keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Miesten valtio


Suurin virhe pohjoismaisessa hyvinvointijärjestelmässämme on se, että naiset ovat muka virittävinään tuekseen "valtion", mikä kiistatta on tukenut "feministisellä politiikallaan" naisten oikeuksia.
Mielestäni illuusio valtion tarjoamasta avusta on johtanut siihen, että naisten oikeudet ovat pysyneet erilaisina käytännön elämässä ja lainsäädännössäkin, kun oikeuksia verrataan miesten vastaaviin.

Naiset - siis myös feministit - luulevat, että valtiossa voidaan luoda naisten oma alue, jossa heidän oikeutensa toteutuvat. Naiset eivät käsitä, että valtio on nimenomaan miesten projekti. Miehille se antaa paljon, mutta naisten pitäisi valtion mukaan toimia edelleen epämääräisemmällä puolella eli yhteiskunnassa, jossa ei ole tukena valtion rakenteellisuutta.

Naisten perusongelma valtiossa on myös se, että kansalaisaktiivisuuden edellyttämät ominaisuudet ja taidot eivät ole "naisellisia" piirteitä. Nainen on siis poliittisena vaikuttajana rampa sukupuolensa vuoksi. "Yksityinen-julkinen -jaottelu ja siihen liittyvä abstraktin yksilön ideaali ovat olleet yhtenä syynä siihen, että nainen on nähty kansalaisen vastakohtana.

Ruumiilliseksi ja partikulaariseksi mielletty nainen on ymmärretty neutraaliutta vaativaa politiikkaa häiritseväksi tekijäksi, ja sen vuoksi yksityiseksi olennoksi. (Elomäki, Naistutkimus 2/2007 [Lister 2003; Pateman 1988; Phillips 1991; Young 1990])

Jaana Kuusipalo kirjoittaa uusimmassa Naistutkimus-lehdessä (2/2007), että valtion toimijatkin ovat omaksuneet dominoivan feministisen diskurssin (79). Se ei varmasti ole huono asia kenenkään mielestä - etenkin kun tulokset hyvinvointivaltion kehittämisessä puhuvat vakuuttavasti puolestaan.

Vaarana on kuitenkin se, että samaan aikaan feminismi älyllisenä ja kriittisenä liikkeenä kadottaa otteensa. Feminismi sulautuu ja maastoutuu osaksi valtiota, ja toisaalta ideologiasta puhuminen muuttuu jonkinlaiseksi rikokseksi.

Feminismiä pidetään kiihkoiluna ja ahneutena samaan tapaan kuin luterilaiset valtionuskovaiset pitävät herätyksen kokeneita hihhuleina.

Johtopäätökseni siis on, että valtion "feminismi" on siis pitkälti patriarkaatin tuote. Kun feminismi annetaan valtiolle työkaluksi, se alkaa muovautua valtion sisäisten valtarakenteiden mukaan. Niin, ja ne valtion valtarakenteet - ovatko historiallisesti miesten vai naisten luomia?

Nykyinen tasa-arvotyö jaksaa hämmästyttää minua siksi, että korostetaan naisten erityisyyttä ja etsitään jotain naiseuden ydintä, jonka perustalle voidaan luoda naisille sopivia toimintamalleja. Ei sellaista naiseuden essentialistista, olemukseen jo syntymässä saatua ydintä ole olemassakaan.
Sukupuolella kun ei ole muuttumatonta ydintä, muotoa eikä sisältöä. Sukupuoli on aina dialoginen määritelmä; se syntyy vain kun se haastetaan kamppailuun.


Luulen, että miesten kritiikki tasa-arvotyötä kohtaan ja miesten oma herääminen "tasa-arvon" ajamiseksi johtuu tämän ongelman oivaltamisesta. Naiset haluavat hyväksikäyttää ja riistää valtiota avuttomuudellaan. He eivät siis uskaltaudu kohtaamaan itse ongelman aiheuttajaa eli miehiä ja kaikkeen valtaan liittyvää sukupuolista kategorisointia.
Naisten pitäisi siis luopua illuusiosta, että hyvinvointivaltio ratkaisee (ja on jo ratkaissut) sukupuoleen kohdistuvan epäoikeudenmukaisuuden, ja alkaa oikeasti puhua siitä sorrosta, jota he kohtaavat naisina eli sukupuolena.

Jaana Kuusipalo huomauttaa, että akateemisen feminismin artikuloima naisystävällinen hyvinvointivaltio -diskurssi [s. 60-61, [Feminists Theorize the State]] vahvisti käsitystä hyväntahtoisesta valtiosta.

Tämä on juuri se hauta, johon feministit Suomessa kaatuvat. Silkkaa auktoriteettiuskoa, joka sokeuttaa ja lopettaa älyllisen toiminnan.


Miehille on sopinut hyvin se, että naiset ovat syrjäyttäneet miehet ulos valtion kanssa käymästään dialogista. Naiset ovat tulleet tosiasiassa ajaneeksi tällaisella valtiokeskeisyydellään miesten etuja. Miehet ovat samaan aikaan säilyttäneet ja vahvistaneet yhteiskunnassa etujaan ja asemiaan, kun naiset ovat (feministisenkin ihanteen) mukaan ottaneet valtion työparikseen.

Naisten pitää siis osata käyttää valtiota työvälineenä, ei keskustelukumppanina. Keskustelut on käytävä miesten eli valtarakenteiden kanssa, miehet on siis tuupattava "naisten alueelle".
 

Auktoriteettiuskovaiset eli hyvinvointivaltion hyvyyteen uskovat naiset tuntevat lamauttavaa kiitollisuutta yhteiskuntaa kohtaan. Naiset alkavat pettävästi luulla: "Valtio on meidän projektimme."

Kuvaava arjen esimerkki tästä löytyy lapseni päiväkodista, jonka pintamateriaaliremontti eri vaiheineen kertoo osuvasti naisten sokeutumisesta. Päiväkoti Koivulinnaan vaihdettiin uutta lattiapintaa. Seiniin kiinnitettiin akustiikkalevyjä. Työn olisi voinut odottaa valmistuvan kuukaudessa, mutta Jämsänkosken tekninen osasto tarvitsikin siihen yli kolminkertaisesti aikaa. Samaan aikaan koko päiväkoti oli evakossa, kolme ja puoli kuukautta.

Niinpä niin. Ensin vt. päivähoidon johtaja Johanna Pajunen harhautui uskomaan miesten tarpeeseen käyttää kohteeseen aikaa.
Toiseksi päiväkodin henkilökunta harhautui uskomaan, että pitkä evakkomatka on aivan ansaittua, sillä sosiaaliset hyvinvointipalveluthan ovat nimenomaan naisia ja lapsia varten. On siis kohtuullista, että syyllisyyskuormaa voidaan näin hiukan keventää, kun annetaan uhri evakkoon lähdön muodossa teknisen osaston ja miesten hyväksi.

Kolmanneksi, lasten vanhemmat harhautuivat uskomaan, että evakuointiuhri on aivan kohtuullinen rangaistus heille siitä, että he jättävät lapsensa joka päivä ulkopuolisen hoitoon, eikä äiti ole hoitamassa lapsia kotona.
Lisäksi vanhemmat saivat evakuointiuhrin helposti hyväksymällä kevennetyksi sitä syyllisyyskuormaa, että heidän lapsiaan hoitavat alipalkatut naiset. - Olihan vanhempienkin mielestä evakuointiuhraus helppo hyväksyä, koska päiväkodin henkilökuntakin oli sen hyväksynyt.

Olisi ollut epäsopivaa olla eri mieltä alipalkattujen ja siten aliarvostettujen naisten kanssa.
On kohteliasta olla samaa mieltä, koska alipalkatuilla ja aliarvostetuilla naisparoilla riittää ongelmia muutenkin. "Heikkojen" myötäily on monen mielestä oikeutettua, mutta älyllisesti se ei ole perusteltua, sillä se voimistaa status quota, jossa yhteiskunnan vahingolliset valtarakenteet säilyvät edelleen.

Ja taas voidaan samoin perustein mitoittaa ajallisesti täysin väärin jonkin Jämsänkosken sosiaalilaitoksen remontti, koska naisten kuuluu olla niin pirun kiitollisia hyvinvointivaltiostaan.

Odotan mielenkiinnolla, milloin kaupungin rakennusmestari Mika Maahi ja naisten työtä paremmat miestyöntaitajat ilmestyvät naisten ja lasten pariin pitämään ideologista kurssia.


Lähteet:
Elomäki, Anna: Kansalaisuuden sukupuolittuneet representaatiot suomalaisissa eduskuntavaalijulisteissa. 4-15. Naistutkimus - Kvinnoforskning 2/2007.
Kuusipalo, Jaana: Feministisen diskurssin rajat Suomessa ja Britanniassa. 77-82. Kirja-arvostelu kirjasta: Johanna Kantola 2006. Feminists Theorize the State. Palgrave Macmillan, Houndmills, Basingstoke, Hampshire, 197 s. Naistutkimus - Kvinnoforskning 2/2007.


Viitteet:
Lister, Ruth 2003: Citizenship: Feminist Perspectives. Palgrave Macmillan, London.
Pateman, Carole 1988: Sexual Contract. Polity Press, Cambridge.
Phillips, Anne 1991: Engendering Democracy. Polity Press, Cambridge.
Young, Iris Marion 1990: Justice and the Politics of Difference. Princeton University Press, Princeton.
Kuva: Gardajärveltä Italiasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ajattelet, kun laitat lapsestasi alastonkuvia nettiin. Nykyaikan ei kovin fiksua puuhaa.. Itse en ainakaan pitäisi jos joku pedofiili säilöisi lapseni kuvaa koneellaan ja saisi siitä jonkinaisia kiksejä.

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on mielenkiintoisia ajatuksia ja todella suloinen poika. Voisimmeko tavata Suomi24 chatissa?

-(m)komeus68