maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Varokaa ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia!

Miten päästä vaivattomasti ja nopeasti yhteyteen paikkakunnan maahanmuuttajien kanssa? No mitenkään, jos se hienojen maahanmuuttajaprojektien ja kaupungin asialle omistautuneiden virkamiesten varassa.

Olen PITKÄÄN miettinyt ja etsiskellyt mahdollisuutta päästä tapaamaan maahanmuuttajia. Haluaisin vain jutella välittömässä hengessä niitä näitä. Ei mitään sen kummempaa. Luulisi tällaisen kohtaamistoiminnan järjestämisen olevan mahdollisimman halpaa ja helppoa; eihän se vaadi kuin jonkin tilan, jonne ihmiset osaavat tulla. Mitään ohjelmaakaan ei tarvitsisi aina olla. Itseasiassa jopa pelkkä hiekkalaatikko kävisi tällaiseen tarkoitukseen.

Säpsähdin, kun erän läheiseni alkoi puhua, että hänen suhtautumisensa maahanmuuttajiin on muuttunut kireämmäksi. "Viranomaiset hoitavat maahanmuuttajien asioita, ja meidän suomalaisten ongelmat jäävät hoitamatta." Ajattelin, että jos poikani kasvaa tällaisessa ilmapiirissä, minun on välttämätöntä alkaa toimia siten, että voin tarjota vastavoiman tälle umpimieliselle nationalistiselle ajattelulle. Lähdin viimeinkin järjestelmällisesti kyselemään missä ja milloin on mahdollisuus vapaamuotoisesti kohdata erilaisia ihmisiä eri kulttuureista.

Olen lisäksi vakuuttunut, että kaikki uuden ideointi tarvitsee aina ravinnokseen heterogeenista, monisärmäistä ja monipuolista ympäristöä. Mahdollisimman paljon sattumanvaraisuuksia ja yllätyksiä siis. Sellaista vieraat kulttuurit voivat tarjota. Arvelen, että ajatteluni vaurioituu siitä, jos joudun elämään monoliittisessa yhden totuuden ympäristössä. Se ei viritä minua mihinkään.

Kyselykierrokseni julkisessa hallinnossa oli puuduttavan tyhjä ja turhauttava. Virkamiehet eivät näköjään edes yritä taistella sitä yleistä ajatusta vastaan, että byrokraatin ei tarvitse ajatella itse. Ajattelutyö ei ainakaan ole se tehtävä, johon virkamies palkataan. Se on sääli, sillä nimenomaan ajattelu on ehtymätön luonnonvara, joka ei käytettäessä ainakaan vähenny, päinvastoin. Yksi idea poikii kymmenen muuta ideaa.

Työväenopistossa ei ollut tarjolla mitään. Työväenopiston luukulta minut ohjattiin Palapeli-projetiin, joka tuntui olevan ainoa mitä jyväskyläläisten ja maahanmuuttajien kohtaamiseksi ja lähentämiseksi on järjestetty. Tympääntyneen ja muutenkin huonokuntoisen näköinen virkailija nimeltä Kristiina neuvoi minua Jyväskylän kaupungin matkailuinfossa Nikolainkulmassa. Hän vaikutti ihmiseltä, joka olisi varmasti mieluummin tehnyt kaikkea muuta kuin alkanut etsiä vastausta kysymykseeni, että missäs se Palapeli nyt olikaan ja onko jotain muuta kansainvälistä kohtaamistoimintaa tarjolla.

Näin jo naisen naamasta, että hän tulee neuvoneeksi minua varmasti väärin, joten kysyin saman asian vielä uudestaan. Kerroin hänelle, että en todellakaan aio asioida väärässä osoitteessa, koska olen näinkin paljon asiaa selvittääkseni nähnyt vaivaa. No, lopulta sain Palapeli-projektin oikeankin osoitteen.

Viranomaisissa asioidessa joutuu muuten harmillisen usein asioimaan lysähtäneiden keski-ikäisten kääkkien kanssa, jotka "kantavat muutamat vähäiset ylikilonsa pyöreän ihmisen ylpeydellä". Nämä samat iloiset pyöreät ihmiset ovat sitten niitä, jotka eivät huomaa, ajattele eivätkä näe. Oma turtumus on niin suloista.

Niinpä sitten Palapeli-projektin tiloihin osoitteeseen Väinönkatu 1B. Tämä työvomahallinnon alainen projekti osoittautui heti keskusteluun päästessäni sellaiseksi, että sillä ei ole oikeastaan tarkoituskaan saattaa maahanmuuttajia kosketuksiin paikallisten alkuasukkaiden kanssa. Palapeli organisoi kielikoulutusta ja jotain muuta, mutta sen toiminnassa ei ole huomioitu ihmisten välistä kanssakäymistä.

Juttelin kahden projektityöntekijän kanssa, jotka sattuivat olemaan samassa huoneessa. Paikalla olivat ilmeisesti Jaana Suokonautio tai Heli T. Laine ja Reet Mammon.

Mammon kuljetti minut heti ilmoitustaululle, jossa oli ilmoitus MLL:n vanhempi ja lapsi -ryhmästä. Se kokoontuu maanantaisin kello 10-12 Kuokkalan kaupunginosassa. Se olikin sitten kaikki. Mitään muuta ei ole tarjolla Jyväskylässä ihmisten kanssakäymisen auttamiseksi. Komeassa ja kalliin näköisessä tilassa toimivan Palapeli-projektin työntekijät valittelivat minulle liitan-laatan kaikenlaisia ongelmiaan, jotka estävät kohtaamispaikan järjestelemisen ja asian kehittelyn.

Naiset neuvoivat minua kyselemään seuraavaksi Jyväskylän kaupungin maahanmuuttovirastosta, mutta olisipa perin kummallista, jos Palapelin kaltaisessa projektissa ei tiedettäisi jos kaupungilla olisi jotain yhteiselämän edistämiseksi tarjolla. Tällaiset tilanteet, joissa joku julkishallintoon kuuluva osapuoli ei osaa kertoa oman erityisalansa asioista muualla julkishallinnossa, juoruavat paljon kyseisen byrokratian osasen kyvyttömyydestä toimia osana julkishallintoa.

Minä vastasin pontevasti ja selkeäsanaisesti, että kohtaamisiin, kanssakäymiseen ja yhteisölliseen elämään ei ole koskaan tarvittu rahaa; kysehän on todellakin esimerkiksi vain yhteisestä hiekkalaatikosta ja piha-alueesta, jonne eritaustaiset ihmiset tietäisivät tulla.

Naiset suosittelivat minulle, että ryhtyisin maahanmuutajaperheen kummiperheeksi. Joopa joo. Minun ideani pääpointti on se, että kohtaamisten pitää olla sattumanvaraisia, mitään rajoittavia aikatauluja ja kangistavaa ohjelmallisuutta ei saisi olla. Ihmisten pitäisi voida Jyväskylässä mennä nopeasti pistäytymään jossain yhteisessä paikassa, kun siltä sattuu sillä minuutilla tuntumaan. Toiminnan ei saa olla tosikkomaista.

Jatkoin byrokraattinaisille, että en tullut etsimään ensisijaisesti ihmissuhdetta. Kummiperheeksi lähteminen on aina ihmissuhde ja siten aivan eri tavalla velvoittava kuin minun etsimäni mahdollisuus tutustua ihmisiin ja tavata monenlaisia ihmisiä.

Kantasuomalainen Palapeli-projektityöntekijä nauroi minulle räkäisesti: "Joo, joo, kaikkea sitä aina esitetään, mutta mihinkään ei sitten olla valmiita sitoutumaan. Tuo on just suomalaisten perusvika: sitoutuminen ei kiinnosta."

Minä olin ihmeissäni. Että tässä vielä jotenkin sitoutumaankin? (Että tämäkin kansainvälinen jutustelutoiminta olisi ideatasolla vain jokin kehno jäljitelmä parisuhteesta, joka on noussut ihmissuhteen ideaaliksi.)

Aloin jälleen muotoilla painavaa vastalausettani. Ei, kuulkaa, homman nimi pitää olla nimenomaan se, että mitään sitoutumista ei tarvita. Ihmisten välisen kohtaamisen antamaa nautintoa ja palkintoa ei yhtään lisää se, että ihmiset on sitoutettu johonkin (virkamiesten rakentamaan) järjestelmään. Sitoutumisen pakko ei mitenkään jalosta kohtaamisia ja ihmisten lähentymistä. Sitoutuminenhan on vapaaehtoista; tunne siitä että kuulut yhteen ihmisten kanssa syntyy luonnostaan, kohtaamisten myötä, ei sellaista voi alkumetreillä vaatia keneltäkään.

Naiset kehottivat minua menemään leikkimään Pupuhuhdan kaupunginosan leikkipuistoihin. Siellä asuu paljon maahanmuuttajia. Totesin, että joo, mutta tässäkin on kyse siitä, että minä itse keksin ja järjestän; kaupungin ja julkishallinnon palkatut virkamiehet ja työntekijät eivät sellaista minulle tarjoa.

Pupuhuhdan leikkipuistoihin ja hiekkalaatikoille lähteminen ei myöskään ole sama asia kuin se, että on selkeästi osoitettu yhteinen paikka eri kulttuurien kohtaamiseen. Ei pupuhuhtalainen vanhempi läheskään aina ole halukas tutustumaan ja juttelemaan, aikuiset tahtovat usein ulkoillessaan olla yksinkertasesti rauhassa. Yhteiseen kohtaamispaikkaan saapuminen taas tarkoittaa varmasti sitä, että paikalle tulleet ihmiset ovat sosiaalisella tuulella ja mieli avoimena.

Palapeli-projektin työntekijänaiset alkoivat voivotella minulle, että maahanmuuttajiakin on vaikea saada mukaan esittelemäni kaltaisiin yhteisöllisiin projekteihin. Naiset sanoivat minulle kirjaimellisesti näin: "Maahanmuuttajatkaan eivät halua sitoutua." Istu ja pala! Silti tuota sitoutumista edelleen jankutetaan ja vaaditaan, vaikka tämä sitoutumiskammon on yleisesti tiedossa julkisessa hallinnossa. Kysyin naisilta, että miksi ihmeessä te tässäkin jankutatte tästä sitoutumisesta?

Väitän, että sitoutumattomuus on ihan tervettä ja erittäin ymmärrettävää.

Miksi siis eri kulttuurien välisen toiminnan kehittämisestä kieltäydytään siksi, että ihmiset eivät tahdo sitoutua? Pitää luoda juuri sellaisia hankkeita, joita olin selvityskierroksellani kyselemässä: ihmiset saavat vapaamuotoisesti tavata toisiaan, juuri sillä hetkellä kun sattuu huvittamaan. Mitään enempää on järjetöntä vaatia.

Taas yksi todiste siitä, että byrokraatit suunnittelevat projektejaan toisten byrokraattien tarpeisiin. Byrokraattihan on itse sitoutunut toimimaan kuuliaisesti omassa järjestelmässään, mutta ei tuollaista asennetta voi missään tapauksessa edellyttää ihmisiltä, jotka lähestyvät toista ihmistä ihmisenä.

Niin, ja tuo sitoutumisesta jankuttaminen on lähes sumentaa minunkin näköni. Eihän tuo sitoutuminen ja sitouttaminen ole edes kohtaamispaikkojen puuttumisen ydinongelma. Ongelmahan on nimenomaan se, että mitään kohtaamispaikkaa ei ole vielä kukaan halunnut ja viitsinyt kehittää. Ei, vaikka kaikki Suomen kaupungit korostavat mielellään kansainvälisyyttään ja välitöntä ilmapiiriään, jotka "ulkomailta saapuva matkailija helposti aistii".

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä olisi syytä ajatella asiaa maahanmuuttajien kannalta. He elävät upotettuna suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan ja joutuvat kohtaamaan ne joka päivä, halusivat tai eivät. Jos he haluavat "jutella niitä näitä" kantasuomalaisten kanssa, niin hehän voivat mennä tasan lähimmälle hiekkalaatikolle tai kuppilaan. Miksi he haluaisivat raahautua johonkin erityiseen paikkaan sinua varten, jotta voisit kohdella heitä eksoottisina näyttelyeläiminä, joihin tutustumalla voit laajentaa omaa maailmankuvaasi? Mitä he siitä saisivat?

Luulen, että aika monet heistä menevät mieluummin kotiin, voidakseen edes hetken olla rauhassa "kohtaamisilta" suomalaisuuden kanssa.

Feministi kirjoitti...

En koe asiaa noin. Ajattelen, mikä oikeus minulla on heti veikata, että tuo yksinäinen maahanmuuttaja kaipaa juttukaveria ja ystävää, koska hän on tullut asioimaan kahvilaan. Ajattelen tuossa tilanteessa, että hän on kuka tahansa, joka vain tahtoo juoda kahvinsa rauhassa. Ei sen kummempaa.

Kun tekstissäni kirjoitin, kohtaamispaikka on nimenomaan siksi, että siellä tutustuminen ja jutteleminen on lähtökohta, se ensisijainen asia. Jos asioit tavallisessa baarissa, et välttämättä aina ole juttutuulella, eikä tutusteluun ole aikaakaan.

Eksoottisuus katoaa meistä kaikista nimenomaan monikulttuurisessa ympäristössä, kuten jossain toivomassani rakennetussa kulttuuripaikassa. Shellin kahviossa taas kaikki vähänkin tummemmat tyypit, olivat he sitten kantasuomalaisia tai eivät, vaikuttavat eksoottisilta. Monikulttuurinen areena siis nimenomaan poistaisi ihmisistä sen turhan eksoottisuuden, jota taas Shellin kahvio ympäristönä alleviivaa.

Tällaista monikultturista toimintatilaa ollaan Jyväskylään kyllä suunnittelemassa, mutta kaikki on vielä ilmeisesti alkuvaiheessa. Toivottavasti hommasta ei tule liian kultturellia, joka on mielestäni Hgissä sijaitsevan kultturikeskus Caisan vika. Caisassa on kyllä tilaisuuksia, ja kiinnostavia, mutta ehkä sellainen kosketus tavalliseen kadunmieheen puuttuu. Kynnystä pitäisi vielä paljon madaltaa toimintaa suunnittelemalla. Ihmiset pitäisi saada kohtaamaan toisiaan.

Kekke kirjoitti...

"Olen lisäksi vakuuttunut, että kaikki uuden ideointi tarvitsee aina ravinnokseen heterogeenista, monisärmäistä ja monipuolista ympäristöä."

Eli automaattisesti monikulttuurista?

"Mahdollisimman paljon sattumanvaraisuuksia ja yllätyksiä siis. Sellaista vieraat kulttuurit voivat tarjota."

Sattumanvaraisuus ja yllätyksellisyys mm. työkulttuurissa luultavasti romuttaisi asemamme teknologian ja osaamisen suurmaana. Se asema, mihin eurooppalaiset ja aasialaiset talousjätit (entiset ja nykyiset) ovat päässeet, on syntynyt pitkäjänteisellä, organsisoidulla ja kärsivällisellä puurtamisella, ei sattumanvaraisuuksilla ja yllätyksillä.

Myöskin yleisen turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan kannalta kannattaisi miettiä, että onko parempi että yhteiskunnassa on paljon sattumanvaraisten ja yllätyksellisten kulttuuritaustojen edustajia niiden kärsivällisten ja pitkäjänteisten puurtajien sijaan.

Anonyymi kirjoitti...

mita mita sina sanoa? en ymmarra...

Anonyymi kirjoitti...

Monikulttuurinen areena siis nimenomaan poistaisi ihmisistä sen turhan eksoottisuuden, jota taas Shellin kahvio ympäristönä alleviivaa.

Voi herraisä hyvästsiunatkoon. Shellin kahvio on se paikka, jossa kaiken väriset ihmiset juovat kahvinsa rauhassa toisiaan häiritsemättä. Monikulttuurilällälä taas on se paikka, johon sinunlaisesi rasittavat hihkujat menevät kumartamaan jännittäviä ulkomaalaisia (epäilemättä seksin toivossa).

Jos oikeasti haluat tutustua vieraisiin kulttuureihin, opettele kieliä. Mutta siihenhän sinä olet liian laiska ja tyhmä.