maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Aikuisten pyhä autoilu

Pikkulapset heikentävät aikuisten autoilumahdollisuuksia.

Ihmiset ovat valmiita virittämään syvälle yhteisöllisyyteen ja yhteiskuntaan iskeviä rakenteita oman henkilöautoilunsa puolustamiseksi ja omantunnon rauhoittamiseksi. Jämsänjokilaaksossa asialla ovat olleet pikkulasten opettajat.

Kun pikkukoululaisten opettajilta kysytään, on polkupyöräily paha asia ja henkilöautoilu tosi jees.

Jämsän ja Jämsänkosken alakouluissa suositellaan pikkukoululaisten eli ykkös- ja kakkosluokkalaisten vanhemmille, että he eivät päästäisi lapsiaan polkupyörällä kouluun.

Kuulin tästä ensimmäisen kerran eräältä naiselta, joka ei voi koskaan vammansa vuoksi hankkia ajokorttia. Ei myöskään hänen miehensä, samasta syystä. Perheessä ei siis ole autoa.

Meillä Jämsänjokilaaksossa tämä tarkoittaa, että lasten pyöräilykielto ei muunnu koulumatkojen kävelyksi, vaan aikuisten henkilöautoiluksi. Maalaismaisessa ja harvaan rakennetussa Jämsänjokilaaksossa ajetaan kaikki päivittäiset pikkuasioinnitkin omalla autolla, agraarisen syrjäseutuhengen mukaisesti.

Havaintojeni mukaan työmatkapyöräilijällä pitää olla lääketieteen lisensiaatin koulutus ja työpaikka terveyskeskuksen lääkärinä ennen kuin pyöräily alkaa maistua.

Juoksin eilen iltapäivällä kauppaan kolme kilometriä. Vastaan ei tainnut tulla ainoataan ihmistä, vaikka kuljin koko ajan kevyenliikenteen väylää ja jalkakäytäviä. Kuljin halki kaupungin keskustan ja päädyin S-marketiin, ihmisruuhkan varmimpaan ytimeen. Vanhempi mies talutti polkupyöräänsä, kaksi poikaseuruetta tuli vastaan, yksinäinen lenkkeilijänainen kipitti poispäin, kaksi nuorta naista hölkytteli vastaani. Siinä kaikki, mitä näin kauppareissullani, joka venähti pitkäksi koska kannoin kotiin kaksi kassillista ruokaa.

Autoja sen sijaan huilasi koko ajan kevyenliikenteen väylän vieressä. Henkilöautovirta oli hämmästyttävän tasainen. Hengitysilma tuntui suttuiselta. Autojen määrää kuvaa hyvin se, että olin kulkenut kotini lähellä sivukatua vain pari sataa metriä, kun jo kolme henkilöautoa oli jo kulkenut tässä ajassa ohitseni.

Jalan liikkuminen on täällä maaseudulla, agraarimaisessa leväperäisyydessä niin uhattua ja normien vastaista, että koulujen kaltaisten yhteiskunnallisten instituutioiden pitäisi olla hereillä. On kaistapäistä, että opettajat alkavat rakentaa omantuntonsa rauhoittamiseksi järeitä rakenteita, joilla he typeryyttään tärvelevät yhteiskuntaa ja sen yhteisöllistä kehitystä. Nyt opettajat voivat entistä itsetyytyväisempinä huristella autoillaan kaikkialle - samaan hegemoniseen “perheiden puolesta”-verkkoon on helposti kalastettu mukaan myös pienten lasten vanhemmat.

Mielestäni pyöräilykiellon taustalta kuultaa se tosiasia, aikuiset tietävät ajavansa tappokoneilla, jotka listivät jalan liikkuvat lapset alleen ja tuhoavat ympäristön ja tuhlaavat energiavaroja. Aikuiset eivät vain tahdo myöntää tätä totuutta, vaan ovat valmiita jopa pakenemaan sitä. Pyöräilykieltohan tarkoittaa sitä, että opettajat ja muut aikuiset kaatavat vastuun tulevista mahdollisista liikenneonnettomuuksista pienten lasten niskaan. Pienet lapset aiheuttavat liikenneonnettomuuksia, koska he kulkevat kävellen ja pyöräillen.

Suojaton ihminen vahingoittuu, auto ei juurikaan.

Olen syksyn aikana soittanut monta puhelua Jämsänkosken alakoulun rehtorille Tarja Sillanpäälle, jolta olen kysellyt perusteluja pyöräilykieltoon. Pyysin kirjallista materiaalia pyöräilystä luopumiseksi annettuun suositukseen, mutta Sillanpää ei osannut antaa mitään.

Hänen mukaansa sellaista kirjallista viitemateriaalia ei ole.

Minä totesin, että se on helppo uskoa, sillä en ole Internetistä löytänyt mitään muuta kuin lasten koulumatkaliikuntaan kannustavaa aineistoa. Tällaista aineistoa löytyy helposti esimerkiksi mukavasti kirjoitetuista yhteenvedoista, joissa selkeäkielisesti halutaan lukija vakuuttaa koulumatkaliikunnan ja muun lasten liikunnan tärkeydestä.

Jämsänjokilaaksossa sen sijaan opettajat ja heidän yhteistyöverkostonsa näkevät kovasti vaivaa, että he saisivat ammuttua kannustustyön, mikä on syntynyt liikunnan asiantuntijoiden ponnisteluista. Muualla Suomessa ollaan huolestuneita siitä, että lapset eivät liiku tarpeeksi. Meillä Jämsänjokilaaksossa ollaan huolestuneita siitä, että aikuiset saisivat rauhassa päristellä autoillaan pelkäämättä, että joku pikku koululainen on ylittämässä suojatietä.



Kuvat: Polkupyörät kuvisin Tukholmassa loka-marraskuun vaihteessa 2008. Kivikaupungeissa, jotka ovat sivistyneitä ja humaaneja kehtoja agraariympäristöihin verrattuna, kuljetaan omin jaloin. Motorisoitua pyörätuolia eli henkilöautoa ei tarvita jokaiseen siirtymään.

Alimmassa kuvassa poikani juoksee samoihin aikoihin Padasjoen pursisatamassa, mikä muuten on aika komea paikka. EU-rahalla rakennettu.