tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Yksinhuoltajien AA-kerho

Yhdistystoimintakin näyttää mielellään luokittelevan itsensä yksityisen sfäärin pipertelyksi. Yhdistystoimintaan koetetaan rakentaa näennäistä yksityisyyttä ja siten vääränlaista intiimiyttä, jotta yhteys yhteiskunnallisiin rakenteisiin katkeaisi.

Yksityisyyden eli privaatin sfäärin korostaminen on poliittis-ideologinen valinta, joka ohjaa etsimään syitä yhteiskunnan ongelmiin ihmissuhteista.

Minä en usko tuollaiseen sumutukseen. On nimittäin aina olemassa ensin toimintaympäristö eli rakenteet, joiden rajoittamina ja ohjaamina epätäydelliset ihmiset toimivat. Mielestäni rakenteiden merkityksen oivaltaminen on lähtökohta inhimillisyydelle, empatialle ja oikeudenmukaisuudelle. Jollei rakenteellisuutta huomata, on kaikki vastaanottamasi ja kohtaamasi hyvä riippuvainen ainoastaan toisten ihmisten ailahtelevista mielihaluista. Niin mielivaltainen meidän maailmamme ja todellisuutemme ei ole.

Minut potkaistiin ulos Jämsänjokilaakson yksinhuoltajien yhdistyksestä viime marraskuussa. Tai no, oikeastaan en ollut ehtinyt edes liittyä jäseneksi, sillä ihmettelin touhun sisältöä heti alusta saakka. Elin siten vasta (jo lähes vuoden kestänyttä) etsikkoaikaa, jolloin tarkastelin yhdistyksen toimintaa. Koetin löytää jonkin syyn jäseneksi liittyäkseni.

Mielestäni on helppo poimia normaalista yksinhuoltajan arjesta monia ongelmia, joista yksinhuoltajat ovat velvollisia pitämään meteliä. Nämä ongelmat ovat osa yhä epätäydellistä yhteiskuntaamme, jolloin niihin paneutuminen auttaa kaikkia muitakin kansalaisia, eikä vain yksinhuoltajia. Niinpä se, että yksinhuoltajien yhdistys haluaa rajata ongelmat pelkästään ihmissuhdeongelmiksi, on suorastaan rikos muuta yhteiskuntaa kohtaan.

Jämsänjokilaakson yksinhuoltajayhdistys rupatteli tiistaisen parituntisensa kahvipöydän ääressä. Yhdistys kuuluu valtakunnalliseen kattojärjestöön eli Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liittoon, jossa tällainen "olohuonetoiminta" on eräs tapaamisten muoto. Minusta olohuonemaisuus toteutui siis erittäin hyvin, koska seurustelimme vapaasti pikku purtavan äärellä ja lapset leikkivät ympärillämme. Puhuimme harvakseltaan mistään kiinnostavasta, voi sanoa että emme oikeastaan puhuneet mistään.


Olin siis ällistynyt, kun potkut saadessani kuulin, että yhdistyksen toiminta ei ole ollut kyllin "olohuonemaista". Yhdistyksen toiminnassa oli kuulema vialla se, että se oli vääntymässä liian asialliseksi, kun taas ihmisten olisi pitänyt enemmän vain koettaa "tukea toisiaan" jonkin kovin epämääräisen vertaistuen hengessä.

Minusta yhdistyksen suurin vika oli aina ollut se toivoton älyttömyys eli se ideologia, jonka mukaan toinen ihminen kaataa halutessaan sinuun voimaa - tai riistää sinulta voimat pois, mikäli häntä sattuu huvittamaan. Tuota yksinhuoltajat nimittävät vertaistueksi, mutta minusta se edustaa jotain päinvastaista mitä vertaistuki on.

Viimeiseksi kerrakseni Jämsänjokilaakson yksinhuoltajayhdistyksessä jäi kokoontuminen, jonne oli saapunut kaksi Jyväskylän yhdistyksen herraa. Maakuntaan laskeutuneet "päälliköt" olivat tärkeä poliittis-ideologinen tuki lynkkausmielialassa, joka oli vallannut pienen kahvipöytäseurueen.


Miehet pyörittelivät tietävän oloisina termiä "vertaistuki", joka ilmeisesti tarkoitti jotain aivan erityistä asiaa, mutta he eivät osanneet selvittää sitä auki. Miehet ja heitä komppaavat Jämsänjokilaakson yhdistyksen naiset vetosivat siihen, että vertaistuki on jotain salaista, vertaistukeen osallistuva siis vihitään osaksi intiimiä ja suljettua piiriä.

Kuulosti siis kovasti AA-kerholta. Yksinhuoltajayhdistykselle sopisi mainiosti, jos kaikki toiminta olisi mahdollisimman anonyymiä ja näkymätöntä. Minä puolestani pidän anonyymiyttä vain pelkästään vallan edessä kyyristelynä, kun kyse on kansalaistoiminnan areenasta nimeltä yhdistys. Ja jo yksin vanhemmuuskin on yhteiskunnallinen rooli ja osa julkisen sfäärin kansalaiskasvatusta - puhumattakaan erovanhemmuudesta.

Ei ihme, että minua oli jo aiemmin moitittu AA-kerhon toimintatapoihin suoraan vedoten, että olin vahingossa jättänyt jonkin piirrokseni yksinhuoltajayhdistyksen kerhotalon pöydälle. Olin kirjoitellut lappuseen lasten etunimiä, kun olin opettanut pojalleni kirjoittamista.


AA-kerhon toimintatavat tunkivat mukaan yksinhuoltajien kokoontumisiinkin, koska he ovat Meidän talon eli Lusikkalinnan (Lutikkalinnan) suurimmat käyttäjät. Minusta ei ollut oikein, että anonyymien alkoholistien tarve hakea terapeuttista apua kokoontumisistaan normittaisi myös yksinhuoltajien toimintaa.

Olin kauhuissani siksi, että yksinhuoltajat olivat valmiita näkemään perhemuotonsa sairautena ja psyykeään muovaavana ongelmana, aivan kuten alkoholistit näkevät alkoholin käyttönsä.

Mielestäni yksinhuoltajuus on vain vähän psyykeen vaikuttava tekijä - aivan kuten muuten vanhemmuuskin. Yksinhuoltajuus on ja pysyy yhteiskunnallisena ongelmana, jossa yhteiskunnan rakenteet vaikeuttavat yksinhuoltajan arkea. Yksinhuoltajuuden ongelmat eivät siis lopulta liity juuri mitenkään esimerkiksi lasten toiseen vanhempaan eli entiseen kumppaniin. Ex-kumppanikin kun heijastaa vain rakenteita eli vallassa olevia normeja.

Jyväskylän herrat koettivat hiki päässä selittää minulle, kuinka vertaistuki on toisen ihmisen auttamista, mutta ei missään tapauksessa politiikkaa, eikä se suuntaudu yhteiskuntaan. Olin ymmälläni. Vertaistuki on muka jotain sellaista, jossa pysytellään epämääräisessä neutraaliuden tilassa, jotta ei muodostettaisi mielipidettä. Enpä siis määrittelisi moista asennetta vertaistueksi, vaan henkiseksi heitteillejätöksi.

Mielestäni tuen antaja on aina itse osa ongelmaa, jollei hän ryhdy sitä ratkaisemaan. Eikä vertaistuki ei voi koskaan olla itsetarkoitus, vaan se on aina sivutuote.

Olin vuoden aikana yhdistyksen kokoontumisissa käydessäni miettinyt, mikä mahtaa olla se tapa, jonka avulla sen kahvipöytäkeskustelua voitaisiin käydä linjakkaasti ja ryhdikkäästi - eli asiallisesti sanan siinä merkityksessä kuin minä asiallisuuden käsitän. Asiallisuus on minulle asiakeskeisyyttä, kun taas monelle se näyttää olevan enemmänkin pidättelyä ja esiin kampeavien ajatusten takaisin nielaisemista.


Ajattelin, että ehkä helpoin profiilin nosto ja imagon kohennus yhdistykselle olisi se, että se tekisi kaupungille esityksen alennuksesta yksinhuoltajien maksamiin päivähoitomaksuihin. Nythän pienituloinenkin yksinhuoltaja joutuu maksamaan lapsestaan täyden päivähoitomaksun, eli saman verran kuin kahden kovapalkkaisen tulonsaajan perhekin.

Päivähoitoa koskevassa lainsäädännössä on se vika, että yksinhuoltajuutta ei ole hoitomaksuissa vielä huomioitu. Kahden tulonsaajan perheen on itseasiassa helpompi saada alennusta maksuun, jos toinen vanhemmista sattuu olemaan työtön. Niinpä jotkut kunnat voisivat mielestäni näyttää muille tietä tekemällä vaikka vain nimellisen alennuksen yksinhuoltajan maksuun.

Päivähoidon maksuissakin yhteiskunnan tausta-ajatus on yhä, että lapsella on ehjä kahden vanhemman ydinperhe. Eroperheiden ongelmat johtuvat yhä rakenteiden perustan ideologiasta, joten kyse ei ole vielä mistään hienosäädöstä.

Jyväskylän herrat moittivat minua yleisten asioiden ajamisesta ja poliittisuudesta. Suurin vikani oli nimittäin se, että olin tässä blogissani haaveillut, että olisipa kiva jos Jämsänjokilaakson yhdistys innostuisi päivähoitomaksua koskevasta ideastani. Asioihin tarttuminen kun kuulema aina jakaa väkeä vastakkaisiin leireihin ja yksinhuoltajayhdistysten harmonia järkkyy. Minun olisi pitäydyttävä ihmissuhteisiin keskittyvässä salaseurassa, jossa sairastetaan ex-kumppanin julmia tekosia ja vatvotaan hänen kieroutunutta psyykeään.

Herrojen mielestä kaikki yhteiskunnallisuus kuuluu kattojärjestölle eli YYL:lle. He tosin ilmoittivat suhtautuvansa epäillen YYL:nkin poliittisuuteen. Niinpä he vahvistivat Jyväskylän yhdistyksen harkitsevan eroa YYL:stä - kuulopuhe, jonka olin kuullut jo kuukausia aiemmin.

Herttinen sentään noita eronneita ihmisiä, pörröjä jokainen. Eroaminen tarjoaa näköjään kutkuttavan mahdollisuuden alkaa sairastaa marttyyrinä omaa kurjaa kohtaloa.

Kirjoitin tästä yhdistystoiminnan ja vertaistuen onttoudesta myös eroperhe.netissä otsikolla Yksinhuoltajat alentuvat "vertaistuessaan" älylliseen velttouteen.

Valokuvat olen kuvannut Suonenjoella ja laskettelupuuhissa Himoksella ja Riihivuoressa.










1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

On noiden herrojen puheessa vinha perä.

Jos yhdistys lähtee poliittisesti ajamaan asioita, käy varmasti niin että koko yhdistys repeää kahtia. Eivät vasemmistoliittoa äänestävät yksinhuoltajat ole samaa mieltä keinoista kuin kokoomusta äänestävät.

Kahvipuheet menevät helposti kinasteluksi. Esimerkiksi itsestäni tuo yh-alennus tarhamaksuihin on typerä idea ja aiheuttaa vain sen, etä sosiaaliturvasta tulee entistä enemmän tilkkutäkki, josta ei pirukaan ota selvää.