maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Mies on aina ainutkertainen yksilö

Vanhemmuuden sukupuolittuneisuus on siis erittäin tärkeää tunnustaa ääneen, sillä sukupuolineutraaliuden ideologiselle perustalle ei voida rakentaa illuusiota kummempaa.

Eroperhe.netin foorumia lukiessa falskeimpia erovanhemmuudessaan näyttävätkin olevat etä-äidit, joiden voisi kuvitella edustavan esimerkillisintä, uudistusmielisintä ja älykkäintä ajattelua. Voisi olettaa, että he edustaisivat yksilöllisyyttä muuten niin kollektiivisessa vanhemmuudessa.

Etä-äidit ovat kuitenkin syrjäyttäneet itsensä aktiivisesta uudistajan ja järjestelmän kriitikon roolistaan passiivisiksi myöntelijöiksi.


Minua ihmetyttää se, miksi he eivät sukupuolineutraaliuden ihanteen vuoksi suostu korostamaan sitä, kuinka erilaisia he ovatkaan lähiäiteihin verrattuna. - Ja aivan erityisen erilaisia he saattavat olla kollegoihinsa etäisiin verrattuna. Nämä etä-äidit tahtovat korostaa vain sitä, että mitään vastakkainasetteluja ja eroavaisuuksia ei ole olemassa, koska sukupuolihan ei voi heidän mielestään olla mikään tekijä etäisäksi tai lähiäidiksi ryhtymisessä.

Tampereen yliopiston tutkija Kirsti Lempiäinen viittaa yhdysvaltalaiseen sosiologiin Talcott Parsonsiin, joka roolipohdinnoissaan luonnehtii feminiinistä roolia: Nainen on tyypillisesti ja ensisijaisesti [kursivointi Lempiäisen] ankkuroitunut kotiin. (114)


Lempiäinen muistuttaa, että naistoimijoiden sukupuolinen tila on kapeampi kuin miestoimijoiden.

Julkinen tila taas ei hänen mukaansa ole erityisen maskuliinisesti värittynyt. Sille löytyy mielestäni kätevä selitys siitä, että mies on ollut julkisuuden standardi, joten miehen sukupuoli on neutralisoitunut.

Ehkä tässäkin on muuten eräs syy siihen, miksi naiset omaksuvat innokkasti ja kuuliaisesti sukupuolineutraalin asenteen. Sukupuolineutraalit naiset eivät ole oivaltaneet syytä siihen, miksi julkisuus on näennäisen sukupuolineutraali areena. Se on sitä siksi, että miehen ei ole tarvinnut sukupuolena koskaan asettua vastakkain naisen kanssa, eikä miehen ole tarvinnut nousta puolustamaan etujaan naisia vastaan.

Sukupuolineutraalius julkisella areenalla johtuu siis naisten historiallisesta mitättömyydestä ja näkymättömyydestä.

Lempiäinen toteaakin: "Julkisen alue puolestaan ei ole erityisen maskuliinisesti värittynyttä, vaan näyttää siltä, että miehet kuljettavat yksilöään enemmän mukana kuin mieheyttään." Se on ymmärrettävää, sillä miehelle sukupuoli ei ole koskaan ollut ongelma.


Mieshän ei edes ole samassa mielessä sukupuoli kuin nainen on.

Erovanhemmuus on nostanut erittäin kiinnostavalla tavalla esiin miesten havahtumisen, että he ovat myös sukupuolia. Eroisät ovat kokeneet kärsivänsä ja menettävänsä lasten huollosta sovittaessa, jonka takia esiin on pilkistänyt aivan uusi ilmiö: julkisuudessa sukupuolensa vuoksi valittava mies.


Silmääni on pistänyt joukkovoiman puute ja yleinen haluttomuus edes koota tällaista miehistä painostusryhmää ajamaan eroisien - ja siten myös lasten - etuja. No miksikäs miehet alkaisivat kollektiivisesti esiintyä toistaan tukien julkisuudessa, jos kerran he ovat tottuneet liikkumaan julkisella areenalla individualistisina sankareina? - Miehethän ovat tähän saakka voineet kokea olevansa rauhassa naisilta, jolloin kilpailijoita ovat olleet vain toiset miehet. Siksi itsenäinen ja yksilöllinen sankari on pärjännyt.

Eroisille ja miehille yleensäkin on erittäin vastenmielinen ajatus, että heihin on lyöty sukupuolen takia jokin kollektiivinen tahra. Tällaiselta leimautumiselta he ovat tähän saakka varjeltuneet. Eroisyys lienee suomalaisessa yhteiskunnassa ensimmäinen ongelma, joka on tehnyt miehestä vihdoinkin sukupuolittuneen eli sukupuolen. Miehen ei ole tähän saakka tarvinnut kärsiä sukupuolestaan, joten sen on voinut sivuuttaa. Sukupuoli on ensi kerran paljastunut miehelle heikkoudeksi, ei voimaksi.


Onko etäisiksi joutuneiden miesten valituskertomuksissa ja etä-äitiyden valinneiden naisten diskurssissa jotain yhteistä? - Ei. Internetin keskustelupalstoilta muodostamani kuvan mukaan lapsensa menettäneet isät esiintyvät provosoivina taistelijoina. He sotkeutuvat asian yleisestä merkittävyydestä huolimatta usein alatyyliin ja hysteriaan.

He ovat yksilöitä, joita on kohdeltu väärin ainutkertaisina vanhempina.

Ja niitä muita isä-ääniä, jotka kampanjoisivat muuallakin kuin Internetissä, heitä ei juuri ole. Isyys ei ole mikään joukkovoima eikä miehiä yhdistävää liikettä ole syntynyt. Isien puolesta puhuvatkin lähinnä äidit. Naiset.

Etä-äidit puolestaan eivät korosta mitenkään yksilöllisyyttään, vaan pyrkivät kaikin tavoin sulautumaan etävanhempien kollektiiviin - niin, ja itseasiassa erovanhempien suureen massaan. Heillä on hirvittävä tarve osoittaa, että etävanhempikin voi olla hyvä vanhempi. Tässä nainen on jälleen osa kollektiivia, sukupuolensa opetusten mukaisesti. Naisen sukupuolella ei ole julkisuudessa niin itseoikeutettua asemaa kuin miehen, joten etä-äidit eivät oikeastaan puhu itsestään eivätkä he esitä kritiikkiä rakenteita kohtaan.

Mielenkiintoista on, että etä-äidit puhuvat nimenomaan ja ohjelmallisesti miesten puolesta, ja pyrkivät osoittamaan kuinka taitavia he ovat empaattisesti tulkitsemaan miesten tarpeita. Niinpä asetelma on kallistunut hulluksi: miehet puhuvat omien ihmisoikeuksiensa puolesta, ne kuuluvat hänelle yksilönä. Etä-äidit taas puhuvat miehistä kollektiivina, joka tarvitsee naisten ymmärtämystä.

Etä-äidit ovat kääntäneet kollektiivisen katseensa kokonaan miehiin. Heillä olisi kyky tarkastella myös oman asemansa kollektiivisia vaikeuksia rakenteissa, mutta yhtäkkiä miesten asemaan (eli etävanhemman) jouduttuaan heillä ei enää olekaan kollektiivisia vaikeuksia. Kuten ei niillä miehilläkään yleensä, paitsi jos joutuvat joskus elämässään huoltoriitaan lastensa äidin kanssa.

Etä-äiti ei siis kritisoi niinkään rakenteita, vaan havaitsemaansa naisten kyvyttömyyttä asettua empaattisesti miehen asemaan.



Lähde:

Lempiäinen, Kirsti (2007) Sukupuolinen toimija: kysymys olemuksesta, roolista ja tavasta. Sosiologia 2/2007, 109-125.

Viite:

Parsons, Talcott (1965) Social Structure and Personality. The Free Press (Collier-MacMillan Ltd), London.


Valokuvat otin eilen pyörä- ja maastolenkillä. Syksyn valo tuottaa ihmeellisen paljon sävyjä väreihin ja pilvenmuodostus taivaalla on aivan omaa luokkaansa. Tämä on minulle uusi havainto. Ihmeellistä. Syksy on valokuvaajan suosikkivuodenaika, hmm... yksi niistä.





Ei kommentteja: