tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Seksismin voimalla Suomi pyörii

Seksismi on erovanhemmuuden filosofia ja sen taustaideologia.

Sukupuolijärjestelmän päämääriä toteuttava ideologia on seksismiä. (Sipilä 1998, 51) Arkipuheessa seksismiksi luokitellaan usein naiseutta solvaavat kommentit, mutta seksismi on tosiasiassa jotain paljon puhtoisempana pidettyä. Se on kokonainen yhteiskunnan legitiimi sukupuolijärjestelmä, meidän kaikkien hyväksymä.


"Käytännössä seksismi tuottaa naiset ja miehet", väitöskirjassaan sukupuolittamista selvittänyt Petri Sipilä toteaa.

On siis turha syyttää pelkästään sovinistista pilkkaa seksistiseksi; esimerkiksi vanhemmuus on toivottoman seksististä. Tai vaikkapa sairaalassa tehty hoitotyö.

Sipilän mukaan näkyvimmillään seksismi tuottaa sukupuolille täysin erilaiset roolit ja elämänalueet. vähemmän seksistisessä yhteisössä sukupuolten liikkumatila on suurempi.

Erovanhemmuus saattaa olla yhteiskunnassa kaikkein seksistisin ns. normaalin elämänalue, kun ei lasketa mukaan normaalin ulkopuolelta löytyvää laitonta rikollista. Nykyinen lapsen huollosta sopimisen järjestelmä on tuottanut erovanhemmuutta, jossa isät eivät tapaa lapsiaan koskaan tai tapaavat hyvin harvoin. Tällaisia käytännössä isänsä menettäneitä lapsia saattaa olla erolapsista puolet. Seksistisen työnjaon ihanteen mukaan lähivanhemman vastuuta kantavalla äidillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia liikkua alueelle, jossa etäisä käyttää vapauksiaan ja oikeuksiaan.


Yhteiskunnassa ei ole toista samankaltaista yhtä vahvasti sukupuolinormitettua järjestelmää kuin erolapsen huollon (elatus, asuminen, tapaamiset, huoltajuus) järjestäminen.

On siis perusteltua olettaa, että seksistinen on myös se vaihe, jossa lainsäätäjä olettaa vanhempien neuvottelevan ja sopivan lastensa huoltoasioista ja tulevaisuudesta.

Missä muussa järjestelmässä lopputulokseksi syntyy sukupuolten välille suhdeluku 90-10, kun lähtötilanne on ollut periaatteessa ihanteellinen eli 50-50?

Lähivanhemmuuden kasautuminen naisille vastaa lopputuloksen puolesta tilannetta, mikä vallitsee sukupuolittuneilla työmarkkinoilla. Erona on kuitenkin se merkittävä seikka, että vanhempien erotessa kummankin katsotaan hallitsevan omaa puolikastaan vanhemmuudestaan. Silti erossa vanhemmuus jaetaan uudestaan epätasa-arvoisesti. Aivan erityisen epätasa-arvoisesti jaetaan vanhemmuuden tehtävät ja vastuut, ne on annettu naisille.

Työmarkkinoilla puolestaan nais- ja miesalojen lähtötilanne ei ole koskaan 50-50, kuten vanhemmuudessa, joten ammattien sukupuolisen tasapainottamisen voisi arvioida olevan vieläkin vaikeampaa kuin vanhemmuuden. Silti vanhemmuuden jakamista ei ole osattu hoitaa; eihän erossa periaatteessa tarvitsisi edes jakaa mitään uudelleen. Isällehän on aina kuulunut, jo ehjän ydinperheen aikana, vanhemmuudesta yleisen ideologiankin mukaan 50 prosenttia.

On siis erittäin kiinnostavaa, miksi vanhemmuus jaetaan erossa uudelleen - ja miksi jakoa ohjaa sukupuoli-ideologia eli seksismi. Eikö erossa pitäisi ottaa ihanteeksi se, että mitään ei jaeta, vaan jatketaan entiseen malliin kuten ehjän perheen aikana? Ai niin, nyt unohdin, että vanhemmuushan ajatellaan normatiivisesti ja lainsäädännössäkin nimenomaan parisuhteena.


Parisuhteen katsotaan olevan historiallinen (ei siis pelkästään biologinen!) välttämättömyys vanhemmuudelle. Yleensähän se käytännössä näin onkin, mutta tuollaista historiallista marssijärjestystä ei saisi kirjoittaa lainsäädäntöön.

Parisuhdetta ei saisi pitää välttämättömänä edellytyksenä myöskään arkiajattelussamme, jossa olemme kuuliaisia kirjoittamattomille säännöille eli normeille.

Vanhemmuus pitää siis ideana irrottaa parisuhteesta. Vanhemmuus ei ole parisuhde.

Tässä en ota kantaa parisuhdetta vastaan tai sen puolesta; parisuhde ei vain kuulu vanhemmuuden kategoriaan ja toimintaympäristöön. Lapsen kautta ja avulla kun ei voi hoitaa parisuhdetta, eivätkä lapsen oikeudet vanhemmuuteen voi hukkua parisuhteeseen.

Toinen merkittävä syy erovanhemmuuden vääristyneeseen jakamiseen on siinä, että erovanhemmuus ei ole niinkään ilmentymä vanhemmuudesta ja vanhemmuuteen kuuluvista lapsen tarpeista, vaan erovanhemmuus on ensisijaisesti paljastavin ja räikein todiste sukupuolijärjestelmän toiminnasta.


Erovanhemmuuden toteutumista ei niinkään määrittele itse perusvanhemmuus (sen vaatima työ, vastuullisuus ja läsnäolo), vaan vanhemmuuden yhteiskunnalliset ulottuvuudet. Vanhemmuuden perustyön sijaan erovanhemmuutta säätelevät sukupuolitettu työnjako itse vanhemmuudessa ja työmarkkinoilla, sukupuoliroolit ja sukupuolittunut ajattelu laajemminkin.

Esimerkiksi "koti" on ajatuskäsitteenä hyvin sukupuolittunut paikka. Koti ja kodinhoito kuuluvat naisille, samoin muukin privaatti sfääri. Miehet puolestaan käyttävät valtaa julkisessa sfäärissä.

Ei siis kumma, että tasa-arvoiseksi maaksi julistetussa Suomessa vanhemmuus jaetaan härskisti mättämällä kukkuramitoin toiselle ja kaapimalla pikkulusikalla jämät toiselle. Lähtötilanne oli 50-50, jolloin kummallakin oli alussa yhtä paljon.
Ideologis-poliittinen käsitys parisuhteesta vanhemmuuden perustana hankaloittaa lähtötilanne siten, että jaettava soppa on yhdessä kattilassa. Keitto ei siis ole valmiiksi annosteltuna isän ja äidin omalla lautasella.


Jakotilanne voidaan nähdä myös siten, että kummallakaan ei ole omaa lusikkaa, jolla voisivat annostella soppaa itse, vaan kummankin on odotettava, mitä iso kauha omalle lautaselle pudottaa. Sukupuolijärjestelmän mukaisessa vanhemmuudessa käy juuri näin. Äiti ja isä voivat vain passiivisina katsoa, mitä sattuvat lautaselleen saamaan, kun iso kauha heiluu eli rakenteet jylläävät.

On siis ymmärrettävää, että pidän erovanhemmuuden aktivistitoiminnassa hellittyä käsitystä "jaettu vanhemmuus" poliittisesti epäilyttävänä. Poliittisesti siksi, että minua askarruttaa minkä eturyhmän etua se ajaa.

Jaettu vanhemmuus kuulostaa yksinkertaisesti vain vanhemmuuden väkivaltaiselta pirstomiselta, koska tässä jakaminen on tehty eron jälkeen. Miten siis voi olla tervein ja kestävin perustein jaettua vanhemmuutta eron jälkeen, jos vanhemmuus on todella pitänyt erossa jakaa? Tällöinhän ihanteellinen ehjässä perheessä vallinnut lähtötilanne 50-50 ei ole ollut erovanhemmuuden perusta, vaan vanhemmuus on ikäänkuin luotu, rakennettu eli konstruoitu eron jälkeen uudelleen.

Tämä näyttää juuri siltä, mikä keinotekoisesta rakennelmasta ja keinotekoisesta nimityksestä tulee mieleen: jaettu vanhemmuus on valheellista vanhemmuutta. Siinä ei välttämättä ei ole lainkaan haluttu irrottautua seksismistä eli sukupuolijärjestelmästä ja kulkea kohti aitoa vanhemmuutta, vaan jaettu vanhemmuus on sen saman ajattelutavan ilmentymä, joka on tuottanut lähi- ja etävanhemmuuteen sukupuolijakauman 90-10.

Jaettu vanhemmuus on vallitsevan tasa-arvoilluusion mukainen ryhtiliike, joka ei haasta ja tarkastele syvällä järjestelmässä olevia perusvikoja.

Ei siis mitään hyvää lapsillemme, vieläkään.


"Jaettu" on erovanhemmuuden määritteenä hämmentävä siis siksi, että kuinka sellaista vanhemmuutta, joka on jo ehjän parisuhteen aikana jakautunut, voi ja ylipäätään kannattaakaan vielä erikseen jakaa erossa? Omaisuutta ja lemmikkieläimiä jaetaan, mutta ei vanhemmuutta.


Parisuhdehan on lainsäätäjän ja normien mukaan riittävä pohja sille, että vanhemmuudella on toimintaympäristö. On siis sopivaa olettaa, että ydinperhe-elämän aikana vanhemmuus on hienosti ja luonnollisesti jakautunut ja asettunut luontevimpaan tasapainotilaan.

Väitän, että tasa-arvoiseksi väitetyssä yhteiskunnassa ja sen sukupuolisesti tasa-arvoisissa parisuhteissa ei vanhemmuus voi jakautua epätasa-arvoisesti. Niinpä eron jälkeen luodaan parasta vanhemmuutta siten, että vanhemmuutta ei nimenomaisesti jaeta, vaan sen annetaan olla jakautunut siten kuin se oli ydinperheessäkin.

Ai niin, nyt unohdin kestoteesini eli sukupuolijärjestelmän. Sukupuolisopimuksessahan sanotaan, että naiset hoitavat vanhemmuuden. Siinä on syy, miksi vanhemmuus on pakko erityisesti jakaa vanhempien erossa.


No nyt selvisi sekin, miksi jaettu vanhemmuus kuulostaa niin ristiriitaiselta: siinähän toistellaan illuusiota yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta, mutta tunnustetaan röyhkeästi suoraan, että itse jakamistyö on jouduttu tekemään vallitsevan sukupuolijärjestelmän luoman epätasa-arvon takia.


Lähde:

Sipilä, Petri (1998) Sukupuolitettu ihminen - kokonainen etiikka. Tampere: Gaudeamus.











Ei kommentteja: