiksi. Ruumiin rajoitteet ovat erittäin vähäisiä sen rinnalla, mitä rajoitteet, esteet ja kannustimien puutteet voivat kansalaisina olla.

Imetyksen merkitystä naisen elämässä äitinä korostaa se, että aina muistetaan hyväntahtoisesti painottaa kuinka nainen voi onnistua äitinä ja lapsi pysyä terveenä ilman imetystäkin. Vakuuttelu käänteisesti korostaa imetyksen painoarvoa ns. hyvässä äitiydessä. Mielestäni huomion pitäisi siirtyä itse imetystapahtumasta äidinmaidon suuntaan, siis itse tuotteeseen eli lopputulokseen ja sen kemiaan, pois imettämiseen liittyvästä hoivaamisesta.


Äidinmaidon lääketieteellisen arvon sivuuttaminen on mielestäni ydinkysymys, kun tutkitaan imetyspropagandan ja -diskurssin ristiriitaisuutta. Imetyskeskustelusta ja valistuksesta jää mielikuva, että itse imetys on tärkeää, ei niinkään äidinmaidon terveellisyys ja sen ravitsemuksellinen arvo. Ristiriita on silmäänpistävä, koska Elizabeth Murphy (2003, 436) muistuttaa kuinka nimenomaan lääketieteellinen diskurssi edustaa tehokkainta valtaa.

(...) Thus, individual behaviour is constrained through 'a set of standards and values associated with normality which are set into play by a network of ostensibly beneficent and scientific forms of knowledge' (McNay, 1994: 94). The most powerful discourses are those, such as medicine, that have a firm institutional base (Weedon, 1987). (Murphy, 2003, 436)

Lääketieteelliseen diskurssiin turvaudutaan, kun halutaan saavuttaa tavoitteita ripeimmin ja suorimmin. Siksi sopii hämmästellä sitä, miksi imettämisen ohjeistuksessa nimenomaan äidinmaidon (eli ihmismaidon) terveellisyys jää hieman syrjään kaiken äidinhoivan rakentamisen tieltä. Lääketieteellisellä diskurssilla voitaisiin mahdollisesti lieventää ennakkokäsityksiä "imettämisen vaikeudesta".

Äidinmaito on tietysti osa suomalaistakin lääketiedettä, mutta puhe siitä on värittynyt osaksi äidinhoivaa. Jacqueline H. Wolfin (2006, 397) mukaan feministit kritisoivat tuloksekkaasti synnytysoloja 1970-luvun alusta lähtien, minkä seurauksena synnyttämistä reformoitiin sairaaloissa äitiä ja perhettä huomioivammaksi.


Wolf hämmästelee, miksi feministit eivät ole vaatineet imetyksen asemaan lääketieteessä samankaltaisia muutoksia.

Although feminists have been at the forefront of women's health reform for decades, they have not critiqued prevailing medical thought about breastfeeding in the way they carefully examined obstetric practice beginning in the 1970s. (Wolf, 2006, 396)

Wolf muistuttaa, että kymmenet viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, kuinka imetys edistää lasten terveyttä. Ihmisen koko elämän aikana ehkä vain muutama muu toimenpide terveyden hyväksi voi edistää sitä yhtä tehokkaasti kuin imettäminen. (397)

Dozens of recent studies comparing the short- and long-term health of brestfed and formula-fed infants seem to demonstrate that few activities in life have the potential to contribute as much to the health of women and children as breastfeeding.
(Wolf, 2006, 397)

Wolf hämmästelee sitä, miksi lääkärit eivät painokkaammin suosittele imettämistä, vaikka äidinmaito on todettu tutkimuksin korviketta paremmaksi ravinnoksi lapselle. Lääkärit puhuvat kyllä imettämisen puolesta, mutta samaan aikaan he vakuuttavat äideille, että korvikkeet ovat lähes yhtä hyviä kuin äidinmaitokin. American Academy of Pediatrics tutki, että suurin osa lastenlääkäreistä suhtautui myönteisesti tai neutraalisti väitteeseen, että imetys ja äidinmaito ovat yhtä hyviä vastasyntyneen ruokintaan. [Schanler, O'Connor, and Lawrence 1999] (398)

Terveellisyys ja ravitsevuus olisi kaiken hoivaan liittyvän ambivalenssin lisäksi hyvin iskevää tiedottamista. Väitän, että imetysdiskurssin painottuminen johonkin hämärään äidinhoivaan johtuu ainakin kahdesta asiasta.

Ensiksi, nainen pidetään hoivaajana intiimissä sfäärissä, kun taas äidinmaidon ylivertaisuus ravitsemuksellisesti kuuluu julkiseen sfääriin. Hyvä ravinto on enemmänkin julkisen sfäärin intressi kuin privaatin sfäärin rakenne, toisin kuin äidinhoiva.

Äidinmaito puhtaana tuotteena on siis yhteiskunnallinen ja kollektiivinen etu, ei niinkään yksilön omasta kyvystä johtuva ja siten intiimiin sfääriin kuuluva tulos. Äidinmaidon laatu kun ei riipu äitiyden hyvyydestä.


Toinen syy voi olla se, että nykyihminen pidetään vaarattomana ja hampaattomana kansalaisena, kun hän jää tutkimaan omaa ruumiillisuuttaan. Imettäminen on ruumiillista, mutta äidinmaito taas ehkä ei. Ihmismaito on kollektiivinen tuote, jonka tuottamiseen ei yksilölliset suoritukset ja panostukset juurikaan vaikuta. Foucault'n määrittelemälle biovallalle on edullista, jos ihmiset painivat ruumiin toimintoihinsa liittyvien ongelmien kanssa. Puhuminen suoraan tuotannon päämäärästä voisi biovallan mielestä yksinkertaistaa asetelmaa liikaa. Naiset saattaisivatkin vihdoin päästä eroon imetykseen liittyvistä ongelmistaan.

Jaana Vuori siteeraa erinomaisessa väitöskirjatutkimuksessaan Risto Vuorisen psykoanalyyttista oppikirjaa Minän synty ja kehitys (1997), jossa äidin tehtävä määritellään yhteenvedonomaisesti näin: "Äiti soveltuu siis parhaiten vauvan symbioottiseksi partneriksi. Jo imetyskyvyn ansiosta äidillä on se biologinen valmius fyysiseen intiimiyteen, jota vauva tarvitsee kyetäkseen aikuisiällä psyykkiseen läheisyyteen. (Vuori 287, [Vuorinen 251])

Vuori hämmästelee Vuorisen antamaa kuvausta:

"Äiti on jälleen suhdelauseiden osallistuja: hän SOVELTUU vauvan partneriksi ja hänellä on imetyskyky ja valmius." (Vuori, 287, kursivointi Vuoren.)

Vuori mielestäni tarttuu terävänäköisesti imetyksen kipupisteeseen: äidinmaito on imetyskykyä, eikä niinkään oivallista ravintoa. Äidin toiminta ja hänen fysiikkansa ja psyykensä ovat huomion ja arvostelun kohteena, ei itse tuote eli maito jota imettämisessä tavoitellaan.

Iso ongelma on mielestäni se, että imettäminen sotketaan hoivaamiseen ja myyttiseen hyvään äitiyteen, vaikka imettämisessä ei välttämättä ole siitä kyse. Olen imettänyt lasta ajaessani autoa, jolloin olen asettanut lapseni, itseni ja ympäristöni suureen vaaraan. Imettäessä ei todellakaan toteutunut hyvän äidin ideaali. Ei siinäkään mielessä, että imetys oli sivuseikka tärkeimmän asian, ajamisen rinnalla.

Vai toteutuiko hyvä äitiys sittenkin, mutta terveellä tavalla? - Minähän en keskittynyt itse imettämiseen, vaan autoon ja ajamiseen. Imettäminen oli sivuseikka ja suoritin sen konemaisesti. Ja auto pysyi hallinnassani. Tässäpä siis hyvä malli äitiyteen, joka kannattaa jättää aina sivuraiteelle, kun keskitytään oleellisempaan. Kansalaisuuttaan kehittävä ei voi jumiutua normatiiviseen äitiysmalliin.


Imetys kuljettaa tuoreen äidin heti lapsen synnyttyä normatisoivan katseen kohteeksi. Sukupolvelta toiselle periytyvät "biologian vaatimukset" voivat luoda suorituspaineita. Vastasyntyneiden henkiinjääminen on historiassa riippunut paljon siitä, kuinka imetys on lähtenyt käyntiin synnytyksen jälkeisinä päivinä. Imetyksen alkupäivät, viikot ja jopa kuukaudet kantavat mukanaan biologista eetosta. Naisen pitää todistaa itselleen ja muille, että hänen "ruumiinsa toimii".

Mielestäni kulttuurintutkimuksen ja yhteiskuntatieteidenkin nykytrendi tutkia ruumiillisuutta on vaarallista ihmisen ahdistamista ja supistamista ruumiiseensa, aivan kuin vain ruumis on lopulta se, jota ihminen voi hallita. Tai josta hän voi saada edes jonkinlaista kokemusta hallinnasta. Ihminen pirstotaan näin irti yhteiskunnasta, lopulta vain ruumiistaan huolehtivaksi yksinäiseksi atomiksi.


Ruumiillisuuden tutkimus on ottanut painokkaasti kohteekseen naisen ruumiillisuuden, mikä mielestäni on suorastaan häpeällistä. Naisen ruumis nostetaan niin emansipoivassa naistutkimuksessa kuin muillakin aloilla subjektiksi, tärkeämmäksi yhteiskunnallisuudeksi kuin mitä nainen on ihmisenä ja kansalaisena.

Mielestäni ruumiillisuuden tutkimus toteuttaa kuuliaisesti niitä havaintoja, joita Michel Foucault luetteli luomansa biovallan käsitteen tueksi. Ruumis tarjotaan kansalaisille hallinnankohteena, mihin käytetty energia ei ravistele todellisia vallanrakenteita. Omaan ruumiiseen keskittyminen jättää todellisen vallan rauhaan.


Keski-ikäinen kätilö Lapin läänin keskussairaalassa Rovaniemellä toi lapseni ensimmäisen kerran imetettäväkseni. Olin huolissani, mutta strategiani oli asettua enemmänkin objektiksi kuin imettämisen subjektiksi. Ajatusmallini lohdutti minua heti.

Kätilö tuikkasi vauvan kainalooni ja tokaisi kiireissään vain, että teistähän tuli heti pari. Olin hölmistynyt: tässäkö nyt oli se paljon etukäteen kohuttu imetysopetus tai suorastaan valmennus? Olin kuukausien ajan ennen synnytystä lukenut netin keskustelupalstoilta ohjeita ja äitejä voimauttavaa propagandaa, kuinka äidillä on oikeus VAATIA IMETYSOHJAUSTA.

Aloin heti toisaalta oivaltaa, että kiireisen, väsyneen ja vanhan kätilön toiminnassa oli paljon silkkaa älyä: on aivan turha lähteä heti imettämisen alkuvaiheessa pönkittämään imetys- ja äitimyyttiä ja korostamaan sitä, että imettäminen itsessään olisi jotain äärettömän ihanaa ja tavoiteltavaa.


Tajusin myös siinä sairaalasängyssä maatessani, että jos joku täti olisi tullut piipittämään minulle suopeita neuvojaan, olisin ehkä vetänyt häntä turpaan. Eikä silloin olisi todellakaan ollut kyse mistään synnytyksen jälkeisestä hormonimyrskystä. Biologia ei todellakaan perusteena silloin, kun yksinkertaisesti naisten välinen "naiseksi kasvattamisen kulttuuri" raivostuttaa.


Lähteet:

Murphy, Elizabeth (2003): Expertise and forms of knowledge in the government of families. The Sociological Review, Vol. 51, no. 4, November 2003. 432-462.

Vuori, Jaana: Äidit, isät ja ammattilaiset. Sukupuoli, toisto ja muunnelmat asiantuntijoiden kirjoituksissa. Tampere University Press, 2002.

Wolf, Jacqueline H (2006): What Feminists Can Do for Breastfeeding and What Breastfeeding Can Do for Feminists. Signs of Women in Culture and Society. Vol. 31, number 2, Winter 2006. 397-424.


Luontokuvat olen kuvannut eilen ja toissapäivänä, rakastan erityisesti vastavaloa. Kuvassa oleva poimulehti on suosikkiherkkuni. Keltainen kukka on päiväkoti Koivulinnan kukkapenkistä. Puuhun kiivenneen poikani Tuukan kuvasin kännykkäkameralla varmaankin 29.4.2007.





1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Yksi pulloruokinnan puolustuksen kommenteistahan on "aivan samalla tavalla lapsi saa läheisyyttä sylissä pullosta syödessään". Läheisyyttä toki toki, mutta ravintona joku mikrossa pyöräytetty korvike ei totisesti ole muuta kuin korvike.

Eikö se sananakin jo kerro luonteensa, "korvike".

Kyllä imetystä miettiessä voisi kääntää katseen luontoon ja muihin eläimiin, eivät ne mieti imettääkö vaiko eikö. Jälkeläiset ruokitaan maitorauhasten tuotteella ja se siitä, no biggy.

Ja jos se ei onnistu, niin sitten korviketta joo. Ja hienoa että sitä ravintoa kehitellään ja yritetään päästä lähelle äidinmaitoa (siinä kuitenkaan lopen onnistumatta). Mutta eikö se parhaan mahdollisen ravinnon antaminen jälkeläiselleen voisi vähitellen palata oletusarvoksi ilman kaikkea sitä hirveää latauksen määrää?

Itse imetin paljon ja pitkään ja nautin siitä, että kroppani toimi niinkuin sen pitääkin (vrt. liikunnallisen ystäväni kuvaus hyvän vaelluskeikan päätteeksi: mahtavaa kun kroppa toimii, mahtavaa käyttää sitä kiipeämiseen ja vaeltamiseen). Ottihan se päähän välillä ja kävi hetkittäin kipeää ja vei voimia ja aikaa ja vaikka mitä, mutta koin myös velvollisuudekseni tarjota jälkeläiselleni juuri hänelle tarkoitetun hyvän ravinnon. Läheisyyttä saatiin ja saadaan muutenkin.