tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Medianarkomaani

Tanja Saarela sai jälleen mahtikokoisen broadsheet-sivun verran esitellä ahdistustaan ja kärsimyksiään, joita julkisuus hänelle aiheuttaa. (HS 13.1.2008)

Väitän, että hän on ehkä paras esimerkki nälkäisestä ja narkomaanisesta suhteesta julkisuuteen. Esiintyminen mediassa takaa Saarelalle ihanimman nousuhumalan - ja suorastaan hämmästyttävän vähän krapulaa.

Ja sietokyky kasvaa juodessa. Esiintymiset mediassa maistuvat aina vain makeammilta, kun tottuneisuuden kasvaessa annosmääräkin voi kernaasti olla runsas.

Tanja Saarela sairastaa julkisuudesta saamansa krapulansakin julkisuudessa. Hän hankkii sairauslomaa ja antaa julkisuuden aiheuttamista kärsimyksistään haastatteluja.

Lukevan yleisön kannalta Saarela on hämmentävän lapsellinen tapaus. Saarela harjoittaa median avulla jatkuvaa, päättymätöntä itseterapointia, joka ulkopuolisen silmissä näyttää olevan hänelle kiusallisen välttämätöntä. Saarelan "hyvä olo" tuntuu olevan riippuvainen siitä, kuinka media on päästänyt hänet taas esille.

Niin, kysehän ei ole siitä, kuinka Saarela on päässyt esille julkisuuteen, vaan siitä kuinka media on päästänyt hänet esiintymään julkisuudessa - tämän Tanja Saarelakin hyvin tajuaa. Tämä pitää Saarelan jatkuvasti takuulla kiitollisena ja julkisuudelle ehdollistuneena Pavlovin koirana. Julkisuus kun on mediatähden kannalta niin herkullinen palkinto, että iltapäivälehden näkeminenkin saa kuolan valumaan.

Eipä siis ihme, että julkisuuden viehätys näyttää hämmentävän itseään Saarelaakin. Saarela on tottunut rakentamaan itseään julkisuudessa, joten jälleen viaton yleisö joutuu kohtaamaan Saarelan julkista itseterapointia. Hän kääntää ristiriitoja aiheuttavan ongelmansa median syyksi - ja hyödyntää näissä pohdinnoissaan jälleen julkista areenaa. Tiedotusvälineet keuhkoavat, kuinka Saarela kärsii julkisuudesta.
Mediaa seuraavat lukijat alkavat tuntea itsensä hyväksikäytetyiksi. Saarela kun tarvitsee yleisöä, jotta hän saa pidettyä identiteettinsä ja psyykensä kasassa.

Tarkkavainuiselle lukijalle lehtijuttu Tanja Saarelasta näyttäytyy jo sairauskertomuksena.

Saarelan viimeisin parisuhde, avioituminen, ero ja aivan erityisesti eroa seurannut mediaterapia ovat olleet eri vaiheissaan dramaattisia ja kuin elokuvaa varten käsikirjoitettuja.
Julkisuus on jo niin tietoinen (mutta ei kuitenkaan järjin tiedostettu) osa Saarelan elämää, että hän hahmottelnee mielessään kiinnostavia käsikirjoituksia, jotta julkisuuden kiinnostus säilyisi. On huomattava, että Saarela on julkisuudessa ollessaan aina nauttinut huipputasosta, joten putoaminen superjulkkiksen asemasta jonnekin julkkisten keskikastiin tuntuu pelottavalta. Se olisi uhkaava muutos Saarelan identiteetille, jossa julkisuudella on korvaamaton sijansa.

Eipä siis ihme, että Tanja Karpela salamarakastui elokuvaohjaajaan. Hän koki saavansa vertaistukea Olli Saarelalta, sillä Karpela tunsi elävänsä menestyselokuvan päätähtenä. Elokuva on sitä paitsi julkisuuden muodoista turvallisimpia: Saarela halusi samaistaa itsensä elokuvanäyttelijään, jonka esiintyminen teoksessa kulkee rauhoittavasti kohti happy endiä.

Tanja Saarelan mielessä eroaminen nykyisestä aviomiehestään on väikkynyt kutkuttavan kiinnostavana mediaseikkailuna. Niinpä hän antoi mieluusti periksi jo puolentoista vuoden avioliiton jälkeen.
Ihailkaamme siis Saarelan itsekuria. Hän jaksoi hillitä itseään kohtuullisen pitkään ja malttoi luottaa eron jälkeiseen palkintoon: massiiviiseen määrään julkisuutta.

Tanja Saarela on käynyt läpi eroprosessiaan julkisuudessa. Hän on pukeutunut mustaan ja näyttänyt surulliselta. Lehdistön kuvaukset avioeron aiheuttamasta kärsimyksestä ja riutuvasta kansanedustajasta ovat varmasti olleet juuri sitä, mitä Saarela lähti hakemaankin.

Ajoitus on aina tärkeä. Niinpä avioero tuli julkisuuteen hiukan ennen presidentinlinnan itsenäisyyspäivänjuhlaa.
Media ehti sopivasti muutaman viikon ajan ajaa itseään kiimaan, jossa Tanja Saarela oli hunajainen päävoitto.
Saarelan marttyyrin rooliin sopi hyvin se, että media pohti voiko kärsivä kansanedustaja saapua lainkaan mukaan näin iloiseen juhlaan.
Saarela ei tietysti suinkaan itse pohtinut, jäisikö hän juhlasta kokonaan pois, vaan miten julkisuus maksimoidaan.
Saarela erittäin hyvin tiedosti, että linnan juhlien tarjoama julkisuus on juuri sellaista, mistä hän pitää: toimittajat tiedustelevat vointia kohteliaan hienotunteisesti ja hänen ulkoinen olemuksensa saa kehuja sivistyneesti.
Linnan juhlat ovat ihailua janoavalle naiselle legitiimi tilaisuus saada palautetta. Käynnissähän on suorastaan avoin kilpailu naisten kesken siinä, kuka kerää eniten huomiota naisellisella lumollaan. Tähän naiselliseen lumoon istuu erittäin hyvin riutuneisuus kärsimysten takia; sehän muistuttaa naisen traditionaalisesta asemasta uhrina ja privaatin kotielämän tuottamien kärsimysten symbolina.

Mitä riutuneempi kansanedustaja on presidentinlinnan itsenäisyyspäivänjuhlassa, sitä naisellisempi - ja vallan kannalta vaarattomampi - hän on.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli hyvä.
Laita Tanja Saarelan nimen kohdalle oma nimesi ja teksti on osuvaa. Olet juuri sitä, mitä Saarelasta kirjoitat.

Anonyymi kirjoitti...

Ällöttävää julkisuuden henkilön elämän repostelua.