keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Sosiaali-Silja tykkää hajusta

Pieniltä tuntuvat yksityiskohdat voivat olla hyvin paljastavia. Niin myös tässä, julkishallinnon asennemaailmaa kohtaan osoittamassani likakritiikissä.
Virkamies vähättelee asiakkaan ongelman hengiltä, vaikka samainen asia olisi hänenkin arjessaan päivänpolttava, mikäli olisi joutunut painimaan sen kanssa.
Yleisen humaanisuuden tasolla tiedämme, mitkä asiat satuttavat ihmistä. Ja millä asioilla pystytään ihan tietoisesti ja tarkoituksella satuttamaan.
Puhtaus on kansalaiselta vaadittava perusominaisuus, joka on hänen tärkein työvälineensä viranomaisten luona asioidessaan. Puhtaus on normi, joka määrittelee ehkä varmimmin sinua ulkoisesti; siivoton pesemättömyys antaa oikeuden pohtia psyykesi terveyttä.
Kun kohtaat sosiaalitoimistossa sosiaalityöntekijän likaisena, olet jo luovuttanut. Lian taakse ei enää kätkeydy mitään, menetetty puhtaus ei ole enää se fasadi ja turvallinen ulkokuori, jonka suojassa ihminen tuntee itsensä hyväksytyksi ja arvokkaaksi.
Virkamiehen työkäytännöissä kansalaisen persoonan leimaaminen on hänen likaamistaan. Järjestelmässä eli esimerkiksi kaupungin pikkuvirastossa leimattu on sotkettu epämääräisellä töhnällä. Kansalaisen niskaan on kaadettu viraston huonon työilmapiirin tai työntekijöiden keskinäisen apeuden aiheuttama mössö.

Sen selvittäminen, mitä tuo töhnä on, voi olla vaikeaa kansalaiselle. Se kun olisi usein liian vaativaa virkamiehelle itselleenkin ja hänen työyhteisölleen.

Virkamiestyön ehdoton ongelma on, että virkamies työskentelee Järjestelmän puolella, kansalaista vastaan. Kirjoitin viimeksi bloggauksessani, että byrokratiassa kiteytyy kaikki se keskimääräinen ja siten usein myös melko raakilemainen ajattelutapa, joka normittaa ihmisten elämää viraston ulkopuolella.
Byrokratia ja sen toiminnalliset yksiköt, virastot, ovat siksi harvoin uudistajia ja rakentajia.
Siksi virkamiehen pitäisikin kaikessa olla kiitollisia asiakkailleen eli kansalaisille, joilta tämä syöttövirta ja ravinto kulkeutuu virastoon. Virastoista ulospäin takaisin kansalaisille virtaava energia on heikentynyt byrokratian tehottomuudessa heiveröiseksi. Tämä tosiasia, että byrokratia kuluttaa kansalaista, pitää hyväksyä niin kauan, kun virkamiehen työn luonteeseen kuuluu ensisijaisesti automatisoitu toiminta, jossa homo sapiens tuntuu toimivan selkäydinohjauksella.
Vai oletteko koskaan tavannut virkamiestä, joka älykkäästi pohtii lainsäädännön pikku heikkouksia ja uudistamistarpeita? - Ette. He aina vetoavat siihen, että lainsäätäminen kuuluu kansanedustajille. Hmm... Montakos heitä olikaan Suomessa? Oliko vain 200?
Minusta on pöyristyttävää, että virkamies haluaa luikerrella velvollisuudestaan kehittää ja parantaa yhteiskuntaa. Virkamieshän on lainkäytön asiantuntija - varmasti parempi omalla erikoisalallaan kuin koko lainsäädännön kanssa puuhaileva kansanedustaja ikinä.
Miksi tässäkin joudumme taas törmäämään suomalaiseen auktoriteettiuskoon, joka latistaa ihmisen (virkamiehen) älyn ja energian broilerin lentokyvyttömyydeksi?
Miksi on niin mukavaa ja turvallista pötkötellä viraston omassa pikku karsinassa kotoisesti liekanaru kaulassa ja odotella säännöllistä rehuannosta?

Usein virkamiehellä vaikuttaa olevan myös selkäydinpuudutus.

Minä väitän, että kansanedustajat ja jopa kunnallispoliitikot suorastaan odottavat, että lain sisältöä joka päivä työssään käsittelevät virkamieheet tulisivat tarjoamaan hienoja ideoitaan lain ja työkäytäntöjen parantamiseksi. Mutta tuollainen älyllinen aktiivisuus ei ole koskaan ollut toivottavaa virkamiehelle. - No, sehän johtuu tietysti virkamiehistä itsestään. Jos he tahtovat olla lähinnä vain vaikkapa 20 tonnia lihaa viraston paistinpannulla, niin se on tietysti heidän oma ongelmansa, mutta tässä tapauksessa ehdottomasti myös koko yhteiskunnan ongelma.

Ja kovin vähään tyytyvät ja helposti lannistuvat kansalaiset voisimme vaatia tarkkaa tietoa edes tuosta tonnimäärästä.

Julkishallinnolle asetetun tehokkuuden nimessä punnitusta koskeviin tietoihin pitäisi lisätä myös se, mikä on massan rasvaprosentti. Byrokratian rattaat tuntuvat pyörivän niin (tarkoituksellisen) hitaasti, että virkamiesten voi olettaa kärsivän alipainosta. Näin ei kuitenkaan ole, joten onko kyseessä suuri rosvous, jossa virkamies imee ja sulattaa itseensä sen kaiken voiteluaineen, jota kaikki tehokkaasti toimivat laitteet tarvitsevat? Ovatko meidän virkamiehemme pulleita siis siksi, että he riistävät ahnaasti itselleen sen käyntivoiman, joka kuuluisi sulavasti ja turvallisesti toimivalle julkishallinnolle ja siten ennen kaikkea kansalaiselle?

Aito lika saa haista, jotta omat likaiset ajatukset eivät virkamiestä häiritse. Keskustelin likaisuudesta sosiaalityöntekijä Silja Juuselan kanssa. Esitin ajatuksenani, että sosiaalitoimi auttaa varmasti kuntalaista pysymään peruspuhtaana, koska jo kansalaisuudelta edellytetään käytännön asiointitilanteissa ja muissakin ihmiskohtaamisissa tiettyä ulkoista ja fyysistä vähimmäistasoa.
Puhtaudesta kiinnostuin siksi, että se todella on asioinnin ja omien asioiden hoidon ensimmäinen peruslähtökohta. Virkamies alkaa oitis tehdä omia havaintojaan ja vetää niistä välittömiä johtopäätöksiään kuntalaisesta, joka astelee kynnyksen yli virastoon. Nälkä ja köyhyyskään ei ole niin ihmistä välittömästi määritteleviä piirteitä, kuin likaisuus ja paha haju.

Huolestuin, kun Jämsänkosken kaupungin sosiaalityöntekijä Silja Juusela kertoi asenteestaan ihmisen (tahattomasti) puutteelliseen hygieniaan. Se oli hänelle selkeästi ongelma, joka koskee vain likaista ja haisevaa ihmistä itseään, vaikka varaton ihminen olisi tullut sosiaalitoimistoon kysymään apua tukalaan hygieniaongelmaansa. Minä tarjosin mallia, jossa haiseva ihminen pyytää sosiaalitoimistolta apua uimahallilipun kustannuksiin. (Hmm... Tiedättekö muuten mitä uiminen oikein maksaa esimerkiksi Jämsänkosken uimahallissa? - Uimassa tuntuvat käyvän lähinnä työnantajiensa sponsoroimat ja erilaisiin alennuksiin oikeutetut.)
Juusela ei tuntunut olevan hereillä ollenkaan, vaikka juttelimme ihan virka-aikaan ja hänen työpaikallaan. Hänen mukaansa sosiaalityöntekijä ei piittaa asiakkaansa pahasta hajusta, vaan suhtautuu siihenkin neutraalisti. Minä sanoin, että kyllä hemmetti pitäisi piitata. Paha haju ei ole (väliaikaisista) pesuongelmista kärsivälle mikään tabu, vaan hänellä on vain yksinkertaisesti kipeä tarve päästä peseytymään.

Likaisuuden teema oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen puheenaihe sosiaalitoimistossa - ja se on sitä myös filosofisella tasolla. Sen avulla pystyin hyvin paljastavasti ja selventävästi tutkimaan sitä, millä tavoin sosiaalitoimisto pystyy lähestymään niitä ongelmia, jotka tarjoavat kiistämättömiä vihjeitä itsestään.
Likainen ihminen tarvitsee vain peseytymismahdollisuuden.

Kunnalliseen palveluihin kuuluva yleinen uimahalli saattaa sopia aika monelle haisevallekin ihmiselle; vain se ensimmäinen käyntikerta voi aiheuttaa ympäristöongelmia.

Juusela antoi ymmärtää, että haiseva kuntalainen ei saa häneltä pesumahdollisuutta ilman, että hän kytkee sen osaksi jotain suurempaa päätöspakettia. Kytketäänkö se siis osaksi toimeentulotukea?
Eikö köyhänkin kansalaisen tarvitsekaan olla koko ajan toimintavalmiudessa, valppaana ajamaan omia etujaan ja siten sellaisessa asiointikunnossa, että hän ei jätä turhaan huonoa vaikultelmaa itsestään? Silja Juuselan (ja siten varmasti laajemmankin kollegakunnan) mielestä näin ei ole.

Silja Juusela onnistui rakentamamaan hämmentävän epäselvän ja sotkuisen kuvan siitä, kuinka haiseva köyhä voi jossain vaiheessa onnistua saamaan sosiaalityöntekijän myöntämän mahdollisuuden maksuttomaan uimahallin käyttöön.
Joka tapauksessa selvää on, että sosiaalityöntekijä ottaa oikeudekseen painia asian kanssa loputtomasti, ilmeisesti viikkokausia, ja sittenkin päätös tämän kunnallisen liikuntapalvelun maksuttomasta käytöstä voi jäädä ilmaan; asiakas ei ymmärrä onko hänellä nyt lopulta mahdollisuus maksuttomuuteen vai ei. Vaikka likaisen asiakkaan tarve olisi peseytyä mahdollisimman pian, heti samana päivänä.

Juuselan puheesta ymmärsin, että hän sosiaalityöntekijänä oikeastaan haluaa kuljettaa haisevan asiakkaan ajatukset pois peseytymisen tarpeesta, vähätellä ja kieltää koko tarpeen olemassaolo. Jos hygienian puutteesta kärsivä asiakas ei enää palaa sosiaalitoimistoon (koska ei viitsi enää liikkua ihmisten parissa), hän sosiaalityöntekijä tuntee voittaneensa.

Asiakas on kaadettu, sillä hänellähän oli se likaisuuden stigma. Se leimaa hajua kattavampana ilmiönä kansalaista, joka koettaa suoriutua vallankäytön hierarkioissa eli viranomaisten kanssa asioitaan hoitaessaan.

Silja Juusela kertoi minulle hämmästyttävän ohuin ja epämääräisin viittauksin Jämsänkosken kaupungin sosiaaliviraston käytännöstä, jolla maksutonta uintia myönnetään ja kuinka ylipäätään sosiaalitoimisto lähestyy ihmisen välitöntä toimintaa vaativaa puhtausongelmaa. Peseytyminen on helppoa ja ihminen pääsee haitastaan tuossa tuokiossa eroon, mutta virkamies haluaa tehdä siitä byrokratian rattaissa jurnuttavan paperiasian.
Juusela ei antanut ymmärtää, että haluaisi auttaa ihmistä puhtaudenhoidossa, vaan hän jää virkamiehenä mielenkiinnolla odottelemaan kansalaisen tekemään kirjallista valitusta asiasta.
Viranomaisen kannalta peseytymisen ydinongelma lienee tehokkuudessa; kansalainen puhdistuu turhankin helposti.

Juusela hyvin tietää, että sellaiseen ryhtyy harva; valituksen kirjoittaminen esimerkiksi sosiaalilautakunnalle on jo monen ihmisen voimavarojen ja asialle omistautumisen äärirajoilla. Ihmisillä kun on elämäkin elettävänään, joten valituskirjeen laatiminen on melko suuri investointi.

Kauhistuin ja kiinnostuin asiasta. Kävelin uimahallin kassalle, ja kysyin kuinka monimutkainen byrokraattinen järjestelmä on rakennettu kansalaisen perushygienian esteeksi. Uimahallin kassa hymyili tapansa mukaan lempeästi, ja otti esiin nimilistan, jonne hän kirjoittaa ihmisen nimen, kun ihminen itse tulee asiasta kertomaan.
Olin hyvin, hyvin hämmästynyt. Uimahallissahan homma toimii juuri kuten pitää.

Mikä siis on se motiivi, jonka takia sosiaalityöntekijä tai muu virkamies haluaa yksinkertaisten ja joustavasti toteutettavienkin asioiden kuulostavan monimutkaiselta, mahdottomalta ja jotenkin epäilyttävän salakähmäiseltä?

Vanha tuttu lause kuuluu, että virkamies keksii aina keinon työllistää itse itsensä (että virka säilyy ja vakaa palkka juoksee), mutta että tuolla tavoin velttoilemalla, luikertelemalla, hämärtämällä ja sotkemalla?