keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Ällöttävä keski-ikäinen nainen

Aivoton, aivottomampi, keski-ikäinen nainen. (Hullu-sanakin tuntuu tässä yhteydessä liialta kehumiselta.)

Olen ollut pitkään hyvin kiinnostunut siitä, mikä on naisen oma panos sukupuolisen epätasa-arvon juurruttamisessa ja uusintamisessa. Uskon, että se on iso. Naiset tekevät sen itse.

Kun anti-feministiksi julkistautunut blogikirjoittaja Panu sai minut kiinni naisten haukkumisesta, hän nauroi näille harhaantumisilleni vahingoniloisesti. Tuo on kai sitten tyypillinen miehinen asenne; itsekritiikkiä ei osata, eikä sitä edes käsitteenä tunneta. Olen vakuuttunut siitä, että kriittisyyden taito voisi levitä naisilta miehille, kun naiset siihen ensin ymmärtäisivät ryhtyä.

Kirjailija Jari Tervo sanoi muutama kuukausi eräässä haastattelussaan, että ainoita kohteita, joiden kritisointi on Suomessa epälegitiimiä ("kielletty") on naiset. Olin Tervon kanssa tuolloin heti samaa mieltä, ja tunnistin ongelman, josta hän tuli viitanneeksi. Naiset muodostavat pyhän kategorian, jonne ei sovi kritiikin miekkaa upottaa. Minä upotan. Nautintoa lisää se, että teko on niin epäsovinnainen, normien vastainen.

Tuttavani asuu Jämsänkoskella rivitalossa, joka on täynnä omakotitaloon hinkuvaa wanna be asunnonomistaja -porukkaa. Siten he kokevat itsensä varmasti kovin keskiluokkaisiksi ja siksi myös kunniallisiksi. Pihapiiri muodostuu kahdesta samanlaisesta rivitalosta, hyvin samankaltaisine asukkeineen. He kaikki ovat siis vuokra(!)-asukkeja, - miten järkyttävää!!!

Rivitaloissa käy alituinen kihinä naisten, näiden pahasti keski-ikää lähestyvien ihmisenkuvatusten kesken. Naiset juoruilevat toisistaan ja höystävät juttujaan valhein. Lopulta juttuketjut ja tilanteet kumuloituvat niin, että itkeä tirautetaan, pidetään ulko-ovet kesälläkin suljettuna, ei mennä pihalle, ratsastetaan omalla marttyyriydellä - ja ollaan äärimmäisen vittuuntuneita. Heidän lapsensa kantavat kaiken tämän aina lopulta pihalle leikkeihinsä. Kovin omituisilta he vaikuttavatkin. Pahan ja ilkeilevän ilmapiiriin kodissa lapsista tulee henkisen väkivallan harjoittajia; aivan samoin kuin heidän vanhempansakin ovat.

Nämä kaikki keski-ikäistyvät nelikymppiset naiset ovat vastenmielisiä ja heitä asuu näissä kahdessa ongelmarivitalossa monta. He ovat huonokuntoisia, enemmän tai vähemmän ylipainoisia, turvoksissa, he eivät harrasta mitään, he eivät liiku missään. He eivät käytä jalkojaan edes tavalliseen arkiliikuntaan, kuten työmatka- tai asiointipyöräilyyn.

Nämä keski-ikäistyvät rivitalorouvat ovat siis äärimmäiset epäelegantteja.

Nämä naiset ovat rajanneet laiskuuttaan elämänsä kotiinsa ja pihapiiriinsä, jossa he tekevät kaikki muut ihmiset hulluiksi omalla ahdistuneisuudellaan.

Hyi. Onko mitään niin kammottavaa, kuin keski-ikäinen nainen?

Olen todennut tämän ennenkin: samaan aikaan, kun miehet luovat ja vahvistavat hyvä veli -verkostojaan, naiset ovat toistensa tukassa kiinni. Hyvin epämiellyttävää on havaita se, että tämä ajatus on äärettömästä kliseisyydestään huolimatta aivan totta.

Nainen, varo naista, sillä siitä ei ole sinulle kaveriksi - saati sitten tukijaksi.

Tähän aiheeseen vähän löyhemmin liittyvä mielenkiintoinen tapaus sattui minulle eilen illalla. Olin kävelemässä itsekehittämäni power walkingin tyyliin Jämsänjoen rannoilla. (Sieltä on myös tuo valokuva yllä.) Kävelin Pispalankatua pitkin omakotitalojen sivuitse, nelivuotias poikani ajoi pyörällään. Katu päättyy umpiperään, josta se jatkuu kevyenliikenteen väylänä. Turvallinen tie siis myös kävelijälle.

Olen nopea ja voimakas kävelijä, joten tietysti ohitin leikitellen edelläni kulkeneen naisen, joka laahusti pikku tyttärensä vieressä.

Ajattelin heti, että tuo apea naisenkuvatus luo tälle kadulle nyt naisen standardin: hän oli pukeutunut anteeksipyytävän mauttomasti löysään tuulipukuun ja ylipäätään kaikki naisellisuus ja eleganssi oli hänestä hyvin kaukana. Painelin ohi erittäin provosoivalla voimakävelytyylilläni, jossa harjoituksen kohteeksi koetetaan hakea niin hengityselimistö kuin kaikki mahdolliset lihaksetkin.

Takaa tuli auto. Olimme mielestäni kapean tien reunassa, mutta emme voineet tässä kohtaamistilanteessa poikani kanssa tietenkään ihan ilmaksi muuttua. Mies kääntyi jo kääntöpaikkaa lähestyvällä kadunpätkällä omalle pihalleen ja minä olin jo tunkeutumassa kevyenliikenteen väylän viidakkoon. Mies alkoi jaella neuvoja, että katsoisit sinäkin vähän enemmän tuon lapsesi perään.

Havaitsin heti, että mieshän haastaa minut normeista käytävään sotaan. Vastasin, että se on kuule sinun tehtäväsi autoilijana ja aikuisena ottaa aina huomioon se, että tällaisilla pikku kaduilla liikkuu lapsia. Lisäsin, että minä olen opetellut huomioimaan tällaisilla kapeilla asuinkaduilla auton tappo- ja tuhovoiman, että paneudupa sinäkin tähän epäsuhtaan.

Äijä oli ällistynyt napakasta vastauksestani siksi, että hän luuli opetusta aloittaessaan olevansa minua normatiivisesti parempi. Minähän olin kulkenut hempukkamaisesti tiukoissa trikoissani ja persettäni heilutellen (minulla on loistava lantiotyöskentely kävellessä) pitkin katua, kun samaan aikaan marttyyrimäinen rouvashenkilö kulki siivosti ja erittäin vaatimattomasti kadulla tyttärensä kanssa. Minua piti siis opettaa.


4 kommenttia:

Panu kirjoitti...

itsekritiikkiä ei osata, eikä sitä edes käsitteenä tunneta.

Puhu itsestäsi vain. Ei sinun naistenhaukkujaisissasi ole koskaan ollut kyse itsekritiikistä, vaan muiden naisten haukkumisesta siitä, että he eivät jaa arvomaailmaasi eivätkä pakkomielteitäsi.

norppa kirjoitti...

Olen ehdottomasti sitä mieltä että itsekritiikki on kaikille terveellistä. Myös itselleni omaa ja muiden naiseutta pohtiessani. Mutta tunnen myös monta reilua ja tasa-arvoista nelikymppistä naista, jotka ovat hauskoja, älykkäitä, osaavia ja pitävät myös muista naisista. Sekä miehiä jotka eivät ole Hyvä veli-verkostoista kuulletkaan, tai saatika vajaavaisilla sosiaalisilla taidoilla pystyisivät sellaista perustamaankaan, saatika sellaiseen liittymään..

Intastella kirjoitti...

Olen seuraillut blogiasi jonkin aikaa, mutta tästä kirjoituksesta järkytyin pahanpäiväisesti. Ei ole mitään kovin yhteiskuntakriittistä siinä, että pitää nuoruutta, terveyttä ja kauneutta parempana kuin keski-ikäisyyttä, kouluttamattomuutta ja köyhyyttä. Ei tosiaankaan ole mitään kovin feminististä siinä, että kirjoittaa "Nainen, varo naista, sillä siitä ei ole sinulle kaveriksi - saati sitten tukijaksi." Naiset on iän kaiken ajettu kilpailemaan toisiaan vastaan ja halveksumaan toisiaan sisaruuden ja liittoutumisen sijasta. Joka tukee tällaista ajattelutapaa, vahvistaa itsekin vain naisia alistavia rakenteita. Tässä skabassa tietysti aina joku selviytyy voittajana, mutta naisten asema noin yleensä ei kyllä kohene yhtään.

Kuvailemasi "apea naisenkuvatus" saattaa olla ihan yhtä hyvä feministi kuin kuka tahansa muukin, vaikkei hän olekaan katsonut tarpeelliseksi tälläytyä viimeisen päälle ulkoilulenkkiään varten. Herranjumala, jos feministitkin ottavat asiakseen toisten naisten ulkonäön kyttäämisen ja ilkeiden letkautusten lausumisen, niin mitä turvapaikkaa kenelläkään naisella enää voi olla?

Anonyymi kirjoitti...

jessus, hankkisit hullu akka ystäviä niin ei tarvitsisi kyräillä ja kyttäillä kateellisena kun naapurit vaihtavat keskenään kuulumisia. hei, ja olen kyllä sinutkin nähnyt, aika kuvatus olet itsekin!! :D