tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Johanna Tukiainen vahvistaa demokratiaa

Tanssija Johanna Tukiainen teki palveluksen umpimieliselle keskustelulle yksityisyydensuojasta.

Pääministeri Matti Vanhanen kävi käräjäoikeudessa asti vaatimassa itselleen yksityisyydensuojaa,vaikka Susan Ruususen kirjan vetovoima ja idea perustui täysin Vanhasen julkiselle roolille. Vanhanen ei ollut kirjan päähenkilönä kiinnostava yksityisyytensä vuoksi, vaan siksi että hän käyttää julkista valtaa ja on koko kansalle tekemistään päätöksistä vastuussa.

Vanhanen teki kirjan ja sen edustaman ilmiön luonteesta väärän diagnoosin: Vanhanen ei nimittäin yksityishenkilönä voisi koskaan kiinnostaa lukijoita - sen verran iloton, hajuton, mauton ja väritön tyyppi on kyseessä. Sellainen mummonmökin seinähirsi siis.

Vanhanen vaati käräjäoikeudessa kohtuuttomuuksia, kun hän oli halukas muotoilemaan selkeät rajat yksityisyydelleen. Lautamiehet näyttivät oikeudenkäynnissä tarpeellisuutensa eliittien vastavoimana. Olisi suuri uhka demokratialle ja tasa-arvolle, jos lautamiehistä luovuttaisiin käräjäoikeuksissa, koska puhetta johtava tuomari itse on kiistatta osa eliittiä ja sen etujen vartija.


Miksi muuten lautamiesten tarpeellisuutta ei ole tarkasteltu tästä näkökulmasta, kun on niiden tarpeellisuutta viime aikoina pohdittu? - Minäpä vastaan: Siksi, että eliitin voima on siinä, että se voi määritellä mistä puhutaan ja etenkin sen, miten. Eliitti päättää diskurssin.

Ilkka Kanerva on antiteesi Matti Vanhasen pyrinnöille sulkea suut.

Sananvapaudesta kiinnostuneita ihmisiä kohtasi suuri onni, kun Ilkka Kanervan tekstiviestittely paljastui vain muutama päivä Matti Vanhasen käräjätuomion jälkeen. Tekstiviestien kirjoittaminenhan on mitä suurimmassa määrin yksityinen asia, moista viestittelyähän suojaa esimerkiksi kirjesalaisuus (tämän vuoksihan Susan Ruusunen jätti julkaisematta Matti Vanhaselta saamansa tekstarit).


Kanervan tapaus muistuttaa siitä, kuinka yksityisyydensuojaa ei voida rajata tiukasti - julkisen keskustelun estäminenhän voisi olla tuhoisaa jopa maan yleiselle turvallisuudelle. Turvattominta ja kaikin mittarein vaarallisinta olisi varmasti siellä, missä julkista keskustelua ei sallita tai sitä pyritään erilaisin perustein rajaamaan "järkeväksi".

Vanhasen lähtökohdassa leikata julkista keskustelua on jotain perusteellisesti vialla ja hän hakee voimaa vaatimuksilleen silkasta väärinkäsityksestä ja heikosta paneutumisesta julkisuuden luonteeseen.

Julkisuus kun ei koskaan ole perusluonteeltaan järkevää, tyylikästä, hillittyä eikä siten varsinkaan hallittua. Itseasiassa julkisuus ei ole nykyisen kaltainen demokraattisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon voima, jollei näitä ylilyöntejä olisi koko ajan.

Julkisuus, jonka rajat eivät ole koko ajan koeajossa, eli niiden lähestymistä pelätään, ei ole länsimaisen vapaan yhteiskunnan peruspilari. Vanhasen edustama julkisuuskäsitys kuuluu sellaiseen agraariyhteiskuntaan, jossa kirkonmiehet määrittelevät yhteiskunnan ongelmat ja tavoitteet joka sunnuntaisessa saarnassaan.

Kanervan tapaus osoittaa mielestä monestakin syystä, että tällaiset poliitikon yksityiselämää koskevat asiat pitää käsitellä nimenomaan julkisuudessa. Julkinen keskustelu on ainoa oikea areena asian älylliselle tarkastelulle, arvostelulle - ja lopulta armahtamiselle.

Voi hyvin olla, että Kanervan tekstiviestit Johanna Tukiaiselle eivät sisällä mitään arveluttavaa, mutta se ei ole tässä jupakassa mikään peruste pidättäytyä puhumasta Ilkka Kanervan innostuksesta Tukiaiseen.

On hyvä, että julkisuudessa puhutaan turhilta näyttävistäkin aiheista, sillä itse julkisuus on se prosessi, jossa asiat saavat oikeudenmukaisen ja kohtuullisen kriittisen näkemyksen.

On siksi oikeastaan ihan sama mistä lopulta puhutaan - kunhan keskustelu saa velloa julkisuudessa vapaasti. Se muodostaa juuri sen älyllisen ja terapeuttisen prosessin, mitä terve yhteiskunta koko ajan tarvitsee.

Ilkka Kanervankin pitäisi olla kiitollinen saamastaan julkisuudesta tässä asiassa. On nimittäin niin, että tällainen tekstiviestikohu laajentaa ihmisten näkemyksiä ja vähentää typerää moralisointia. Tieto kun rakentaa ihmistä, tieto on humaanisuuden perusta.


Jos tekstiviestejä käsiteltäisiin suppeassa ja rajatussa piirissä salaa, suomalainen yhteiskunta menettäisi tämänkin rakennusaineen. Suljettua pikku elämäänsä elävät kansalaiset olisivat heti tilaisuuden tullen valmiita ahdasmielisesti moralisoimaan niin Matti Vanhasen kaltaista miestä, joka katkerana itkee naisenpuutettaan kuin Ilkka Kanervankin kaltaista miestä, jolla ei ole kuin tussu mielessä.

Julkisuus, avoimuus siis, kasvattaa meitä empaattisuuteen. Siitä hyötyvät ennen kaikkea juuri Vanhasen ja Kanervan kaltaiset hoipertelijat.

Kanerva suorastaan lepää ja elpyy julkisuuden lempeässä sylissä. Media hoivaa ministeriä hellästi - sellaista hyväntahtoista kohteluahan miehet osaavat odottaakin. Tästä näkökulmasta kirjoitti Tiina Kaarela blogissaan muutama päivä sitten.

Kuvat on ammuttu Muuratjärvellä Muuramessa helmikuussa 2008. Ryöstimme kalastusvälineet eräältä vanhemmalta pariskunnalta, joka pilkki pahaa-aavistamatta kairaamillaan rei'illä. Kotiin vein perattavaksi kaksi pientä ahventa, jotka söin. Kemijärveläiseen, ja tarkemmin sanottuna soppelalaiseen, tapaan en suomusta nahkaa syöntikuntoon, vaan poistin sen kypsästä kalasta. Savolainen tapa kuuluu olevan nahan pehmittäminen siten, että ahvenen kovat suomut hangataan pois ja näin tulee nahkakin syöntikuntoon.

Ei kommentteja: