perjantaina, helmikuuta 22, 2008

Uikuttava mies tappaa halun seksiin

Kuuntelin eilen toimittaja Eve Mantun haastattelun sosiologi Henry Laasasesta, jolta on näinä päivinä ilmestynyt kirja Naisten seksuaalinen valta. Internetissa kirjaa ilmiönä ja sen väitteitä pureskellaan kuumeisesti. Laasanen on rakentanut kirjan ympärille oman blogin, jossa keskustelu velloo raivokkaana.

Henry Laasanen? Onko tämä se sama Henry, joka on kirjoittanut hämmästyttävän suosittua "Ihmissuhteet ja tasa-arvo" -blogia? Blogista on jäänyt mieleeni se, että kirjoittaja lainaa lähes joka juttuunsa pitkän pätkän englanninkielistä tekstiä.


Olen hämmästellyt blogin suursuosiota.

(Hmm... No tuota, kun juuri luin Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogia, niin huomaan olleeni oikeassa. Oivalsin Ihmissuhteet-blogia pitkään aikaan seuraamatta, että samasta tyypistä on kyse. Ja onpa Henry lainannut minunkin kirjoitukseni, ole hyvä, kiva kun kelpasi - tämä ilman sarvia ja hampaita.)

Ja nyt puhun ilmiöstä Henry yksinomaan rakenteiden kautta, en puhu hänestä ihmisenä, vaan tiettyjen rakenteellisten ideoiden ja ideologioiden edustajana. Nimittäin, sama Henry saattaisi olla hyvä kirjoittamaan esimerkiksi vehnänoraan kasvatuksesta ja vehnänorasmehun terveysvaikutuksista, mutta sehän kuuluukin eri kulttuuripiiriin.


Tarkoittamani Henry edustaa siis miesliikkeen ajatuksia, miesliikkeen sen kyljen, joka asettuu tietoisesti vastakkain naisten kanssa ja näkee naiset uhkana.

Minä taas väitän, että feminismissä puolestaan saatetaan nähdä miehet selkeämmin yhteistyökumppaneina ja tarpeellisina kanssaihmisinä, toisin kuin esimerkiksi perinteisiä arvoja edustavien aviorouvien sauna- ja hemmotteluillassa.

Henry "Ihmissuhteet ja tasa-arvo" Laasanen kertoi radio-ohjelmassa, että hän suree sitä kuinka huonosti miehet saavat seksiä. Naiset nimittäin valikoivat kenen kanssa he haluavat seksiä. Voi herran jestas! Minusta tuossa ei ole journalistisin kriteerein tarkasteltuna mitään uutista. Uutinen olisi ollut se, että naiset eivät valikoi, vaan antavat kaikille.

Tieteellisesti tarkasteltunakaan Henry Laasasen väitteissä ei ole mitään uutta löydöstä. On silkka kehäpäätelmä, jos naisten halu päättää itse omasta kehostaan ja seksuaalisuudestaan on vallankäyttöä. Vieläpä harvinaisen yksioikoinen kehäpäätelmä kaikkien kehäpäätelmien joukossa.

Laasasen painotukset ja väitteet siitä, että niin moni mies jää ilman seksiä, on naisen näkökulmasta ongelmallinen jo seksuaalisen toimeliaisuuden kannalta. Arvatkaapa onko sellainen mies haluttava, jonka naamasta paistaa itsesääli, koska hän on jäänyt ilman seksiä? Pitäisikö miehen tajuta parantaa omaa seksuaalista markkina-arvoaan ja myyvyyttään siinä vaiheessa, kun hän tuntee jääneensä ilman? Minä väitän, että jo pelkkä fyysisen kunnon kohotus riittää pitkälle.


Laasanen on seksin tappaja.

Miesten ongelma on Laasasen mukaan se, että he tahtovat seksiä jo viikon aikana lukuisten eri naisten kanssa, mutta kukaan nainen ei tahdo seksiä heidän kanssaan. Naiset kun ovat kiinnostuneita vain pienestä joukosta miehiä, jotka siis lukeutuvat seksuaaliseen (ja sosiaaliseen ja taloudelliseen) eliittiin. Mihin unohtui tilastotieto? - Miehethän väittävät kaikissa kyselyissä, että heillä on keskimäärin enemmän seksipartnereita kuin naisilla.

Ei siis voi olla niin, että pieni eliittimiesten joukko pitää Suomen naiset tyytyväisinä? Vai onko meillä haaremilaitos?

Minä väitän, että eliittimiesten joukko ei riistä ressukkamiehiä, vaikka Laasasen teeseistä voi vetää tällaisen johtopäätöksen. (Niin, tässäkin suhteessa Laasasen asetelma on outo; eikö oikeastaan olisi kiinnostavampaa selvittää miten johtavat alfaurokset riistävät ja nitistävät luuserimiehiä seksuaalisella kilpailuareenalla?) Todellinen seksuaalinen riemuvoitto ja naisen palkintokaapin ylpeys ei nimittäin ehdi touhuta naisten naurattamisen parissa. Moisissa viihdytysjoukoissa työskentelevä mies kun jo jollain tavalla ajautunut ulkokehälle; hänen on naisia naurattamalla paikattava markkina-arvonsa kärsimiä kolhuja.


Voi tietysti olla, että naiset tulevat itse tarjoamaan itseään tällaiselle alfaurokselle. Mutta silloin ei useinkaan päde se Laasasen väite, että miehet olisivat ensin päässeet esittelemään menestyneisyyttään (eli uraansa ja varallisuuttaan) naisille, vaan seksuaalinen vetovoima perustuu johonkin muuhun, kuten ihmisyyteen ja yksilön kiinnostavuuteen biologisesti.

On kummallista, että Laasanen ei käsittele kirjassaan lainkaan sitä, että nainen voi tulla seksistä raskaaksi ja saada lapsen. Laasanen puhui kyllä radio-ohjelmassa siitä, kuinka nainen kelpuuttaa seksipartnerikseen vain hierarkian huipulla olevia miehiä. Pohjimmaiset jäävät kokonaan ilman. Hitto soikoon, minä en usko tuota.


Meillä on Suomessa nimittäin maan tapa, että eron tullessa etävanhempi (joka on yleensä mies, isä) ei maksa elatusmaksua lapsestaan, maksaa vähäsen tai maksaa vasta perintätoimien jälkeen. Tuota ei ole pidetty edes kovin suurena yhteiskunnallisena ongelmana. Päinvastoin, maan eliittimiehet ovat vasta perustaneet jopa Tukikummit-säätiön auttamaan näitä köyhiä erolapsia, eikä samaan aikaan kysellä mistä tämä erolasten köyhyys johtuu.

Johtajaurokset joutuvat siis Laasasen väitteiden mukaan tyydyttämään Suomen naiset, mutta he joutuvat vielä elättämäänkin kaikkien luuserimiesten lapset - vaikka eihän Laasasta kuunnellessa ressukkamiesten uskoisi edes saavan seksiä. Kylläpä nämä seksittä jääneet luuserit työllistävät joka kääntessä säätiön perustaneita Sauli Niinistöä, Björn Wahlroosia ja Hjallis Harkimoa! Kuinka he ehtivät mukaan vielä hyväntekeväisyyteenkin, vaikka he ovat oivallinen saalis naisten mielestä?

Voi siis väittää, että nimenomaan Suomessa jos jossakin nainen valitsee itselleen miehen laajemmin kriteerein kuin maassa, jossa ei ole sosiaaliturvaa. Meillä kun nainen ei lähtökohtaisesti edes oleta, että mies osallistuu perheen elättämiseen ja lasten elämään.

Voi pikemminkin väittää, että Suomessa nainen keskittyy seksuaaliseen nautintoon. Minä ehdotan, että miehiä pitäisi tarkastella nimenomaan seksuaalisten (alkukantaisten biologisten) tuntemusten herättäjänä kuin mittailla epätoivoisesti kuinka paljon heillä on yhteiskunnassa valtaa ja varallisuutta. Laasasen painotuksista syntyy käsitys, että miehet ovat vain hemmetin kateellisia toisilleen palkan, varallisuuden ja työelämässä saavutetun aseman takia.

Miehet hei. Mittailkaa mieluummin vaikkapa peniksien pituutta ja vertailkaa. Sekin saattaa mittarina kiinnostaa naisia enemmän kuin miehen valta, asema ja varallisuus.

Laasanen kertoi radiohaastattelussaan myös, että seksi on ainoa hyvinvointiyhteiskunnan tuote, josta miehillä on krooninen pula. Tuo kertoo paljon Laasasen asenteesta hyvinvointiyhteiskuntaan, ja siitä kuinka sosiaaliturva ja yhteiskunnan palvelut ovat hänen mukaansa lähinnä vain naisia varten. Naiset kun ovat sellaisia ressukoita, jotka eivät pärjää ilman yhteiskuntaa. Miehet taas eivät tarvitse siinä ympäristössä muuta kuin seksiä.


Laasasen käsitys hyvinvointiyhteiskunnasta sisältää paljastavan ristiriidan: jos naiset hänen väitteensä mukaan kelpuuttavat vain huippumiehiä seksipartnereikseen, niin miksi ihmeessä naiset sitten kuitenkin tarvitsevat yhteiskunnan palveluita?

Loogisesti loppuun vietynähän naiset saavat huippumiehistään jotain taloudellista ja sosiaalista hyötyä, joten ainakaan näitä valikoivia naisia varten hyvinvointiyhteiskunta ei voi olla olemassa. Luuserimiehiäkö varten sitten? - No siinä tapauksessa mies tarvitsee hyvinvointiyhteiskunnalta kyllä ensisijaisesti kaikkea muuta kuin seksiä. Seksin puute taitaa olla ongelmista niitä pienimpiä.


keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008

Tipu ei tahdo loistaa älyllään

Viihteellisyydestään jankuttava Viivi Avellan on tällä kertaa oikeassa asiakysymyksessä - mikä luonnollisesti on saanut hänet katumaan, perumaan ja selittelemään väitettään. Naispuolisen viihde"tähden" ei sovi antaa itsestään kriittistä ja havainnoivaa kuvaa.
Viihdetähtösen pitää pysyä imagossaan, jossa hänen kommenttinsa putoilevat jostain annettuna syliin. Niitä on turvallista toistella, eikä kukaan ala pitää Viivi Avellania vaarallisena. Sillä ajattelu on vaarallista, ja tätä älyllisyyttään Avellan on pyydellyt blogissaan anteeksi.
Viivin katumus näyttää suorastaan selkärangattomuudelta, koska en löydä hänen blogistaan sitä kirjoitusta, jota Iltalehti käyttää uutisessaan lähteenään. Onko Viivi siis oikeasti poistanut puheenvuoronsa blogistaan, vai enkö osaa etsiä?

Avellan (kok) ampui mielestäni hyvin maaliin, kun hän kuvaili Maria Guzeninaa (sd) vasemmistomarttyyriksi. Avellanin havainto on suorastaan nerokas. Ja korostan tässä Avellanin mieliksi: tahattoman, tarkoituksettoman kriittinen, Avellan on jo monessa yhteydessä pyydellyt anteeksi älyllisyyttään. Avorouva Avellanin on aina orjailtava "viihteellisyyttään": hän kirjoitti sinkkuilun käsikirjan, vaikka oikeasti hanakasti hakeutunut rouvan ja perheenemännän rooliin kahden aikuisen taloudessaan.

Maria Guzeninan poliittinen hahmo on kammottava kaikessa ristiriitaisuudessaan. Mielestäni hän on ajatuksiltaan ja poliittisilta päämääriltään loistava poliitikko ja hyvin tarpeellinen kansanedustaja. Yleensä olen kaikessa samaa mieltä hänen kanssaan, hän osaa nostaa esiin yhteiskunnallisia ongelmia, joista muut poliitikot edes demaripuolueessa eivät olisi kiinnostuneita.

Mutta.

Maria Guzenina-Richardson on samalla myös hämmentävän falski siinä mitä hän tekee ja miten hän sen tekee. Guzenina on omaksunut Avellanin osuvasti kuvaileman marttyyrin roolin, jossa kerätään säälipisteitä naisellisella uikutuksella.


Guzenina on löytänyt sen, mikä yhteiskunnassa kaipaa korjaamista, mutta hän uhraa oman poliittisen asemansa ja autononimisen, omilla jaloillaan seisovan toimijuutensa sukupuoliroolien alttarilla. Guzenina toistaa edelleen niitä samoja maneereja, jotka hän koki tarpeelliseksi työssään kaupallisessa viihteessä, Music Televisionin juontajana. Hän on edelleen miehisten arvojen hallitseman viihdemaailman naisobjekti, joka miehisen yleisönsä tyydytykseksi osoittaa suurta kuuliaisuutta sukupuoliroolilleen.

Guzenina pitää miehet lämpimänä ja myötämielisinä säätämällä puheäänensä pehmeän samettiseksi. Se on yhtä selvä selvä puhetyöläisen maneeri kuin oli Viivi Avellanin aivan karmea tyyli lukea urheiluuutisia: sama laskeva ja siis uskottavuutta lisäävä nuotti toistui joka virkkeen lopussa. Sävellystyönä se teki kipeää korville.

Guzeninan poliitikon hahmossa ärsyttää se, että hän suostuu siihen karsinaan, jonka miehet ovat naisille rajanneet. Guzenina on siis nimenomaan NAISpoliitikko, jonka imagossa on tärkeää se mitä hän ei ole, mistä hän on naiseuden ja naisellisuuden nimissä ymmärtänyt pysytellä loitolla.
Miespoliitikkoja taas kuvaillaan siten, mitä kaikkea hän on ja edustaa. Naisen on puolestaan sopivaa olla riittävän epämääräinen ja eteerinen, kuin ilmaa jota hengitämme, jotta hän osaa toimia oikein roolissaan naisena.

Guzenina uusintaa ja vahvistaa esiintymisillään ja julkisuuskuvallaan käsitystä naisen toiseutta. Nainen on se, joka kiltisti etsii sukupuolelleen sopivan tavan toimia; naisen tehtävä on selvittää ne rajat, jotka miehinen kenttä on jättänyt hänen huolekseen. Niin, ja nimenomaan HUOLEKSEEN. Naismarttyyriys saa legitiimin voimansa tästä.

Olen aina suunnattomasti ihaillut ex-syyttäjä Ritva Santavuorta, joka mielestäni on ehkä paras henkilöimään sitä, miten ihmisen pitäisi uskaltaa ilmaista itseään ja ajatuksiaan, vaikka hän onkin nainen. Santavuori esittää mielipiteensä upeasti, vaikka sisällöltään ne ovat usein suorastaan hirveitä. Santavuori on jossain tekstissään tai haastattelussaan viitannut siihen, kuinka lapsuudenkodissa vallinnut ilmapiiri on valmentanut häntä ottamaan kantaa asioihin.


En yhtään epäile, etteikö Santavuori olisi kaikessa räväkkyydessään ja energisyydessään "hyvän kasvatuksen" tulos. Santavuori antaa "hyvän kasvatuksen" käsitteeseenkin tarpeellisen uuden näkökulman. Oikeistolainen porvari Ritva Santavuori on rautaa! (Tosin tv-1:n jokaperjantaisessa Jälkiviisaissa on joskus vaikuttanut, että hänen yleensä niin havahduttava ajatuksenjuoksunsa on alkanut seniiliytyä, enkä tarkoita tällä hänen kommenttejaan Barak Obaman isoäidin ulkonäköä koskevia kommenttejaan.)

Guzenina puolestaan edustaa kasvatusta, jossa kiltisti toistetaan traditionaalista käsitystä naisesta osapuolena, jonka vastuualueena on kuuliainen kärsimys. Guzenina on havainnut, että hän käy myös kaupaksi kärsivässä roolissaan. Ikävää siinä on vain se, että tärkeää ei ole se mitä sanotaan, vaan miten sanotaan.


Naisen on ensin muistettava naisen roolinsa, sukupuolensa. Sanoma on aina sille alisteinen.
Kuvan olen ottanut Mittenwaldissa Etelä-Saksassa maan korkeimman huipun, Zugspitzen, lähimaastossa.

tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Yksinhuoltajien AA-kerho

Yhdistystoimintakin näyttää mielellään luokittelevan itsensä yksityisen sfäärin pipertelyksi. Yhdistystoimintaan koetetaan rakentaa näennäistä yksityisyyttä ja siten vääränlaista intiimiyttä, jotta yhteys yhteiskunnallisiin rakenteisiin katkeaisi.

Yksityisyyden eli privaatin sfäärin korostaminen on poliittis-ideologinen valinta, joka ohjaa etsimään syitä yhteiskunnan ongelmiin ihmissuhteista.

Minä en usko tuollaiseen sumutukseen. On nimittäin aina olemassa ensin toimintaympäristö eli rakenteet, joiden rajoittamina ja ohjaamina epätäydelliset ihmiset toimivat. Mielestäni rakenteiden merkityksen oivaltaminen on lähtökohta inhimillisyydelle, empatialle ja oikeudenmukaisuudelle. Jollei rakenteellisuutta huomata, on kaikki vastaanottamasi ja kohtaamasi hyvä riippuvainen ainoastaan toisten ihmisten ailahtelevista mielihaluista. Niin mielivaltainen meidän maailmamme ja todellisuutemme ei ole.

Minut potkaistiin ulos Jämsänjokilaakson yksinhuoltajien yhdistyksestä viime marraskuussa. Tai no, oikeastaan en ollut ehtinyt edes liittyä jäseneksi, sillä ihmettelin touhun sisältöä heti alusta saakka. Elin siten vasta (jo lähes vuoden kestänyttä) etsikkoaikaa, jolloin tarkastelin yhdistyksen toimintaa. Koetin löytää jonkin syyn jäseneksi liittyäkseni.

Mielestäni on helppo poimia normaalista yksinhuoltajan arjesta monia ongelmia, joista yksinhuoltajat ovat velvollisia pitämään meteliä. Nämä ongelmat ovat osa yhä epätäydellistä yhteiskuntaamme, jolloin niihin paneutuminen auttaa kaikkia muitakin kansalaisia, eikä vain yksinhuoltajia. Niinpä se, että yksinhuoltajien yhdistys haluaa rajata ongelmat pelkästään ihmissuhdeongelmiksi, on suorastaan rikos muuta yhteiskuntaa kohtaan.

Jämsänjokilaakson yksinhuoltajayhdistys rupatteli tiistaisen parituntisensa kahvipöydän ääressä. Yhdistys kuuluu valtakunnalliseen kattojärjestöön eli Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liittoon, jossa tällainen "olohuonetoiminta" on eräs tapaamisten muoto. Minusta olohuonemaisuus toteutui siis erittäin hyvin, koska seurustelimme vapaasti pikku purtavan äärellä ja lapset leikkivät ympärillämme. Puhuimme harvakseltaan mistään kiinnostavasta, voi sanoa että emme oikeastaan puhuneet mistään.


Olin siis ällistynyt, kun potkut saadessani kuulin, että yhdistyksen toiminta ei ole ollut kyllin "olohuonemaista". Yhdistyksen toiminnassa oli kuulema vialla se, että se oli vääntymässä liian asialliseksi, kun taas ihmisten olisi pitänyt enemmän vain koettaa "tukea toisiaan" jonkin kovin epämääräisen vertaistuen hengessä.

Minusta yhdistyksen suurin vika oli aina ollut se toivoton älyttömyys eli se ideologia, jonka mukaan toinen ihminen kaataa halutessaan sinuun voimaa - tai riistää sinulta voimat pois, mikäli häntä sattuu huvittamaan. Tuota yksinhuoltajat nimittävät vertaistueksi, mutta minusta se edustaa jotain päinvastaista mitä vertaistuki on.

Viimeiseksi kerrakseni Jämsänjokilaakson yksinhuoltajayhdistyksessä jäi kokoontuminen, jonne oli saapunut kaksi Jyväskylän yhdistyksen herraa. Maakuntaan laskeutuneet "päälliköt" olivat tärkeä poliittis-ideologinen tuki lynkkausmielialassa, joka oli vallannut pienen kahvipöytäseurueen.


Miehet pyörittelivät tietävän oloisina termiä "vertaistuki", joka ilmeisesti tarkoitti jotain aivan erityistä asiaa, mutta he eivät osanneet selvittää sitä auki. Miehet ja heitä komppaavat Jämsänjokilaakson yhdistyksen naiset vetosivat siihen, että vertaistuki on jotain salaista, vertaistukeen osallistuva siis vihitään osaksi intiimiä ja suljettua piiriä.

Kuulosti siis kovasti AA-kerholta. Yksinhuoltajayhdistykselle sopisi mainiosti, jos kaikki toiminta olisi mahdollisimman anonyymiä ja näkymätöntä. Minä puolestani pidän anonyymiyttä vain pelkästään vallan edessä kyyristelynä, kun kyse on kansalaistoiminnan areenasta nimeltä yhdistys. Ja jo yksin vanhemmuuskin on yhteiskunnallinen rooli ja osa julkisen sfäärin kansalaiskasvatusta - puhumattakaan erovanhemmuudesta.

Ei ihme, että minua oli jo aiemmin moitittu AA-kerhon toimintatapoihin suoraan vedoten, että olin vahingossa jättänyt jonkin piirrokseni yksinhuoltajayhdistyksen kerhotalon pöydälle. Olin kirjoitellut lappuseen lasten etunimiä, kun olin opettanut pojalleni kirjoittamista.


AA-kerhon toimintatavat tunkivat mukaan yksinhuoltajien kokoontumisiinkin, koska he ovat Meidän talon eli Lusikkalinnan (Lutikkalinnan) suurimmat käyttäjät. Minusta ei ollut oikein, että anonyymien alkoholistien tarve hakea terapeuttista apua kokoontumisistaan normittaisi myös yksinhuoltajien toimintaa.

Olin kauhuissani siksi, että yksinhuoltajat olivat valmiita näkemään perhemuotonsa sairautena ja psyykeään muovaavana ongelmana, aivan kuten alkoholistit näkevät alkoholin käyttönsä.

Mielestäni yksinhuoltajuus on vain vähän psyykeen vaikuttava tekijä - aivan kuten muuten vanhemmuuskin. Yksinhuoltajuus on ja pysyy yhteiskunnallisena ongelmana, jossa yhteiskunnan rakenteet vaikeuttavat yksinhuoltajan arkea. Yksinhuoltajuuden ongelmat eivät siis lopulta liity juuri mitenkään esimerkiksi lasten toiseen vanhempaan eli entiseen kumppaniin. Ex-kumppanikin kun heijastaa vain rakenteita eli vallassa olevia normeja.

Jyväskylän herrat koettivat hiki päässä selittää minulle, kuinka vertaistuki on toisen ihmisen auttamista, mutta ei missään tapauksessa politiikkaa, eikä se suuntaudu yhteiskuntaan. Olin ymmälläni. Vertaistuki on muka jotain sellaista, jossa pysytellään epämääräisessä neutraaliuden tilassa, jotta ei muodostettaisi mielipidettä. Enpä siis määrittelisi moista asennetta vertaistueksi, vaan henkiseksi heitteillejätöksi.

Mielestäni tuen antaja on aina itse osa ongelmaa, jollei hän ryhdy sitä ratkaisemaan. Eikä vertaistuki ei voi koskaan olla itsetarkoitus, vaan se on aina sivutuote.

Olin vuoden aikana yhdistyksen kokoontumisissa käydessäni miettinyt, mikä mahtaa olla se tapa, jonka avulla sen kahvipöytäkeskustelua voitaisiin käydä linjakkaasti ja ryhdikkäästi - eli asiallisesti sanan siinä merkityksessä kuin minä asiallisuuden käsitän. Asiallisuus on minulle asiakeskeisyyttä, kun taas monelle se näyttää olevan enemmänkin pidättelyä ja esiin kampeavien ajatusten takaisin nielaisemista.


Ajattelin, että ehkä helpoin profiilin nosto ja imagon kohennus yhdistykselle olisi se, että se tekisi kaupungille esityksen alennuksesta yksinhuoltajien maksamiin päivähoitomaksuihin. Nythän pienituloinenkin yksinhuoltaja joutuu maksamaan lapsestaan täyden päivähoitomaksun, eli saman verran kuin kahden kovapalkkaisen tulonsaajan perhekin.

Päivähoitoa koskevassa lainsäädännössä on se vika, että yksinhuoltajuutta ei ole hoitomaksuissa vielä huomioitu. Kahden tulonsaajan perheen on itseasiassa helpompi saada alennusta maksuun, jos toinen vanhemmista sattuu olemaan työtön. Niinpä jotkut kunnat voisivat mielestäni näyttää muille tietä tekemällä vaikka vain nimellisen alennuksen yksinhuoltajan maksuun.

Päivähoidon maksuissakin yhteiskunnan tausta-ajatus on yhä, että lapsella on ehjä kahden vanhemman ydinperhe. Eroperheiden ongelmat johtuvat yhä rakenteiden perustan ideologiasta, joten kyse ei ole vielä mistään hienosäädöstä.

Jyväskylän herrat moittivat minua yleisten asioiden ajamisesta ja poliittisuudesta. Suurin vikani oli nimittäin se, että olin tässä blogissani haaveillut, että olisipa kiva jos Jämsänjokilaakson yhdistys innostuisi päivähoitomaksua koskevasta ideastani. Asioihin tarttuminen kun kuulema aina jakaa väkeä vastakkaisiin leireihin ja yksinhuoltajayhdistysten harmonia järkkyy. Minun olisi pitäydyttävä ihmissuhteisiin keskittyvässä salaseurassa, jossa sairastetaan ex-kumppanin julmia tekosia ja vatvotaan hänen kieroutunutta psyykeään.

Herrojen mielestä kaikki yhteiskunnallisuus kuuluu kattojärjestölle eli YYL:lle. He tosin ilmoittivat suhtautuvansa epäillen YYL:nkin poliittisuuteen. Niinpä he vahvistivat Jyväskylän yhdistyksen harkitsevan eroa YYL:stä - kuulopuhe, jonka olin kuullut jo kuukausia aiemmin.

Herttinen sentään noita eronneita ihmisiä, pörröjä jokainen. Eroaminen tarjoaa näköjään kutkuttavan mahdollisuuden alkaa sairastaa marttyyrinä omaa kurjaa kohtaloa.

Kirjoitin tästä yhdistystoiminnan ja vertaistuen onttoudesta myös eroperhe.netissä otsikolla Yksinhuoltajat alentuvat "vertaistuessaan" älylliseen velttouteen.

Valokuvat olen kuvannut Suonenjoella ja laskettelupuuhissa Himoksella ja Riihivuoressa.










perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Lauri Oinonen saalistaa


Lauri Oinonen - tuo naisten rakastama ihana kiilusilmä!

Kansanedustaja Lauri Oinonen (kesk) on aina luontevasti epäiltyjen listalla, kun
seksuaalisesta ahdistelusta puhutaan. Media on sen verran tiedottanut Oinosen pyrinnöistä naisten suuntaan, että naiset osaavat olla jo epäluuloisia.

Oinonen kommentoi eduskunnassa havaittua seksuaalista ahdistelua käsiään pesten: "Lauri Oinosen, 60, mielestä väitteet ovat 'höpö-höpö-puheita', joissa ei ole perää. 'Erittäin mielellään saa sanoa suoraan, jos on jotakin valittamista. On kansanedustajan työpaikkakiusaamista, jos perättömiä väitteitä esitetään', keskustalainen pastori sanoo.

(HS 27.1.2008)

Keski-Suomen kansanedustaja Oinonen virittelee jo tottuneesti verkkojaan, kun hän kalastelee sieluja eduskuntavaalien alla. Hän kehui esimerkiksi Jämsänjokilaakson yksinhuoltajayhdistyksen edustajalle, että yhdistysläisten kannattaa keskittää äänet hänelle. Oinonen oli luvannut järjestää yhdistykselle tutustumiskäynnin eduskuntaan.

Ensiksikin, Oinosta äänestävä yksinhuoltaja olisi poliittisessa tietämättömyydessään suorastaan viaton - niin paljon hän muistuttaisi hyväksikäytettävää uhria.

Toiseksi, poliittisen virhevalinnan huipentuma saattaisi olla juuri tuo vierailu eduskunnassa. Oinonen hieroisi tyytyväisenä käsiään, kun yksinhuoltajat saapuisivat vierailulle. Yksinhuoltajathan tuppaavat olemaan naisia ja usein vieläpä vapailla markkinoilla eli sinkkuja.

Nami, nami.