keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Miehet teettävät työt naisilla

Tehyn lakon uhatessa on hyvä miettiä, kuka oikein on hyötynyt siitä, että naiset ovat yksin hoitaneet lapset, vanhukset, sairaat ja muuten heikot?

Naisten kannalta tarkasteltuna elämme pikemminkin hyvinvointiyhteiskunnassa kuin hyvinvointivaltiossa. Naiset tekevät talkoohengessä niin merkittävän osan huolenpito- ja auttamistyöstä, mikä voitaisiin valtiollistaa.

Sosiaalihallituksen laskelmien mukaan lastenhoidosta puolet ja kolmannes vanhustenhoidosta tehdään palvelujen ulkopuolella. Samanlainen tilanne vallitsee vammaisten hoidossa. (Julkunen 1991)

Miesten kannalta sama ilmiö näyttäytyy tietysti rakenteellisesti vahvempana eli hyvinvointivaltiona. Miehet eivät tee - eikä heidän lähtökohtaisesti odoteta tekevän - yhtä paljon hoitatyötä kuin naiset. Jopa miehen vanhemmuus eli isyys kärsii tästä työjaosta, jossa miehen ei odoteta olevan vanhempana eli privaatin sfäärin hoivatyöläisenä yhtä vahva ja tehokas kuin nainen on äitinä. Naisenhan odotetaan tekevän muillakin elämän alueilla ilmaiset hoitotyöt.

Norjalainen Kari Waerness (1987) on korostanut tätä pöllyttäessään vanhusten avo- ja yhteisöhoitoideologian myyttejä. Hän arvioi norjalaisten ajankäyttötutkimusten perusteella, että 16-74 -vuotiaat tekevät kroonisesti sairaiden, vajaakuntoisten ja hoidosta rippuvien vanhusten hoivatyötä ajallisesti kahdeksan kertaa enemmän kuin mikä käytetään julkisessa kotipalvelussa.

Tanskassa kaikesta yhteiskunnallisesti hyödyllisestä hoiva- ja hoitotoiminnasta vähintään puolet tehdään epävirallisesti. [Hegland 1990]

Kun vaaditaan epävirallisten voimavarojen käyttöönottoa hoidossa ja auttamisessa, on syytä huomata, että ne ovat jo käytössä. Vaatijat eivät siis tule esittäneeksi mitään uutta ja omaperäistä.

Raija Julkusen ajatusta mukaellen totean, että naisten kotona eli julkisen sektorin ulkopuolella tekemää hoivatyötä on ollut yksioikoisen helppo vähätellä. Sen olemassaoloahan ei ole välttämättä edes havaittu, kun lasketaan mitä hyvinvointi"valtio" tulee maksamaan.

[...] "Mutta otaksun, että sosiaalipoliittisiin järjestelmiin ja hyvinvointivaltioon liittyneet ajatusmuodot -naistyön yleisen näkymättömyyden ohella - ovat ajoittain estäneet meitä näkemästä ei-valtiollisen tärkeyttä." (52)

Hyvinvointivaltio on siis miesten etuja ajava projekti, jossa miehet saavat poimia rusinat pullasta tarvitsematta itse juurikaan osallistua vastuunkantoon.

Hyvinvointiyhteiskunta taas on naisten projekti, jossa naiset kantavat vastuun ja tekevät työt. On siis loogista olettaa, että lainsäätäjä on kaatanut vanhemmuuden vastuun naisille, ja vahvistanut miehen asemaa epävanhempana pelkästään hyvää tarkoittaen. Lainsäätäjän mielestä tämä on itsestäänselvä luonnonjärjestys, jollaiseksi miehet ovat halunneet muunkin yhteiskunnan muokata.

Kapinoivien eroisien närkästys on siksi ollut poikkeuksellisen kärkevää, koska eroisien aseman heikkoutta pohdittaessa joudutaan kaivamaan esiin koko rakenteellinen perusta eli sukupuolitettu työnjako. Linja, jolla miesten vapaus on haluttu yhteiskunnassa turvata naisten vastuuta kasvattamalla, on eroisyyden ja vanhemmuuden jakamisen kannalta tuhoisa.

Eroisät kokevat herätyksen kaltaisen tilan, jossa he ensi kertaa miehinä joutuvat vastakkain sukupuolisopimuksen kanssa. Eroisien palaute lähenee siksi osin hysteriaa, sillä aiemmin he ovat välttyneet kohtaamasta sukupuolta kaikkea hallitsevana metateemana. Naiset puolestaan sukupuolena (mies ei ole sukupuoli, vain nainen on) ovat luontevasti oppineet mukautumaan kaiken sukupuolittuneisuuteen.

Julkusen mukaan ilmainen naistyö on elintärkeää hyvinvointivaltiolle.

"Huolenpidon rakenteet ovat historiallisesti ja kulttuurisesti vaihtelevia. Mutta yksi on ollut pysyvää: rakenteiden sukupuolistuneisuus niin, että hoivatyö, ennen kaikkien avuttomien hoiva, on naisten työtä, mutta suuri osa muustakin auttamisesta, jossa pidetään ihmisiä yhteisöjen osana ja sosiaalisissa siteissä. Auttamisammattien kenttä naisistuu tendenssinomaisesti ja sosiaalivaltion auttava kerrostuma on yhä enemmän naiskerrostuma. Naiset pitävät yllä hyvinvointivaltiota ja sen ideologiaa sekä ammateissaan että palkattomalla koti- ja vapaaehtoistyöllä. Ilmaisesta naistyöstä johtuen suuri määrä tarpeita, jotka periaatteessa tunnustetaan legitiimeiksi valtiossa, ei kilpaile julkisista resursseista ja niin tulee mahdolliseksi pitää yllä hyvinvointivaltion ideologiaa huolehpidosta." (64)

Hoivatyöhön liittyy poikkeuksellisen painava vastuu, koska hoivan kohde on heikko ja avuton, esimerkiksi lapsi. Julkusen huomauttaa, että nimenomaan naisten ammatteihin liittyy aivan erityinen vastuullisuuden velvoite.

"Puhe vastuusta, itsen unohtamisesta ja syyllisyydestä on aina ollut naisille suunnattua puhetta, naisten vastuuntuntoon ja vastuurationaalisuuteen vetoavaa: siihen että naiset laittavat sivuun vastuun itselleen ja itsestään ja hyväksyvät itseensä kiinnittyvä avuttomat 'toiset'." (64)

Julkunen viittaa siihen, kuinka lopulta ammatillista osaamistaan kehittänyt naistyö halutaan siirtää takaisin koteihin, kotirouvien tekemäksi työksi.

"Miten paljon auttamisen ja huolenpidon epävirallistamisen visioissa on kysymys siitä, että ammatillinen naistyö on tulossa 'liian kalliiksi' kapitalistisen patriarkaatin tulonjakosuhteille?" (65)

Naisille ei siis toisin sanoen haluttaisi maksaa työstä palkkaa, sillä naisten työhän on tyypillisesti sellaista, että naiset tekevät sitä ilmaiseksikin kotona ja muualla privaatissa sfäärissä. Sama ajattelutapa kulkeutuu kaikkien naisten vahingoksi muihinkin kuin perinteisiin naisten hoiva-ammatteihin.


Lähde:

Julkunen, Raija (1991) Hyvinvointivaltion ja hyvinvointipluralismin ristiriidat. Artikkeli kirjassa Aila-Leena Matthies, toim. (1991) Valtion Varjossa. Katsaus epävirallisen sektorin tutkimukseen. 51-68. Sosiaaliturvan Keskusliitto, Helsinki.


Viite:

Hegland, Tore Jacob (1990) Frivilligt arbete och sociala tjänster. I Singa Sandelin (red.): Nya strategier inom socialvården i Norden. Sosiaalihallituksen julkaisuja 6/1990. Helsinki 1990.

Ei kommentteja: