torstaina, lokakuuta 04, 2007

Mies on aina ainutkertainen yksilö, osa 2

Miehen ei tarvitse pureutua miesten ja naisten rooleja määrittelevään sukupuolisopimuksen syntyyn. Riittää, kun valvoo omia yksilön oikeuksiaan.
Mies voi esiintyä vakavassakin keskustelussa aina ainutkertaisena yksilönä. Hänen ei tarvitse edustaa omaa sukupuoltaan, jos ei halua. Nainen sen sijaan on aina ensin oman sukupuolensa edustaja. Naisyksilö? Mikä se mahtaisi olla?

Petri Sipilän väitöskirjaa (1998) lukiessani nousee mieleen kysymyksiä. Miksi miehet ja naiset tarkastelevat sukupuolisopimuksen merkityksellisyyttä akateemisellakin tasolla eri tavoin? Miksi mies on huolestunut yksilön vapauksiensa rajoittamisesta sukupuolisopimuksella, kun taas nainen edelleen valvoo vain kollektiivisen sukupuolensa etuja?
Miksi mies ei ole kiinnostunut vallasta, joka sukupuolisopimusta tuottaa, vaan on kiinnostunut etsimään vain käytäntöjä, joilla sopimusta ylläpidetään. Miksi mies ei ole kiinnostunut vastaamaan kysymykseen miksi, vaan häntä kiinnostaa pinnallisempi kysymys miten?

Arkikeskusteluissa korostetaan helposti sitä, kuinka ihmisen omat päätökset vievät häntä ansaitsemaansa suuntaan. "Se oli hänen oma valintansa, syyttäköön itseään." Ilmiselviäkään rakenteita ei usein tuollaisessa ihmisen valinnanvapautta korostavassa ajattelussa haluta nähdä.

On ihmeellistä, että sukupuoli nähdään mieluusti tekijänä, jonka olemusta ei haluta määritellä mitenkään. Sitä ei tahdota tunnustaa minua rajoittavaksi rakenteeksi, esteeksi elämässäni, mutta ei myöskään valinnaksi, jota jatkuvasti uusinnan valitsemalla sukupuolittuneen ratkaisun.
Sukupuoli luokitteluna pyyhitään syrjään, vaikka se on yhteiskunnan metaideologia. Se kun tunkee kaikkialta läpi. Petri Sipilän mukaan se on kokonainen oma etiikkansa. Ihmisen teot määritellään hyviksi tai huonoiksi sen mukaan, onko hän nainen vai mies. Miehille ja naisille on aivan oma asteikkonsa.

Puhun tässä nimenomaan sukupuolisesta luokittelusta, en siis sukupuolitetusta työnjaosta tai vaikkapa sukupuolirooleista, koska Sipilä tulee argumentoineeksi jopa niitä vastaan. Hänelle on tärkeämpää (miehenä!) sukupuolinen luokittelu eli sukupuolittamiseen liittyvät abstraktit käytännöt. Sipilän tavoite on puolustaa miehen yksilönvapauksia, jotka siis näköjään Sipilän ajatuskulunkin mukaan ovat naisen yksilönvapauksia kehittyneemmät.

Sipilä voi miehenä asettaa kirjansa vastakohtapariksi "oma valinta" - "rakenteiden luoma pakko", kun taas naisen näkökulmasta molempiin sisältyy yhtä vähän omaa vapaata päätösvaltaa.

On yhteiskunnallisesti ongelmallista, jos etiikka perustuu sukupuoliluokitteluun. Sukupuolijako on tuottanut yhteiskuntaan sukupuolittuneet ongelmat. Miesten ongelmat ovat luonteeltaan eri tyyppisiä kuin naisten. Dikotomiasta kertoo karua kieltään se, että ratkaisua haettaessa sukupuolet alkavat helposti kilpailla ja taistella toisiaan vastaan.
Eettisenä perusyksikkönä ei voi olla Sipilän mukaan sukupuoli, vaan ihminen. Tämän ihmisen on voitava elää ilman sukupuolista kategorisointia. (5-6) Siis ensisijaisesti ihmisenä, ei miehenä tai naisena.

Petri Sipilän mukaan sukupuolijärjestelmän tarkastelu hypoteettisena sopimuksena antaa mahdollisuuden nähdä sukupuolisuus moraalisten valintojen tuloksena. (49) Hänen mukaansa ihmisen kaikkea toimintaa voi tarkastella valintojen tuloksena - ja näinhän me teemmekin kansalaisen eli subjektin omaa vastuuta korostavassa yhteiskunnassa.

Sipilä ei korosta patriarkaatin vallanhalua sukupuolijärjestelmän perustana, vaan voi olla sukupuolierottelun eräs seuraus.

"Tämän tutkimuksen näkökulmasta sukupuolten välinen hierarkia ei ole sukupuolijärjestelmän välttämätön edellytys, vaikka täydellisen polaarisessa erottelussa valtasuhde on yksi luokkien välistä eroa tuottava tekijä muiden joukossa. Patriarkaatti-ajattelusta poiketen toisen ryhmän vallanhalu ei ole ihanteellisessa sukupuolijärjestelmässä erottelun syy, ja näin ollen ei myöskään ole mikään apriorinen totuus, että juuri mies olisi aina dominoiva puolisko. Hierarkian tuottama epätasapaino voi kuitenkin käytännössä olla keskeinen syy, miksi erontekevää järjestelmää on aihetta uudelleenarvioida." (49)

Luulen oivaltavani mitä Sipilä ajaa takaa. Hän tahtoo tarkastella nais-mies -luokittelun sopimuksenvaraisuutta, mutta pystyykö hän tarkastelemaan tärkeintä eli motiiveja miksi luokittelua tuotetaan, jos hän ei ole kiinnostunut vallasta? Luokittelukin on vallankäyttöä, kuten myös se että odotamme ihmisten käyttäytyvän sukupuolensa mukaisesti. Sipilä siis haluaa vastata kysymykseen miten, mutta vastaako hän kysymykseen miksi?

Sipilä ei tahdo tarkastella sukupuolisopimusta Carole Patemanin (1989) tapaan. Patemanin mukaan sukupuolet sopivat työnjaosta. Sipilä puolestaan painottaa, että sukupuolisopimuksessa esisukupuoliset ihmiset sopivat sukupuolijaosta ja sopimus tekee sopijaosapuolista sukupuolisia (naisia ja miehiä). (137)

Kumpikin sen sijaan pitää sukupuolisopimusta yhteiskunnan perusrakenteena, jolle kaikki yhteiskunnallinen oleminen pohjautuu.
"Sukupuolisopimus on vastaanvanlainen konstruktio kuin yhteiskuntasopimus, jonka avulla Hobbes, Locke ja Rousseau kuvasivat järjestyneen yhteiskunnan ja sen lakien ja sääntöjen syntyä. Sopimusteoriassa oletetaan päämäärät, joiden nimissä rationaaliset ihmiset suostuvat rajaamaan vapauksiaan yhteisen edun hyväksi. Moraali syntyy ja raakalaisista tulee ihmisiä." (137)
Petri Sipilän tavoitteena on siis irrottaa sukupuolisopimus seksismistä ja nähdä se taustaltaan puhtoisempana ja epäpoliittisempana. Hän ei ole kiinnostunut vaikuttimista, motiiveista ja vallasta, jotka ovat luoneet yhteiskuntaan perustan sukupuolisopimuksen tarpeellisuudelle. Hän tahtoo yksinkertaisesti vain liberaalin intellektuellin tapaan vapautua luokitteluista, tässä siis sukupuolisesta kategorisoinnista ja normittamisesta.
Mielestäni myös tällainen lähestymistapa on terve, mutta se on kehno yritys epäpoliittisuuteen. On paljastavaa, mistä mies tässä haluaa irrottautua: hän tahtoo riuhtaista itsensä irti luokituksista, koska hän on ensisijaisesti ihminen ja yksilö. Tällainen individualistinen asenne on tyypillisesti miehinen; naiset puolestaan ovat oppineet olemaan osana sukupuolensa kollektiivia.

Sipilä ottaa välineekseen yksilön vapauksien ja oikeuksien vahvistamisen tiellä myös heteroseksuaalisuuden kyseenalaistamisen. Hän tekee aivan oikein ravistellessaan ihmisten seksikäyttäytymisen essentialistiseksi miellettyä perustaa eli heteroutta, (138) mutta se on jälleen miehen käsissä miehisen yksilönvapauden työväline.
Hän miehenä haluaa tehdä puhdasta ja epäpoliittista filosofiaa, jossa hän rationaalisin perustein ajaa seksuaalista vapautta. Siihen ei poliittinen naiskollektiivi pysty.

Lähde:

Sipilä, Petri (1998) Sukupuolitettu ihminen - kokonainen etiikka. Tampere: Gaudeamus.

Viite:
Pateman, Carole (1989) The Sexual Contract. Polity Press, Cambridge 1989. (1. painos 1988)
Valokuvan otin eilen Koski-Keskisen rannalla Jämsänkoskella.

Ei kommentteja: